Gary tulee kylään

Huomasin, että Gary Wilkerson on tulossa Vapaakirkon kesäjuhlille puhujavieraaksi. Aikamoisen shown ovat vapikset rakentaneet miehen ympärille. Taitaako Gary tykätä siitä? Vaatimaton mies, eikä pidä itsestään meteliä toisin kuin isänsä, jolla on vähän syytäkin sitä pitää. Toivottavasti julistaa meille pääkaupunkiseudun uskoville parannuksen sanomaa samassa hengessä kuin isänsä. Garyllä on aina ollut hyvät puheet, vaikka vanhempi Wilkeron on ihan omaa luokkaansa.
Onko Gary tulossa helluntaiseurakuntiin vieraaksi?
Olen aina ajatellut, että vapaakirkossa ei haluta haksahtaa liikaan sirkus meininkiin. Ovat nyt hekin ruvenneet retostelemaan. Metrossakin oli mainoksia. Aika paha, vai mitä? Jos menen käymään siellä juhlilla saan takuulla kuulla rummun pärinää heti ovelta. Joku naisääni lavalla jankkaa Pyhää Henkeä alas. Pitäisikö mennä?
7346
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

niitä pyhiä henkiään muuallakin. Mene minne vaan, niin samaa huutoa. Ja mikä ettei, huusivat ne Baalin profeetatki, ja viiltelivät ja Elia oikein yllytti niitä, sanoi jopa että huutakaa kovemmin, jos se nukkuu, se jumala, tai on menny
WC:hin! Jos heidänkin jumalansa on vessassa tai nukkuu........

Äänestä

Minä kun luulin että Gary Moore :(

Äänestä
  • Joku näyttelijäkö? On sullakin huvit. Haaveilet Gary Mooren saapumisesta. Hän pelastaisi sinut ja tekisi sinusta viehkon prinsessan itselleen. Saisimme lukea lehdistä: "Gary Moore nai suomalaisen Tuula-Maria Kyllösen". Se olisi tuhkimotarina, jos mikä. Ai niin tuhkimotarina... Mikä sekin nyt oli...?

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Joku näyttelijäkö? On sullakin huvit. Haaveilet Gary Mooren saapumisesta. Hän pelastaisi sinut ja tekisi sinusta viehkon prinsessan itselleen. Saisimme lukea lehdistä: "Gary Moore nai suomalaisen Tuula-Maria Kyllösen". Se olisi tuhkimotarina, jos mikä. Ai niin tuhkimotarina... Mikä sekin nyt oli...?

    En ole nainen vaan uros ja Gary Moore on aivan saatanan kova blueskitaristi, mutta mitäpä sinä ylistyshymistelijä bluesista ymmärtäisit.

    Äänestä

  • Pettynyt kirjoitti:

    En ole nainen vaan uros ja Gary Moore on aivan saatanan kova blueskitaristi, mutta mitäpä sinä ylistyshymistelijä bluesista ymmärtäisit.

    ei sitä bluesia, eikä jazziakaan, ihan tällä puheella yksin sinulle anneta naatittavaksi.
    tode on kuule, pettynyt, tykännyt AINA bluesista. on jopa ollut aikoinaan perustetun FBS:n ensimmäisiä jäseniä. ja sitä rataa.
    gary moorea digataan Jeesuksen ylistämisestä huolimatta. suurin suosikkini tosin on vanhan kunnon hookkeri.

    oletkos tutustunut kristittyihin bluesin taitajiin? kun kerta tykkäät gary moorsta, uskon ettei esimerkiksi mister darrel mansfield jätä sinua kylmäksi.
    lisää hänestä löytynee edelleen osoitteesta www.darrelmansfield.com

    Äänestä

  • Pettynyt kirjoitti:

    En ole nainen vaan uros ja Gary Moore on aivan saatanan kova blueskitaristi, mutta mitäpä sinä ylistyshymistelijä bluesista ymmärtäisit.

    Niinkö minä erehdyin sukupuolesta ja kaikesta muustakin. Anna anteeksi, jos en tiennyt epäjumalastasi mitään. Amerikan pellet ovat sellaisia epeleitä minusta, että en jaksa niistä olla kiinnostunut. Saat sinä tietenkin tykätä, mistä haluat.

    Äänestä

eiköhän kyseessä liene aivan tavalliset puhujaiset vankkoine opetuksineen.
vapaakirkossakin on haksahdettu sirkusmeininkiin, mutta tässä ei ole kyse sellaisesta.

mitäs se musiikki olisi ilman rummunpärinää?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


... kirjoitti:

Huomasin, että Gary Wilkerson on tulossa Vapaakirkon kesäjuhlille puhujavieraaksi. Aikamoisen shown ovat vapikset rakentaneet miehen ympärille. Taitaako Gary tykätä siitä? Vaatimaton mies, eikä pidä itsestään meteliä toisin kuin isänsä, jolla on vähän syytäkin sitä pitää. Toivottavasti julistaa meille pääkaupunkiseudun uskoville parannuksen sanomaa samassa hengessä kuin isänsä. Garyllä on aina ollut hyvät puheet, vaikka vanhempi Wilkeron on ihan omaa luokkaansa.
Onko Gary tulossa helluntaiseurakuntiin vieraaksi?
Olen aina ajatellut, että vapaakirkossa ei haluta haksahtaa liikaan sirkus meininkiin. Ovat nyt hekin ruvenneet retostelemaan. Metrossakin oli mainoksia. Aika paha, vai mitä? Jos menen käymään siellä juhlilla saan takuulla kuulla rummun pärinää heti ovelta. Joku naisääni lavalla jankkaa Pyhää Henkeä alas. Pitäisikö mennä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu