miten voit tämän uskoa?

Uskon asia – suuntaan tai toiseen.

Paul Little: Tiedä miksi uskot

s.22-23
"Valinnan mahdollisuuksia on periaatteessa kaksi, ja ne ovat samanlaiset kristityillä ja ei-kristityillä: saiko maailmakaikkeus alkunsa sattumalta vai suunniteltiinko se tarkoituksella? Monet luonnontieteilijät ovat kauan pitäneet varmana, että äärettömän pitkä aika ja sattuma selittävät maailmakaikkeuden alkuperän ja siten he ovat voineet välttää johtopäätöksen jumalallisesta alkuperästä, jota he eivät hyväksy. Heidän olettamuksensa mukaan ihanteellisen koostumuksen omaavassa alkuliemessä, johon johdetaan useita sähkölatauksia rajoittamattoman ajanjakson kuluessa, kehittyisi jokin elämän muoto. Tähän teoriaan liittyvät vaikeudet ovat kuitenkin niin valtavat, että nykyisin samat tiedemiehet osoittavat sormella teorian heikkouksia. Kuuluisa tähtitieteilijä Sir Fred Hoyle on esittänyt analogian havainnollistaakseen näitä vaikeuksia. Hän kysyy: ”Kuinka kauan kestäisi ratkaista Rubikin kuutio silmät sidottuina?” Jos tämä henkilö tekisi yhden siirron sekunnissa tauotta, aikaa kuluisi Sir Fredin arvion mukaan hämmästyttävät 1,35 triljoonaa vuotta. Niinpä hän päätteleekin, ettei kukaan pysty silmät sidottuina ratkaisemaan Rubikin kuutiota ihmisen eliniän aikana.
Sitten Hoyle selittää, että olisi aivan yhtä vaikeata muodostaa sattumalta jo pelkästään yksi monista elävän solun aminohappoketjuista. Jokaisessa ihmissolussa on noin 200 000 tällaista aminohappoa. Jos nyt lasketaan aika, joka vaaditaan, jotta kaikki 200 000 aminohappoa yhtä ihmissolua varten saadaan yhteen sattumalta, tuo aika olisi noin 293,5 kertaa maapallon arvioitu ikä (4600 miljoona vuotta). Tämän tapahtuman todennäköisyys on äärettömän pieni: on paljon todennäköisempää, että joku ratkaisee silmät sidottuina Rubikin kuution!
Toisella vertauksella Hoyle tukee väitettään. Hän nimittää tätä ”romukauppa-mentaliteetiksi” ja kysyy: ”Mikä on todennäköisyys, kun pyörremyrsky on riehunut romukaupassa, jossa on kaikki a 747-koneen osat, että niistä sattumalta syntyy lentokone, joka on valmis lähtöön?” Hoyle vastaa: ”Mahdollisuudet ovat niin vähäiset, ettei niitä tarvitse ottaa lukuun, siinäkin tapauksessa, että pyörremyrsky puhaltaisi niin monessa romukaupassa, että niistä täyttyisi koko maailmakaikkeus!”
Vaikuttavassa teoksessaan The Intelligent Universe Hoyle tekee johtopääröksen: ”Kun biokemistit selvittävät yhä lisää elämän salaisuuksia, on ilmiselvää, että todennäköisyys, että elämä on saanut alkunsa sattumalta, on niin vähäinen, että se voidaan täysin lukea pois laskuista. Elämä ei ole voinut syntyä sattumalta.”
4407
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Juu, olen aivan samaa mieltä siitä, että elämä ei ole syntynyt "sattumalta", kuten monet sitä kutsuvat. Mutta mikä sitten on "sattumaa"? Englanniksihan tuo sana on 'coincidence', eli co-incidence; co-incident. Kaksi tapahtumaa "sattuivat" tukemaan toisiaan (törmäämään), syntyi synerginen tapahtuma, joka kombinaationa edusti enempää (riippuu tarkastelukohdasta ja -suunnasta) kuin osiensa summa. Mahdollisuudet elämän olemassaoloon on kirjoitettu materialistiseen maailmaan ja sen lakeihin.

Analogia kuitenkin kompastuu siinä, että se perustelee entropialla nykyistä tilannetta vastaan. Entropiahan on juuri sitä, että on vain äärettömän epätodennäköistä että hiukkaset järjestäytyisivät sen mukaan minkä me määrittelemme järjestykseksi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö hiukkasilla voisi olla moniulotteisia ominaisuuksia, joiden mukaan ne reagoivat keskenään muodostaen uusia "motiiveja" käyttäytymiselleen, kuten tapahtuu jo atomien yhdistyessä molekyyleiksi ja saadessa näin uusia ominaisuuksia.

Ajanjakson ei "tholiinin" tai muiden orgaanisten yhdisteiden synnyttämisessä tarvitse olla rajaton, sillä laboratoriossa on maapallon oletettuja miljardeja vuosia sitten vallinneita olosuhteita simuloimalla saatu aikaan mm. aminohappoja, jotka ovat yksi maapallon elämää yhdistävä tekijä. Aminohappoja ja muita orgaanisia yhdisteitä on löydetty myös meteoriiteista ja niitä on tiedettävästi erilaisilla jäisillä taivaankappaleilla ulkoavaruudessa. Matka elämän pienimmistä rakennusosasista ei ole pitkän sen mahdollistamiin suurempiin rakenteisiin ja järjestäytymistapoihin, kuten aminohapot.

Pistän vielä lainauksen biofysiikan kirjasta (Biophysics, An Introduction - Rodney Cotterill, kust. Wiley): "Finally, this book aims to endorse what Philip Anderson noted concerning biological phenomena. These are ultimately dependent on Nature's fundamental forces, of course, but the existence of higher levels of organization in living matter implies that there must also be other laws at work. As one makes the transition to each higher level of organization, one must anticipate the emergence of new principles that could not have been predicted on the basis of what was seen at the lower level."

Äänestä

"Valinnan mahdollisuuksia on periaatteessa kaksi, ja ne ovat samanlaiset kristityillä ja ei-kristityillä: saiko maailmakaikkeus alkunsa sattumalta vai suunniteltiinko se tarkoituksella?"

Heikko on järki, jos kahteen tyytyy. Lisää vaihtoehtoja:

3) Maailmankaikkeus on aina ollut olemassa. (Helpompi oletus kuin se, että jokin jumala on aina ollut olemassa.)
4) Maailmankaikkeuden on välttämätöntä olla olemassa luonnonlakien nojalla.
5) Maailma on epäonnistunut aloittelevan jumalan harjoitustyö. Vain puoliksi suunniteltu viritys, josta tuli peruskurssilta hylsy.
6) Emme tiedä vielä.
7) Emme voi koskaan tietää.

Täytyy olla tyhmä, että kahteen tyytyy. Noita keksisi lisääkin, jos jaksaisi.

Äänestä
  • Noiden tekstien tarkoitus onkin rajata alitajuisesti lukijan vaihtoehdot pieniin jotta asia menisi paremmin perille. Suggestiota, aika moni on mennyt baareissakin halpaan sillä kun olen heittänyt kolikkoa ja sanonut että jos tulee kruuna niin maksat tuoppini, jos tulee klaava niin en maksa tuoppiani. Vaihtoehtoja olisi kyllä, mutta ihminen menee hämmästyttävän helposti mukaan vähänkin ystävällisempään tai vilpittömältä tuntuvaan sanaparteen.

    No, tiedä häntä. Ainakin kristityille tuollaiset riittävät ja usko vaan vankistuu.

    Äänestä

verrattuna jumalaan. Niin monimutkaisia superolentoja ei voi verrata mihinkään muuhun asiaan tahi tapahtumaan, ei niin mihinkään mitä osaamme havaita tai kuvitella. Jumalan olemassaolon todennäköisyys on pienempi kuin nolla, joka sekin on aika vähän, vaikka kuinka säätäisi arvoja.

Salaliitto vai?, elämä on, koska me ollaan niin tyhmiä, vielä. Sitä paitsi noi esimerkkisi olivat aivan päättömiä, peräti naurettavia. Luonto toimii aina välttämättömyyden ja väistämättömän haarukassa. Ja siinä sitä onkin aika paljon, monen moista kummaa ja ihmettelemistä piisaa vielä pitkäksi aikaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


simaraz kirjoitti:

Uskon asia – suuntaan tai toiseen.

Paul Little: Tiedä miksi uskot

s.22-23
"Valinnan mahdollisuuksia on periaatteessa kaksi, ja ne ovat samanlaiset kristityillä ja ei-kristityillä: saiko maailmakaikkeus alkunsa sattumalta vai suunniteltiinko se tarkoituksella? Monet luonnontieteilijät ovat kauan pitäneet varmana, että äärettömän pitkä aika ja sattuma selittävät maailmakaikkeuden alkuperän ja siten he ovat voineet välttää johtopäätöksen jumalallisesta alkuperästä, jota he eivät hyväksy. Heidän olettamuksensa mukaan ihanteellisen koostumuksen omaavassa alkuliemessä, johon johdetaan useita sähkölatauksia rajoittamattoman ajanjakson kuluessa, kehittyisi jokin elämän muoto. Tähän teoriaan liittyvät vaikeudet ovat kuitenkin niin valtavat, että nykyisin samat tiedemiehet osoittavat sormella teorian heikkouksia. Kuuluisa tähtitieteilijä Sir Fred Hoyle on esittänyt analogian havainnollistaakseen näitä vaikeuksia. Hän kysyy: ”Kuinka kauan kestäisi ratkaista Rubikin kuutio silmät sidottuina?” Jos tämä henkilö tekisi yhden siirron sekunnissa tauotta, aikaa kuluisi Sir Fredin arvion mukaan hämmästyttävät 1,35 triljoonaa vuotta. Niinpä hän päätteleekin, ettei kukaan pysty silmät sidottuina ratkaisemaan Rubikin kuutiota ihmisen eliniän aikana.
Sitten Hoyle selittää, että olisi aivan yhtä vaikeata muodostaa sattumalta jo pelkästään yksi monista elävän solun aminohappoketjuista. Jokaisessa ihmissolussa on noin 200 000 tällaista aminohappoa. Jos nyt lasketaan aika, joka vaaditaan, jotta kaikki 200 000 aminohappoa yhtä ihmissolua varten saadaan yhteen sattumalta, tuo aika olisi noin 293,5 kertaa maapallon arvioitu ikä (4600 miljoona vuotta). Tämän tapahtuman todennäköisyys on äärettömän pieni: on paljon todennäköisempää, että joku ratkaisee silmät sidottuina Rubikin kuution!
Toisella vertauksella Hoyle tukee väitettään. Hän nimittää tätä ”romukauppa-mentaliteetiksi” ja kysyy: ”Mikä on todennäköisyys, kun pyörremyrsky on riehunut romukaupassa, jossa on kaikki a 747-koneen osat, että niistä sattumalta syntyy lentokone, joka on valmis lähtöön?” Hoyle vastaa: ”Mahdollisuudet ovat niin vähäiset, ettei niitä tarvitse ottaa lukuun, siinäkin tapauksessa, että pyörremyrsky puhaltaisi niin monessa romukaupassa, että niistä täyttyisi koko maailmakaikkeus!”
Vaikuttavassa teoksessaan The Intelligent Universe Hoyle tekee johtopääröksen: ”Kun biokemistit selvittävät yhä lisää elämän salaisuuksia, on ilmiselvää, että todennäköisyys, että elämä on saanut alkunsa sattumalta, on niin vähäinen, että se voidaan täysin lukea pois laskuista. Elämä ei ole voinut syntyä sattumalta.”

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu