Miksi kiire?

Tässä feministisessä keskustelussa, joka mm. naisjohtajien määrän ympärillä velloo ei ole ollenkaan otettu huomioon aikatekijää. Nykyajalle tyypillinen minulle-kaikki-heti-ajattelu heijastuu asenteisiin. Ihmetellään, miksi naisjohtajien määrää ei saada kasvamaan muutaman vuoden aikajänteellä.

Todellisuudessa kuitenkin nämä nykyiset pamput ovat paikkansa ansainneet jo 20-30 vuotta sitten. Sieltä se urakehitys on alkanut jo kauan ennen vaatimuksia kiintiöistä ym. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että viimeisen viiden vuoden aikana tapahtunut asennekehitys vaikuttaa naisjohtajien määrään ja johtokuntapaikkoihin vasta joskus 2020-luvulla.

Ei naisia sen enempää kuin miehiäkään voida valita virkoihin tuosta vaan. Tullakseen johtajaksi usean kymmenen tuhannen ihmisen firmaan täytyy ensin johtaa kaikkia mahdollisia pinempiä tasoja, tiimistä osaston kautta tulosyksikköön. On siis vain odotettava naisten määrän lisääntymistä ensin alemmilla johtotasoilla, sitten keskijohdossa ja vasta sen jälkeen ylhäällä. Näin se vaan on.

Vai olisiko yhtäkkiä pitänyt irtisanoa isoja pamppuja vain sen takia, että oltaisiin saatu tilalle henkilöitä, joiden johtajakokemus perustuu muutaman kymmenen henkilön paimentamiseen? Tasa-arvo tulee tässäkin asiassa varmasti tapahtumaan, mutta se vie aikaa, koska muutoksen on lähdettävä pohjalta. Tulevaisuuden naisjohtajien on kasvettava naisjohtajiksi ja se vie aikaa.

Loppuun vielä vetoomus tytsylle: jos kommentoit, yritä saada syvyyttä asiaan.

Ja vetoomus muille: jos tytsy ei saa syvyyttä kommentteihinsa, älkää te kommentoiko hänen viestejään.
16709
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

...tulee mieleen erään Bangladeshilaisen ystäväni kertomus siitä, että kun Pakistan itsenäistyi, sen armeija tarvitsi yhtäkkiä valtavasti upseereja.

Luutnantit ylennettiin kenraaleiksi yhdessä yössä... ei lopulta sujunut ihan ilman ongelmia.

Mutta vakavasti puhuen, onkohan missään tehty tutkimusta nykyisin 30-35 vuotiaiden työssäkäyvien ihmisten sukupuoli/palkkajakaumasta. Jos(kun?) siinä näkyy eroja, niin sillä voisi jo osoitella teesisi paikkansapitävyyttä.

Tekeeköhän kukaan sitten longitudinaalista tutkimusta esim. 5 vuoden välein oleville sukupolville - olisi jo korkea aika perustaa tällainen tutkimusohjelma, ellei ole jossain perustettu?

Silloin voisi saada selville myös, jos jossain ikäluokassa "notkahtaa" ja miehet urakehittyvät nopeammin kuin naiset - ja voi kohdistaa sitten huomiota (mieluummin mielestäni porkkanaa kuin keppiä) tuohon ikäluokkaan kulloinkin?

Äänestä

Minusta sinä olet erehtynyt valitsemaan väärän palstan.
Sopisit paremminkin feminismin vastustajat-palstalle.

Ja sitten itse asiaan.

Näin kerran oikein hyvän ja antoisan ohjelman skandinaavialaisista huippujohtajista.
Heidän elämäänsä kuvattiin monin eri tavoin ja myöskin kysyttiin, mitä mieltä he olisivat siitä, että heidän joukossaan olisi myös naisjohtajia?

Näitä alkoi kovasti hymyilyttämään ja naurattamaan.
Heidän mielestään ei olisi ollut laisinkaan sopivaa, että naisilla olisi ollut vastaavanlainen työ kuin heillä.
Heidän mielestään oli aivan kaiken ymmärryksen ulkopuolella, että he tekisivät yhteistyötä samalla tasolla naisten kanssa.

Mitään järkevää selitystä ei kukaan kuitenkaan onnistunut sepittämään asiasta.

Siis heitä haastateltiin yksittäin, juuri haastattelutilanteessa eivät toiset vaikuttaneet heidän sanomisiinsa.
Silloin ajattelin, että jopa he itsensä pahasti paljastivat, eivätkä vaikuttaneet edes ymmärtävän asiaa itse.

Nämä olivat siis yksityiselämän ja valtioin aivan huippu-huippujohtajia.
Kaikki he tunsivat toisensa ja heillä oli vedenpitävä hyväveli-järjestelmä.
Kulkivat karhujahdissa, purjehtimassa ja pelaamassa golfia ja vaikuttivat muutenkin seurustelevan toistensa kanssa enemmän kuin omien perheittensä kanssa.

Naiset ovat olleet nyt kymmeniä vuosia jo johtajinakin, mutta heitä ei päästetä lasikaton alta huippupaikoille tällaisten hyväveli-järjestelmien ansioista.

P.s. Olet lapsellinen jos luulet toisten tanssivan täällä sinun pillisi/pilisi mukaan.

Äänestä
  • Luulin, että tällä palstalla on tarkoitus keskustella feminismistä. Tällainen keskustelu pitää sisällään argumentteja puolesta ja vastaan. Eihän uskonto-palstankaan tarkoitus ole koota ihmisiä yhteen ylistämään jumalaa.

    Pitää varmasti paikkansa, että vanhan polven johtajilla on negatiivisia ennakkoluuloja naisten johtajakykyjä vastaan. Se on myös aivan selvä asia, he ovat aikansa kasvatteja. Tämä juuri oli minun pointtini. On turhaa luulla, että yli 40-vuotias johtaja muuttaa asennettaan käskystä. Se on älytön ajatus. Tasa-arvon toteutuminen lähtee siitä uudesta polvesta, joka on kasvanut/kasvaa tasa-arvoisessa yhteiskunnassa. Tämä seikka usein unohtuu näistä keskusteluista kun mietitään, miksi tänä päivänä ei ole naisjohtajia. No ei ole niin, kun ne henkilöt, jotka asioista päättävät eivät ole tämän ajan kasvatteja, vaan edustavat arvomaailmaa muutaman kymmenen vuoden takaa. Vai oletko tietoinen yhdestäkään 25-vuotiaasta ison firman TJ:stä?

    Jos tutkittaisiin tämän päivän 2-kymppisten ajatuksia huomattaisiin varmasti, että asenteet ovat muuttuneet. Sitten kun vielä maltetaan odottaa se 30 vuotta, että nämä henkilöt pääsevät palkkaamaan naisia huomataan, että sieltä se pikkuhiljaa tasa-arvon kukka puskee tainta lasikaton läpi.

    Yhteiskunnan asenteiden muutos kestää, koska on selvää, että nuorten asenteet muuttuvat ensin. Sitten vasta muuttuvat vanhusten asenteet, kun nuoret ehtivät siihen ikään!

    Äänestä

  • heillä oli yhtä pätevä päätelmä kuin sinulla muutamissa asioissa: naiset eivät sovellu biologiansa vuoksi johtotehtäviin.

    Ai niin, vai onkohan sittenkin niin että kun näet tässä asiassa hyödyn tulevan sinun kannattamallesi asialle, otat mieluusti uudistukset vastaan? Mutta sitten kun on kysymys jostain toisesta asiasta, sanot ehdottoman ei:n.

    Ei ihme että ne johtopamput olivat sukupuolirasisteja, kun sattumalta olet sitä itsekin. Omena ei putoa kauas puusta, tavataan sanoa. Valta se on mikä kiihottaa, nähtävästi sukupuolesta riippumatta...

    Äänestä

  • janne kirjoitti:

    heillä oli yhtä pätevä päätelmä kuin sinulla muutamissa asioissa: naiset eivät sovellu biologiansa vuoksi johtotehtäviin.

    Ai niin, vai onkohan sittenkin niin että kun näet tässä asiassa hyödyn tulevan sinun kannattamallesi asialle, otat mieluusti uudistukset vastaan? Mutta sitten kun on kysymys jostain toisesta asiasta, sanot ehdottoman ei:n.

    Ei ihme että ne johtopamput olivat sukupuolirasisteja, kun sattumalta olet sitä itsekin. Omena ei putoa kauas puusta, tavataan sanoa. Valta se on mikä kiihottaa, nähtävästi sukupuolesta riippumatta...

    Jos noin on, niin olet kait sitä mieltä myöskin ja hyväksyt ajatuksen, että on LUONNOLLISTA, että miehet vastustavat ja alistavat naisia ja estävät heitä enemmän tai vähemmän aktiivisesti pääsemästä miesten ohi.
    Naiset tahtovat tasa-arvoisia mahdollisuuksia päästä myöskin miesten ohi, jos heillä on miestä parempi koulutus ja kokemus.
    Jos tätä periaatetta laiminlyödään, ovat kiintiöt ainoa mahdollisuus naisille saada oikeamielinen urakehitys.

    Äänestä

  • Ramon kirjoitti:

    Luulin, että tällä palstalla on tarkoitus keskustella feminismistä. Tällainen keskustelu pitää sisällään argumentteja puolesta ja vastaan. Eihän uskonto-palstankaan tarkoitus ole koota ihmisiä yhteen ylistämään jumalaa.

    Pitää varmasti paikkansa, että vanhan polven johtajilla on negatiivisia ennakkoluuloja naisten johtajakykyjä vastaan. Se on myös aivan selvä asia, he ovat aikansa kasvatteja. Tämä juuri oli minun pointtini. On turhaa luulla, että yli 40-vuotias johtaja muuttaa asennettaan käskystä. Se on älytön ajatus. Tasa-arvon toteutuminen lähtee siitä uudesta polvesta, joka on kasvanut/kasvaa tasa-arvoisessa yhteiskunnassa. Tämä seikka usein unohtuu näistä keskusteluista kun mietitään, miksi tänä päivänä ei ole naisjohtajia. No ei ole niin, kun ne henkilöt, jotka asioista päättävät eivät ole tämän ajan kasvatteja, vaan edustavat arvomaailmaa muutaman kymmenen vuoden takaa. Vai oletko tietoinen yhdestäkään 25-vuotiaasta ison firman TJ:stä?

    Jos tutkittaisiin tämän päivän 2-kymppisten ajatuksia huomattaisiin varmasti, että asenteet ovat muuttuneet. Sitten kun vielä maltetaan odottaa se 30 vuotta, että nämä henkilöt pääsevät palkkaamaan naisia huomataan, että sieltä se pikkuhiljaa tasa-arvon kukka puskee tainta lasikaton läpi.

    Yhteiskunnan asenteiden muutos kestää, koska on selvää, että nuorten asenteet muuttuvat ensin. Sitten vasta muuttuvat vanhusten asenteet, kun nuoret ehtivät siihen ikään!

    Ei minun mielestäni naistenvihaajilla jotka sabotoivat jokaista feminismiä kannattavaa ajatusta ole mitään tekemistä täällä.

    Olen aina ihmetellyt, miksi jotkut feministiset järjestöt eivät ota miehiä jäsenikseen, mutta tällä palstalla ilmenevän sabotoinnin ja kukkoilemisen miesten taholta kokeneena, ymmärrän näitä järjestöjä täysin.

    Äänestä

  • Tytsy kirjoitti:

    Jos noin on, niin olet kait sitä mieltä myöskin ja hyväksyt ajatuksen, että on LUONNOLLISTA, että miehet vastustavat ja alistavat naisia ja estävät heitä enemmän tai vähemmän aktiivisesti pääsemästä miesten ohi.
    Naiset tahtovat tasa-arvoisia mahdollisuuksia päästä myöskin miesten ohi, jos heillä on miestä parempi koulutus ja kokemus.
    Jos tätä periaatetta laiminlyödään, ovat kiintiöt ainoa mahdollisuus naisille saada oikeamielinen urakehitys.

    Käänsit nähtävästi asian toisinpäin?! :)

    Oli kysymys sinun biologisista teorioista. Hyväksyt niihin perustuvat asiat vaikka ne olisivatkin epäoikeudenmukaisia.

    Periaatteessa sinun mielipiteen mukaan naisella ei tulisi olla mahdollisuutta samaan johtoaseman paikkaan kuin miehellä, johtamiseen sopimattoman sukupuolen vuoksi. Alistamisesta ja vastustamisesta en tiedä, ehkä osaat itse vastata paremmin omiin teorioihisi.

    Huomautan vielä että eikö sinun kantava ajatus ollut juuri ihmisen yksilöllisestä mielipiteestä riippumaton "totuus", joka tarkoittaa sitä että ihminen on ensisijaisesti sukupuolensa mukaan jotain. Tällöin koulutus, tai oma tahto ei painaisia asetusten edessä, vaan määrittelet ihmisen hänen sukupuolensa mukaan. Tällä tavalla ajateltuna mies tai nainen on velvoitettu johonkin, pysymään poissa johtouralta tai osallistumaan pakkotyöhön, kotityöhön tms.

    Kysynkin nyt, mitä pidät oikeamielisyytenä? Eikä kannata kääntää asiaa taas ylösalaisin, sillä voithan kai seisoa yhä sanojesi takana?

    "Jos tätä periaatetta laiminlyödään, ovat kiintiöt ainoa mahdollisuus naisille saada oikeamielinen urakehitys."

    Kerrot tässä selvästi että "pakkotoimi" olisi oikea keino tasa-arvon parannukselle. Missä muissa asioissa käyttäisit vastaavia pakkotoimia?

    Äänestä

  • Tytsy kirjoitti:

    Ei minun mielestäni naistenvihaajilla jotka sabotoivat jokaista feminismiä kannattavaa ajatusta ole mitään tekemistä täällä.

    Olen aina ihmetellyt, miksi jotkut feministiset järjestöt eivät ota miehiä jäsenikseen, mutta tällä palstalla ilmenevän sabotoinnin ja kukkoilemisen miesten taholta kokeneena, ymmärrän näitä järjestöjä täysin.

    Miten minä olen "sabotoinut" jotain ajatuksia. Pyrin käymään keskustelua aiheesta siinä missä kuka tahansa muukin. Yleisesti ottaen ajatukset, väitteet ym. ovat joko oikein (eivät pidä sisällään virheellistä tietoa) tai väärin. Sinun mielestäsi näemmä joku mielipide on automaattisesti oikein, jos se ajaa naisten asiaa, ja vielä yleisemmin jos se sortaa miehiä. Vastaavasti mikä tahansa mielipide on väärin, jos se ei hysteerisesti puolusta naisorjien vapauttamista sovinistisen yhteiskunnan ikeestä.

    Kerropa Tytsy miten vanha olet. Kiinnostaa tietää keskustelenko lukioikäisen vai peräti yläasteelaisen kanssa.

    Äänestä

  • janne kirjoitti:

    Käänsit nähtävästi asian toisinpäin?! :)

    Oli kysymys sinun biologisista teorioista. Hyväksyt niihin perustuvat asiat vaikka ne olisivatkin epäoikeudenmukaisia.

    Periaatteessa sinun mielipiteen mukaan naisella ei tulisi olla mahdollisuutta samaan johtoaseman paikkaan kuin miehellä, johtamiseen sopimattoman sukupuolen vuoksi. Alistamisesta ja vastustamisesta en tiedä, ehkä osaat itse vastata paremmin omiin teorioihisi.

    Huomautan vielä että eikö sinun kantava ajatus ollut juuri ihmisen yksilöllisestä mielipiteestä riippumaton "totuus", joka tarkoittaa sitä että ihminen on ensisijaisesti sukupuolensa mukaan jotain. Tällöin koulutus, tai oma tahto ei painaisia asetusten edessä, vaan määrittelet ihmisen hänen sukupuolensa mukaan. Tällä tavalla ajateltuna mies tai nainen on velvoitettu johonkin, pysymään poissa johtouralta tai osallistumaan pakkotyöhön, kotityöhön tms.

    Kysynkin nyt, mitä pidät oikeamielisyytenä? Eikä kannata kääntää asiaa taas ylösalaisin, sillä voithan kai seisoa yhä sanojesi takana?

    "Jos tätä periaatetta laiminlyödään, ovat kiintiöt ainoa mahdollisuus naisille saada oikeamielinen urakehitys."

    Kerrot tässä selvästi että "pakkotoimi" olisi oikea keino tasa-arvon parannukselle. Missä muissa asioissa käyttäisit vastaavia pakkotoimia?

    JOs minulla olisi valtaa, poistaisin sinut täältä laukomasta noita feminismiä ja yleensä naisten tasa-arvopyrkimyksiä sabotoivia pöljyyksiä.

    Äänestä

  • ystävällinen nainen kirjoitti:

    Tosi kiva akka oot.

    Äänestä

  • Mikä on mainitsemasi ohjelman nimi (ja, jos mahdollista, esittämisajankohta ja kanava)?

    Äänestä

  • Ramon kirjoitti:

    Miten minä olen "sabotoinut" jotain ajatuksia. Pyrin käymään keskustelua aiheesta siinä missä kuka tahansa muukin. Yleisesti ottaen ajatukset, väitteet ym. ovat joko oikein (eivät pidä sisällään virheellistä tietoa) tai väärin. Sinun mielestäsi näemmä joku mielipide on automaattisesti oikein, jos se ajaa naisten asiaa, ja vielä yleisemmin jos se sortaa miehiä. Vastaavasti mikä tahansa mielipide on väärin, jos se ei hysteerisesti puolusta naisorjien vapauttamista sovinistisen yhteiskunnan ikeestä.

    Kerropa Tytsy miten vanha olet. Kiinnostaa tietää keskustelenko lukioikäisen vai peräti yläasteelaisen kanssa.

    Väkivaltainen, häiriintynyt tai muutoin epäterve isäsuhde voi olla pakottavan purkautumistarpeen aiheuttajana sellaisesta kärsivillä naisilla. Tämä voi ilmetä vihana kaikkea sellaista kohtaan, minkä sairastunut kokee edustavan jonkinlaista hyväksyntää kokemalleen vääryydelle tai palauttavan mieleensä tuskallisia kokemuksia tai olotiloja.

    Äänestä

  • ystävällinen nainen kirjoitti:

    JOs minulla olisi valtaa, poistaisin sinut täältä laukomasta noita feminismiä ja yleensä naisten tasa-arvopyrkimyksiä sabotoivia pöljyyksiä.

    Miksi ihmeessä? Enhän kertonut yhdessäkään edellisessä viestissä mitään, en mitään tasa-arvon vastaista omaa mielipidettäni. Oikeastaan en kertonut ainuttakaan omaa mielipidettä, pohdin vain sitä mitä nimimerkki Tytsy, ilmeisesti nyt "ystävällinen nainen" on tänne kirjoittanut.

    Pahoittelen syvästi jos koet omat tekstisi ristiriitaisen pöljinä.

    Miten minun pitäisi niihin sitten suhtautua? Todeta että "onpas hyviä pöljiä" kommentteja, ja nyökytellä hyväksyvästi?

    Ole hyvä ja esitä lauseet joissa olen sabotoinut tasa-arvoa tai naisten tasa-arvopyrkimyksiä.

    Minä voin esittää lauseet, ja myös kattavat perustelut sille, miksi edellisten tekstien asiat ovat aiheellisia.

    Enkä halua haastaa väittelyyn, haluan vain tietää mitä tarkoitat noilla kirjoituksillasi. Minusta kun ne näyttävät jonkin verran ristiriitaisilta. Tämän voi todeta ilman että ottaa mitään nais tai miesvastaisuuksia mukaan.

    Pelkistettynä: Kysyn sinulta mitä pidät oikeellisena, koska en saa sitä tekstiesi välittämien ristiriitojen vuoksi selville.

    Äänestä

  • Ramon kirjoitti:

    Miten minä olen "sabotoinut" jotain ajatuksia. Pyrin käymään keskustelua aiheesta siinä missä kuka tahansa muukin. Yleisesti ottaen ajatukset, väitteet ym. ovat joko oikein (eivät pidä sisällään virheellistä tietoa) tai väärin. Sinun mielestäsi näemmä joku mielipide on automaattisesti oikein, jos se ajaa naisten asiaa, ja vielä yleisemmin jos se sortaa miehiä. Vastaavasti mikä tahansa mielipide on väärin, jos se ei hysteerisesti puolusta naisorjien vapauttamista sovinistisen yhteiskunnan ikeestä.

    Kerropa Tytsy miten vanha olet. Kiinnostaa tietää keskustelenko lukioikäisen vai peräti yläasteelaisen kanssa.

    se kerro vaan aina poistuu taka vasempaan!

    Äänestä

  • innanen kirjoitti:

    se kerro vaan aina poistuu taka vasempaan!

    Tuo Tytsyn Keskustelu tyyli viittaa kapinointiin. Hän kokee miehet auktoriteetiksi.

    Äänestä

puhut täyttä asiaa, paitsi tytsystä; jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseensä vaikken täysin samoilla linjoilla hänen kanssaan olekaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Ramon kirjoitti:

Tässä feministisessä keskustelussa, joka mm. naisjohtajien määrän ympärillä velloo ei ole ollenkaan otettu huomioon aikatekijää. Nykyajalle tyypillinen minulle-kaikki-heti-ajattelu heijastuu asenteisiin. Ihmetellään, miksi naisjohtajien määrää ei saada kasvamaan muutaman vuoden aikajänteellä.

Todellisuudessa kuitenkin nämä nykyiset pamput ovat paikkansa ansainneet jo 20-30 vuotta sitten. Sieltä se urakehitys on alkanut jo kauan ennen vaatimuksia kiintiöistä ym. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että viimeisen viiden vuoden aikana tapahtunut asennekehitys vaikuttaa naisjohtajien määrään ja johtokuntapaikkoihin vasta joskus 2020-luvulla.

Ei naisia sen enempää kuin miehiäkään voida valita virkoihin tuosta vaan. Tullakseen johtajaksi usean kymmenen tuhannen ihmisen firmaan täytyy ensin johtaa kaikkia mahdollisia pinempiä tasoja, tiimistä osaston kautta tulosyksikköön. On siis vain odotettava naisten määrän lisääntymistä ensin alemmilla johtotasoilla, sitten keskijohdossa ja vasta sen jälkeen ylhäällä. Näin se vaan on.

Vai olisiko yhtäkkiä pitänyt irtisanoa isoja pamppuja vain sen takia, että oltaisiin saatu tilalle henkilöitä, joiden johtajakokemus perustuu muutaman kymmenen henkilön paimentamiseen? Tasa-arvo tulee tässäkin asiassa varmasti tapahtumaan, mutta se vie aikaa, koska muutoksen on lähdettävä pohjalta. Tulevaisuuden naisjohtajien on kasvettava naisjohtajiksi ja se vie aikaa.

Loppuun vielä vetoomus tytsylle: jos kommentoit, yritä saada syvyyttä asiaan.

Ja vetoomus muille: jos tytsy ei saa syvyyttä kommentteihinsa, älkää te kommentoiko hänen viestejään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu