Paras ehdotus tässä keskustelussa on jo tuolla esitetty (kyselytilaisuus).
SRK:n tulee järjestää medialle tiedotustilaisuus jossa se ilmoittaa, miten se aikoo toimia hoitokokousasiassa.
Uskovaisena toivon lisäksi että tilaisuus on julkisuuteen tarkoitettu, sillä tämä ei ole vain meidän nykyisten uskovaisten asia.
Sillä ne jotka kaikkein eniten omalla kohdallaan joutuivat kohtuuttomuuden kärsimään, ovat ulossujetut kristityt. he eivät saa tietoa kannastamme muutoin kuin median kautta.
SRK:n tulee järjestää medialle tiedotustilaisuus jossa se ilmoittaa, miten se aikoo toimia hoitokokousasiassa.
Uskovaisena toivon lisäksi että tilaisuus on julkisuuteen tarkoitettu, sillä tämä ei ole vain meidän nykyisten uskovaisten asia.
Sillä ne jotka kaikkein eniten omalla kohdallaan joutuivat kohtuuttomuuden kärsimään, ovat ulossujetut kristityt. he eivät saa tietoa kannastamme muutoin kuin median kautta.
Vastaukset 13
Vanhimmat
hei, mikä on hoitokokous? kerropa mulle
Voit lukea Kotimaa-lehden keskustelupalstalta, jossa pohditaan parhaillaan Aimo Hautamäen esittämiä lausuntoja asiasta.
http://www.kotimaa.fi/kotimaa/index.php?option=com_content&task=view&id=443&Itemid=38
Tässä lehden jonkun keskustelijan kommentti, jossa kuvataan myös hoitokokousten menoa.
--------
Päätin kirjoittaa tänne kommentin koska en pidä kaikkia Aimo Hautamäen esittämiä tietoja oikeina.
Nykyisin maalliselta kannalta asiaa tarkastellen SRK:n olisi pitänyt päätyä julkiseen anteeksipyyntöön, viittaan ns. yhteiskunnalliseen vastuuseen, joka koskee ymmärtääkseni kaikkia yhdistyksiä ja muita yhteisöjä Suomessa. SRK:n edustaja oli aina kokouksia vetämässä, ja Päivämies-lehdessä julkaistiin hoitokokouksista myönteisiä kirjoituksia. On selvää että SRK on järjestönä yhdessä rauhanyhdistysten kanssa tästä historiallisesta tapahtumasarjasta tosiasiallisessa vastuussa.
Olen itse lapsuudesta saakka vanhoillislestadiolainen ja käyn rauhanyhdistyksen seuroissa. Koen vanhoillislestadiolaisuuden sydämelleni oikeaksi kristillisyydeksi ja olen saanut tehdä matkaa uskovaisena. Olen jo vanhempi ihminen.
Olen kokenut raskaina hoitokokousvuodet, ja niiden seuraamukset. Ne läpi Suomen käyneet tapahtumat jättivät lähtemättömät jäljet omaan ystävä- ja sukulaispiiriini. Samoin eräiden lähinaapureitteni elämänpiiriin. Monet uskovaiset, varmasti tuhansia ihmisiä, erotettiin ja eristettiin kanssakäymisestä, mielivaltaisesti ja täysin aiheetta. Tapahtumat ovat säteilleet ikävät vaikutuksensa myös seuraavaan sukupolveen.
Usein pitkälle yöhön lukittujen ovien takana pidettyjen "hoitokokouksien" käyttäytymistavat olivat vastoin kaikkia asiallisia muotoja. Niistä jäi ikävä olo ja huono omatunto. Puheenvuoron käyttämistä oppi välttämään, kun näki miten kyselijöille tapahtui: useimmiten kysyjä joutui itse painostuksen kohteeksi.
Seurasimme monet ahdistuneina vierestä, miten vanhoja ihmisiä kiusattiin ja nöyryytettiin. Ihmisten intiimejä yksityisasioita vedettiin julkiseen käsittelyyn ja vaadittiin seurakunnan edessä julkiparannuksetekoa tiettyjä sanamuotoja käyttäen. Jos hätääntynyt vanha pappa tai mummo ei osannut oikeilla sanoilla anoa anteeksi olemattomia asioita, nöyryytettiin ja pitkitettiin tilannetta loputtoman tuntoisesti.
Omantunnon ääni sivuutettiin, sillä anteeksi piti pyytää milloin mitäkin keksittyä "henkeä". Sellainen menettely ja oppi ei ole koskaan kuulunut kristillisyyteen.
Ymmärsin silloin ja vielä kirkkaammin vuosien jälkeen, että se kaikki oli ehdottomasti väärin. Se täytti hengellisen väkivallan ja painostuksen tunnusmerkit. SRK:n edustajat olivat kokouksien vetäjiä.
Toivon hartaasti, että SRK: muut johtokunnan jäsenet tässä asiassa olisivat eri kannalla kuin Aimo Hautamäki. Asiat pitää vakavasti tutkia ja selvittää. Luottamusta ei muuten saavuteta. Vähin mitä SRK voisi nyt tehdä, on esittää julkisesti pahoittelu siitä, että se salli vanhoillislestadiolaisuudessa, vanhassa perinteikkäässä herätysliikkeessä, tällaisen hengellisen väkivallan. Se ei ole sinänsä tietenkään kristillisyyden vika, vaan sen ajan päätöksiä tekemässä olleiden ihmisten ja ryhmien vastuulla.
Hautamäki paheksui nimettömänä kirjoittamista. Hyvin harva meistä uskovaisista, jotka olemme yhä samassa joukossa, ja joka on ne kokemukset läpikäynyt 70- ja 80-luvulla, rohkenee missään julkisesti keskustella näistä asioista. Me suremme hiljaa sisällämme, olemme murehtineet kaikki nämä vuodet, erityisesti sitä että vuosikymmenien mittaiset ystävyys- ja sukulaisuussuhteet katkaistiin ja elämänmeno muuttui painostavaksi.
Omasta puolestani haluan sanoa että pahoittelen syvästi Aimo Hautamäken ja SRK:n nyt julkisuudessa esittämää kantaa enkä osaa pitää sitä kristillisyyden opetuksen enkä Raamatun mukaisena.
Nimimerkki "Johannes"
Jäädään siis odottamaan mediakutsua.
Kotimaa kirjoittaa:
" Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen pääsihteerin mukaan vuosikymmenien takaisten hoitokokousriitojen mahdolliset anteeksipyynnöt ovat asianomaisten ihmisten, ei SRK:n asia.
Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen (SRK) pääsihteerin Aimo Hautamäen mukaan 1970-luvulla käyty hoitokokouksiksi kutsuttu tapahtumasarja ei ollut SRK:n mobilisoima hoitokokousten järjestelmä. Paikalliset rauhanyhdistykset pyysivät keskusyhdistykseltä apua vanhoillislestadiolaista herätysliikettä kohdanneissa silloin ajankohtaisissa kysymyksissä.
– Toiset olivat silloin yksinkertaisesti vain huolissaan toisista, Hautamäki toteaa.
Viime talven aikana käytiin internetin eräillä keskustelupalstoilla vilkasta keskustelu noista vuosikymmenien takaisista tapahtumista. Internetin antaman kuvan mukaan joukolle ihmisiä oli jäänyt hoitokokouksista yhtä ja toista mieltä kaihertamaan.
Kollektiiviset anteeksipyynnöt eivät tarpeellisia
Hautamäki myöntää, että hoitokokoukset saatettiin kokea eri tavoin.
– Oli varmasti sellaisiakin kokouksia, että kaikki ei niissä mennyt oikein. Yleensä kokouksien puhujat kuitenkin kysyivät, olivatko heidän puheensa aiheuttaneet pahennusta. He pyysivät anteeksi, ja heille annettiin anteeksi.
– Jäi kyllä ihmisiä, joille asiat eivät kirkastuneet. Heille jäi sydämeen katkeruus, ja tämän seurauksena on nyt sitten vaadittu SRK:lta yleistä anteeksipyyntöä, Hautamäki arvioi.
SRK:lta ei Hautamäen mukaan ole kuitenkaan tulossa mitään yleistä anteeksipyyntöä menneistä.
– Tällaista ajatusta ei ole harkittu.
Hautamäki vertaa asiaa Kotimaa-lehden viimevuotiseen yleiseen anteeksipyyntöön.
– Lehden yksittäiset tekijäthän niitä juttuja kirjoittivat. Meidän käsityksemme mukaan anteeksi pyytää se, joka tekee jotakin väärin. Ei joku toinen voi pyytää anteeksi toisen puolesta, Hautamäki linjaa.
Hautamäki arvostelee internetkeskustelua siitä, että mielipiteitä esitetään nimettöminä. Lisäksi asialla on hänen mukaansa nuoria, jotka eivät itse olleet 70-luvun tapahtumissa mukana.
Hoitokokousten taustalla yhteiskunnan muutos
Hautamäki kertoo, että 1970-luvun tapahtumia on käsitelty jo vuosia sitten esimerkiksi eräiden puhujienkokouksien yhteydessä.
– Yleinen käsitys on, että 60-luvun yhteiskunnallinen murros ja uskonnon aseman kaventuminen vaikuttivat siten, että Rauhanyhdistyksen piiriin tuli tiettyjä maallistumisilmiöitä. Ne osoittivat, että usko ja elämä eivät kulkeneet käsi kädessä, Hautamäki sanoo.
Vuosikymmenien takaisilla maallistumisilmiöillä Hautamäki tarkoittaa esimerkiksi yhteiskunnan repivää arvostelua tai perhe-elämään ja lapsiin liittyvää kysymystä ehkäisyn käytöstä. Lisäksi television ohjelmien katselu todettiin tuolloin uskovaiselle kodille sopimattomaksi."
Eikö tässä ole tarpeeksi selitystä piste .
4.7.2006
Ehkäisyn ja television synniksi nimeämmispäätökset oli tehty SRK:ssa jo aika päiviä eli 10-15 vuotta ennen kuin SRK käynnisti hoitokokoukset.
Aimo on nuori mies eikä tunne taustoja, näemmä.
Luinpa minäkin Kotimaan haastattelulausunnon.
Aimo unohtaa todeta Kotimaan lukijoille, mitä niissä hoitokokouksissa ihmisille seurasi ja missä suhteessa ne olivat virheellisen opin aikaansaamia.
Tästä on Seppo Lohi aikaisemmin eri yhteyksissä todennut:
- Tuhansien uskovisten syyttä suotta sitominen eli erottaminen
- tuhansilla aiheetta teetetty julkirippi asioista jotka eivät olleet tunnollaan lainkaan; eräänlainen massahysteria jossa takerruttiin massoittain rituaalinomaiseen julkiparannuksen tekoon ilman syytä (sellainen ei ole koskaan kuulunut aitoon kristillisyyteen)
- rauhanyhdistysten ja SRK:n johdon pitäminen "Jumalan huoneenhallituksena"
- omantunnon väheksyminen
- ihmisten nöyryyttävä kohtelu yöllisissä kokouksissa, yksityisten ihmisten yksityisasioiden julkinen repostelu ym. joka ruokki joidenkin sensaationnälkäisten ihmisten vanhaa lihaa ja pahantahtoita tirkistelynhalua
- uskovaiset joutuivat pelon ja hätäännyksen valtaan eivätkä uskaltaneet suutansa avata kokouksissa.
Hautamäki unohti myös kertoa, että kun "hoitamisten" päätteeksi "hoitomiehet" kysyivät, oliko he jotain väärää tehneet, niin ei todellakaan kukaan uskaltanut sanoa mitään sellaista. Hehän olisivat itse joutuneet hjoidettaviksi heti perään. Itsesuojeluvaisto se pelasi silloinkin:(
Siis todella lapsellinen veto:(
lainattuna:"Erilainen uskon näkemys.
"Erkaantuneet" uskovat nykyään (kai silloinkin) eri tavalla monista opin kohdista.
Vääryyden tunne. Entä kun tunteet ei täsmää.
Toisen rakkauden tunteen velvollisuus = toisen vääryyden tunne.
Näkisin, että vääryyttä koetaan asioista joissa mielipiteet ovat ristiriidassa liikkeen kanssa.
Vääryyttä kokeneella tulisi olla jokin omakohtainen vastuu, jolla seisoo oman erilaisen mielipiteensä takana. Jos joku toimii liikkeen vastaisesti niin koetaanhan silloinkin liikkeen puolella eräänlaista vääryyttä, josta käytetään sanaa pahennusta.
Koska "erkaantuneet" eivät halua yhtyä vanhoillislestadiolaiseen uskonkäsitykseen, heidän tapojensa mukaisesti, niin eikö voisi elää rauhassa vaatimatta tunnustuksia. Näin rauhanomaisin rinnakkaiselon elävät muut vanhat lestadiolaissuunnat.
Tässä on sen verran eri tilanne, etteivät 70-luvun erkaantuneet ole yhtenäinen suunta. Suurin yhdistävä yritys sillanpääläisyys suurelta osin hajosi pian erimielisyyksiin.
Tänä vuonna mediahuomion saatuaan eräät innostuivat kyseenalaisesti. Sensaationhakuinen lehtikirjoittelu 70-luvulta heräsi eloon. Tuntuu propagandan elkeiltä kun tuodaan yhä uudestaan vihjaten esille KGB-rahoista josta oikeusvaltiomme viranomaiset näkivät toisin.
Oikeuskanslerin 12.10.1983 antamassaan vastauksessa toteaa:"Asiassa ei ole ilmennyt mitään sellaista, mikä vaatisi oikeuskanslerin puuttumista asiaan".
Ristiriitojen taustalla ovat usein vanhoillislestadiolaiseen uskonkäsityksen merkittäviä eriäviä suhtautumisia, kuten seurakuntaoppiin.
Nämä on sellaisia perustanlaatuisia uskonkysymyksiä, että näissä uskonnonvapaus on mitä tärkein asia ja mistä kunnon vanhoillislestadiolainen ei luovuta hengenvaarassakaan.
Tuntuu hölmöltä noita KGB-syytös yms. juttuja lukiessa, että ensin ohi oikeuslaitoksen kannan syytetään niin, että melkein loukkaannututtaa ja vielä päälle minulta (SRKn kannattajana) vaaditaan pyytää anteeksi lapsuusaikojen toisten tekemisiä.
Haetaanko anteeksipyyntövaatimuksilla riidasta omaa kunniaa, ikäänkuin voittoa tappelusta?
Erimieliseen tilaan jääneet kokivat ahdistusta ja vääryyttä.
Sitä ei voi kiistää, mutta mikä on väärin kokijan omavastuu huonosta olostaan?
Se ahdistus on sen oman sanan vapauden hinta kun ei sovita samaan muottiin, eikä kuuluta yhteiseen käsitykseen, sekä erkaannutaan yhteisestä uskosta.
Uskon puolella ajatellen toinen tosiasia ahdistukseen on synnintunto.
Jos on väärin kokenut ja asiassaan oikeassa niin toeutuuko raamatun yllättävä opetus: iloitkaa kärsimyksistä (1. Piet:4).
13 Iloitkaa päinvastoin sitä enemmän, mitä enemmän pääsette osallisiksi Kristuksen kärsimyksistä, jotta saisitte iloita ja riemuita myös silloin, kun hänen kirkkautensa ilmestyy
ja
16 Mutta sen, joka kärsii kristittynä, ei pidä hävetä, vaan hän kirkastakoon kristityn nimellään Jumalaa."
Aimolla on parempaa tietoa meistä nimettömänä kirjoittelijoista, koska "tietää" kertoa, että asialla ovat nuoret. Kiitos Aimo, mutta en minä enää ihan nuori ole.
Eräs ikävä seikka tässä on (hoidettujen kärsimysten lisäksi), että vl-liike tahraa yhä enemmän mainettaan ja yksittäiset, vilpittömällä mielellä olevat vl-ihmiset kärsivät. Mutta valitettavasti ajattelen, että kuulumalla k.o. yhteisöön he hyväksyvät kyseisenlaisen käytöksen. Selitys: jos minä kuuluisin vaikka jehovalaisuuteen, ajattelisivat ihmiset minun allekirjoittavan jehovalaisten toiminnan.
Vielä vuosien päästäkin sana "vanhoillislestadiolaisuus" muistuttaa noista tapahtumista ja näistä keskusteluista ihmisiä.
Täällä peräänkuulutetaan toisinaan kollektiivista anteeksipyyntöä. En ole ihan varma, olisiko sillä mitään merkitystä. Kyllä yläkerta on nähnyt ne teot ja tietää millä mielellä vl-johto niihin suhtautuu. Jos anteeksipyyntö tulisi tämän julkisuuden myötä, olisiko se oikeaa katumusta vai yritys maineen puhdistamiseksi? Olisi varmasti kannattanut hoitaa asiat kuntoon jo 70-luvulla.
niin sinä et edes antaisi anteeksi. Hyvät lähtökohdat, kauaksi olet todella joutunut...
Mutta minun anteeksiantamisella tai antamattomuudella ei ole merkitystä. En ole todellakaan vl.
hoitokokouksessa minulta kysyttiin, että tuliko tuo anteeksipyyntö puhtaasta sydämestä. Tämä vl-ajatus sopii juuri tähän kohtaan.
Se taisi olla Kotimaan toimittaja jolla oli parempaa tietoa kirjoittelijoiden iästä.