Pentti Linkola

Nimimerkki Capybara kirjoitti tuolla hieman alempaa seuraavasti:

"Myös Linkola oli suuri jehovantodistajuuden kannattaja."

Tämä on minulle aivan uutta tietoa. Mahtaako kuitenkaan pitää paikkaansa? Toki Penakin ihmiskunnan lopusta kirjoittaa, mutta jotenkin olisin valmis väittämään, että hänen lähestymistapansa on hieman toinen, eikä millään tavoin jehovantodistajuuteen viittaava.

Löytyykö esim. herra Meilolta asiaan tarkennusta? Jos, niin olisin otettu. Googlaamalla löytyi jostain blogista tällainen kirjoitus:

"Pentti Linkola kertoi kerran lukevansa Jehovan todistajien lehtiä malliksi itselleen, koska hänen mielestään niissä käytetään selkeää ja virheetöntä suomen kieltä."

Tässä ei kyllä taideta kuitenkaan uskontoa ihailla.
161441
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

>>Löytyykö esim. herra Meilolta asiaan tarkennusta?

Miksi ihmeessä minun odotetaan tarkentavan toisen kirjoittajan mielipidettä, joka liittyy kolmannen henkilön mielipiteeseen Vartiotorniseuran mielipiteistä?

Äänestä
  • "Miksi ihmeessä minun odotetaan tarkentavan toisen kirjoittajan mielipidettä, joka liittyy kolmannen henkilön mielipiteeseen Vartiotorniseuran mielipiteistä?"

    Luulisin, että koska olet asiantuntija, mitä tulee VT-seuraan. Tätä palstaa lukevat monet sellaisetkin, jotka eivät aktiivisesti palstalle kirjoita. Kaikki sellaiset tietävät sinun olevan asiantuntija. Miksi et siis vastaisi?

    Äänestä

  • JW No kirjoitti:

    "Miksi ihmeessä minun odotetaan tarkentavan toisen kirjoittajan mielipidettä, joka liittyy kolmannen henkilön mielipiteeseen Vartiotorniseuran mielipiteistä?"

    Luulisin, että koska olet asiantuntija, mitä tulee VT-seuraan. Tätä palstaa lukevat monet sellaisetkin, jotka eivät aktiivisesti palstalle kirjoita. Kaikki sellaiset tietävät sinun olevan asiantuntija. Miksi et siis vastaisi?

    >> mitä tulee VT-seuraan.

    Vartiotorniseuraa koskeviin kysymyksiin pyrinkin, harkintani mukaan, vastaamaan. Nyt vaan oli kyse yhden henkilön mielipiteestä toisen henkilön näkemyksestä Vartiotorniseurasta.

    Äänestä

  • -> Miksi ihmeessä minun odotetaan tarkentavan toisen kirjoittajan mielipidettä, joka liittyy kolmannen henkilön mielipiteeseen Vartiotorniseuran mielipiteistä?

    Sori, ei ollut tarkoitus suututtaa. Ajattelin vain, että sinulla voisi olla asiasta jotain nuuskua, koska olet kannuksesi täällä ansainnut luotettavana tiedonlähteenä. Koetan vielä tingata väittämän alunperin kirjoittaneelta taholta asiaa tarkemmin.

    Pahoittelen.

    Äänestä

  • Lintti Penkola kirjoitti:

    -> Miksi ihmeessä minun odotetaan tarkentavan toisen kirjoittajan mielipidettä, joka liittyy kolmannen henkilön mielipiteeseen Vartiotorniseuran mielipiteistä?

    Sori, ei ollut tarkoitus suututtaa. Ajattelin vain, että sinulla voisi olla asiasta jotain nuuskua, koska olet kannuksesi täällä ansainnut luotettavana tiedonlähteenä. Koetan vielä tingata väittämän alunperin kirjoittaneelta taholta asiaa tarkemmin.

    Pahoittelen.

    >>Sori, ei ollut tarkoitus suututtaa.

    En näe mitään syytä suuttumiseen, mutta kun olen huumorintajuinen tosikko, niin en käytä hymiöitä.

    Linkolasta en tiedä käytännössä mitään muuta kuin nimen.

    Äänestä

Ehkä tämä selittää asiaa: 99,9%. Ehkä ei.

Äänestä

Pentti Linkola on suuri jehovantodistajuuden fani. Hän sanoo että rupeaisi olemaan korkea aika että Jumala tekisi tälle maapallolle jotain (ja tässä hän tarkoittaa nimenomaan ekokatastrofin estämistä). Jehovan todistajien fantasian maailmanlaajuinen hallitus ja työskentely yhdessä paratiisimaan luomiseksi (ekologian ehtoja kunnioittaen) on yksi yhteen mitä Linkola kannattaa.
Hän on radiossa suoraan tuonut julki tukensa jehovantodistajuudelle.

Äänestä
  • Ihan aluksi. En halua haastaa riitaa, vaan selvittää tämän mysteerin Linkolan ja jehovantodistajien välillä.

    -> Pentti Linkola on suuri jehovantodistajuuden fani.

    Sikäli kuin Pentti Linkolan maailmankuvaa tunnen, olen käsittänyt sen olevan erittäin vahvasti tieteeseen perustuvaa. Näin ollen suhtaudun jehovantodistajien ideologian fanittamiseen melko epäillen.

    -> Jehovan todistajien fantasian maailmanlaajuinen hallitus ja työskentely yhdessä paratiisimaan luomiseksi (ekologian ehtoja kunnioittaen) on yksi yhteen mitä Linkola kannattaa.

    Kyllähän siinä paljon tietenkin samaa on, mutta tulkinta lienee kuitenkin vain omasi? Sen olen käsittänyt, että hän kyllä kannattaa totalitarismia. Esimerkkeinä hän on muistaakseni kuitenkin käyttänyt ennemminkin Kolmatta valtakuntaa, Neuvostoliittoa, Kiinaa ja Pohjois-Koreaa.

    -> Hän on radiossa suoraan tuonut julki tukensa jehovantodistajuudelle.

    Ihanko varmasti jehovanTODISTAJUUDELLE? Tuossa alla olevassa kirjoituksessa sanotaan, että Linkola on joskus kertonut ihailevansa jehovantodistajia heidän tinkimättömyytensä takia.

    Toisaalta tinkimättömyytensä johdosta hän on ilmoittanut arvostavansa myös Hitleriä ja Stalinia (Muistelisin, että tämä löytyy teoksesta Johdatus 1990-luvun ajatteluun.), että miksikäs samaan porukkaan jehovantodistajatkin mene.

    Jos jehovantodistajien ihalemisesta on puhuttu radiossa, niin sitä tuskin käsiinsä mistään saa, mutta löytyiskö aiheesta jotain painettuna tai bitteinä? Ei tämä niin tärkää ole, että itse gurua viitsisi asialla vaivata, vaikka käsittääkseni hän yhteydenottoihin kiireidensä lomassa vastaileekin.

    Äänestä

  • Lintti Penkola kirjoitti:

    Ihan aluksi. En halua haastaa riitaa, vaan selvittää tämän mysteerin Linkolan ja jehovantodistajien välillä.

    "Hmm...
    Kirjoittanut: Lintti Penkola 5.7.2006 klo 23.24

    Sikäli kuin Pentti Linkolan maailmankuvaa tunnen, olen käsittänyt sen olevan erittäin vahvasti tieteeseen perustuvaa."

    En tiedä mikä hänen suhteensa on jehovantodistajuuden teologiseen aspektiin tai uskooko hän Jumalaan, mutta häntä kiinnostaa se, että ihmiset saadaan jollain verukkeella kontrolloitua niin etteivät ne hävitä tätä maapalloa.

    "Kyllähän siinä paljon tietenkin samaa on, mutta tulkinta lienee kuitenkin vain omasi?"

    Ei, kyllä Linkola on itse sen sanonut.

    "Sen olen käsittänyt, että hän kyllä kannattaa totalitarismia. Esimerkkeinä hän on muistaakseni kuitenkin käyttänyt ennemminkin Kolmatta valtakuntaa, Neuvostoliittoa, Kiinaa ja Pohjois-Koreaa. "

    Linkolan mielestä silloin kun ihminen saadaan valjastettua tekemään jotain hyödytöntä, niin hän on pois luonnon turmelemisesta. Tässä mielessä noiden maiden harrastamat monumenttien vartioinnit ja henkilöllisyyspapereiden tarkastamiset ovat kannatettavia. Jehovan todistajien kenttäilystä hän ei ole sanonut mitään, mutta uskoisin että hän kannattaa polkupyörällä/jalan tapahtuvaa kenttäilyä.

    "Ihanko varmasti jehovanTODISTAJUUDELLE?"

    Kyllä!

    "Toisaalta tinkimättömyytensä johdosta hän on ilmoittanut arvostavansa myös Hitleriä ja Stalinia"

    Hänen ideologiaansa kuuluu myös ihmisten tappaminen maapallon kestokyvyn rajoihin, asia mitä Jehovan todistajat kannattivat. Hitler ja Stalin tappoivat oman aikansa kuluttajia ja nykyajan prospektiivisten kuluttajien isovanhempia. Linkola sanoo ettei kukaan kaipaa niitä ihmisiä jotka jäivät syntymättä sen takia, että Hitler ja Stalin tappoivat niin paljon ihmisiä.

    "mutta löytyiskö aiheesta jotain painettuna tai bitteinä?"

    En ole etsinyt.

    Äänestä

  • Capybara kirjoitti:

    -> Ei, kyllä Linkola on itse sen sanonut.

    Konteksti kyllä kiinnostaisi. Kiitos silti vastauksestasi ja hyvää kesää.

    Äänestä

Vanhasta muistista menee, mutta mielestäni Linkola on joskus kertonut ihailevansa jehovantodistajia heidän tinkimättömyytensä takia.

Äänestä
  • Jumalan olemassaoloon ollenkaan.

    Pidän mahdollisena että hän arvostaa joitakin piirteitä kuten kurinalaisuutta lahkossa

    Äänestä

  • ei usko kirjoitti:

    Jumalan olemassaoloon ollenkaan.

    että lahkon johto sijoittaa testamenttien kautta ja ovimyynnin kautta tulleet varat ankarimpien liikeperiaatteiden mukaan ja tulisi ajatelleeksi kuinka paljon metsää hakataan sen paperin tuottamiseksi, jolle mokomat piirrokset ja jatkuvasti vaihtuvat opit painetaan, ei hän paljoa antaisi arvoa kielenkäytöllekään.

    Kielenkäytön sääntö näyttääkin olevan että oppi tulisi yksiselitteisesti ymmärtää, jotta keskustelun mahdollisuus tyrehdytetään jo tälläkin tasolla.

    Äänestä

  • ei usko kirjoitti:

    Jumalan olemassaoloon ollenkaan.

    Pidän mahdollisena että hän arvostaa joitakin piirteitä kuten kurinalaisuutta lahkossa

    Osoitteesta http://www.taivaansusi.net/politiikka/linkola.html
    löytyy haastattelu, jossa aihetta sivutaan seuraavasti:

    "Kyllä minun pitäisi saada jumalan sijainnin koordinaatit, ennen kuin siihen osaisin uskoa. Välillä on vaikea uskoa sähköönkään, kun sitäkään ei näy. Mutta sen olemassaolosta on sentään jonkinlaista näyttöä."

    Seuraava lausahdus samassa haastattelussa voisi taas peesata täällä esitettyjä ajatuksia:

    "Uskossa sinänsä näen paljon hyvää, sillä se on kuitenkin eräänlainen konservatiivinen ja säilyttävä tekijä, joka omalta osaltaan jarruttaa kehitystä ja siten hidastaa luonnon tuhoutumista."

    Alla olevassa viestissä arvuutellaan; "Jos Linkola tietäisi, että lahkon johto sijoittaa estamenttien kautta ja ovimyynnin kautta tulleet varat ankarimpien liikeperiaatteiden mukaan ja tulisi ajatelleeksi kuinka paljon metsää hakataan sen paperin tuottamiseksi, jolle mokomat piirrokset ja jatkuvasti vaihtuvat opit painetaan, ei hän paljoa antaisi arvoa kielenkäytöllekään."

    En epäile hetkeäkään, etteikö Linkola tätä kaikkea tietäisi ja näin ollen en oikein usko hänen suuremmassa määrin jehovantodistajia porukkana kannattavan. Mutta kuten totesin, en tunne tätä juonnetta hänen persoonassaan lainkaan.

    ei Linkola tiedä. Päättelen siten, että lahko pyrkii asioitaan salaamaan eikä Linkolalla ole intressissä kaikkien uskontokuntien, tai lahkojen salattujen taustojen tonkiminen.

    Lehdykät taas tuodaan tonkimatta pöytään, kuten me kaikki tiedämme, periaatteessa joka kotiin, ja siitä Linkola on tietonsa saanut.

    Äänestä

  • että ei Linkola kirjoitti:

    -> lahkon johto sijoittaa estamenttien kautta ja ovimyynnin kautta tulleet varat ankarimpien liikeperiaatteiden mukaan

    Tämä lienee niinkin sivistyneen miehen tiedossa kuin Linkola.

    -> kuinka paljon metsää hakataan sen paperin tuottamiseksi,

    Kuten myös tämäkin.

    -> jatkuvasti vaihtuvat opit painetaan

    Tälle hänellä tuskin on riittänyt mielenkiintoa.

    Olen tavannut miehen muutaman kerran ja siinä on niin suoraselkäinen ja rehellinen mies, että oksat pois. Mutta se onkin jo toinen juttu eikä kuulu tälle palstalle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Lintti Penkola kirjoitti:

Nimimerkki Capybara kirjoitti tuolla hieman alempaa seuraavasti:

"Myös Linkola oli suuri jehovantodistajuuden kannattaja."

Tämä on minulle aivan uutta tietoa. Mahtaako kuitenkaan pitää paikkaansa? Toki Penakin ihmiskunnan lopusta kirjoittaa, mutta jotenkin olisin valmis väittämään, että hänen lähestymistapansa on hieman toinen, eikä millään tavoin jehovantodistajuuteen viittaava.

Löytyykö esim. herra Meilolta asiaan tarkennusta? Jos, niin olisin otettu. Googlaamalla löytyi jostain blogista tällainen kirjoitus:

"Pentti Linkola kertoi kerran lukevansa Jehovan todistajien lehtiä malliksi itselleen, koska hänen mielestään niissä käytetään selkeää ja virheetöntä suomen kieltä."

Tässä ei kyllä taideta kuitenkaan uskontoa ihailla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu