Kertokaapa

Nämä enkelit eri kasteittain eli Serafit, Kerubit ja Arkkienkelit, niin elävätkö he täällä maanpäällä kuten ihmisetkin kunnes ensimmäinen ylösotto tapahtuu, ja palavaat tietyn ajan kuluttua omissa elementeissään sotimaan perkelettä vastaan?Vai ovatko he taivaassa tällä hetkellä odottamassa viimeistä taistoa?
5652
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Arvelen niiden kaikkien olevan sekä taivaassa että maan päällä,kulkien edestakaisin,koska niillä on varmasti tehtäviä molemmissa.Osa niistä voi olla ja varmaan onkin vain taivaassa.Uskon,että arkkienkelit olisivat taivaassa koko ajan.

Äänestä

enkelit ovat maan päällä lihaa ja luuta olevissa ruumiissaan paitsi ne jotka ehkä eivät vielä ole saaneet herätystä haudasta.Kaikki enekelit eivät elä maan päällä samoihin aikoihin vaan he syntyvät eri aikoina.

Äänestä

Enkelit ovat syntyneet tavallisiin perheisiin, Malakia 3 kertoo näistä enkeleistä, myöskin ilmestys kirjassa eri seurakuntien enkeleistä.
He joutuvat tekemään uskon ratkaisun samalla, tavoin kuin ihmisetkin. Heillä ei ole perisyntiä, samalla tvoin, kuin ihmisillä.
Heidät puhdisetaan kultaisiksi astioiksi; jopa polttamalla, Jotta he olisivat, astioita, jota Pyhä Henki voi käytää, antaen heidän kauttaan. Puhdasta sanomaa.
He saavat suoran opetuksen, ja heilläkin on vapaa tahto, he valitsevat joka päivä, samoin kuin ihmiset, hyvän ja pahan välillä.
Toiset ovat jaloa käytöä varten toiset, halpaa käyttöä varten.
Heitä opetetaan oman alueen työhön.
Heidän koulutuksensa on todella monen tulen ja portin läpi kulkemista.
He ovat lupautuneet Jeesuksen edessä tähän työhön.
He ovat Gabiel, Miikaell sukukunnista.

Äänestä

eivät ole ihmisiä, vaan luotuja henkiolentoja ja nimensä mukaan viestinviejiä ja eri tehtäviin tarkoitettuja.. enkeleillä on oma hierarkiansa ja joka ihmisellä oma suojelusenkeli, joka seuraa joka inkarnaatiossa.
kirjastosta löytää ihania enkelikirjoja, niitä voi tilata myös netissä.
omia sivuja ja tietoa löytyy googlettamalla..
tässä yksi linkki:
http://www.energiakeskus.com/energiasivut/enkelit.php

Vielä muistan lukeneeni, että enkelit tuntevat kaikkia samoja tunteita kuin ihmisetkin, ainoastaan pelon tunne on heille vieras ja seksuaalisuus.

Enkeliä en ole varsinaisesti nähnyt, mutta pieniä valkoisia höyheniä olen ihme paikoista löytänyt heitä ajateltuani ja mystisen kukkaistuoksukokemuksen keskellä havumetsää kokenut.. oliko se enkeli vai luonnonhenki, on arvoitus..

Äänestä
  • ...oli ainoa järkevä vastaus näistä. Enkeleitä on tosiaankin eri"tasoisia" ja niillä on oma hierarkiansa joka perustuu niiden olemukseen. Suojelusenkeli on niinikään jokaisella. Joskus enkeleitä myös syntyy ihmisiksi, silloin he ovat tavallaan puoli-ihmisiä, hyvinkin ihmismäisiä kunnes löytävät juurensa ja alkavat avata kykyjään. Suurin osa enkeleistä ei kuitenkaan ole inkarnaatiossa, ja hoitaa erilaisia tehtäviä milloin milläkin tasolla, myös siis maan päällä.

    Pelkoa ja seksuaalisuutta ei ihmisinkarnaatioiden ulkopuolella ole samalla tavalla kuin niissä sisällä, se on ihan totta, mutta asia on kuitenkin monimutkaisempi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


777 kirjoitti:

Nämä enkelit eri kasteittain eli Serafit, Kerubit ja Arkkienkelit, niin elävätkö he täällä maanpäällä kuten ihmisetkin kunnes ensimmäinen ylösotto tapahtuu, ja palavaat tietyn ajan kuluttua omissa elementeissään sotimaan perkelettä vastaan?Vai ovatko he taivaassa tällä hetkellä odottamassa viimeistä taistoa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu