Oikeusvaltio?

"Lipposen mukaan Suomi on ollut hyvässä yhteistyössä mm.Kiinan oikeuslaitoksen kehittämisessä.
-Tämä yhteistyö on sujunut hyvin ja senkin perusteella voidaan sanoa,että kiinassa on merkittävästi edistytty ihmisoikeuksissa,Lipponen jatkoi".

Suomessa yksi usein kuultu virallinen "totuus" ja iskulause kuuluu:Suomi on oikeusvaltio.
Tosiasia on kuitenkin se,että Suomi on vain näennäisesti oikeusvaltio.Maahan on perustettu runsaasti erilaisia valituselimiä jotta näyttäisi siltä,että kansalaisten oikeudet on asianmukaisesti turvattu.Näiden valituselinten pääasiallinen tarkoitus on kuitenkin oikeusturvan toteutumisen estäminen.Kun valitat yhteen paikkaan sen käsittely kestää yleensä noin 8-12kk.Käsittelijät voivat vielä tuostakin venyttää käsittelyaikaa jos katsovat sen tarpeelliseksi.
Hylkäävän päätöksen jälkeen on edelleen mahdollisuus valittaa johonkin muualle,jossa asiaa käsitellään taas noin vuoden ajan.
Syyttäjälaitoskin(suurelta osin) on valitettavasti osa tuota järjestelmää,eikä sitä ole lainkaan helppo saada nostamaan syytettä,edes törkeissä tapauksissa.Tällä tavalla ihmiset vähitellen väsytetään ja lannistetaan(usein kyseessä ovat vakavat virkavirheet ja väärinkäytökset)ja heiltä viedään lopulta usko koko Suomalaiseen oikeusjärjestelmään ja yhteiskuntaan.He ymmärtävät myös sen,että heidät tullaan todennäköisesti nujertamaan myös oikeusistuimessa(siviilikanne mahdollisuus) ja he luovuttavat yleensä enemmän tai vähemmän katkeroituneina.Käytännön oikeusturvaongelmiin ovat Suomessa törmänneet lukemattomat ihmiset.

Laajaan salaliittoon(poliitikot ja virkamiehet) en välttämättä usko,mutta pystyykö joku valaisemaan sitä miten tilanne on maassa kehittynyt nykyiselleen?
Suuri syy on epäilemättä kansalaisten yleinen tietämättömyys oikeusasioista(järjestelmän uhrit tietysti tuntevat tilanteen).Syvällisempää ja kriittistä tietoa ei tarjota riittävästi asioiden taustoista mediaan kautta.Mädännäisyydestä ovat varsin hyvin perillä esimerkiksi kokeneet toimittajat ja lakimiehet.Yleisradiossakin näyttää tapahtuvan tällä hetkellä jotain,mitä ei kansalle haluta yleisemmin kertoa(MOT:in alasajo,Hannu Taanilan ohjelman lopettaminen,iltalypsyn lopettaminen jokin aika sitten jne.)

Eläkkeellä oleva entinen apulaisoikeuskansleri Jukka Pasanen on kertonut lakimies lehdessä,että hän ei nostanut virkakautensa aikana kuin yhden syytteen(1981-2001).Kanteluiden kokonaismäärä oli noin 18000.Nykyinen oikeuskansleri Paavo Nikula ei ole nostanut yhtään syytettä noin viisi vuotta jatkuneella kaudellaan.

Suomalainen henkinen ilmapiiri on yleisesti ottaen huono ja selityksiä siihen tarjotaan monenlaisia.Yksi tärkeimpiä syitä huonoon ilmapiiriin on mielestäni ehdottomasti se,että
SUOMI EI OLE SIVISTYNYT LÄNSIMAINEN OIKEUSVALTIO.
Vai onko samanlainen mädännäisyys muuallakin EU-
maissa virka/oikeusjärjestelmän sisällä vallalla?

Suomi on asukasluvultaan pieni maa,jossa asukkaiden nöyryyttäminen näkyy nopeasti yleisenä moraalin heikkenemisenä,mielenterveysongelmina,väkivaltana,päihteiden liikakäyttönä,piittaamattomuutena,itsemurhina jne.

Kansalaisten oikeuksien halveksiminen on mielestäni kuitenkin lyhytnäköistä ja epäviisasta toimintaa valtiovallan taholta.
Samaa malliako nyt tarjotaan Kiinalle?
5396
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Itsenäiseen ajatteluun kykemätöntä ja sameasilmäistä suomalaisten muodostamaa lammasparvea on helppo kontrolloida ja alistaa.

Tätä tosiseikkaa suomen valtio ja sen itsekkäästi vain omaa etuaan tavoitteleva johto käyttää häikäilemättä hyväkseen — vieläpä erinomaisella menestyksellä. Miksi siis tämä ei toimisi Kiinassakin?

Äänestä

Minusta tämä kansalaisten oikeuksien halventaminen on yksi länsimaisen demokratian uusista (?) suuntauksista. Se on osa kilpailuyhteiskuntaa. Olemme pudotuspelissä. Vallalla on viidakon lait. Se voittaa, joka on vahvin, pitää suurinta ääntä ja jolla on paksuin lompakko.

Äänestä
  • Italia, mafia, Berlusconi... ;) Eli totta puhut, lompakosta ja sen vaikutuksesta.

    Äänestä

  • Mutta halvennetaanko muualla EU-maissa suomalaiseen tapaan vai onko Suomi omassa sarjassaan tässäkin asiassa?

    Äänestä

...oli yhteiskunnallinen pommi,vaikka sitä ei hevin ehkä myönnetäkään.

PERUSTELUJA:
-Maahan on luotu huono yleinen henkinen ilmapiiri mm.tavallisten kansalaisten oikeuksia loukkaamalla.Katkeroituneet,vihaiset ja loukatut ihmiset siirtävät asenteitaan ja tunteitaan omalta osaltaan käyttäytymisellään eteenpäin.
Kun loukkaajaksi nähdään ja koetaan yhteiskunnallinen(valtiollinen) järjestelmä,niin tilanne on hyvin ikävä ja turhauttava uhrin kannalta.

-Ahneuden ilmapiiri,jonka yhtenä näkyvänä ilmentymänä korkeapalkkaisille ja hyväosaisille luotu härski optiojärjestelmä.Suomessa on väestömäärään suhteutettuna paljon vähävaraisia ihmisiä,jotka elävät materiaalisessa köyhyydessä.Tuloerot ovat kasvaneet ja siitä syntyy perusteltua ja oikeutettua kateutta.

-Peruspalvelut,kuten terveydenhuolto toimivat Suomessa varmuudella asianmukaisesti vain silloin kun avuntarvitsijalla on maksukykyä (tai merkittävä asema yhteiskunnassa).Hänen pitää ainakin olla tuottavaa työtä tekevä yksilö.
Työttömät ovat esimerkiksi Helsinkiläisissä sairaaloissa ei-toivottua joutoväkeä,vaikka sitä ei aina suoraan näytetäkään.

-Ahneet,itsekkäät ja pelkästään omaa etuaan tavoittelevat henkilöt pääsevät yleensä yhteiskunnassa hyviin virkoihin ja asemiin.Tämän ihmisryhmän luonteenpiirteisiin kuuluu kuitenkin olennaisesti empatiakyvyn puute ja tunnekylmyys.Älykkyydestä huolimatta heiltä puuttuu inhimillisyyden kannalta tärkein eli viisaus.Tällaisten vanhempien lapsilla ei ole elämässään helppoa.

LOPPUPÄÄTELMÄ:
Vääristyneet ja koventuneet yhteiskunnalliset arvot luovat henkisesti pahoinvoivia yksilöitä.Pahoinvointia esiintyy niin köyhyydessä elävän väestön keskuudessa kuin paremmin toimeentulevien keskuudessa.

Myyrmäen pommi?
Yhteiskunnallinen pahoinvointi ja vääristynyt arvomaailma näkyy selvimmin nuorison käyttäytymisessä.Nämä oireilevat nykyään esimerkiksi Helsingin alueella hyvin näkyvästi ja voimakkaasti.

Viimeaikaiset poikkeuksellista raakuutta osoittaneet väkivallanteot eivät ole seurausta videopeleistä ja elokuvista vaan yksilön vääristyneestä arvomaailmasta,joka on viime kädessä yhteiskunnan synnyttämä.
VÄKIVALTAINEN,PIITTAAMATON JA ITSEKÄS YHTEISKUNTA SYNNYTTÄÄ AINA TAVALLA TAI TOISELLA VÄKIVALTAISIA IHMISIÄ.

Väkivaltaa on esimerkiksi olla välittämättä lapsestaan tämän tärkeinä kasvuvuosina.Väkivaltaa on jättää toinen ihminen suhteen jälkeen täysin yllättäen jne.Väkivaltaa on kaikkialla yhteiskunnassamme,mutta ei suinkaan siellä missä yksinkertaiset ihmiset haluavat meille uskotella sitä olevan.Eduskunnassa on nykyään aivan liikaa elämästä ja todellisuudesta vieraantuneita keskinkertaisuuksia.Toinen vaihtoehto on se,että he johtavat tahallaan harhaan.

Kaltoin kohdellut ihmiset vastaavat kohteluunsa aina jollakin tavalla ennemmin tai myöhemmin.Joskus(poikkeusyksilön ollessa kyseessä) reaktio voi olla hyvinkin raju.

MYYRMÄEN POMMI-ISKUN TEKIJÄ ON TUNTENUT SUURTA VIHAA KOKO YHTEISKUNTAA KOHTAAN JA VAIN SITEN TEKO ON SELITETTÄVISSÄ JA YMMÄRRETTÄVISSÄ.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Excalibur kirjoitti:

"Lipposen mukaan Suomi on ollut hyvässä yhteistyössä mm.Kiinan oikeuslaitoksen kehittämisessä.
-Tämä yhteistyö on sujunut hyvin ja senkin perusteella voidaan sanoa,että kiinassa on merkittävästi edistytty ihmisoikeuksissa,Lipponen jatkoi".

Suomessa yksi usein kuultu virallinen "totuus" ja iskulause kuuluu:Suomi on oikeusvaltio.
Tosiasia on kuitenkin se,että Suomi on vain näennäisesti oikeusvaltio.Maahan on perustettu runsaasti erilaisia valituselimiä jotta näyttäisi siltä,että kansalaisten oikeudet on asianmukaisesti turvattu.Näiden valituselinten pääasiallinen tarkoitus on kuitenkin oikeusturvan toteutumisen estäminen.Kun valitat yhteen paikkaan sen käsittely kestää yleensä noin 8-12kk.Käsittelijät voivat vielä tuostakin venyttää käsittelyaikaa jos katsovat sen tarpeelliseksi.
Hylkäävän päätöksen jälkeen on edelleen mahdollisuus valittaa johonkin muualle,jossa asiaa käsitellään taas noin vuoden ajan.
Syyttäjälaitoskin(suurelta osin) on valitettavasti osa tuota järjestelmää,eikä sitä ole lainkaan helppo saada nostamaan syytettä,edes törkeissä tapauksissa.Tällä tavalla ihmiset vähitellen väsytetään ja lannistetaan(usein kyseessä ovat vakavat virkavirheet ja väärinkäytökset)ja heiltä viedään lopulta usko koko Suomalaiseen oikeusjärjestelmään ja yhteiskuntaan.He ymmärtävät myös sen,että heidät tullaan todennäköisesti nujertamaan myös oikeusistuimessa(siviilikanne mahdollisuus) ja he luovuttavat yleensä enemmän tai vähemmän katkeroituneina.Käytännön oikeusturvaongelmiin ovat Suomessa törmänneet lukemattomat ihmiset.

Laajaan salaliittoon(poliitikot ja virkamiehet) en välttämättä usko,mutta pystyykö joku valaisemaan sitä miten tilanne on maassa kehittynyt nykyiselleen?
Suuri syy on epäilemättä kansalaisten yleinen tietämättömyys oikeusasioista(järjestelmän uhrit tietysti tuntevat tilanteen).Syvällisempää ja kriittistä tietoa ei tarjota riittävästi asioiden taustoista mediaan kautta.Mädännäisyydestä ovat varsin hyvin perillä esimerkiksi kokeneet toimittajat ja lakimiehet.Yleisradiossakin näyttää tapahtuvan tällä hetkellä jotain,mitä ei kansalle haluta yleisemmin kertoa(MOT:in alasajo,Hannu Taanilan ohjelman lopettaminen,iltalypsyn lopettaminen jokin aika sitten jne.)

Eläkkeellä oleva entinen apulaisoikeuskansleri Jukka Pasanen on kertonut lakimies lehdessä,että hän ei nostanut virkakautensa aikana kuin yhden syytteen(1981-2001).Kanteluiden kokonaismäärä oli noin 18000.Nykyinen oikeuskansleri Paavo Nikula ei ole nostanut yhtään syytettä noin viisi vuotta jatkuneella kaudellaan.

Suomalainen henkinen ilmapiiri on yleisesti ottaen huono ja selityksiä siihen tarjotaan monenlaisia.Yksi tärkeimpiä syitä huonoon ilmapiiriin on mielestäni ehdottomasti se,että
SUOMI EI OLE SIVISTYNYT LÄNSIMAINEN OIKEUSVALTIO.
Vai onko samanlainen mädännäisyys muuallakin EU-
maissa virka/oikeusjärjestelmän sisällä vallalla?

Suomi on asukasluvultaan pieni maa,jossa asukkaiden nöyryyttäminen näkyy nopeasti yleisenä moraalin heikkenemisenä,mielenterveysongelmina,väkivaltana,päihteiden liikakäyttönä,piittaamattomuutena,itsemurhina jne.

Kansalaisten oikeuksien halveksiminen on mielestäni kuitenkin lyhytnäköistä ja epäviisasta toimintaa valtiovallan taholta.
Samaa malliako nyt tarjotaan Kiinalle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu