(Kertomuksessa nimet muutettu)
Olen reilu kolmekymppinen mies. Asun avovaimoni kanssa kivassa
rivitalossa. Minulla on hyvä koulutus ja olen koulutusta vastaavassa
työssä.
Asuin Espoon keskustaseudulla nuoruuteni ja muutin asuinkaupunkia
ennen vuosituhannen vaihdetta. Nuoruudessa käymässäni koulussa oli
samalla yläasteella ja jonkin aikaa lukiossa pari tyyppiä, jotka
alkoivat lukion jälkeen tehdä ilkeää kiusaa minulle. 1990-luvun alusta
lähtien tuli puhelinterroria, pahoinpitelyjä ja täysin perättömiä
ilkeitä juoruja. Minussa ei ole mitään syytä kiusaamiseen, lähinnä
nämä pari tyyppiä purkasivat omaa pahaa oloaan. Useita kertoja
vaihdettuun salaiseen puhelinnumerooni tuli puhelinterroria
(todisteena mm. vastaajanauha, jossa yli 25 törkeää viestiä), nämä
levittivät ilkeitä juoruja jne. Vaikka tiesin tasan tarkkaan että nämä
kaksi henkilöä tekevät sitä, ei siihen oikein ollut keinoja puututtua
millään tavalla. Tämä toinen heistä pahoinpiteli minut muutaman
kerran, mutta en tehnyt pahoinpitelyistä rikosilmoitusta.
Vastaajanauhojen ja juorujen sisältö oli aina samantyylinen. Niissä
sanottiin mm. "Sinulla kivannäköinen perse, siihen olisi kiva panna",
itsemurhakehotuksia., läähättely soittoja, "homo", "koko Suomi tuntee
sinut", "kaikki vihaavat sinua" jne. loukkaavaa..
Kaverini, tuttuni ja kaikki muut ihmettelivät miten joku voi soittaa
noin sairaita soittoja – vielä kun minussa ei ole mitään aihetta
moiseen. Kiusanteko oli vain näiden kahden henkilön aikaansaannosta.
Käytökselläni en millään ole aikaansaanut tuollaisia juoruja – minulla
ei ole tuollaisia taipumuksia. Olen tulkinnut että näillä parilla
täytyy olla jotain tuollaisia taipumuksia, mutta se ei minua kiinnosta
sen enempää..Keskustelin näiden parin kanssa monta kertaa 1990-luvulla
mikä heillä on hätänä, mutta keskustelut ovat olleet aina
hedelmättömiä. Nämä kiistävät kaiken, syyttävät muita ja koittavat
kääntää kiusan minun syyksi.
Kun tuota kieroa kiusaamista ei saatu lopetettua, oli opiskelu
hankalaa ja henkinen pahoinvointi suurta. Lopulta muutin
asuinkaupunkia ja opiskelin opintoni loppuun.
Opintojeni lopussa halusin saada kiusan poliisiasiaksi. Keinona oli
että lievästi mukiloin pääkiusaajaa vuonna 2000 ja tein tästä
"Pentistä" ja "Heikistä" rikosilmoituksen. Todisteena minulla oli mm.
tuo 25 viestiä sisältänyt vastaajanauha.Nämä kaksi kiistivät kaiken.
"Pentti" jopa haki ja sai minusta kaksi vuotta lähestymiskieltoa,
vaikka minulla ei ole mitään rikostaustaa, väkivaltaisia taipumuksia,
enkä ole hänelle aiemmin tehnyt hänelle mitään kiusaa. Myynnin
ammattilaisena "Pentti" puhui niin, että minua ei otettu tosissaan.
Minua nämä kaksi ei kiinnosta, joten tavallaan se oli minulle sama jos
hän hakee lähestymiskieltoa – ajattelin että eivätpä enää kiusaa.
Moneen vuoteen näistä ei ole ollutkaan harmia, mutta 27-05-2005 klo
21:00 tuli kännykkääni tuntemattomasta numerosta uuteen salaiseen
numerooni soitto. Kun vastasin siihen "Heikki" huusi sekopäisenä
"Pane! Pane! Pane!.." toisto oli ainakin kymmenen kertaa ja sitten hän
sulki puhelimen. Avovaimoni oli puolen metrin päässä ja hän kuuli sen
myös. Kello 21:55 tuli puhelimeeni toinen soitto tuntemattomasta
numerosta, johon tällä kertaa vastasi avovaimoni, kun olin hampaita
harjaamassa. "Heikki" meni ensin hämilleen, ja oli ensin muutaman
sekunnin hiljaa, mutta sitten huusi sekopäisenä "Tot! Tot! Tot!..
10x". Avovaimoni kuvailee "Heikkiä" sairaaksi. Se kun avovaimoni
vastasi siihen puheluun ilmeisesti pelästytti "Heikin", eikä hän enää
ole soittanut. Jos olisin ollut yksin olisi varmasti soittoja tullut
taas tasaiseen tahtiin. Varmastikkaan tuo perverssi kiusa tuohon
lopu..
Mitä pitäisi tehdä?

Vastaukset 18
Vanhimmat
siis mistä saa salaiset puh,nrot??tiiän et täällä suomessa ei *tallessa* olla.
1)Entä jos et vastaa puheluihin ollenkaan.Tuttujen nrothan näät näytöltä.
Vastaa vain tuttuihin.
2)henkilöllisyyden vaihtaminen.(Oikeus teitse).
Kyllä viranomaisiin pitäisi yhteys aina tapahtuneista ottaa.Tuo on vakavaa.
Otappa kellonaika ylös kun seuraavan kerran soittelevat. Käry käy pian.
Tein ensi rikosilmoituksen -96 mukana nauha. Poliisin mukaan nämä niin pimeitä, että ei kannata välittää, eikä tutkinut rikosta. -00 toinen ri. Nämä kiistivät. -06 kolmas ri. (vielä käynnissä).
Salainen puh no:ni ei ole netissä eikä muuten helposti saatavana. Toki pankilla, teleoperaat. jne. Jossain tällaisessa joku näiden kaveri töissä. Muuta en keksi miten he saavat numeron.
Ongelman ytimenä on että suomen lain mukaan kyseisiin "pieniin rikoksiin" on vaikea puuttua. Tuollaisesta häirikkösoitosta ei saa kuin pienen sakon. Kuitenkin kiusan kokonaisuus on karmea.
Haluan nauttia elämästä, harrastaa, rakastaa, olla hyvä aviomies, hoitaa kotia, tehdä työt hyvin, nähdä kavereita ja elää hyvän elämän.Tuollainen kiusa kuitenkin myrkyttää tunteita.
Tässä kesälomalla mökillä järven rannalta vastailen kännykällä keskusteluihin. Ongelma ottaa päähän, mutta sanamuoto vastauksissa nopeasti tehty.
ollut ja mitä tehnyt?
Ei sitä omia vääryyksiä tietenkään kerrota, varsinkin jos soittelijana köyhä.
Periaatteessa sillä ei ole väliä missä olen tai olen ollut töissä. Ei tuollaista saa kukaan kohdata.
Minulla sattuu kuitenkin olemaan akateeminen tutkinto ja työkokemusta reilu viisi vuotta. Samaa koulutusta vastaavaa töitä teen ja maksan sillä asuntolainaani.
Jos olisin työtön olisiko tuollainen kiusa sallittavampaa?
olisi yhtään sen sallitumpaa.
Mietin vain, että usein työttömät "muka-loiset" (haukkumanimi niillekin, jotka eivät sossusta mitään saa, ikävä kyllä) joutuvat sietämään kaikenlaista sontaa ja ilmoituksia tehdessään kukaan ei piittaa...
Tämä herra "Pentti" on hyvässä asemassa mediassa. Voisin jossain vaiheessa lähettää hänelle näiden keskusteluiden linkit. Hän saa vapaasti kommentoida tekemisiään! :)
Palataanpa alkuun.Sain hyvän ylioppilastodistuksen, hyvät pääsykoepisteet korkeakouluun ja opinnot lähtivät hyvin suunnitelmien mukaan käyntiin. Sitten tuli tuo kiusa. Yritin neuvotella ja kaikin keinoin saada se loppumaan. Kun se jatkui jouduin ottamaan salaisen numeron, toisen, kolmannen ja kaikkea muuta paskaa joutui kohtaamaan. Opintotukea saa vain 55kk. Kuka maksaa kun tuollaisen takia opinnot venyvät? Entäs muut kärsimykset? Eikö asuinkaupungin vaihto ja pieni mätkäisy riitä? Tuo paska kehtaa hakea vielä lähestymiskieltoa! Kysymys oli mitä tuollaiselle voi tehdä?
Taitaa olla kunnon turpaanveto. Ei tuollaiset idiootit muuten mitään opi.
Turpaanveto mullekin tuli ekaks mieleen, ei noihin juttuihin kannata huudella poliisia apuun, nauravat.
Muistan itse aikoinaan kun olin muutaman ylimääräisen minuutin helsingin rautatieasemalla, poliisi tuli ja heitteli hetken rappuja alas, pyöritteli torilla ja viskasi lopulta mut kaivopuiston pöheikköön, joo,
entäs nykyään, seurasin eilen kun "sopulilauma" pelasi samaisella asemalla palloa, hyppivät, huusivat, oli siinä melkoinen sakki, matkustajat joutuivat kiertämään tuon tanttojen suojeluksessa olevan lauman,
ei näkynytr poliisia, eivät kai uskalla enää häiriköihin koskea, nämä kun ovat ulkomaalaisia, näin se maailma muuttuu.
Moni on varmasti samaa mieltä mitä tuollaisille pitäisi tehdä, mutta koitetaan nyt pysyä laillisella puolella.
Johdantotekstistä huomaa, että väkivalta ei ole lain mukainen ratkaisu tuohon. Kieroksi asian tekee se, että jos olisin lähestymiskiellon aikana edes kerran soittanut vittuuntuneena hänen julkiseen puhelinnumeroonsa, olisi siitä varmasti tullut käräjäreissu. Pahoinpitelystä olisi varmasti tullut vielä kovempi tuomio. Tällaisia Suomessa lait ovat.
Minulla ei kuitenkaan ole väkivaltaisia taipumuksia, eikä kiinnostusta soittaa tuollaiselle henkilölle. Mielummin vietän koti-elämää, näen kavereita, harrastan ja teen työni.
Lähinnä pallo pitäisi antaa viranomaisille. Miten tavallinen kansalainen saa tuollaiset kannoiltaan?
Onko kansalaisen ainoa keino "repiä" tuollaiset julkisuuteen selittelemään tekojaan?
Noi on aina vaikeita, varsinkin jos ääliöt ovat ottaneet elämäntehtäväkseen kiusaamisen.
Oman mielenterveyden kannalta, älä vastaa tuntemattomiin puheluihin, toi nyt pitäisi olla päivän selvää. Hanki puhelinliittymä vaikka vaimon nimiin (tai pre-paid nro) ja käytä sitä, älä anna tätä numeroa minnekään virastoihin tms. tietokantoihin oman nimesi kanssa, vain lähiystäville ja tutuille.
Pidä kamera, mieluummin videokamera aina käden ulottuvilla, jos häirintä muuttuu fyysiseksi niin saat todistusaineistoa, kuvaus tulee kuitenkin suorittaa julkisella paikalla jota kotirauha ei koske. Jos se ei poliisille kelpaa, niin aina voi julkaista matskun Internetissä ja lähetellä linkkiä kiusaajien esimiehille ja sukulaisille tiedustellen että tunnetteko kuka tämä herrasmies on (ei mitään provoavia viestejä, viaton tiedustelu henkilön henkillöllisyydestä, yhteystiedoista yms. jotta voi vaikka palauttaa kadonneen lompakon tai jotain).
En halua alkaa väittelemään, mutta toi vastaus oli ihan perseestä..
Kiusaamisessa tehdään kuten ehdotit: alistutaan, suojaudutaan, pelätään, tarkkaillaan ja kuvataan ympäristöä jne.. ..vuosikymmeniä? Oletko itse kiusattu? Tuo touhu kuullostaa sairaalta..
Totta kai vastaan kaikkiin puheluihin! En kai voi antaa parin paskan terrorin rajoittaa elämääni. Mulla on muutakin tekemistä.
Reilu pari viikkoa sitten avasin nämä keskustelut. Aikaisemmin en ole avannut keskusteluita muutamaa polkupyörän myynti-ilmoitusta lukuunottamatta.Mielestäni sain hyvin ensikertalaiseksi pidettyä keskustelun koossa ja sanottua mitä sanottavana on. Aika hyvin uudella puhelimella lomalla! :)Lukijoiden kysymyksetkin olivat asiallisia.Paljon näytti lukukertoja tulleen keskusteluille, mikä ihan hyvä.Tarinan tarkoitus ei ollut ruikutus, vaan kertoa että tällaistakin on mahdollista tapahtua.Koen itseni tavikseksi joten periaatteessa tuollaisen ongelman voi kuka tahansa saada. Ei siihen tarvita mitään syytä.Loma on ohi ja arki koittanut. Keskusteluissa on kaikki pääkohdat käyty läpi, joten ne on hyvä päättää tähän.En enää ehdi vastaamaan ja ohjaamaan keskustelua aktiivisesti, joten enää ei tarvitse antaa kommentteja.Ehkä joskus kirjoitan keskustelun päätteeksi laajemmin ja yleisemmin aiheesta ja sen problematiikasta, ei niinkään minun tarinasta.Hyvää kesän jatkoa itsekullekin,M__
No mikähän tämänkin threadin tarkoitus sitten oli? Itsekeskeinen säälin kerjäily?
Jokaiseen puheluun ei todellakaan tarvitse vastata, varsinkaan jos tulee tuntemattomasta numerosta. Muutoin et ole kummoisempi kuin Pavlovin koirat.
Kaikkiin puheluihin ei ole toki pakko vastata mutta kuten alkuperäinen kirjoittaja totesi niin jos niihin ei vastaa niin kiusaajat alkavat rajoittamaan tavallista elämää sillä eivät kaikki viitsi jättää vastaajaviestejä. Vieraista numeroista soittaja voi olla esim:
- autokorjaamo (harvapa laittaa kännyyn kaikki mahdolliset numerot)
- joku virasto
- lasten ystävä
- joku harrastekerhon soittaja
ja montaamontaa muuta.
Eli alkuperäinen kirjoittaja on toiminut täysin oikein!
Mutta sinäkö saat niin paljon outoja puheluita vieraista numeroista ettet uskalla enää niihin vastata? uskallatko puhua tuntemattomille muutenkaan? :-)