Boikotoikaa virolaisia yms. tuotteita ja suosikaa suomalaisia. Voitte kantaa oman kortenne kekoon Kiina/Viro-ilmiön lieventämiseksi.
Virolaiset
Tuotteet
11428
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kerropa vielä, jotta mitä virolaisia tuotteita ylipäätään on tarjolla?
Saku-olutta, mutta entäpä muuta?
pilua.
Kannattaa käydä tsiigailemassa tarkemmin niitä tuotteita, mitä marketin hyllyiltä löytyy, esim. Euroshopper-maito.
Tarkoitus hyvä, mutta kun monen suomalaisen brändin valmistus on siirretty niin kauas Suomesta (kännyköiden laturit ja osia tehdään Kiinassa), niin virolaisen tuotteen suosiminen on jo lähes kuin suomalaisen tuotteen suosimista.
Virolaisen tuotteen suosiminen voi edes jollain logiikalla Viron läheisyyden vuoksi koitua myös Suomen eduksi. Viron elintason nousu hyödyttää myös Virolle läheistä Suomea. Kiinalaisen ja intialaisen tuotteen kohdalla näin ei käy.
Esimerkiksi Tallink, virolainen firma, on tehnyt palveluksen suomalaisille telakkatyöntekijöille tilaamalla jo monta laivaa peräkkäin Suomesta. Vaihtoehtoina olisivat olleet mm. Korea.
Jaa, että pitää ostaa virolaista suomalaisen sijaan? Hyvät ihmiset, ostakaa suomalaisia tuotteita virolaisten sijaan, vaikka kotimaiset olisivatkin hiukan kallimpia! Se on tervettä itsekkyyttä kotimaan puolesta.
Tarkoitin lähinnä että jos pitää kiinalaisen ja virolaisen välillä valita, valitaan sitten se virolainen.
Yhä useammin ei kaupassa suomalaista vaihtoehtoa olekaan.
teki laivakaupoillaan karhunpalveluksen suomalaisille,kun irtisanoi suomalaisen miehistön kokonaisuudessaan.Pelkästään Superfastilla oli yli 300 työntekijää,nyt kaikki työttömiä.Että se siitä naapurin auttamisesta.
Kotimaisten tuotteiden hinnatkin alkavat halventua, kun niitä palkkoja aletaan laskemaan alaspäin. Kaikki 1500 € ja enemmän kuussa tienaaville 1 % bruttopalkkaa alas ja työnantaja mukaan ansiotulovero-ohjelmaan, jolla työntekijän ansiotuloveroa alennetaan 0.2 % yksikköä. Vielä kun sovitaan tuntipalkkojen kohdalla samat systeemit niin alkaa kilpailukykymme kohota silmissä.
Minne sitten suomalaiset siirtotyöläiset 30 vuoden päästä pääsevät töihin jos Viron taloutta on boikotilla sabotoitu ja suhteet pilattu?
se ei välttämättä ole valmistettu suomessa!
Tuote saatetaan nykyään tehdä monessa maassa.
Kiinan halpis tuotteet vois lähettää takas kiinaan ja sanoo *ädjöö niille suomal.yrityksille jotka *ulos*muuttaa.Ei tukia ei mitään.Senkus meette.*
Virosta saa kaikkea ja siellä kannattaa käydä.Viro menee suomen ohi vielä monessa asiassa.Ihailen sitä maata.Kaunis paikka.
Myös Ruotsista saa kaikkea ja vielä enemmänkin. Lisäksi se on kaunis paikka. Ja työläistenkin asiat ovat siellä paremmassa jamassa. Käykää mieluumin siellä.