pelasin kerran tänä kesänä spiritismiä, toimi, ja kysyin hengeltä, voiko henkiolento tulla maanpäälle. se vastas vaan "KOIRA", mua alko pelottaa ja kysyin siltä voinko lopettaa pelaamisen ja sain luvan. siitä lähtien kaikki tutut ja tuntemattomat koirat on pelänneet ja vihanneet mua, ja pikkulapset väittää näkevänsä mun perässäni kulkevan ison mustan koiran. eräs jopa kysyi oliko se minkä rotuinen kun on niin iso. alkaa jo pelottaa mokoma, onko muita joille näin käynyt?! mitä olette tehneet sille?!
HUOMIO!
anonyymi
2158
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
oikeestikko :O tuoha on iha älyttömän pelottavaa
nykyään vielä kuulen sisätiloissa koiran kynsien rapinaa, se seuraa minua. sitäpaitsi mä heräsin tänään ihan tavallisesti, mutta kun vastasin kämppikseni kysymykseen että nukuin oikein hyvin, hän sanoi että näki joskus yöllä vessareissulla minun istuvan pöytäni ääressä ja kirjoittavan. löysin pöydältäni lapun, ihan omalla käsialallani kirjoitetun, 'hetki hetkeltä, askel askeleelta, koira tulee sinä menet'.