Sunnuntaista

Varhais kirkolliset dokumentit,todistavat sunnuntain viettämisestä.Todisteita on dokumentoitu paljon,kuten Tertullianukselta, Origenesiltä, Kleemenssiltä,Eusebiukselta,Gybrianukselta,ja monelta muulta 110-500 luvulta.Ensimm.Paavi on vasta v.440-461 Leo1 suuri,eli sunnuntaita on vietetty jo ennen katolisen kirkon syntyä.Täten ADV.opista,että sunnuntain viettäjät kumartavat paavin peto valtaa putoaa pohja pois.Jopa ADV.nykyisin johtava historian tutkija Samuel Bacchiocchi(How Did sun Day Keeping Begin)tutkielmassaan myöntää sunnuntan vieton aloitetun 135 jkr.ja olevan eri mieltä Whiten kanssa.
23662
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Tämä ystävyyvel.
Vejetäänpä vertaaksenvuoksi näköalaapi vaekka tämä avioliitto.
Juuret paratiisi, ja matkanvarrella kovin on asia ryvettynyt. Varsinkin tänään, 2006. ei tällä ole niin syvää merkitystä monenkaan syvämmeen, mitä sen saisi olla. Avioliiton telttanarut on huonosti maassa kiinni, jopa niin, ettei niitä ole siihen pantukaan.
Mutta moni kristitty ei hyväksy sitä, että osa elää uskovistakin tällä väärinkäsityksen matkaliitossa.
Sama tässä Jumalan lepopäivässäkin, paratiisin luomisen yhteyteen on se rakennettu mutta aikaa myöten on ryppeentynyt tämäkin hyvä asia.
Moni hyväksyy ja moni ei. Valinta on vaen syvämmestä lähtöösin.
Tulemme vielä näkemään monta muutakin menetettävää siunauksen asiaa uskon saralla, .. mitenkähän on löytyyköhän uskookaan etes kunnolla Jeesuksen tullessa.
Näin se on. Varmaan tämä sunnuntai, on juuriltaan mistä onkaan, mutta se ajatus ja henki sen takana,
siitä loppujen lopuksi on kyse.
Onko se Jumalan asetuksen juuret vai joku muu.
Jos rehellisiä ollaan, eiköhän juuret tässäkin sunnuntai, 1_päiväjuuret voi ajatuksella alkaa, uskovat alkoivat, siis alkoivat tehdä jotakin, joka välttämättä ei ole tarkoitettu alkavaksi Jumalan tahdon mukaiseksi.
Voisi melkein ajatella, että sielunvihollisen silkkihansikkaat, valkeuden näköisen asian tuoksu on asetettu tähän, ... miettikääpä, ylösnousemuspäivän kunniaksi. .. .. Voisinpa verrata, syntymäpäivä, kerran vuodessa ja ylösnousemuspäiväkin on kerran vuodessa.. ..
Entä jos se olisikin viikottainen Herran luomispäivän juhla, Jumalanpalvelujuhla, lunastuksen juhla jne. Herran erottama jne.
Eikös siinä kaikuisi Majesteettisen näköisalan ajatus ja jo paratiisista lähteneenä.

Äänestä

Kuten Paavali sanoi, luopumus oli jo vaikuttamassa hänen aikanaan. Rooman valta oli esteenä. Sunnuntain vietto tuli pakanien mukana seurakuntaan. Sapattia ja sunnuntaita vietettiin 300 luvulla rintarinnan. Paavi vaikutti asiaan niin että sunnuntai syrjäytti sapatin ja paavin mukaan hänellä on jumalallinen valta muuttaa lakia.

Näinollen sunnuntain vietto on paavinvallan (petovalta)kumartamista ja koska katolinen kirkko tulee pakottamaan sunnuntainvietonkin siitä tulee myös pedon merkki.

Jumalan merkki meille kristityille (vastakohtana pedonmerkille, sunnuntaille, josta saatana tuntee omansa):

Hes. 20:12
   
Myöskin sapattini minä annoin heille, olemaan merkkinä minun ja heidän välillään, että he tulisivat tietämään, että minä olen Herra, joka pyhitän heidät.

Hes. 20:20
   
ja pyhittäkää minun sapattini; ne olkoot merkkinä välillämme, minun ja teidän, että tulisitte tietämään, että minä olen Herra, teidän Jumalanne.

Äänestä

Hei

Sapatin vietto alkoi vähetä 100 luvulla, jo juutalaisvastaisuuden vuoksi.

Kyllä tämä on aina tiedetty, ja kerrottu.

Sunnuntailaki tuli Konstantinuksen toimesta 300 luvulla.

Laitan alle Raamattupetukseni;

Siunausta
jari laurila

SAPATIN VIETTO HISTORIASSA JA NYT. VIETON VÄHENEMISEN SYYT.
Aina luomisesta lähtien tähän päivään saakka on sapatin viettäjiä ollut kristittyjen keskuudessa. (1 Moos 2:1-3, Jer 66:22-23)

Jeesus tiesi ennalta että Jumalan lakiin kajotaan, ja varoitti tästä etukäteen. (Matt 24:15, Dan 7:25) Myös apostolit puhuivat suuresta luopumuksesta. (Apt 20:28-31, 2 Tess 2:1-12, 1 Tim 4:1-2)

Poliittisista ja pakanallisista, mutta myös kirkollisista ja sosiaalisista syistä juutalaisvastaisuus yltyi Rooman valtakunnassa, ja keisari Hadrianus antoi juutalaisia vastustavat lait 135 jkr. Juutalaiset olivat kieltäneet Kristuksen. Rooman kristityt halusivat tehdä eroa juutalaisuuteen. Erottuakseen juutalaisuudesta he kokoontuivat Jumalan palveluksiin sapatti-iltaisin auringonlaskun jälkeen, ja kokoukset venyivät usein viikon ensimmäisen päivän, sunnuntain puolelle.

Rooman kirkko ryhtyi toimiin. Sapatin merkitys alennettiin "Mooseksen käskyksi vain juutalaisille." Jumalan asetus koski ihmiskuntaa, ja sapatin vietto vähenkikin vasta apostolisen ajan jälkeisessä luopumuksessa. Useat kirkkoisät kehittivät erilaisia oppeja, miten sapatin sijaan vietetään auringonjumalan päivää. Auringonpalvonta oli tuolloin pakanaväestön uskonto. (Auringonpäivä= Die Solis (sunnuntai)

Alkukirkko oli tietoinen sapatin ja sunnuntain erosta. He eivät tahtoneet luopua Jumalan käskystä. Osa jäi uskollisiksi, ja osa lankesi poliittisiin ja uskonnollisiin sovitteluihin. Sunnuntai ei ollut lepopäivä silloinkaan, vaan yhteiselle Jumalan palvelukselle pyhitetty päivä. Kristinusko ja pakanallisuus kohtasivat yhteiskunnallisista yms. syistä, ja yhdistyivät tehden sovitteluja tinkien Jumalan antamista asetuksista.

Suuri läpimurto sunnuntain hyväksi tapahtui 7.3.321 jkr, jolloin Keisari Konstantinus suuri määräsi lailla sunnuntain lepopäiväksi. ("Auringon kunnianarvoiselle päivälle," luki asetuksessa.) Säädettiin sotilaille rukouksetkin, joita sekä auringonpalvojat, että kristityt voisivat käyttää yhteisesti.) Tämän jälkeen katolisissa kirkolliskokouksissa säädettiin rangaistuksia sapatin viettäjille. Sapatin vuoksi vainottiin monin tavoin kokonaisia perheitä, mm. kidutettiin, ja sapatin vuoksi joutui usein polttoroviolle.

Katolinen kirkko itse vaittää, ja pitää sunnuntaita valtansa ja mahtinsa merkkinä tänään.

Maailmassa on kahdenlaista tapaa numeroida viikonpäivät. Raamatullinen tapa on että sunnuntai on viikon ensimmäinen päivä, ja sapatti on lauantai ja viikon seitsemäs päivä. Suomessa siirryttiin 1.1.1973 uuteen viikkojärjestykseen, ja seitsemänneksi päiväksi määrättiin sunnuntai. Tämä käsky annettiin maamme eduskunnan ja hallituksen päätöksellä. Osa almanakoista ehti mukaan vasta seuraavana vuonna. Tällä hetkellä (2005) enää vain Britannia ja Yhdysvallat noudattavat Raamatullista luomisviikon viikkojärjesystä. Nykyinen käsitys lepopäivästä syntyi, kun ryhmä katolisia ja protestanttisia teologeja yhdessä ryhtyivät ajamaan ajatusta että muutos olisi tapahtunut jo apostolisena aikana. Syyksi mainittiin Kristuksen ylösnousemuksen muistelu apostolisena aikana. Raamattu ei kuitenkaan anna ajatukselle tukea. Jeesus ja opetuslapset pitivät sapatin. (Luuk 4:16, Joh 15:10, Matt 24:20) Korpivaelluksen aikana Jumala erotti sapatin muista päivistä mannaihmeellä. (2 Moos 16:4-5, 14-30. Näin tapahtui 40 vuoden ajan. Opetuslapset viettivät sapattia Jeesuksen kuoleman jälkeen. (Luuk 23:56, Apt 13:42-44, 16:13, 17:2, 18:4)Jeesus ei muuttanut sapattia. (Luuk 16:17, Matt 5:17-18) Kristityt ovat velvollisia vieläkin noudattamaan lepopäiväkäskyä. (1 Joh 2:3-6, Joh 15:10, 1 Piet 2:21, Ilm 14:12) Alkuseurakunnasta lähtien on sapattia vietetty jokaisella vuosisadalla. Esim. kristitty historioitsija Sozomen kirjoitti vuonna 440 jkr, että hänen aikanaan koko muu maailma vietti sapattia (lauantai) Jumalan käskyn mukaan, ja sunnuntaita valtion käskyn mukaan. Poikkeuksina hän mainitsi Rooman ja Aleksandrian seurakunnat jotka painostivat sunnuntain viettoon. Sapattia viettivät Intian kristityt 200 luvulla, Persian 300 luvulla ja Skotlannin 500 luvulla. Waldolaista osa 1200 luvulla, norjalaisista osa 1400 luvulla, sekä myös osa ruotsalaisista ja suomalaisista talonpojista. Myös eräät luterilaiset papit 1600 luvulla viettivät lauantaisapattia. Jumala itse on asettanut sapatin. (Joh 1:1-3,14, Kol 1:13-17) Sapatti muistuttaa meitä luomisesta, ja on luomisen muistomerkki. (2 Moos 20:8-11, Ps 111:4) Sapatti on Herran päivä. (Ilm 1:10, Jes 58:13) Raamattu kertoo "sortuneiden muurien korjaajista ja maan asutuksen elvytäjästä" ja antaa ohjeita sapatin viettoon. (Jes 58:12-14, Ps 119:174, Room 7:22, 1 Joh 5:3)

Jeesus opetti että sapatti on ihmistä varten. Ihmisen ja sapatin suhde on siis myönteinen. (Mark 2:27-28) Jumala on rakkaudessaan huolehtinut ihmisen tarpeista lepoon ja Jumalan palvelukseen. Sapatti palvelee ihmistä, ja on ihmiselle siunaukseksi, eikä päivänvastoin. Jeesus opetti oikeata sapatin viettoa erotuksena fariseusten käskyille joista oli tullut taakka. Jeesus halusi palauttaa sapatinviettoon sapatin oikean luonteen ja -hengen.

Äänestä
  • Korkeintaan Raamatun selittelyä.
    Sitäkin jokseenkin vähän.
    Enemmän opetuksesi on kerrontaa oman mielipiteesi sisällöstä.
    Varsin kaukana Raamatun opetuksesta, siis!

    Äänestä

  • täsmennys kirjoitti:

    Korkeintaan Raamatun selittelyä.
    Sitäkin jokseenkin vähän.
    Enemmän opetuksesi on kerrontaa oman mielipiteesi sisällöstä.
    Varsin kaukana Raamatun opetuksesta, siis!

    Vastasin siinä kysymykseesi, miten sapatin vietto väheni.

    Siitä näet onko opetettu koko historiaa, ja miten asia on, vaikka tämä ei edustakaan kirkon lausuntoa, mutta kyllä nuo kirjoissa ja kansissa on.

    Eikö olekin mukavaa kun sait vastauksen, kutsut sitä sitten miksi hyvänsä.
    Vai oletko pettynyt, kun asia ei ollutkaan kuten oletit?
    Ole iloinen totuudesta.
    Se on kristityn tapa toimia.
    Siinä oli vastaus kysymykseesi.

    Minua ei loukkaa mikään täällä, vaikka kuinka yrittäisi loukata.

    Sain tiedot kätevästi yleisesti jaettavasta pienjulkaisusta.

    Siunausta
    jari laurila

    Äänestä

  • täsmennys kirjoitti:

    Korkeintaan Raamatun selittelyä.
    Sitäkin jokseenkin vähän.
    Enemmän opetuksesi on kerrontaa oman mielipiteesi sisällöstä.
    Varsin kaukana Raamatun opetuksesta, siis!

    Suurin syy oli Juutalaisten itsensä aiheuttama
    Juutalais viha. Tämä Juutalaisiin kohdistunut viha sai valtavat mitta suhteet. Näissä olosuhteissa syntyi periaate, tämän minä hyväksyn tätä en? Kuitenkin Konstantinuksen
    asettama Avioliitto elää vieläkin voimakkaana.

    Kristillisyys lepää itsensä Lusiferin siunaaman
    päivän kohdalla. Nykyisin Peto on nukkumassa.
    Sitä ei saa herättää. Jos herätät sen niin silloin seuraa kauhujen kauhut. Siunausta::

    Äänestä

  • Tarkan historian lukenut kirjoitti:

    Odotataan rauhassa ja luetaan

    http://www.endtime.net

    Äänestä

Sapattilepo, niin kuin muutkaan uskonnollisen perinteen asiat, eivät sinäänsä ole mitään itseisarvoja, (ei saisi olla) vaan sitä varten, että Herran Jeesuksen Kristuksen armo, Jumalan rakkaus ja Pyhän hengen osallisuus pääsisivät hoitamaan ja tervehdyttämään meitä ihmisiä Kristuksen hengessä ja vapaudessa.

Sapatti on ihmistä varten, mutta sen herra pitäisi olla Jeesus Kristus. Eli Kristitylle vapautta kivettyneestä muotouskonnollisuudesta, jossa muoto ja sen tunnontarkka noudattaminen ovat nousseet varsinaisen sisällön esteeksi! Tuolloinhan Jeesus ei enään olekaan sapatin herra, vaan sapatista itsestään on tullutkin ihmisen herra!

Ihmisen elämäntilanne ratkaisee usein, miten tuo jumalallisen luomisrakkauden ja Kristuksen armon jakama hyvä kulloinkin parhaiten toteutuvat!

Joskus tulee hetkiä, jolloin sapatin tai jonkin muun tärkeän perinteen syvää sisältöä joudutaan kuitenkin rikkomaan. Kristityn vapaus on siis myös juuri sitä!

Ihminen vaikka ei eläkään ainoastaan leivästä, hänet kuitenkin on luotu elämään myös leivästä ja siksi nämäkin tarpeet eivät saa olla ristiriidassa sapatin muodollisen pyhittämisen kanssa!

Tärkeää Kristitylle ei siis ole tietyn päivän muodollinen pyhittäminen, vaan "levon sisällön" ymmärtäminen!

Jos ollaan esim, 3-vuorotyössä ja vieläpä "lauantaina", niin me olemme toimessamme elinkustannuksiemme ja perheidemme toimeentuloa varten. Kun vapaapäivä sitten vihdoin koittaa vaikkapa esim, tiistaina, niin nauttikaamme tuosta lepopäivästä tiistaina, pyhittäen se vapahtajallemme Jeesukselle Kristukselle! "Sillä Ihmisen Poika on sapatin herra." - Matt. 12:8!
Eli "Lepopäivän herra"!

Jo alkuseurakunnassa alettiin viettämään "viikon ensimmäistä päivää"! Nyk, "Sunnuntai"! Apt 20:7.

Sapatti ei saa nousta meidän herraksemme!
Lepopäivämme on "vapautta" Kristuksessa, ei lain määräyksien - "täytymisiä"!

Varmaankin joku muu osaa tuon kaiken kertoa paremmin, mutta näin minä asian ymmärrän!

Kristitty viettää sapattia Kristuksessa, ei lain kirjaimessa!

Siunausta!

Äänestä
  • Kristitty viettää sapattia Kristuksessa,sapattina, ei lain kirjaimessa! Aamen. Käytänön elämän eri tilanteessa sapatin viettäminen on järjestettävissä uskon avulla. Joissakin ammateissa ollaan työssä yhteiskunta palvelemassa myös sapattisin.Esim:hoitoalat,laki ja järjestystehtävät,palokunta ja ym.Jos laki ja rakkaus joutuu vastakkain niin rakkaus voittakoon. Tämän Ellen G Whiten kirjasta opin ja on ollut hyvä ohje elämässä niin työ kuin koti, ihmissuhdeasioissa.Kristikunnassa on tärkeätä näin lopunaikana tunnustaa luojamme.Emme ole apinasta lähtöisin vaikka "apinan" näköisiä ollaan. Otahan Taisto rennosti ja iloitse Jumalan armosta tänäkin sapattina. Maran ata

    Äänestä

  • Adventismin kokoukset ovat heidän harhaoppinsa sanoman julistusta Herran Issraelille antamana lepopäivänä.
    Sille päivälle oli annettu tarkat säännöt noudatettaviksi.
    On täyttä pilkkaa sitä päivää korostaa viettämällä Sapattia vastoin siitä annettuja säädöksiä.

    Siksikin on perusteltua kokoontua eri päivänä, ettei pilkkaisi omaehtoisella palvelullaan Jumalaa.

    Äänestä

  • minun mielestäni kirjoitti:

    Adventismin kokoukset ovat heidän harhaoppinsa sanoman julistusta Herran Issraelille antamana lepopäivänä.

    Eiköhän juutalaiset itse tehnyt paljon eri määräyksiä sille sapatinpäivälle, jotka eivät olleet Jumalan antaman ohjeen näköisiä.
    No mikä ero ja autuus sitten kristityillä on tehdä vastaava teko, eli rakentaa oma päivänsä, Jumalan erottaman ja pyhittämän päivän tilalle.
    siinä nyt kumpi ja kampi ajatus on samanarvoinen.
    Mietipä. Samaa hapatusta, mutta eri lahkeessa.
    Taitas Jeesus tämänpäivän kristittyjä pöllyttää yhtälailla kun näitä ihmikäskyisiä juutalaisiakin.

    Äänestä

  • toinen on kirjoitti:

    Jeesushan nuhteli liian tiukoista vaatimuksista fariseuksia eikä päinvastoin.
    Sinä taas puhut näköjään päinvastaiseen suuntaan.
    Mooseksen lakihan oli maallinen laki.
    Jeesuksen opetukset olivat hengellistä elämää koskevia.
    Paavalikin sanoo, että maalliset lainvalvomiset ovat esivallan asioita.
    Ei niitä molempiin ole säädetty, hengelliseen ja maalliseen samoista asioista.
    Sitäpaitsi miksi pitäisi noudattaa Israelin maallista lakia?
    Mikä sen peruste olisi?

    Äänestä

  • minun mielestäni kirjoitti:

    Adventismin kokoukset ovat heidän harhaoppinsa sanoman julistusta Herran Issraelille antamana lepopäivänä.
    Sille päivälle oli annettu tarkat säännöt noudatettaviksi.
    On täyttä pilkkaa sitä päivää korostaa viettämällä Sapattia vastoin siitä annettuja säädöksiä.

    Siksikin on perusteltua kokoontua eri päivänä, ettei pilkkaisi omaehtoisella palvelullaan Jumalaa.

    ...samasta asiasta, mutta hieman eri sanoin!?
    Vai kuinka???

    Äänestä

  • tiukkapipoja kirjoitti:

    Jeesushan nuhteli liian tiukoista vaatimuksista fariseuksia eikä päinvastoin.
    Sinä taas puhut näköjään päinvastaiseen suuntaan.
    Mooseksen lakihan oli maallinen laki.
    Jeesuksen opetukset olivat hengellistä elämää koskevia.
    Paavalikin sanoo, että maalliset lainvalvomiset ovat esivallan asioita.
    Ei niitä molempiin ole säädetty, hengelliseen ja maalliseen samoista asioista.
    Sitäpaitsi miksi pitäisi noudattaa Israelin maallista lakia?
    Mikä sen peruste olisi?

    Mooseksen laki ja maallinen laki. hmmmm.

    Jos katselemme Mooseksen 10 käskyn lakia, ikäänkuin ihmisen antamaksi, vain juutalaista kansaa sitovaksi, elämänohjeeksi niin näkisin siinä näkemyksessä olevan jotain vierasta, miksi sitä ei ole tarkoitettu.

    Jumalan tahto on kaikkia ihmisiä sitova Jumalallinen pyhä tahto.

    Kyllä kait me kristityt palvelemme sitä Jumalaa joka kutsui kansansa kirkastamaan Häntä tähän aikaan.

    Mitä tärkein hengellisen elämän sisältöä koskeva taivaallinen laki on, < Jumalan tahto jolla me kirkastetaan Hänessä tähän aikaan Jumalallista tarkoitusperiä, eli rakkauden toteutumista.

    Me lihassa elävät kristityt, tarkoitan tällä, elämme vielä vajavuudessa, tarvitsemme suojaavan elämänohjeen, johon voidaan vedota taistelussa, aivan kuin Jeesus itse taistelussaan erämaassa sanoi vastustajaa kohti.

    (ihanne)
    Silloin kun me elämme täysin pukeutuneena Kristuksen hääpukuun, ts. tahtomme on sitoutunut häneen, lihamme on kuollut, jne. olemme täydellisiä, hänessä, [me ei tarvita mitään elämänohjetta], kun meissä asuva Pyhä Henki tekee työtä rakkauden tekoina toinen toistamme kohti.

    (todellisuus)
    Mutta kun se liha meissä on heikko, me tarvitsemme muistuttajan, eli Jumalan tahdon sydämiimme.
    Se kolkuttelee kun ja jos poikkeamme oikealle tahi vasemmalle, se kehoittaa parannuksen paikalle.

    Näin ollen lakikin on hengellinen, meidän hyväksemme annettu. Mutta ihminen voi tehdä siitä jotain muuta, ja siksi juutalaisia pöllyyteltiin siitä, ja meitäkin ehkä olisi hyvä joskus pöllyyttää vääristä tulkinnoista tässä asiassa.

    Ts. voimme tästä vapauden laista tehdä ns. ylihengellisen, mutta oikein ymmärrettynä se on siunauksen asia.

    Jeesus taisi ”kiristellä naruja” lain uudessaliitossa, jopa vielä tiukemmalle, mitä ehkä ei niin aina ajatella.
    Jos sinun silmäsi tahi kätesi tekee jotain, mitä sen ei pitäisi tehdä, repäise se pois.

    Tietysti Jeesus osoitti tällä, että Hänellä on oikeus tulkita lakia ja sen määreitä täällä ajassa.

    Mutta todella se, että pientä on meidän soutaa jossain asiassa siitä, että esim. sapatin siunauksen asia ei koskisi meitäkin, kun jollekin sen narun tiukkuus koetaan väärällä tavalla lakihenkiseksi ja sitten rakentelemme ihmisnäköisiä kristillisiä valkeudelta näyttäviä asioita sen ympärille. Siten saamme siitä ihmisnäköisen ja ”sopivasta näyttävän hyväksyttävän asian”. (lihan taipumattomuus).

    Sehän on kuitenkin sitä Jumalallista kokonaisuutta, Pyhyyden mittaamaa ja määrittelemää.

    Me ei millään tavalla voida ansaita mitään, vaan saamme olla osallisia kaikesta hyvyydestä mitä meille on annettu, totutettavaksi omassa elämässä.

    Kun Jumalan kansa, mitä juutalaisetkin edustivat, Jumalan tahdosta, mekin olemme samassa veneessä saman Jumalan kutsumia armahdettuja ihmisiä.

    Tehtävämme on sisikunnassamme kirkastaa koko maailmankaikkeudelle tätä syvää syvyyttä (Jumalan tahtoa), kättemme teoilla jota Pyhä Henki saa aikaan.

    Katsokaapa ajatusta, koko avaruuden henkivallatkin katsoo siihen kokonaisuuteen mitä seurakunta tekee Jumalan viisauden ohjauksesta. Ne ovat syviä ulottuvuuksia. Tästä löytyy mainintaa Ef. 3 luvussa.

    Mutta se, että jos vain rupeamme katselemaan jotain Jumalallisia määräyksiä tämä kohtaa kuuluu, ja tämä ei, sanoisin, että olemme väärällä tiellä.
    Samoin kuin se, että rakennamme sen henkeen jotain ylimääräistä.

    Päätetäänpä nyt, ettei tule pitkä.

    ======
    Muuten kuuntelitteko Viitasaarelta Jumalanpalveluksen tänään radiolähetyksenä.
    Se kokonaisuus oli valtaisa, se musiikki toi kokemuksena syvyyksiä jopa neliulotteisesti.
    Siinä oli niin pituutta, leveyttä, korkeutta, ja syvyys aikasektorina katsottuna jopa ikuisuuden mittaa. Minä pidin sen antamasta siunauksesta. Aamen, sen lähetyksen tuottamaan siunaukseen.

    Jos katselemme Mooseksen 10 käskyn lakia, ikäänkuin ihmisen antamaksi, vain juutalaista kansaa sitovaksi, elämänohjeeksi niin näkisin siinä näkemyksessä olevan jotain vierasta, miksi sitä ei ole tarkoitettu. ====
    -------

    Eihän tuota Mooseksen lakia kukaan ole sanonutkaan ihmisen antamaksi.
    Tuossahan sanottiin vain, että Mooseksen laki oli maallinen laki, vaikka antaja olikin Jumala.
    Mooseksen laki ei ollut muuta kuin tätä elämää koskeva, niinkuin muidenkin kansojen lait.
    Jumala tämän lain antaessaan lupasi noudattamisesta Israelille menestystä tämän maallisen elämän ajaksi.
    Mikäli lakia olisi noudatettu, olisi heillä ollut palkkiona itsenäisyys ja rauha maan päällä.

    Mooseksen lailla ei ollut mitään ikuisen elämän ulottuvuutta.

    Ikuisen elämän ulottuvuus tuli vasta Uudessa liitossa.
    Markuksen evankeliumi:
    10:30 ja joka ei saisi satakertaisesti: nyt tässä ajassa taloja ja veljiä ja sisaria ja äitejä ja lapsia ja peltoja, vainojen keskellä, ja tulevassa maailmassa iankaikkista elämää.

    Luukkaan evankeliumi:
    18:30 ja joka ei saisi monin verroin takaisin tässä ajassa, ja tulevassa maailmassa iankaikkista elämää."

    Äänestä

  • minun mielestäni kirjoitti:

    Adventismin kokoukset ovat heidän harhaoppinsa sanoman julistusta Herran Issraelille antamana lepopäivänä.
    Sille päivälle oli annettu tarkat säännöt noudatettaviksi.
    On täyttä pilkkaa sitä päivää korostaa viettämällä Sapattia vastoin siitä annettuja säädöksiä.

    Siksikin on perusteltua kokoontua eri päivänä, ettei pilkkaisi omaehtoisella palvelullaan Jumalaa.

    mitä Jeesus teki uudelle Sapatille. Hänhän poisti
    Vanhinten perinnäissäännöt ja näin hän valmisti
    omilleen uuden sapatin ilman Fariseusten laittamaa kuormaa, Sen kuorman on Jeesus itse ottanut pois älä enää sitä Todellisille uskoville tarjoile. Vai haluatko vain härnäillä, tai sitten olet asioista tietämätön. Jeesus teki lain suureksi ja ihanaksi. Siunausta Herrassa!

    Äänestä

  • sitä kirjoitti:

    kirjoitit;

    :::::::::::::::::::::

    EFESOL.2:11. Muistakaa sentähden, että te ennen, te lihanne puolesta pakanat, jotka olette saaneet ympärileikkaamattomien nimen niiltä, joita, lihaan käsillä tehdyn ympärileikkauksen mukaisesti, sanotaan ympärileikatuiksi -
    12. että te siihen aikaan olitte ilman Kristusta, olitte vailla Israelin kansalaisoikeutta ja vieraat lupauksen liitoille, ilman toivoa ja ilman Jumalaa maailmassa;
    13. mutta nyt, kun olette Kristuksessa Jeesuksessa, olette te, jotka ennen olitte kaukana, päässeet lähelle Kristuksen veressä.
    14. Sillä hän on meidän rauhamme, hän, joka teki molemmat yhdeksi ja purki erottavan väliseinän, nimittäin vihollisuuden,
    15. kun hän omassa lihassaan teki tehottomaksi käskyjen lain säädöksinensä, luodakseen itsessänsä nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi, tehden rauhan,

    Kyllä tuossa puhutaan aivan muusta kuin vanhinten perinnäissäännöistä.
    Miksi te väännätte päivänselvän asian kieroon?
    Tai sitten sinulla on aivan kelvoton ymmärrys, kun et Suomen kieltäkään ymmärrä.
    Samalla kerralla tuossa päivänselvästi sanotaan, ettei laki ollut ollut voimassa ympärileikkaamattomille.
    Mille uudelle sapatille?
    Mitä te oikein esitätte?
    Jeesus ei muuttanut pilkunkaan paikkaa Israelin liitossa ja sen laissa.
    Kaikki mikä oli kirjoitettu , jäi myös voimaan.
    Ei ole säädetty siis mitään uusia sapatteja.
    Raamattu ei kerro mitään vanhinten perinnäissääntöjen poistamisesta.
    Jeesuksen ei tarvinnut poistaa sellaista, joka oli vastoin lakia asetettu.
    Miksi te mitätöitte sen, mitä meille on kerrottu Raamatussa?

    Äänestä

  • naapur kirjoitti:

    sapattina. Juutalaisilla oli kaikenlaisia säädöksiä, joita heidän tuli noudattaa. Niistä Jeesus halusi seuraajansa vapauttaa. Niistä oli tullut taakka. Lisäksi oli myös seremonialait, jotka viittasivat uhreihin. Nyt ei tarvinnut enää uhrata lampaita, koska Jeesus uhrattiin ristillä.
    1:Kor. 7:17-19 Vaeltakoon kukin sen mukaan, kuin Herra on hänelle hänen osansa antanut, ja siinä asemassa, missä Jumala on hänet kutsunut; näin minä säädän kaikissa seurakunnissa. Jos joku on kutsuttuna ympärileikattuna, älköön hän pyrkikö ympärileikkaamattomaksi; jos joku on kutsuttu ympärileikkaamatonna, älköön ympärileikkauttako itseään. Ei ympärileikkaus ole mitään, eikä ympärileikkaamattomuus, vaan Jumalan käskyjen pitäminen.
    En halua väitellä, vaikka selitykseni jäikin vähäiseksi.
    1.Piet.4:7-8 Mutta kaiken loppu on lähellä. Sentähden olkaa maltilliset ja raittiit rukoilemaan.
    Ennenkaikkeaolkoon teidän rakkautenne toisianne kohtaan harras, "sillä rakkaus peittää syntien paljouden"

    Äänestä

  • sytyttää kirjoitti:

    Eikä liiemmin Auringon palvelia. Koska Jeesus poisti kuorman. Ilman Auringon palvelemiseen siirtymistä: Hän ei mennyt Lusiferin leiriin. Hän Jumala itse oli itselleen kuuliainen.

    Room.
    4:9 Koskeeko sitten tämä autuaaksi ylistäminen ainoastaan ympärileikattuja, vai eikö ympärileikkaamattomiakin? Sanommehan: "Aabrahamille luettiin usko vanhurskaudeksi."
    4:10 Kuinka se sitten siksi luettiin? Hänen ollessaanko ympärileikattuna vai ympärileikkaamatonna? Ei ympärileikattuna, vaan ympärileikkaamatonna.
    4:11 Ja hän sai ympärileikkauksen merkin sen uskon vanhurskauden sinetiksi, joka hänellä oli ympärileikkaamatonna, että hänestä tulisi kaikkien isä, jotka ympärileikkaamattomina uskovat, niin että vanhurskaus heillekin luettaisiin;
    4:12 ja että hänestä tulisi myöskin ympärileikattujen isä, niiden, jotka eivät ainoastaan ole ympärileikattuja, vaan myös vaeltavat sen uskon jälkiä, mikä meidän isällämme Aabrahamilla oli jo ympärileikkaamatonna.

    Tässäkin on mainittu molemmista, sekä ympärileikkauksesta että leikkaamattomuudesta siten, että tämänkin mukaan on molemmat liitot yhtäaikaa voimassa.

    Tämä on eräs uskomme peruspilareita, sillä molemmin tavoin uskomalla emme ole kristittyjä, se on täysin varmaa.

    Tämän kohdan jompikumpi uskominen vie uskon tyystin eri suuntiin lukuisissa perustavaa laatua olevassa kristinuskon totuudessa.
    jopa kristinuskon peusajatus on täysin eri asia riippuen kumpaan uskoo.

    Me olemme täällä kuulleet adventistien kannan, ja sen tunnustamisen adventisteilta.
    Siksi me, jotka asian luonteen ymmärrämme, voimme sanoa varmuudella näin jyrkästi.
    Joka tapauksesssa meillä on täysin eri uskonto, ja sillä täysin eri nimi, Nimitämme uskoamme sitten vaikka Jeesuksen uskoksi, jos adventistit haluavat olla kristittyjä.

    Äänestä

  • Ei kuorman kantaja kirjoitti:

    Eikä liiemmin Auringon palvelia. Koska Jeesus poisti kuorman. Ilman Auringon palvelemiseen siirtymistä: Hän ei mennyt Lusiferin leiriin. Hän Jumala itse oli itselleen kuuliainen.

    Mitähän teidän oppinne mahtanee meille kuulua?
    Pidä sinä vain itse tuo.
    Me emme ole tekemässä minkäänlaista vaihtoa teidän opetustenne pohjalta.
       
    Galatalaiskirje:
    5:12 Kunpa aivan silpoisivat itsensä, nuo teidän kiihoittajanne!

    Ottakaamme toisiimme Paavalin esittämän kaltainen pesäero, ja erotkaamme kumpikin omalle suunnallemme.
    Koettakaa adventistit ymmärtää, että meillä ei ole teidän kanssanne mitään tekemistä.

    Äänestä

  • Ei kuorman kantaja kirjoitti:

    Eikä liiemmin Auringon palvelia. Koska Jeesus poisti kuorman. Ilman Auringon palvelemiseen siirtymistä: Hän ei mennyt Lusiferin leiriin. Hän Jumala itse oli itselleen kuuliainen.

    Antti a apattaa allis kukko as as as !!

    Äänestä

Voithan omasta mielestäsi pudottaa pohjan pois ihan mistä tahansa, se mikä sitten on todellisuus onkin toinen juttu. Varmasti pitää paikkansa, että sunnuntain vietto sapatin rinnalle on tullut pikkuhiljaa. Syitäkin siihen on täällä jo aikaisemmin esitetty puolin sekä toisin. Yksi merkittävä syy siihen saattaa olla se että, seurakuntaan liittyi paljon pakanoita, jotka eivät ymmärtäneet kristin uskosta muuta kuin sen, että se sai keisarin suosion. No oli asia sitten niin taikka näin, niin kirkollis- kokouksissa asia virallistettiin. Ja tietääkseni katolinen kirkko pitää sunnuntain viettoa oman auktoriteettinsa yhtenä merkkinä.

Samoin se että kuka on kenenkin kanssa erimieltä, tässäkin tapauksessa teet omia johtopäätöksiäsi. Vaikka toisaalta eihän siinä olisi mitään paheksuttavaa vaikka oikeasi olisivatkin, eihän se nyt niin harvinaista ole meidän ihmisten kesken.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jaakko kirjoitti:

Varhais kirkolliset dokumentit,todistavat sunnuntain viettämisestä.Todisteita on dokumentoitu paljon,kuten Tertullianukselta, Origenesiltä, Kleemenssiltä,Eusebiukselta,Gybrianukselta,ja monelta muulta 110-500 luvulta.Ensimm.Paavi on vasta v.440-461 Leo1 suuri,eli sunnuntaita on vietetty jo ennen katolisen kirkon syntyä.Täten ADV.opista,että sunnuntain viettäjät kumartavat paavin peto valtaa putoaa pohja pois.Jopa ADV.nykyisin johtava historian tutkija Samuel Bacchiocchi(How Did sun Day Keeping Begin)tutkielmassaan myöntää sunnuntan vieton aloitetun 135 jkr.ja olevan eri mieltä Whiten kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu