Mielestäni!

Minä olen siitä erikoinen tapaus, että minä kuulun siihen joukkoon, jonka mielestä Karjala, Petsamo, Salla ja Suomenlahden saaret tulisi palauttaa Suomelle. Siinä mielessä erikoinen tapaus etä moisesta mielipiteestä huolimatta uskon, että just ne asiat palautuksen yhteydessä toteutuisivat, joiden perusteella palautusta eniten vastustetaan. Siitä huolimatta olen sitä mieltä, että Suomen tulee saada oikeasti itselleen kuuluvat alueensa takaisin.

Nimittäin, Karjalan infrastruktuuri on todella kehnossa kunnossa. Mistään ajanmukaistamisesta ei voida edes puhua kun jonkinlainen edes siedettävään kuntoon infrastruktuurin saaminen maksaisi aivan sairaan paljon. Veronmaksajien maksukykyä venytettäisiin äärimmilleen eikä yksityinen sektori olisi vähimmässäkään määrin innostunut sijoittamaan varoja Karjalan kunnostamiseen. No, Pietarin suurkaupungin läheisyys lienee jonkinlainen kilpailuvaltti, joka saanee hieman rahahanoja auki mutta ei läheskään tarpeeksi. Kuitenkin, palautusjärjestöjen laskelmat valtavasta rahasammosta palautuksen yhteydessä ovat propaganda. Saman logiikan mukaan kannattaisi aina säännöllisin väliajoin itse tuhota omat paikkansa niin niiden korjaamisesta seuraisi valtava talouskasvu.

Sitten väestökysymys. Jos Karjala palautuisi Suomelle alueen nykyasukkaat jäisivät paikoillensa. Poistuvien miliisien ja sotilaiden tilalle alueelle muuttaisi palautuksen häämöttäessä vähintään saman verran ihmisiä kuin poistuisi. Nämä kaikki ihmiset olisivat kuitenkin Venäjän kansalaisia mutta asuisivat Suomessa. Venäjä ei palautukseen suostuisi ellei heidän kansalaisillensa Karjalassa taattaisi jonkinlaista vähemmistösuojaa. Minkäänlaista laajamittaista suomalaisten muuttoaaltoa palautettuun Karjalaan ei missään vaiheessa tapahtuisi. Karjala olisi kuin Koillis-Viro tänä päivänä eli täysin venäjänkielinen maakunta Venäjän ulkopuolella.

Karjalan palautuksen yhteydesä kaikenlainen itärikollisuus muuallakin Suomessa kasvaisi entisestään koska Imatran kohdalla ei enää olisi valtakunnanrajaa.

Nämä ovat ne yleisimmät syyt miksi Karjalan palautusta vastustetaan. Minä näistä mielipiteistäni huolimatta kuitenkin olen sitä mieltä että kaikesta huolimatta Suomen tulisi pyrkiä saamaan menettämänsä alueet takaisin sillä ne oikeasti kuuluvat meille. Ne vietiin meiltä suurella väärydellä ja vahvemman oikeudella. Aika moni suomalainen mies menetti henkensä kun yritti puolustaa rajoja niin nyt ne rajat eivät enää muka kelpaisikaan. Uskomattomimpia ovat ihmiset jotka sekä iloitsevat baltian maiden vapautumisesta mutta vastustavat ajatusta Karjalan palautuksesta. Minä en tuota logiikkaa ymmärrä sillä Karjalan ryöstö ja Baltian maiden miehitys ovat yhtä ja samaa vyyhtiä. Toinen epäkohta on korjattu, toista ei.

No, kokonaan toinen asia lienee se, että Venäjä ei ryöstämiänsä alueita koskaan takaisin tule antamaan. Ei minun elämäni moisesta kiinni ole. Kuitenkin, koskaan ei tule antaa periksi tulkinnalle, että Suomi ansaitsi mitä sai jouduttuaan väkivaltaisen hyökkäyksen kohteeksi ja ryöstetyksi.
v eli venäjän kielen asemaa lähinnä tarkoitan.jtasuurläsatas
11618
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Monet sanovat että saamme valtavat sosiaaliset ongelmat venäläisväestön myötä. Itse kuitenkin uskon että venäläiset ovat samanlaisia ihmisiä kuin me suomalaisetkin ja jos he pääsisivät NykySuomen kaltaisiin oloihin palautetussa Karjalassa niin he tekisivät saman lailla töitä niin kuin mekin nyt.

Äänestä

Niin hullulta kuin tuntuu, sota lisää kansantuotetta. Silloin on täystyöllisyys, tehtaat käyvät täysillä, kaikki tekee pitkää päivää, kulutus rintamilla on valtava.
Jos Karjala saataisiin takaisin, sen tonttien ja metsän arvo olisi suuri. Jo yksin kesämökkien rakentaminen saisi aikaan elintason paikallista nousua.

Äänestä
  • Karjala-tunnelmointi, samoinkuin kielipolitikointi, täällä lisää Googlen mainostuloja ja ehkä jopa Venäjän federaation matkailutuloja. Toinen asia on edistäisikö jokin nykypäivän positiivinen ja tulevaisuuteen suuntaava puuhastelu paremmin tämän tunnelmointipiirin jäsenten tiedollisia ja aineellisia näkymiä?

    Äänestä

Karjala-kysymyksen yhteydessä eniten ärsyttää typerä paatoksellinen puheenparsi, johon kuuluu mm fraasit kuten "yksi maailmanhistorian suurimpia vääryyksiä", "Venäjän laittomasti miehittämät alueet" ymym.

Jos valtaväestön keskuudessa jokin asia koetaan ongelmana niin silloin kyseessä on ongelma, joka tulee ratkaista mutta jos jotakin asiaa ei todellakaan koeta minkäänlaisena ongelmana niin mielestäni on omituista että joidenkin mielestä se tulisi ongelmana kokea.

Karjala-kysymys on yksi esimerkki tapauksesta, jossa se mikä on oikeudenmukaista ja se mikä on järkevää, eivät ole sama asia.

Äänestä
  • "Karjala-kysymyksen yhteydessä eniten ärsyttää typerä paatoksellinen puheenparsi, johon kuuluu mm fraasit kuten "yksi maailmanhistorian suurimpia vääryyksiä", "Venäjän laittomasti miehittämät alueet" ymym. "

    Minua ei ärsytä. Karjalan anastus, 400 000 alkuperäisasukkaiden ajaminen monisatavuotisilta kotiseuduiltaan, heidän kotiseutujensa hävitys, kirkkojensa tuhoaminen, hautausmaidensa häpäisy, samoin kuin heidän pässynsä estäminen juurilleen, on rikos, joka hakee vertaistaan.

    Äänestä

  • Mielestäni Karjalan tulisi kuulua Suomeen mutta en hetkeäkään usko, että nin koskaan tulee olemaan. Asia ei ole missään nimessä kovinkaan korkealla minun elämäni tärkeysjärjestyksessä. Ymmärrän jopa että suurimmalle osalle suomalaisista koko asia on ihan EVVK-tasoa.

    Mutta, tosiasia kuitenkin on se, että Karjala vietiin Suomelta vääryydellä eikä sitä asiaa pidä koskaan hyväksyä. Olkoonkin, että Venäjä ei sitä takaisin koskaan tule antamaan.

    Äänestä

  • THR kirjoitti:

    Mielestäni Karjalan tulisi kuulua Suomeen mutta en hetkeäkään usko, että nin koskaan tulee olemaan. Asia ei ole missään nimessä kovinkaan korkealla minun elämäni tärkeysjärjestyksessä. Ymmärrän jopa että suurimmalle osalle suomalaisista koko asia on ihan EVVK-tasoa.

    Mutta, tosiasia kuitenkin on se, että Karjala vietiin Suomelta vääryydellä eikä sitä asiaa pidä koskaan hyväksyä. Olkoonkin, että Venäjä ei sitä takaisin koskaan tule antamaan.

    "Mielestäni Karjalan tulisi kuulua Suomeen mutta en hetkeäkään usko, että nin koskaan tulee olemaan. Asia ei ole missään nimessä kovinkaan korkealla minun elämäni tärkeysjärjestyksessä. Ymmärrän jopa että suurimmalle osalle suomalaisista koko asia on ihan EVVK-tasoa. "

    Osasyynä on varmasti se, että on uskoltetu koko sodanjälkeisen ajan, että Suomi "mennessään natsien kelkkaan" ansaitsi Karjalan menetyksen. Siksi on tärkeää, että Karjalan merkitys vanhana, joka meiötä suurvallan voimalla vietiin, on kuitenkin pohjimmiltaan tärkeä asia, joka on jäänyt voittajien propagandan ja suomettuneen aivopesun varjoon.

    Ei elämän tärkein asia, mutta maidemme menetys oli kansamme yhteinäisen identiteetin kannalta suuri menetys ja oikeudentunnon kannalta asia, jota ei pidä unohtaa ja hyväksyä.

    Äänestä

  • unohtaa. kirjoitti:

    Palautus ei välttämättä lähde liikkeelle Leningradista tai Moskovasta päin.
    Pitäisikö valita sen verran rohkeita poliitikkoja, että uskaltaisivat kysyä asiasta?

    Äänestä

  • naapurilta? kirjoitti:

    Palautus ei välttämättä lähde liikkeelle Leningradista tai Moskovasta päin.
    Pitäisikö valita sen verran rohkeita poliitikkoja, että uskaltaisivat kysyä asiasta?

    "Palautus ei välttämättä lähde liikkeelle Leningradista tai Moskovasta päin.
    Pitäisikö valita sen verran rohkeita poliitikkoja, että uskaltaisivat kysyä asiasta?"

    Pitäisi valita. Nykyinen ja väistyvä poliitikkopolvi on siinä suhteessa toivotonta. Uutta rohkeata ja somettumatonta poliitikkopolvea kaivataan, ja se on tulossakin.

    Äänestä

  • varmaan. kirjoitti:

    ...poliitikkojen haluttomuus kysellä Karjalaa takaisin Venäjältä johdu ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että Suomessa Karjalaa ei haluta takaisin. Ei mitään tekemistä rohkeuden ja uskalluksen kanssa.

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    "...poliitikkojen haluttomuus kysellä Karjalaa takaisin Venäjältä johdu ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että Suomessa Karjalaa ei haluta takaisin. Ei mitään tekemistä rohkeuden ja uskalluksen kanssa."

    Ei johdu siitä. Suurin syy on nimenomaan uskalluksen puute ja itänaapurin jo veriin jäänyt mielistely ja kyykyssäoleminen. Kyllä suomalaisten poliitikkojen pitää ajaa suomalaisten oikeuksia kotiseutuhinsa eikä vaieta tai aijaa Venäjän asiaa.

    Kansanäänestystä ei ole asiasta tehty.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

THR kirjoitti:

Minä olen siitä erikoinen tapaus, että minä kuulun siihen joukkoon, jonka mielestä Karjala, Petsamo, Salla ja Suomenlahden saaret tulisi palauttaa Suomelle. Siinä mielessä erikoinen tapaus etä moisesta mielipiteestä huolimatta uskon, että just ne asiat palautuksen yhteydessä toteutuisivat, joiden perusteella palautusta eniten vastustetaan. Siitä huolimatta olen sitä mieltä, että Suomen tulee saada oikeasti itselleen kuuluvat alueensa takaisin.

Nimittäin, Karjalan infrastruktuuri on todella kehnossa kunnossa. Mistään ajanmukaistamisesta ei voida edes puhua kun jonkinlainen edes siedettävään kuntoon infrastruktuurin saaminen maksaisi aivan sairaan paljon. Veronmaksajien maksukykyä venytettäisiin äärimmilleen eikä yksityinen sektori olisi vähimmässäkään määrin innostunut sijoittamaan varoja Karjalan kunnostamiseen. No, Pietarin suurkaupungin läheisyys lienee jonkinlainen kilpailuvaltti, joka saanee hieman rahahanoja auki mutta ei läheskään tarpeeksi. Kuitenkin, palautusjärjestöjen laskelmat valtavasta rahasammosta palautuksen yhteydessä ovat propaganda. Saman logiikan mukaan kannattaisi aina säännöllisin väliajoin itse tuhota omat paikkansa niin niiden korjaamisesta seuraisi valtava talouskasvu.

Sitten väestökysymys. Jos Karjala palautuisi Suomelle alueen nykyasukkaat jäisivät paikoillensa. Poistuvien miliisien ja sotilaiden tilalle alueelle muuttaisi palautuksen häämöttäessä vähintään saman verran ihmisiä kuin poistuisi. Nämä kaikki ihmiset olisivat kuitenkin Venäjän kansalaisia mutta asuisivat Suomessa. Venäjä ei palautukseen suostuisi ellei heidän kansalaisillensa Karjalassa taattaisi jonkinlaista vähemmistösuojaa. Minkäänlaista laajamittaista suomalaisten muuttoaaltoa palautettuun Karjalaan ei missään vaiheessa tapahtuisi. Karjala olisi kuin Koillis-Viro tänä päivänä eli täysin venäjänkielinen maakunta Venäjän ulkopuolella.

Karjalan palautuksen yhteydesä kaikenlainen itärikollisuus muuallakin Suomessa kasvaisi entisestään koska Imatran kohdalla ei enää olisi valtakunnanrajaa.

Nämä ovat ne yleisimmät syyt miksi Karjalan palautusta vastustetaan. Minä näistä mielipiteistäni huolimatta kuitenkin olen sitä mieltä että kaikesta huolimatta Suomen tulisi pyrkiä saamaan menettämänsä alueet takaisin sillä ne oikeasti kuuluvat meille. Ne vietiin meiltä suurella väärydellä ja vahvemman oikeudella. Aika moni suomalainen mies menetti henkensä kun yritti puolustaa rajoja niin nyt ne rajat eivät enää muka kelpaisikaan. Uskomattomimpia ovat ihmiset jotka sekä iloitsevat baltian maiden vapautumisesta mutta vastustavat ajatusta Karjalan palautuksesta. Minä en tuota logiikkaa ymmärrä sillä Karjalan ryöstö ja Baltian maiden miehitys ovat yhtä ja samaa vyyhtiä. Toinen epäkohta on korjattu, toista ei.

No, kokonaan toinen asia lienee se, että Venäjä ei ryöstämiänsä alueita koskaan takaisin tule antamaan. Ei minun elämäni moisesta kiinni ole. Kuitenkin, koskaan ei tule antaa periksi tulkinnalle, että Suomi ansaitsi mitä sai jouduttuaan väkivaltaisen hyökkäyksen kohteeksi ja ryöstetyksi.
v eli venäjän kielen asemaa lähinnä tarkoitan.jtasuurläsatas

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu