Aadam ja Eeva lankesivat syntiin Paratiisissa .
Tuon rikkomisen vuoksi Jumala karkoitti heidät tänne maan päälle .
Jumalan suunnitelman mukaan ihmiset ovat täällä lisääntyneet eri kansakunniksi.
Jumala valitsi yhdeksi esi-isäksi omalle nimikkokansakunnalleen Aabrahamin, joka edusti esikoisia ihmisten saatua lapsia sukupolvien ajan.
Esikoisuus oli siis Jumalan valinnan peruste.
Esikoisista valittu kansa edusti pappeutta kansojen joukossa.
Mooseksen laissakin esikoiset syntyessään "lunastettiin" esikoisista säädetyillä tavoilla, jotta myöhemmin syntyneet lapset olisivat "pyhiä".
Israel oli siis kansojen esikoinen.
Israelin lunastaminen Jeesuksen kautta oli vertausta juuri Mooseksen laissa eskoisista säädettynä.
Näin me opimme hiukan syitä, miksi Israelilla oli se tehtävä Jumalalle valittuna kansana.
Tuo esikoiskansa sai lain Mooseksen kautta.
Jeesuksen sovitustyö perustui Israelin lain mukaiseen elämiseen.
Israelin lakiin Jumala sääti kaikki siihenastiset määräyksensä, joita Hän oli antanut ihmisille.
Siihenastisista asioista Raamattu kertoo kaikki Jumalan antamat määräykset Jumalan omin sanoin.
Samoin kerrotaan ne säännöt, jotka Paratiisissa annettiin ihmiselle.
Niihin Herran omiin sanoihin ei kuulunut määräystä Sapatinviettämisestä.
Kuinka olisikaan voinut olla toisin ?
Ihmiselle työstä annetut Jumalan määräyksen sanat ovat Raamatussa.
Lepo on säädetty myöhemmin siitä työstä, joka tuli synnin seuraamuksena ihmiselle.
Ensimmäisen tottelemattomuuden jälkeisten lisämääräysten antaminen tapahtui Paavalin kertomalla tavalla AINA syntiinlankeamisten jälkeen.
Galatalaiskirje:
3:19 Mitä varten sitten on laki? Se on rikkomusten tähden jäljestäpäin lisätty olemaan siihen asti, kunnes oli tuleva se siemen, jolle lupaus oli annettu; ja se säädettiin enkelien kautta, välimiehen kädellä.
Näin me voimme havaita, että ensin Jumala asetti omin Sanoin yhden säännön, eikä ollut muita sääntöjä kuin tuo yksi.
Ja tuon ensimmäisen rikkomisen seurauksien yhteydessä kerrottiin Hänestä, joka oli tuleva sovittamaan ihmiskunnan synnin.
Maailma ehdittiin jo kerran hukuttaa vedenpaisumuksen kanssa, ilman, että syyksi olisi kerrottu Sapatin rikkomista.
Senkin rangaistuksen syy kerrotaan, ja se oli väkivallan lisääntyminen ihmisten keskuudessa.
Sapatin noudattamatta jättäminen ei silloinkaan ollut niiden syiden joukossa, joiden vuoksi ihmiset hävitettiin.
Miten voitte selittää Sapattikäskyn selviytyneen tuon vedenpaisumuksen läpi ilman, että siitä olisi ollut Jumalan sanomaa varmistusta Jumalan sanomana käskynä.
Jumalan sanomana kerrotaan kyllä sekin , kun Jumala käski Nooaa rakentamaan arkki.
Tuo teko mainitaan Uudessa Testamentissakin vanhuskautena ja uskona, mutta Sapattia ei siellä Nooankaan mainita viettäneen .
Näimpä olemme päässeet vedenpaisumukseen asti ilman todistusta Sapattikäskyn olemassaolosta, mutta arkin rakentamisen käsky on mainittu mittoineen kaikkineen.
Ensimmäinen todiste Sapattilaista löytyy Egyptistä lähdön jälkeiseltä ajalta Siinain autiomaasta annettuna Israelin kansaa varten Mooseksen käytyä noutamassa vuorella kymmenen käskyn laintaulut.
Silloin Jumala virallisesti itse kirjoitti lain kivitauluihin.
Tämä on Sapattilainkin ensimmäinen virallinen ja juhlava esittäminen.
Huomaatteko, kuinka virallinen ja järjestystä vaaliva Jumala on omissakin tekemisissään?
Mooseksen laki oli maallista elämää koskeva Israelin kansakunnan laki.
Rikkomisista olivat rangaistukset myöskin säädetty maallisilla rangaistusseuraamuksilla.
Mooseksen laki ei ollut ikuiseen pelastumiseen
johtava laki.
Silloinkaan se ei ollut pelastuskysymys.
Tämä Kymmenen käskyn laki, jossa on yhtenä Sapattikäsky, ei siis ole koskaan ollut enempää kuin maalliseen elämään liittyvä laki, mitä se on nytkin juutalaisilla.
Johanneksen evankeliumi:
1:17 Sillä laki on annettu Mooseksen kautta; armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta.
Evankeliumi Kristuksesta on hengellinen asia.
Kristinuskon päämäärä on ikuisuudessa.
Ikuisuuteen johtava vaikutus on ainoastaan Evankeliumin sanomalla, josta puuttuu kokonaan lait.
Room.3:21 Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,
Evankeliumiin kuuluu Rakkauden laki, jota sanotaan myös Jumalan laiksi.
Se ei ole sama, jota sanomme "kymmenen käskyn laiksi".
Rakkauden laki kuitenkin saa aikaan samankin vaikutuksen, kuin mihin "käskyjen lakikin" pyrki.
Rakkauden laki on hyvään kehoittava, ilman yhtään kieltoa.
Kol.2:16. Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta,
17. jotka vain ovat tulevaisten varjo, mutta ruumis on Kristuksen.
18. Älköön teiltä riistäkö voittopalkintoanne kukaan, joka on mieltynyt nöyryyteen ja enkelien palvelemiseen ja pöyhkeilee näyistään ja on lihallisen mielensä turhaan paisuttama
19. eikä pitäydy häneen, joka on pää ja josta koko ruumis, nivelten ja jänteiden avulla koossa pysyen, kasvaa Jumalan antamaa kasvua.
20. Jos te olette Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkeisvoimista, miksi te, ikäänkuin eläisitte maailmassa, sallitte määrätä itsellenne säädöksiä:
21. "Älä tartu, älä maista, älä koske!"
22. - sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta - ihmisten käskyjen ja oppien mukaan?
23. Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sentähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi.
Meidän tulee hoitaa maallinen elämämme maallisia lakeja noudattaen, ja samalla huolehtia siitä, että otamme elämässämme huomioon sen, että täällä elämisemme jatkuu Evankeliumin sanoman mukaisesti tulevassa Jumalan maailmassa.
Jaakobin kirje:
1:25 Mutta joka katsoo täydelliseen lakiin, vapauden lakiin, ja pysyy siinä, eikä ole muistamaton kuulija, vaan todellinen tekijä, hän on oleva autuas tekemisessään.
2:12 Puhukaa niin ja tehkää niin kuin ne, jotka vapauden laki on tuomitseva.
Kirkkokunnat ovat kautta aikojen pyrkineet uskonnon kautta käyttämään valtaa ihmisiä hallitessaan.
Kirkoilla on tässä oma kilpailunsa kannatuksestaan.
Ne pyrkivät kaikki hyötymään ihmisen uskonnollisesta tarpeesta.
Jotkut käyttävät siinä jopa kyseenalaisiakin keinoja.
Kaikkein kyseenalaisinta niillä on valtansa pönkittämisessä ja kasvattamisessa käyttää Jumalan sanaa ja lakia apunaan.
Matteuksen evankeliumi:
20:26 Näin älköön olko teillä keskenänne, vaan joka teidän keskuudessanne tahtoo suureksi tulla, se olkoon teidän palvelijanne,
20:27 ja joka teidän keskuudessanne tahtoo olla ensimmäinen, se olkoon teidän orjanne;
Markuksen evankeliumi:
10:43 Mutta näin ei ole teidän kesken, vaan joka teidän keskuudessanne tahtoo suureksi tulla, se olkoon teidän palvelijanne;
10:44 ja joka teidän keskuudessanne tahtoo olla ensimmäinen, se olkoon kaikkien orja.
Luukkaan evankeliumi:
22:26 Mutta älkää te niin; vaan joka teidän keskuudessanne on suurin, se olkoon niinkuin nuorin, ja johtaja niinkuin se, joka palvelee.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Paavalin vastaus: Jeesus oli luomisessa mukana, sen todistaa Heb 1:2. mutta näinä viimeisinä aikoina hän on puhunut meille Pojassaan, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi ja jonka välityksellä hän myös on luonut maailmat.
Ja raamatun ensimäinen luku esim. kertoo luomisesta 1 Moos 1:26. Jumala sanoi: "Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme, ja hallitkoon hän meren kaloja, taivaan lintuja, karjaeläimiä, maata ja kaikkia pikkueläimiä, joita maan päällä liikkuu."
27. Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.
28. Jumala siunasi heidät ja sanoi heille: "Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne. Vallitkaa meren kaloja, taivaan lintuja ja kaikkea, mikä maan päällä elää ja liikkuu."
29. Jumala sanoi vielä: "Minä annan teille kaikki siementä tekevät kasvit, joita maan päällä on, ja kaikki puut, joissa on siementä kantavat hedelmät. Olkoot ne teidän ravintonanne.
30. Ja villieläimille ja taivaan linnuille ja kaikelle, mikä maan päällä elää ja liikkuu, minä annan ravinnoksi vihreät kasvit." Niin tapahtui.
31. Ja Jumala katsoi kaikkea tekemäänsä, ja kaikki oli hyvää. Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni kuudes päivä.
1. Näin tulivat valmiiksi taivas ja maa ja kaikki mitä niissä on.
2. Jumala oli saanut työnsä päätökseen, ja seitsemäntenä päivänä hän lepäsi kaikesta työstään.
3. Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen, koska hän sinä päivänä lepäsi kaikesta luomistyöstään.
4. Tämä on kertomus siitä, kuinka taivas ja maa saivat alkunsa silloin kun ne luotiin.
Että sillee Jeesus teki raamatun mukaan. Maran ata
Teit viisaasti lainatessasi Raamatusta tuon kohdan.
Näyttää ilmiselvälle, että viisautesi päättyylin sitten siihen.
Olisitpa vielä lukenutkin lainaamastasi kohdasta siihen kirjoitetut Jumalan sanomat sanat.
Huomaisit juuri ne asiat joista aloitusviesti kertookin.
Minäkin huomasin ne.
Kuinka sinä minua viisaampana itseäsi pitävä et?
Lainauksesi on kirjoitettu todistamaan Jumalan sanomat asetukset ja kehoitukset.
Sapattikehoitusta siinä ei Jumalan kerrota antaneen.
On vähintäänkin outoa, jos teidän mielestänne tärkein käsky on jäänyt Jumalalta sanomatta!
Mutta niin näyttää tässä kohden jääneen.
Se mitä on kirjoitettu, on juuri meitä varten tehty.
Room.15:4 Sillä kaikki, mikä ennen on kirjoitettu, on kirjoitettu meille opiksi, että meillä kärsivällisyyden ja Raamatun lohdutuksen kautta olisi toivo.
Vieläpä meille on annettu kehoitus, että me emme ylittäisi kirjoitettua Sanaa.
Miksi sitten te teette vastoin kehoitusta?
1.KOR:4:6 Tämän olen, veljet, sovittanut itseeni ja Apollokseen, teidän tähtenne, että meistä oppisitte tämän: "Ei yli sen, mikä kirjoitettu on", ettette pöyhkeillen asettuisi mikä minkin puolelle toista vastaan.
TE näytätte kiistelevän asioista yli kirjoitusten.
Se ei anna kovin hyvää ensivaikutelmaa teidän tavoistanne.
Jeesus vielä sanoo tehneensä tekemisensä ISÄNSÄ NIMESSÄ.
Näin sinun kirjoittamasi viittaus Jeesuksen luomisessa mukanaoloonkin tulee puntaroitavaksi toisessa valaistuksessa kuin esitit.
Viittaan edellä kirjoittamaanikin.
Pika ei ollut tuossa ISÄN asiassa toista kuin ISÄNSÄ oli.
Pojallekin oli selvää, että se minkä Isä oli sanonut oli pätevää.
Et voi Jeesusta tuoda esittämään eri mielistä kuin jo on osoitettu kirjoituksinkin.
Jumala teki Israelin kanssa liiton omassa Jumalan nimessään, ISÄNÄ.
Poika teki myös liiton omassa nimessään niille, joiden synnit Hän oli sovittanut.
Siihen liittoon nähden Poika on Jumala.
Mutta Poika ei ota itselleen ISÄN osaa Jumalan ja Israelin liitossa, eikä myöskään Isän itselleen varaamaa lepopäivää , joiden säännöillä palveltiin Jumalaa (Isää).
Jeesuksen ollessa oman liittonsa Jumala, Hänen palvelemisensa tehdään nyt Jeesuksen opettamalla tavalla.
Näin tehden me teoillamme tunnustamme Pojan omaksi Jumalaksemme.