Kysyn!!!!

nykyään mitään järkeä kuulua mihinkään saakelin ammattiyhdisliittoon???Miksi ihmiset maksavat liitoille,joilla ei ole mitään sanottavaa enää mistään???
14407
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

EI ole..

Äänestä
  • vaan järkevästi:" Onpas!"

    Kukaan ei puolusta palkkatyöntekijän etua! Että palkkatyöläinen, joka tuottaa koko yhteiskunnan kaikki varallisuuden ja ylläpitää myös omat etunsa ja eläkkeensä ja terveys- ja sosiaalikustannukset, saisi itselleen kuuluvan osan!

    Äänestä

  • Kerran jouduin työttömäksi, onneksi vain puoleksi toista kuukaudeksi silloin tapahtui niin, että jouduin hakee KELA:lta työttömyyspäivärahaa joka oli vain 21 euroa päivä.
    Parempi kuulua johonku liittoon.
    Säälittävää kun jotkut saavat vain 21 euro päivässä kun he eivät saa töitä, kun joutuvat tähän.

    Tulevaisuudessa monet ovat siinä köyhyydessä kun yli 500 päivää ovat kulunneet. : ((((. sitten heidät pistetään johonku jossa voivat rasittaa jotain kuin olla kotona sohvassa tv:n ääressä.

    Äänestä

Liian usein tuudittaudutaan sen varaan etten minä voi jäädä työttömäksi. Vaan näin kuitenkin käy nykyään hyvinkin helposti ja sen jälkeen tiputaan heti kelan paruspäivärahalle kun verrattuna liiton ansiosidonnaiseen niin määrä on helposti kaksinkertainen. Myös oikeusapu erimielisyyksissä työnantajan mahdollista väärinkäytöstä kohtaan on monesti ollut väärin erotetuille suuri rahallinen apu.

Tuo liiton maksu on kyllä hyvin pieni verrattuna sen suomiin etuuksiin. Suosittelen kyllä liitossa pysymistä tai siihen liittymistä jos ei vielä ole liittynyt.

Äänestä
  • asia, liitto maksaa myös opiskelupäivärahan jos meinaa opiskella jossain missä työvoimatoimisto ei kustanna. Itse olen hakemassa liitolta opiskelupäivärahaa, että silleen.

    Äänestä

  • Ansiosidonnaiseen ei vakuta liittoon kuuluminen vaan kassaan kuuluminen..

    Äänestä

Olisiko sitten onnellisempaa, jos mitään työehtosopimuksia, työlainsäädäntöä ja työturvallisuuslakeja ei olisi olemassa??
Ammattiyhdistykset ne ovat aikojen saatossa taistelleet voimaan ja jatkavat sitä työtä edelleenkin, vaikkei se aina niin konkreettisesti näkyvää olekaan. On raukkamaista "rintamakarkuruutta" olla kuulumatta liittoon, kun kerran liiton hankkimat edut kuitenkin kelpaavat!

Äänestä
  • Näin on jos ei niitä joku olis 'taistellut' niin menisimme lauantainakin töihin.
    Ja varsinkin noi rikkurit. Roskaporukkaa

    Äänestä

  • tietysti olla joissain liitoissa eduksi kuleksia mukana.Minun mielestäni liittojen olisi pakko julkisesti ottaa johonkin kantaa,koska ihmiset maksavat niiden loisien elämän.Siis liitot ovat sikarikkaita,mutta maksavien tommeliasiakkaiden on kaikki pirun asiat hoidettava itse?Kukaan ei vastaa puhelimeen kukaan ei tiedä mitään,kukaan ei ota mitään vastuuta?Maksoin 30v.saamatta mitään apua ikinä.

    Äänestä

  • Lait ja asetukset säätää eduskunta ja valitsemalla sinne oikeat ihmiset ajetaan kaikkien Suomalaisten etua..
    Lait antavat pohjan ja jokainen saa itse neuvotella omat ehtonsa.. Jos myytävä tuote on huono, niis ostaja ei maksaisi siitä paljon..
    Nyt joutuu myös huonosta työntekijästä maksamaan saman kuin hyvästä..

    Äänestä

On siinä joskus hidastetta kun työnantajan kanssa tulee jotain kränää.
Ja siks toisekseen sen saa verovähentää...

Olin itse monta vuotta Loimaan kassassa.
Se ei taida maksaa ku 50€ vuosi jos nykyään sitäkään? Ja senkin saa verovähentää..

Äänestä
  • asiamiehet koskaan neuvoneet mitään eikä missään.Kielsin niitä tomppeleita lähettämästä minulle enää yhtään lehteä jonka nimi on Motiivi.Voi saa... kyllä on ironinen lehden nimi:(

    Äänestä

He lähettävät lakimiehensä, koska vasta puolellakin on edustajansa. Oikeus sitten tekee päätökset ! ?

Äänestä

kun voi kuulua vain työttömyyskassaan, joko jonkun liiton pelkkään kassaan (ei kyllä kannata, ne kusettaa vain kassaan kuuluvia, jotka ei maksa pamppujen kaljarahoja) tai sitten Loimaan kassaan

Äänestä

Kommentoi aloitusta


onko kirjoitti:

nykyään mitään järkeä kuulua mihinkään saakelin ammattiyhdisliittoon???Miksi ihmiset maksavat liitoille,joilla ei ole mitään sanottavaa enää mistään???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu