Muutaman kerran Keravalla käyneenä ihmettelen suuresti, mikä teidät keravalaiset saa asumaan siellä? Parempia vaihtoehtoja löytyy läheltäkin, mm. Järvenpää ja Vantaan Tikkurila.
KERAVA=
RUMA KAUPUNKI
81366
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Tiksi, Jäke parempia kuin Kerava? Kuinka? Oletko itse Jäkeläinen? Perustele!
kullakin vaikuttaa.
Olen asunut Tikkurilassa ja 20 muussakin paikassa pitkin suomea.
Vantaalle en muuttaisi enää mistään hinnasta. Helsingissä ehkä Jollas olisi niin sanotusti hieno paikka.
Ainoat kauniit paikat Vantaalla ovat kuninkaanmäen metsämaastot!!! Oi niitä kallioita sammaleineen.
Tiksi on täynnä sosiaali pummeja sun muita. Mikäli puutarhapuoli ei putsaisi keskustaa kolme kertaa viikossa niin keskusta täyttyisi roskista. Kolme kertaa viikossa tulee monta säkillistä roskaa ihan pieneltä alueelta. Siksi eivät ehdi kasvillisuutta niin hoitaakaan.
Kerava on tiivis pikku kaupunki ja kun muutimme tänne niin vehreyttä oli runsaasti. Tuli Pähkinärinne mieleen. Nyttemmin teiden levennys esim. on ottanut vehreyttä pois.
Oma pihani on kyllä kaunis kun viitsii hoitaa ja istutella kasveja ja se minulle riittää.
Jokapaikasta voi etsiä ne rumimmat kohdat esiin jos tahtoo. Mikähän alkuperäistä oikein riepoo?
Minusta on mukavaa kun kaikki on tuossa ihan lähellä ja silti on ok-talo. Järveä paarmoineen en kaipaakaan. Tuusulan järvikin on lähinnä lammikko mutta varmasti lähialueen asukkaat pitävät lammikostaan;)
Kerrostalot ja niiden pihat hmm. pidän eniten Keravan Paasikivenkadun talojen ulkonäöstä. Muuten asiaa kommentoi.
tertsuin puutarhuri
http://talo.sw2000.net/viewtopic.php?p=3586
Katsoinpa tuon laittamasi faktan rumuudesta. Kyseiset kuvat olivat kylläkin Järvenpäästä, ehkä joukossa oli yksi kuva Keravalta. Eli eipä noista kannata johtopäätöksiä vetää.
Itse muutin vajaa vuosi sitten Vantaalta Keravalle enkä ole katunut muuttoa päivääkään.
pointtia. Jos kerran alkuperäisessä viestissä kehutaan Järvenpään kauneutta ym. niin linkki varmaan antaa aivan toisen kuvan asiasta.
Viimeiset 5 v Keravalla asuneena ENKÄ omaa muutto haluja pois! Ja näinä vuosina liikkunut hyvin paljon Tiksis ja Jakes joissa avannut silmät muuallakin kuin rautatieasemalla. Tiksistä en ole vielä löytänyt kuvia, mutta Jaken kuvat hiffasin Jaken foorumilta.
itsekään. vihaan tätä paikkaa ja ihmisiä. ihmiset hakkaa koiriaan ja huutaa niille. teinipilluja joka puolella ja känniääliötä sitäkin enemmän. täytyy sanoa että kauaa en aijo täällä asua.
Mutta kannattaisiko ennen muuttoa käydä stakesin sivuilla katsastamassa muiden lähi kaupunkien ja Keravan ongelmatilastot. Toivottavasti et putoa pahasti pilvistä, koska Kerava on stakesin mittausten mukaan aika monessa tilastossa Uudenmaan ka:n alle, kun taas viereiset kaupungit ovat yli ka:n. Se että tapauksia näkee huomattavasti enemmän kuin muissa paikoissa johtuu: pienestä pinta-alasta sekä siitä että asukastiheys on Suomen viiden parhaimman joukossa.
Khatso vähan ites