Kesämökimme, vanha torppa sijaitsee matalan merenlahden pohjukassa. Olemme havainneet viime viikolla mökin alla asustavan ylimääräisen asukin, jota emme vielä ole tunnistaneet. Se ei ole villikissa, joita niitäkin alueella aiemmin paljon oleili. Se on musta, liikkuu iltahämärissä ja yöllä, on tunkeutunut talon alta viemäriputkea myöten myös biojäteastialle, jota säilytimme tiskialtaan kaapissa. Illalla vaan kuului "mätkähdys" kaapista ja kaappi oli aivan sotkuinen. Samoin villat oli nyhdetty viemäriaukosta pois. Reikä on kyllä melko iso, joten sieltä mahtuu kyllä hiirtä isompi eläinkin nousemaan. Vahvimmin epäilemme sen olevan minkki. Talolta on rantaan noin 50 metriä.
Miten hävittää ko. eläin???
Miten hävittää ko. eläin???
Vastaukset 3
Vanhimmat
Rotanloukku ,samanlainen kuin vanhanajan hiirenloukut. Laita se narulla kiinni ettei vie mennessä jos jää huonosti kiinni. Pyydettiin eräs kevät kymmenkunta rottaa varastosta. Tuntui ettei ne lopukkaan. Ne ovatkin tosi veijareita , piti kaikki kekseliäisyys ottaa käyttöön.
Ethän vain omista avonaista kompostia että saavat ruokailla .
on isompi kuin rotanloukku, minkki ei mahdu rotanloukkuun, on sen verta iso eläin.
minkinloukkuun joku mädäntynyt lihanpala tms. syötiksi, sit kun se jää sinne kiinni, niin loukku minkkeineen esim. jätesäkkiin, pussin suuhun imurin letku ja auto tyhjäkäynnille vaikka 15-20 minuutiksi, kuolee taatusti. Tälleen meillä tapettiin rottia, niille piti olla minkin loukku kun olivat niin isoja, että eivät mahtunu rotanloukkuun ja ruo roskapussi-idea toimii, rotat varsinkin oli aggressiivisia loukkukin piti nostaa rautalangalla pussiin ettei se repis ihoa loukun raoista.
Miksi se pitäisi hävittää? Etkö voisi tilkitä sitä viemäriputkea vaikka teräsverkolla, niin ettei elikkö pääse putkeen? Teräsverkko putken päähän olisi varmasti helpompi ratkaisu kun lähteä minkkiansaa virittämään. Luonnon eläimet kuuluvat mökkielämään, turha yhtä minkkiä on kauhistua.