Mitä raamattu sanoo avioerosta ja jos eron jälkeen menee uudelleen naimisiin?
Onko sillä merkitystä minkä vuoksi eroaa (alkoholi, väkivalta, uskottomuus tms)
Kiitos jo mielipiteistä etukäteen
Onko sillä merkitystä minkä vuoksi eroaa (alkoholi, väkivalta, uskottomuus tms)
Kiitos jo mielipiteistä etukäteen
Vastaukset 11
Vanhimmat
http://www.sanansaattaja.com
(Pyhä Avioliitto)
Avioliitto on myös osa ihmiskunnan järjestystä.
Aviosuhde on suvun kulmakivi.
Avioliitto yhdistää kaksi ihmistä yhdeksi "tiimiksi" jonka hengellisetkin asiat ovat yhtä pakettia.
"Yhteinen ies" on kohtalon yhteyttä" jossa molempien virheet kostautuvat yhteisesti.
Samoin on siunauskin yhteistä.
Suhde on perinteisesti yhteyttä myös suvun kanssa.
Jumala on ohjannut alusta lähtien ihmisten asioita myös suvuttain.
Sama periaate on voimassa aina vaikka emme siitä olekaan kovin tietoisia.
Avioero on väärin. Sillä ei korjata virheitä.
Ainoa oikea tapa olisi korjata ne virheet, joita avioliitossa on ollut.
voi olla jopa väkivaltainenkin, velvoittaa uskonto kuitenkin puolisoita elämään yhdessä. Uhkailukeinoina perinteisesti on syntiseksi leimaaminen, Helvetillä pelottelu ja yhteisön hylkäämäksi joutuminen. Siunailemalla ei parisuhteen asioita korjata, ongelmat ehkä saadaan piilotettua niin, ettei kurjuutta näytetä ulkopuolisille. Kärsimystä pidetään yllä ja lisätään "Jeesuksen nimessä ja veressä". Sitähän lahkouskovaisuus on.
Asumuseron mahdollisuuskin on. Kenenkään ei pidä alistua väkivaltaan!
niinkö? Ja toisen kanssa seurustelu on tietysti synti? Vanha kunnon salavuoteus siis kunniaan, sitähän ei tiedä Jumalakaan, koska on salaista.
Pilailetko?
Nykyäänhän ei ole enää sovittuja avioliittoja.
Jokainen voi itse valita kenen kanssa menee naimisiin.
Valinnan aika on ennen liiton vahvistamista eikä jälkeenpäin.
ottakaa hyvät ihmiset selvää, kenen kanssa teidät avioliittoonne vihitään.
Muutenhan itsevalintaoikeudesta ei ole mitään hyötyä!
aivan toisenlaista.
Avioero on Jumalan tandon vastainen asia. Se voi kuitenkin olla hyväksyttävää jos liitto ajautuu kertakaikkiaan umpikujaan.
Mielestäni tässä ei vielä ole tehty rikosta Jumalaa vastaan.
Jos toinen puolisoista (eron jälkeen) solmii uuden suhteen tai harrastaa sukupuolisuhteita tekee siinä vaiheessa rikoksen Jumalaa vastaan ja on siten syyllinen. Tämän jälkeen se toinen osapuoli on vapaa solmimaan uuden suhteen tai -liiton ilman, että olisi syyllinen.
Siis avioero ei ole rikos Jumalaa vastaan, vasta uuden suhteen solmiminen ja/tai sukupuolisuhteen syntyminen on rikos ja sen tekeminen vapauttaa toisen.
Näin olen antanut itselleni kertoa.
Jos nyt puhutaan uskovaisten avioeroista tai liitoista, niin ei millään ole nempää puoskaroitu kuin uskovien avioeroilla!
Lyömäaseeksi on käynyt Raamattu ja hengellinen hölmöys ja irrallisuus niin Sanasta kuin arkitodellisuudestakin!
Uudenliiton kristityille Jeesus itse antoi neuvonsa, enkä niitä vastaan ryhdy ollenkaan kiistelemään.
Mutta jos kaksi uskovaista on ajautunut seksuaalisten halujens amyötä avioon. Ja muutaman vuoden tapeltuaan huomaavat elämän yhdessä mahdottomaksi, elämäksi ja elää, niin Raamatulla lyöminen seuraavsti;
"Sen minkä Jumala on yhdistänyt, sitä ei saa rikkirepiä!"
Minun teoriani on ollut ja on, Jumalan, siis todella Hänen neuvoaan johdatusta kysyen, yhdistämiä uskovista on vain 10%!!! Ja uskon näiden kestävän erityisen hyvin!
Avioon ajatuu 8+-85 nuorista vain päästäkseen harjoittamaan seksiä. Rakkautta, sitä aitoa oikeaa, siitä hellä ei juuri ole käsitystä, vaan elämää ohjailee viettien vaatimukset ja yhteisön odotukset,avioitumisesta.
Ja kun nämä sitten havaitsevat olevans aväärän ihmisen kanssa saman katon alla ja eroavat, EI HEIDÄN LIITTOONSA SOVI SANAT JUMALAN YHDISTÄMISTÄ! Jumalaa ei juuri muistettu konsultoida siinä tunteiden ja halujen huumassa! Voi olla,e ttä olen liian jyrkkä arviossani, taaphtuneet puhuvat vain tämn puolesta.
Sitten on 5% uskovia ihmisiä, jotka Jumala saattaa yhteen kun ne eivät muutoin toisiaan ujoudeltaan, saamattomuudeltaan ja omianisuuksiltaan löytäsi. ja näistä tulee huippuhyviä pareja.
Että saako erota? Pitää erota silloin, kun ei voi Jumalaa vetää epäonnistuneesta vastuuseen! Hänen yhdistämiensä liittojen karikoihin hän on antanut ikuisen takuu ja siihen kuuluvan jatkuvan huolto- ja kojaussopimuksen!
Raamatun kehoitus, kärsikää toisianne, ei tarkoita huonoja avioliittoja ja niiden kärsimyksiä. Suudelmointia se voi laajassa mielessä tarkoittaa :-)
Syyllisen osapuolen rikkominen johtaessaan avioeroon, on rikkomista syyttömän ihmisen elämän rikkomiseen.
Kerroit, että vasta uusi liitto tekee asian synniksi.
Jo tuo toisen sitominen naimattomuuteen on jo syntiä
tuota toista kohtaan.Onhan avioliitto johtanut tuossakin tapauksessa toisen orjuuttamiseen.
lyö tai ryyppää perheensä rahat ja hermot, on syntinen. Turhaan kai etsitään syyllistä aina tuosta "viattomasta" osa puolesta, eli avioeron ottajasta, joka yleensä pelastaa lapsensa pois perhe-helvetistä.
Raamattu tosin neuvoo anteeksi antoa, mutta myös itsensä tervettä rakastamista. Jos epäuskoinen puoliso ottaa ja jättää, ei kai uskovainen ole orjuutettu. Samoin jos puoliso pettää, tekee huorin.
Kaikki Raamatun avioliittosäädökset "sitoo" vain uskovaisia, epäuskoisille suurin synti on se, että he elävät kaukana Jumalasta jokaisella elämän alueellaan. Uskoontullessa kaikki synnit annetaan anteeksi, siis Jeesuksen sovitustyön tähden, myös avioerot ja pettämiset. Mutta sitten ei saisi niitä enää tehdä.