kunnan ongelma.
Naiset eivät uskalla olla enää naisia.
Pyrkivät suoriutumaan tehtävistä joihin eivät kykene ja joita oikeasti eivät haluaisikaan tehdä.
Onko taustalla jonkinmoista perusmasokismia jatai näyttämisen pakkoa?
Seksuaalinen vapaus ja naisten oikeuksien ylivertaisuus miehiin verraten esim kiintiöimällä vääristää totuuden näkemistä, samoin media nostaa valheellisesti julkisuuteen harvat poikkeukset ja yleistää naisten suoritusta miesten aloilla ja ammateissa.
Jotenkin säälin itseään feministiksi sanovaa naista. Se on ikäänkuin sairaus jonka tunnustaa mutta jota ei välttämättä voi parantaa.
Ehkä hankala lapsuus, isän puute tai pettymykset ensirakkudessa ovat ajaneet ihmisen jotenkin äärimmäisyyteen feministiksi, siihen on mahdollisesti liittynyt myös kokemukset saman sukupuolen kanssa joita pyrkii täten selittämään normaaliksi.
En usko että hoito tai terapia sinänsä auttaa, naisen on vain nähtävä käyttäytymisensä vääryys ja oltava taas nainen.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Sananlaskuhan sanoo, että sääli on sairautta.
Juoksemaan 110m aitoja miesten kanssa tasapuolisuuden vuoksi kun nyt laistavat 10m vähemmän ja matalemmista aidoista hehhee......tai pelaavat jääkiekkoa miesten säännöillä miesten kanssa tai vastaan silloin vasta voisi ottaa jonkun jäkättävän ja nalkuttavan feministin tosissaan puhumaan tasa-arvosta.
No tietenkin voisihan sitä tehdä perheessä puolivuotisen kokeilun esim.muija menisi muurarin hommiin urakkapalkalla ja mie jäisin muksujen kanssa kotiin,mutta ei ole kokeilun haluisi siihen kun palkka putoisi alle puoleen ja muijalle ei saataisi shoppailu tarpeeksi joten kokeilukin olisi vain kuukauden pituinen korkeintaan.
Ensimmäiseen kappaleeseen...
No heti sitten kun miehet rupeavat synnyttämään. Hehhee
Lapsen ilman miehen apua siis siementä.
minulla ei ole kyllä aavistustakaan miten viestisi liittyy feminismiin. mutta onhan se hyvä että kiinnostusta riittää...
Et miksi tehdä aiheesta erillinen "issue" ?
Kulkee tuo elämä ilman nimikkeitäkin.