Kannustaa epäasialliseen kirjoitteluun pressasaitilla.
Perustuslakivaliokunnan puh. joht. K Sasi evästi puolueen nettikannattajia uskomaan
Halosen kutsua presidentti Putinille perustuslailliseksi rikkomukseksi.
Jopa eläke-ikäinen mies käsitti nettiviestissään näin.
Profiilin kohotus populistisin tehokeinoin ei tuota oikeasti tulosta.
Kokoomuksen puoluejohto
10
207
Vastaukset 10
- poh
"Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan 1 kappaleen
mukaan jokaisella on sananvapaus. Euroopan
ihmisoikeustuomioistuin on korostanut sananvapauden
sisällöllistä laajuutta.
Sananvapaus ei pelkästään kata
sellaisia tietoja ja ajatuksia, jotka otetaan
myötämielisesti vastaan, joita pidetään vaarattomina tai
joihin suhtaudutaan välinpitämättömästi.
Sananvapaus kattaa myös sellaiset viestit, jotka loukkaavat,
järkyttävät tai häiritsevät valtiota tai jotain sen
väestön osaa. Tätä vaativat tuomioistuimen mukaan
moniarvoisuus, suvaitsevaisuus ja avarakatseisuus, joita
ilman ei ole "kansanvaltaista yhteiskuntaa.."- capt. cöpenick
*kts* Suomen perustuslaki.
Kansalaisen fyysisen tai henkisen koskemattomuuden turvaaminen
on kirjoitettu Suomen perustuslakiin.
- capt. cöpenick
Viesti 9.7 klo 11.53, kirjoittajana j.julistaja.
Kun nettietiketin vastaisia viestejä arvostellaan, nämä kokoomuksen
puoluejohdossakin käsitetään "demokratian kavennusyrityksiksi"! - capt. cöpenick
Demokratian kavennusyritykset paikkansa pitämättömiksi.
Pahimpien ylilyöntien, so. kriminaaleimpien viestien väheneminen palstalla,
on osoitus tästä.
Siihen on vaikuttanut demokratian pelisääntöihin tukeutuvien kirjoittajien pyrkimys.
Presidentin alentaminen sylkykupiksi on häpeäksi Suomen 100 vuotisessa historiassa.- tulee mieleen Väyrynen:
"Minua pompotellaan kuin kumipalloa!" Ei ole helppoa ollut muillakaan, melkein pressa-ainestahan Väyrykin oli.
- capt. cöpenick
tulee mieleen Väyrynen: kirjoitti:
"Minua pompotellaan kuin kumipalloa!" Ei ole helppoa ollut muillakaan, melkein pressa-ainestahan Väyrykin oli.
Kuin presidentiksi valitsaeminen. Sama juttu niin Väyrysen kuin Niinistönkin suhteen.
- capt. cöpenick
On Kokoomuksen tietämä/kannnustama sairas nettikirjoittaja.
julistajan IP numerolla kirjoitetut viestit yltävät loanheiton/rasismin
Suomenennätyslukemiin.
Vaatikaa nettikirjoittajat Suomi 24 ylläpidolta nettisäännöt täyttävää viestintätapaa. - p*sk**
Tiedät itsekin sen. Perättömien huhujen levittäminen jostain henkilöstä on rikosoikeudellinen teko.
- Kimble Sasi
Joo tiedetään tuo itsehylkiö ihmiseksi KIMMO SASI
Pahuuden ruumiillistuma. Möisi vaikka äitinsä jos saisi hyvät hillot.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va731929Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661209- 1411008
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu20969- 89685
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa106675Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63652- 41648
- 56624
- 58580