tehdäänpä pieni kokeilu:
moniko teistä olisi rehellisesti sanoen uskonut esim. vuonna 2000, että terroristisolu hyökkää yhdysvaltoihin aiheuttaen usean tuhannen ihmisen kuoleman, ja kolme maailmantaloudellisesti merkittävää rakennusta tuhoutuu täydellisesti, ja vielä vaurioitetaan rakennusta joka on valkoisen talon jälkeen varmasti maailman puolustetuin ja suojelluin rakennus? olisitte kaikki nauraneet sellaiset ulos tästä maailmasta ja leimanneet heidät hulluiksi puskajusseiksi kauttaaltaan. niin olisin itsekin tehnyt.
nyt kun maailmalla on nähty tällainen tragedia, niin voitteko vieläkin sanoa, etteikö tällaisia mielipuoliselta kuulostavia salaliittoteorioita ole oikeasti olemassa? kaikkea ei todellakaan pidä purematta niellä. oma harkintakyky täytyy kuitenkin säilyttää, sillä palstat ja sivut keräävät kyllä kaikenmaailman anttipuustisia. itse olen kallistunut ns. falseflag-operaation kannalle itse katsomieni todisteiden (tai pikemminkin niiden puutteiden) näyttäessä toteen sen, ettei tällaista iskua voitu tehdä ilman yhdysvaltain omia avuja. toisin uskon vasta, kun on näyttää todellakin mustaa valkoisella. fysikaalisesti mahdoton tapahtui peräti kolmesti, virallinen selvitys totuuskomissiolta oli sanalla sanoen kaikkea muuta kuin totuus, todistusaineisto hävitettiin ennen aikojaan. lukemattomia muita epäkohtia tutkineena voin todeta hyvällä omallatunnolla, että 11.9 oli "inside job".
toivottavasti tämä herättää rakentavaa keskustelua juupas-eipäs-keskustelun sijaan, sillä itse mielelläni vastaan epäilyihin joita muut esittävät.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Minä uskon kyllä siihen...
2 päätekijää
1) Project New American Century
2) Operation Northwoods, 1962.
CIAN:n suunnitelma jota ei koskaan toteutettu.
pelottavaa ajatella että monikohan tällainen "toteuttamaton suunnitelma" kytee ja odottaa toteutumistaan.
washingtonin haukat eivät anna minkään seistä tiellään ajaakseen pnac:a, jonka sätkynukeksi raukka bush jr. on joutunut. olisikohan päätynyt pää edellä kylmiöön kennedyn kanssa, jos ei olisi suostunut tällaisen politiikan ajajaksi ja edustusmieheksi? tuskinpa, sillä suvussahan tämä illuminatistinen ajattelutapa hänellä menee.
mutta nyt nukkumaan, sillä aamulla aikainen herätys, mitä tosin kaikki "järkevät ja realistit" epäilevät. eihän meidänlaisilla hörhöillä ole normaalia elämää ;)
"olisitte kaikki nauraneet sellaiset ulos tästä maailmasta ja leimanneet heidät hulluiksi puskajusseiksi kauttaaltaan. niin olisin itsekin tehnyt."
Sama kohtalo olisi varmaan ollut niillä, jotka olisivat ennustaneet Titanicin uppoavan jäävuoreen törmäyksen seurauksena.