Meinaan se, että aikuisiakin joskus lapsettaa. Joskus jopa äänestysiän saavuttaneet tyypit saattavat sortua leikkimään pallon kanssa, pelaamaan potkupalloa.
Mutta sitä en ymmärrä että niitä palloleikkejä selostetaan lehdissä ja radiossa ja televisiossa!?
Jos minä olisin 12 ikävuoden jälkeen sortunut moiseen pelleilyyn, olisin tehnyt sen jossain piilossa ja mennyt kotiin häpeissäni ojanpohjia myöten ja toivonut ettei kukaan vain olisi nähnyt.
Mutta sitä en ymmärrä että niitä palloleikkejä selostetaan lehdissä ja radiossa ja televisiossa!?
Jos minä olisin 12 ikävuoden jälkeen sortunut moiseen pelleilyyn, olisin tehnyt sen jossain piilossa ja mennyt kotiin häpeissäni ojanpohjia myöten ja toivonut ettei kukaan vain olisi nähnyt.
Vastaukset 9
Vanhimmat
itsekin tullut potkupallolla leikittyä aikuisena pari kertaa, mutta menee ihan kännin piikkiin se.
Lopetin sotaleikit noin 8 vuotiaana, silti jotkut vielä lähtee armeijaan 18 vuotiaana. Kännin piikkiinkö? Vai ihan vaan yleisen tyhjäpäisyyden?
minusta ei ole aivan heteroa ryömiä ojassa pää kiinni edessä ryömivän jätkän perseessä.
muutenkin minulle riitti pumpum-sota, joten jätin sitten armeijan väliin kokonaan.
sinä aikana kun ikätoverit oli intissä, minä olin polkemassa niiden sotaleskiä :D
oikeastaan armeijaan olisin voinut mennäkin, jos tuntipalkka olisi vähintään 9 eur. ilmaiseksi en töitä tee. tai eihän tuossa oikeastaan töistä voi puhua, vaan leikkimisestä..
Alkuperäiseen aiheeseen sen verran, että kyllä palloleikitkin kiinnostavat jos siitä saa rahaa ihan litmasena.
Paljonko potkupalloselostuksen kuuntelusta/katselusta tienaa?
urheilemaan, kun voi tilata Tv-shopista arse trimmerin ja sitten viettää koko elämänsä tuijotellen tietokoneen näyttöpäätettä ja vatkailla siemennestettä näppäimistölle.
Olet keksinyt vaihtoehtoisen harrastuksen itsellesi.
sarkasmia se...
Sinusta se tuollainen mielikuva tunkee kovasti päähän, ja ajattelin kertoa sen.
Kärysit jo.