Eräs tietty NATO-propagandistinen roskalehti väittää että on muka vaikea löytää hyvää syytä Naton jäsenyyden torjumiselle. -Olisiko sellainen kuitenkin jo se, että jäsenyydelle ei ole mitään välttämättömyyden pakkoa, eikä se tarjoa mitään vastaetuja: sieltä ei tule sitä vähää maksamiamme rahoja takaisin, mitä EU:sta on tulevinaan. NATO ei voi poistaa uhkaa Venäjän suhteen ensinnäkään koska koko uhkaa ei ole, mutta NATO aiheuttaa uhan.
NATO:n ja Venäjän tai muun maan vastakkainasettelun sattuessa jäisimme ''yksin'' eli kriisin ulkopuolelle! - Eikö olekin kamalaa?
Ahtisaari jankkaa sitä vanhaa Vaikuttamis-asiaa, vaikka se on nyt kertakaikkiaan nähty, mitä hänen ja Lipposen ynnä muiden kelvottomien sikariportaan demareiden ''vaikuttaminen'' on asioihin ollut: ainoastaan häpeällistä rähmimistä ja myötäilyä ''mallioppilaan'' touhuissa.
Bryssän sinikeltaisten silmälasien läpi kirjoitettu historia tekee tuloaan. Stalin kuulemma pysäytti hyökkäyksensä talvisodassa pelätessään länsivaltojen mukaantuloa. Eiköhän hänen sotansa tullut liian kallliiksi yksin suomalaisten vastarinnan takia, ei Stalin mitään haamuja pelännyt. Tänne ei ollut tulossa eikä tule ketään meidän sotiamme sotimaan itseänsä Venäjää vastaan, vaan kuten tähänkin asti tulevat suurvallat tänne ainoastaan omien intressiensä sanelemana, joihin meidät sotketaan.
Olisipa naapuri voinut luottaa siihen että todellakaan ei vieraita intressejä sekoitu Suomen omaan maanpuolustuspolitiikkaan. Ja ''Kylmän sodan paineista selviytymisessä Suomea auttoi Naton olemassaolo.'' Kas kun ei NATO:n olemassaolo auttanut Tshekkoslovakiaa eikä Afganistania. NATO ei Suomen takia olisi ryhtynyt sotasille Neuvostoliittoa vastaan, se on totuus.
''Kansalaisten haluttomuus osallistua globaalien tai ylipäänsä maamme ulkopuolisten turvallisuusuhkien torjumiseen on lyhytnäköistä ja jopa moraalitonta.'' Minä kysyn taas, että miksi tämä kvasi-ideologisten Jean Monnet -aatteiden edellyttämä ''moraali ja dogma'' ei ilmene missään muualla eikä millään muulla tavalla kuin Suomen alituisena päätösvallan ja kohtuuttomien rahasummien luovuttamisena ulkomaille ja miksi yksiä maita syyllistetään ihmisoikeusloukkauksista ja toisia ei? Jos tuollainen moraali olisi ylipäänsä olemassa, ilmenisi se myös muullakin tavalla kuin USA:n liittolaisineen joka paikkaan tunkemisella, sodalla, käskyillä ja murhilla.
Terrorismilta voidaan suojautua Suomessa varsin hyvin pysymällä puolueettomina ja pitämällä oman alueemme puhtaana terrorismista. Ahnesaaren mukaan emme voisi suojautua terrorismilta vain huutamalla ''seis maailma tahdon ulos,'' mutta kannattaa huomata, että meillä ei ole edes sellaisia vihollisia kuin suurvalloilla, joten todellista terrorin uhkaa ei Suomessa ole: sitä sen on, kun ei Ahtisaarelle ole Suomen etu ollut koskaan ensisijaista, eikä hän sen asioita tunne, vaan verailee jatkuvasti Yhdysvaltoihin, joka hankkii jatkuvasti lisää vihollisia toimillaan maailmalla - päinvastoin kuin Suomi, joka oli ainakin ennen Sosiaalidiktatoraattisen EU-mafian ja isoveli-puolueen valllankaappausta, EU-kaappausta hyväksytty sovittelija maailman kriiseissä.
NATO-intoilijat, globalistit, federalistit ja quislingit pitävät valtaa maassamme ja kuten aikaisemmin he hävyttömän törkeillä ja hatarilla valheilla luovuttivat asiamme EU:lle, nyt hinnalla millä hyvänsä ja verukkeella millä tahansa haluavat ajaa NATO:n intressejä ja viedä maan sotilasliittoon ja sen edellyttämiin asemenoihin siinä kenties omaa optiosalkkuaan täyttäen kuten Hornet-kaupoissakin tapahtui.
Liittoutumista esittävät ''perustelut'' ovat pelkkiä kolmen sanan fraaseja tyyliin ''Suomi kuuluu länteen.'' Jos päätösvaltamme ja rahojen luovuttaminen ei jossain vaiheessa ala hidastumaan, niin on varma, että kovin hyvin ei voida.
''Lännen leiri'' ei ole NATO eikä Eurooppa ole EU. Uskontojen moninaisuutta voidaan tasoittaa levittämällä evankeliumia. NATO ei ole mikään ratkaisu. Se tuo lisää vihaa maailmaan. Niin huonosti ei vielä ole asiat, että kertakaikkiaan olisi Suomen oma takki tyhjä ja muuta vaihtoehtoa ei olisi kuin "länteen" Egyptin orjuuteen palaaminen.
Onko tosiaan niin huonosti asiat, että tarvitaan NATO:n kaltainen byrokratiamöykky Suomen kunniakkaat maanpuolustusperinteet tuhoamaan?
Rahaa työllisyyteen ja lapsiperheille: ei NATO:lle optiosaalistajineen.

Vastaukset 24
Vanhimmat
Oikein puhut..
Pitää olla tarkkana, kun
nyt se "virallinen" Nato-propaganda
on alkamassa täydellä teholla.
Niinpä niin... Lähes koko muu Eurooppa on kuitenkin tehnyt toisenlaisen johtopäätöksen ja joko liittynyt tai liittymässä Natoon. Muu Eurooppa on ilmeisesti väärässä ja sinä eriskummallisine väitteinesi oikeassa...
Jep jep, noihan se aina on , jos muut niin mekin.
Muistatko ne miljoonat kärpäset ja paskan?
Kuka sanoi että ne kaikki muut maat on fiksuja?
Yhtälailla McDonaldissa syömisen täytyy
olla erinomaisen fiksua ja parempaa kuin
epämuodikas kotiruoka? Totthan näin on,
kun KAIKKI niin tekee.
Hyvällä markkinoinnilla saadaan asiat
näyttämään miltä vaan..minä ajattelen itse,.
tai pyrin siihen parhaani mukaan.
Aivopesulta välttyminen ei tosin ole
helppoa.
Mikään ei ole helpompaa kuin olla sokea
ja "poliittisesti korrekti", kun 90& mitä
eri mediosta tulee ulos tukee sitä.
Siis..Suomi ei ikinä kuulu sen enemmän
"länteen" kuin "itäänkään".
Nato houkuttelee sitä paitsi vaan terrorismia
tännekin. "fundieislamisti-isku" houkutin
=nato.
Olla Naton jäsen = hyväksyn ja tuen
Usan kolonialistmia.
Ai ei tarvi lähetttää joukkoja..no hyvä,
Venäjä hyökkää, ja sitten ne muut
sanoo "ei tarvi lähettää joukkoja".
Todellisuus ei ole poliittisesti korrekti,
hieno läntisen maailma hiomo illuusio,
vaan todellisuus on se, että täällä ollaan
Pohjolassa, eikä me olla "menty" Euroopppaan
edelleenkään sen enempää,
katso karttaa, sama paikka edelleenkin.
Euroopassa ei olla juuri päättämässä
"yhdessä" tärkeistä asiosta, vaan käytännössä
luovuttamassa sisäistä päätösvaltaa isommile
valtiolle. Sitä paitsi, mitä mulle kuuluis
Saksan asiat muutenkaan? Ja kun Natoon
mennään niin, joo. Ei tasan päätetä
yhtään mitään, korkeintaa 1% edestä.
Nato ei-ole mikään maailmanpelastaja,
eikä mikään "superjuttu", jokin muotivillitys
enemmänkim, vanhojen valtioden "puolustus"liitto,
valtioden jotka ovat varmaan aiheittaneet
eniten sotia maailmassa viimeiset 500 vuotta.
Miksi Suomen pitäisi kuulua siihen joukkoon?
Hei... Ainakin joidenkin mielestä ihmisten ja kärpästen välillä on havaittu "pienehköjä" eroja esimerkiksi kyvyssä abstraktiin ajatteluun jne. Mm.jäsenkandidaattien suuri määrä kertoo lähinnä siitä että Euroopassa vallitsee melkoinen yksimielisyys siitä että Nato on yhdistyneen Euroopan yhteinen turvallisuusratkaisu eikä se ole suunnattu ketään vastaan. Tästä kertoo esimerkiksi yhteistyöneuvoston perustaminen Venäjän kanssa.
Jos sun mielestä itäinen (esimerkiksi venäläinen tai kiinalainen) tai eteläinen (esimerkiksi afrikkalainen) "systeemi" tai yhteiskunta luo kansalaisilleen paremmat elinolosuhteet kuin läntinen niin tervemenoa kokeilemaan vaan. Jostain kumman syystä molemmilta suunnilta olisi väkeä tulossa länteen pilvin pimein... (fiksumpi kyllä vetää siitäkin jotain johtopäätöksiä)
Kysypä piruuttasi norjalaisilta tai tanskalaisilta miten Natojäsenyys vaikuttaa tavallisen kansalaisen elämään niin saat todellista tietoa ennakkoluulojesi sijaan. Kumpikin näistä maista on elintasoltaan ja ihmisoikeuksiltaan huippuluokkaa maailmassa.
Näyttää siltä että sulle on markkinoitu lännenvastaisuutta erittäin tehokkaasti. Aivan sama juttu kehitysmaahörhöjen kanssa. Ikäänkuin kehitysmaiden verisillä diktaattoreilla ja korruptoituneilla hallinnoilla ei olisi mitään tekemistä maissa vallitsevan kurjuuden kanssa vaan kaikesta ovat vastuussa länsimaat ja varsinkin pääpiru USA. Kuule... Kehity hiukan, sulla on tosi kapea-alainen kuva maailmasta.
Siis ..Suomen elintaso laskee jos ei olla
Natossa?
Demokratia menee myös ilman Natoa?
Ja sen lisäksi ilman Natoa
Suomeen tulee diktaattori?
Siis..sanoinko jossain että erityisesti
ihailisin kehitysmaita?
Juttu on vähän niin , että länsimaat
kehitty teknisesti ensimmäisinä, ja asetti pelisäännöt
ja maailmassa "pelataan" lännen säännöillä.
Onko se hyvä asia?
Demokratia on hyvä.
Uskonnonvapaus on hyvä.
Markkinatalous on hyvä.
Täysin vapaa markkinatalous
brändätty globalisaatio ei ole hyvä.
Kestämätön kehitys jota
Nato "turvaa" ei ole hyvä.
( joo viimeinen oli "populismiä" )
Ei, kivikausi ei ole hyvä sekään,
mutta yhdentotuuden "monikulttuurinen"
maailma, ei ole hyvä.
Ei, en ole niin mustavalkoinen
että pitäisin Natoa minään maailmanloppuna
sinänsä, tai pahan ruumillistumana, mutta..
Miksi todella?
Väitätkö että Suomi ei voi olla
moderni "läntinen" demokratia , oikeusvaltio tms
ilman Natoa??
Miksi pitäisin Natoa turvallisuustakuuna
Suomelle jos Suomen kerta ei ole
pakko lähtettää joukkojaan muiden sotiin?
Miksi ne lähettäis tänne?
Maailma tarvitsee hyviä poikkeuksia,
ja sillanrakentajia, uskottavvia
sellaisia, en tiedä tosin olisko
Suomesta siihen kun poliitikot
on ollu niin pitkään kaikenmaailman
tekosivistyneitä, poliittislaitostuneita
moukkia, joille kusi menee päähän jos
ei ensimmäisellä niin toisella eduskuntakaudella.
Minä EN ajattela suppeasi!
Vaan hyvin laajasti, ja ahdistaa
välillä juuri sen takia, kun asiat
ovat monimutkaisia, totuus ei ole aina
se mitä "riippumaton" media sanoo.
Yhden asian idealismi ei käytännössä
toimi, ja ...jep, monimutkaista.
Elämä on vaikeaa, ihmiset manipuloitavissa,
poliitikot ketkuja.
Ihmiset voi huonosti , ja kaikki on "hyvin".
Grr, mitä roskaa.
Jumala armahda meitä, emme todellakaan
tiedä mitä teemmme!!
Minä olen sitä mieltä että esim Afrikkaan
ei olis valkoisen miehen ikinä pitänyt
mennä sotkemaan asioita.
pyydän jotakuta ystävällistä sielua heittämään tähän faktat maista, jotka kuuluvat Natoon:
Oliko kansanäänestys ja vaikuttiko mitään?
En enää muista näitä juttuja enkä jaksa lähteä koluamaan arkistoja:)
Joka tapauksessa Suomessa korkea poliittinen johto näyttää olevan sitä mieltä, että kansanäänestystä ei tarvita, että olemme tyhmiä eikä meidän mielipiteillä ole sentin vertaa vaikutusta. Manukin sanoi, että kannattaa kansanäänestystä rajallisesti. Mitäköhän silläkin loppujen lopuksi tarkoitti.
Otit tuossa Norjan ja Tanskan esimerkeiksi NATO-jäsenistä, mutta onpa niissä molemmissa havaittavissa omaa ajattelua esim. EU:n suhteen. Eli Norja ei ole EU:n jäsen ja Tanska ei huolinut euroja. Suomella on molemmat, mutta se ei ole Natossa. Eikö jokaisella maalla (ja ihmisella)ole oikeus päättää, mihin joukkoon haluaaa kuulua.
Kyllä juttu niin on, että nyt meille luvataan yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista, mutta kun jäseniä ollaan, saadaaan kiltisti maksaa jäsenmaksut ym. velvoitteet. Jos apua tarvitaan, sitä ei saada, mutta meitä kyllä juoksutetaan tarpeen vaatiessa mihin maailman kolkkaan tahansa, jos Nato katsoo tarpeelliseksi.
Eiköhän tämä rauhankumppanuus meille riitä.
rauhan ja tasavertaisuuden saavuttaminen ei ole tämän päivän juttuja mutta suurten valtioiden kuten usan euroopan ja venäjän tulisi kaikin voimin yrittää löytää muita ratkaisumalleja asijoilleen kuin sodan...
Paljon muutakin tehdään koko muussa Euroopassa, mutta ei meillä. Muut ovat sikäli väärässä, että Suomea ei voi pusertaa samaan muottiin koska sen hallituksessa on väkeä, jotka eivät vastaa ensisijassa oman maansa asioista.
Tanskan ja Norjan ihmisoikeustilanne ei kyllä liity NATOon millään tavalla. Milestäni Suomen ihmisoikeustilanne ei ole lainkaan huonoimmasta päästä. Turkkikin on NATOn jäsen, onko siellä mielestäsi parempi ihmisoikeustilanne kuin Suomessa?
Otin esimerkiksi Tanskan ja Norjan koska ne sattuvat olemaan Naton pohjoismaisia jäsenmaita ollen oloiltaan meitä lähimpinä. Ei jäsenyys ole vienyt niitä konflikteihin eikä konkurssiin. Jäsenyyden vastustajien saarnaavat kamaluudet ovat jääneet järjestäen toteutumatta. Fiksu osaa vetää Tanskasta ja Norjasta analogioita mahdollisen jäsenyyden vaikutuksista myös Suomen osalta.
Turkkikin muuten yrittää parantaa ihmisoikeustilannettaan EU-jäsenyyshanketta silmälläpitäen.
Aivan: Turkki ei paranna ihmisoikeustilannettaan NATOn takia tai ansiosta. NATO ei ole myöskään parantanut Tanskan tai Norjan tilannetta. Niillä menisi aivan yhtä hyvin ilman NATOakin. Ja ainakin Norjalaisia on kyllä ollut sotimassa Afganistanissa eli kyllä se NATO vie konfilkteihinkin. Suomella ja Ruotsilla on hyvä maine nimenomaan koska molemmat ovat perinteisesti puolueettomia.
En edelleenkään näe mitä varsinaista hyötyä Norja ja Tanska ovat saaneet NATOsta. Jos niillä (varsinkin Norjalla) ei olisi niin hyvä taloudellinen tilanne jo valmiiksi niin suuret sotalaitoksen kustannukset voisivat tuntua kirpeämmin. AInakin minun mielestäni Suomessa kannattaisi ensin laittaa ihmisten kannalta välttämättömämpiä palveluita kuntoon ennenkuin ruvetaan syytämään rahaa sotimiseen.
Suomi on elintasoltaan täysin vertailukelpoinen Tanskan ja Norjan kanssa eikä kumpikaan ole joutunut konkurssiin Natojäsenyyden vuoksi. Nato on yhtyneen Euroopan turvallisuusratkaisu eikä suunnattu ketään vastaan. Tästä puhuu selkeää kieltään uusien jäsen-ja hakijamaiden suuri määrä.
Olet pudonnut totaalisesti kelkasta jos vaan toistelet nauhurinlailla vanhaa 70-luvun taistolaispropagandaa (muuallahan se on jo lentänyt historian roskatunkiolle).
Palaahan jo maan pinnalle... Ei Nato ketään vie minnekään sotimaan, eikä ainakaan vasten tahtoa. Julistat propagandaa joka ei pidä paikkaansa.
Suomi ei ole vertailu kelpoinen elintasoltaan Tanskan eikä Norjan kanssa, kummallakin on asiat paremmin toisin kuin sinun propagandaaivoissasi. Ei suomikaan konkurssiin ajaudu, mutta tavallisen ihmisen olot kurjistuvat entisestään. Taidat olla itse se joka siellä 70-luvulla elää vielä vuonna 2002 ja luultavasti hamaan loppuun asti. Palatakseni maan pinnalle kaivoin muistini syövereistä Naton artikla 5:n muistaakseni siinä yksi selitteisesti sanotaan jos toiseen Nato-maahan kohdistuu hyökkäys on muiden riennettävä apuun enempiä kyselemättä jos käsky käy. Ja näitä hyökkäyksiähän suurvallat ovat aikojen saatossa manipuloineet enemmäkin. Luulisi sinun Suomalaisena muistavan, että Suomihan talvisodankin aloitti? Eikä ole paljoa mairittelevampaa tämän läntisen veljenkään toiminta. Ei siinä paljoa totuus vaakakupissa paina kun isot päättävät omia asioitaan hoitaa. Jopa ihannoimasi Rooman armeija aikanaan tuhoutui omaan mahdottomuuteensa ja hekin olivat mielestään oikeassa ja oikealla asialla ja voimalla omia asiotaan mielellään ajamassa. Ainoa asia minkä historia on minulle opettanut on ettei koskaan pidä aliarvioida ihmisen typeryyttä ja olen siitä onnellinen, että olen jotain oppinut. soisi muidenkin jotain oppivan.
Tämä kommenttisi kertoo historiantietämyksestäsi enemmän kuin tuhat sanaa...
"Luulisi sinun Suomalaisena muistavan, että Suomihan talvisodan aloitti?"!!!
Onko lukemisen ymmärtäminen nykyään jo täysin kadonnut taito. No jos et pointtiani tuosta ymmärtänyt niin se valaisee minua sinun mielipiteistäsi ja miten ja miltä pohjalta niitä teet. Rauhaisaa joulua vaan sinne propagandalaankin.
Toisten kirjoittajien mollaaminen näiden mielipiteiden vuoksi ei anna susta kovin avarakatseista kuvaa. Koeta kasvaa vähän ja oppia hyväksymään se tosiasia että on muitakin mielipiteitä kun omasi.
Hyvillä perusteluilla pärjää aina kun hallitsee faktat... Muutoin on hyväksyttävä sekin mahdollisuus että on väärässä.
on hyvä kohta:
>NATO:n ja Venäjän tai muun maan vastakkainasettelun sattuessa
>jäisimme ''yksin'' eli kriisin ulkopuolelle! - Eikö olekin kamalaa?
Se osoittaa paremmin kuin muut, kuinka tukevasti sinulla on
jalat pilvien yläpuolella.
Jos NATO joutuu sotaan Venäjää tai muuta vastaan, on nato-maa sotkettu mukaan! NATO:n ulkopuolinen maa on puolueettomana KRIISIN ULKOPUOLELLA!
Natohaaveilijoilla on paitsi pää pilvessä kaikella tavalla, myöskin väitteittensä perustelut kateissa, mikä on varsinaisen vaikuttamisen kannalta ihan hyvä merkki.
maailmassa sinä oikein elät?
entä sinä: globalistisessa kvasi-todellisuudessako?
sanoja, jotka eivät kuitenkaan muuta reaalimaailman
tilannetta. Jos Nato ja Venäjä joutuvat sotaan, niin
Suomi ei kykene pysymään irti. Suomi sotketaan mukaan
täysin välittämättä siitä onko se eli ei jäsen anopissa,
natossa tai vävyssä tai missä tahansa.
Meillä on tapana olla vapaamatkustajana vähän joka suuntaan. Jalka vähän Natossa (rauhankumppanuus)ja ollaan EU:ssa ja lisäksi meillä on Venäjän kanssa hyvät suhteet viime SODAN jälkeen. Venäjä ei tällä hetkellä ole mikään uhka meille mutta se ei ole yhteiskuntana kauhean vakaa. Mielestäni kuitenkin rauhan aikana tulee tehdä päätökset liittoutumisista, on se sitten EU:n yhteinen puolustus tai Nato. Nato on sinänsä parempi vaihtoehto kun siellä saadaan tehtyä päätöksiä. Kriisin tullessa ei kavereita juurikaan löydy tai ainakin apu viipyy. Ja luulen kuitenkin että jotkut ovat ainakin oppineet jotain historiasta ajalta 1939-1945.
NATOssa saadaan tehtyä päätöksiä koska USA määrää siellä kaikesta. Ei tarvitse ruveta perustelemaan onko joku sotatoimi poliittisesti tai moraalisesti puolustettavissa. Venäjäkin on matkalla NATOon. Miksi Suomenkin pitäisi sitten mennä mukaan? Venäjähän on ainoa maa joka Suomea uhkaa sotilaallisesti. Ruotsia ja Viroa vastaan varmaan pärjätään yksinkin.