Kysymys

Tarkoitukseni on kysyä asiallisesti seuraava kysymys, toivon siksi saavani asiallisia vastauksia ja kommentteja. Toivon, että en aloita kysymykselläni minkäänlaista riitaa, keskustelua ja ehkä asiallista väittelyäkin toivon saavani aikaan. Ja kysymys on osoitettu kaikille, mutta erityisesti toivon saavani vastauksia vl:lta.

Mitä ymmärrät seuraavilla Raamatun kohdilla?

"Te kaikki olette Jumalan lapsia, kun uskotte Kristukseen Jeesukseen.Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne. Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi. Ja jos te kerran olette Kristuksen omia, te olette Abrahamin jälkeläisiä ja saatte periä sen, mikä hänelle oli luvattu." (Gal. 3:26-29)

"Koska meillä siis on suuri ylipappi, joka on kulkenut läpi taivaiden, Jeesus, Jumalan Poika, pysykäämme tässä tunnustuksessa. Meidän ylipappimmehan jos kukaan kykenee ymmärtämään vajavuuksiamme, sillä häntä on koeteltu kaikessa samalla tavoin kuin meitäkin koetellaan; hän vain ei langennut syntiin. Astukaamme sen tähden rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin kun sitä tarvitsemme." (Hepr.4:14-16)

"Tämän kaiken olen kirjoittanut teille, Jumalan Poikaan uskoville, jotta tietäisitte, että teillä on iankaikkinen elämä. Me saamme rohkeasti lähestyä Jumalaa uskoen, että hän kuulee meitä, mitä sitten pyydämmekin hänen tahtonsa mukai-sesti. Ja kun tiedämme hänen kuulevan kaikki pyyntömme, tiedämme myös, että saamme sen mitä häneltä pyydämme." (1. Joh.5:13-15)

"Kaksi miestä meni ylös pyhäkköön rukoilemaan, toinen fariseus ja toinen publikaani.Fariseus seisoi ja rukoili itsekseen näin:'Jumala, minä kiitän sinua, etten minä ole niinkuin muut ihmiset, riistäjät, väärämieliset, huorintekijät, enkä myöskään niinkuin tuo publikaani.Minä paastoan kahdesti viikossa; minä annan kymmenyk-set kaikista tuloistani.'Mutta publikaani seisoi taampana eikä edes tahtonut nostaa silmiään taivasta kohti, vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen'. Minä sanon teille: tämä meni kotiinsa vanhurskaampana kuin se toinen;" (Luuk.18:10-14)

"Nyt Jumala on kuitenkin laista riippumatta tuonut ilmi vanhurskautensa, josta laki ja profeetat todistavat. Tämä Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen, ja sen saavat omakseen kaikki, jotka uskovat. Kaikki ovat samassa asemassa, sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta, mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi. Hänet Jumala on asettanut sovitusuhriksi, hänen verensä tuo sovituksen uskossa vastaanotettavaksi. Näin Jumala on osoittanut vanhurskautensa. Pitkämielisyydessään hän jätti menneen ajan synnit rankaisematta, mutta nyt meidän aikanamme hän osoittaa vanhurskautensa: hän on itse vanhurskas ja tekee vanhurskaaksi sen, joka uskoo Jeesukseen. Onko siis syytä kerskailuun? Siltä on pohja pudonnut pois. Mikä laki on saanut tämän aikaan? Sekö, joka vaatii tekoja? Ei, vaan uskon laki. Katsomme siis, että ihminen tulee vanhurskaaksi, kun hän uskoo, ilman lain vaatimia tekoja. Vai onko Jumala pelkästään juutalaisten Jumala? Eikö hän ole myös muiden kansojen Jumala? On toki, kun kerran Jumala on yksi ja ainoa. Hän tekee ympärileikatut vanhurskaiksi, jos he uskovat, ja ympärileikkaamattomat, kun he uskovat. Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo." (Room.3:21-31)

Pointtini on se, että kaikissa noissa Raamatun kohdissa kuvataan ihmisen vanhurskautumista ja pelastusta, ja missään kohdassa ei puhuta siitä, että tarvittaisiin toinen uskova. Kuitenkin haluaisin mielelläni kuulla, miten vl-uskovat nämä kohdat ymmärtävät. Ja pliis, ei riidellä, keskustellaan ja vaihdetaan näkemyksiä. Sillä lopultahan kyse on uskon asioista, joita ei toinen voi järjellä kumota.
381244
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Nuot kohdat puhuvat Jumalanlapsista ja Jumalanlapsille.
Ei jumalattomille eikä omahurskaille.

Äänestä
  • Voisitko selittää muutaman kohdan vähän tarkemmin?

    1."Astukaamme sen tähden rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin kun sitä tarvitsemme"
    Mikä on armon valtaistuin?

    2."'Mutta publikaani seisoi taampana eikä edes tahtonut nostaa silmiään taivasta kohti, vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen'. Minä sanon teille: tämä meni kotiinsa vanhurskaampana kuin se toinen;"
    Eikö publikaani saanut syntinsä anteeksi rukoilemalla niitä Jumalalta anteeksi?

    3."Tämä Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen, ja sen saavat omakseen kaikki, jotka uskovat. Kaikki ovat samassa asemassa, sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta, mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi."
    Jos vanhurskaus tulee uskosta, niin eikö se tarkoita, että usko Kristukseen riittää?

    Olen oikeasti kiinnostunut, mitä näistä kohdista ajattelet. Tahtoisin myös tietää mitä tarkoitat omahurskaalla?

    Äänestä

  • kl kirjoitti:

    Voisitko selittää muutaman kohdan vähän tarkemmin?

    Kaikki mitä raamatusas tuohon sävyynpuhutaan on vain uskovaisille, Jumalan omille lapsille.
    No_1 on uskovaisille kirjattu.
    No_2 Syntejä ei saa anteeksi rukoilemalla, ei publikaanikaan.Hän meni vanhurskaanpana, muttei vanhurskeena.
    No_3 Uskosta, joka uskoo minun päälleni niinkuin raamattu sanoo,niin tässäkin kohdassa puhutaan uskovaisista, sillä ei muut usko raamatun mukaisesti.(tulkinnanvarainen on tämäkin kuten huomaat.

    Täällä on paljonkin riitoja, siitä ettei oteta huomioon,kuka on kirjoittaja,es: Paavali, ja ketkä ovat hänen kuulijauntaansa,USKOVAISET.
    Kyllä hän puhuu eopäuskoisillekin,kuten silloin kun löysi alttarin johon oli kirjoitettu,tuntemattomalle jumalalle.
    Niin eihän jumalaton tunnekaan jumalaa,sen tähden on vielä tänä päivänä Jumalan sanansaattajia, jotka valaisevat epäuskoisia, ja kehoittavat parannukseen.

    Äänestä

  • VanhoillisLesta kirjoitti:

    Kiitos vastauksistasi. Kuitenkin jotain jäi vielä epäselväksi.
    Mikä on armon valtaistuin?
    Miten voi olla vanhurskaampi olematta vanhurskas?

    Olet oikeassa siinä, että nuo kohdat on kirjoitettu uskoville. Mutta oleellinen kysymys kai onkin se, kuka on uskova. Sitä pohdin...

    "Te kaikki olette Jumalan lapsia, kun uskotte Kristukseen Jeesukseen."

    "Tämän kaiken olen kirjoittanut teille, Jumalan Poikaan uskoville, jotta tietäisitte, että teillä on iankaikkinen elämä."

    "Tämä Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen, ja sen saavat omakseen kaikki, jotka uskovat."

    Eikö uskova ole se, joka uskoo Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, omana Vapahtajanaan? Mitä sinä ajattelet?

    Armoistuin oli näköispatsaana liiton arkin päällä. Liiton arkki oli siis arkku, jonka sisään oli kätketty lain taulut. Sen päällä oli tuoli, jota peittelivät siivillään hahmot.
    Jeesus istuu nytten taivaassa tällä istuimella (kuvaannollisesti). Kuten kuninkaan valtaistuin, istuin ja oikeus istua sillä kuvaa kuninkaallista valtaa ja toimenkuvaa. Jeesus on oikeutettu valtiaana armahtamaan.
    Kerubit joista lest seuroissa on saarnattu selventävästi, ovat ns kunniallisuuden kerubeja. Kun ihminen on mielestään hyvä ja kunniallinen, hänen omahyvyytensä eli omahurskautensa peittää tämän armoistuimen näkyvistä, hän ei sitä tunne tarvitsevansa.
    Jeesus käyttää tätä tuoliaan viimeiseen tuomioon asti. Silloin se poistetaan käytöstä lopullisesti, Jeesus siirtyy tuomion istuimelle, eikä armahda enää ketään vaan julistaa lopulliset tuomiot.

    Ilmestyskirjassa on 11:19 "Ja Jumalan templi aukeni taivaassa, ja hänen testamenttinsa arkki nähtiin hänen templissänsä; ja tapahtuivat leimaukset ja äänet ja pitkäiset (=ukkonen) ja maan järistykset ja suuret rakeet."

    Tämä kuvaa niin yksilö- kuin ryhmätasolla herätyksen alkua. Tiedostetaan Jumalan lain ja armon keskinäinen suhde ja mitä se juuri minulle merkitsee. Kuvatut luononilmiöt kuvaavat reaktioita niin itsessä kuin seurakunnassa ja ulkopuolistenkin taholta. Sana leimahtaa kuin salaman kirkkaus, iskee syvälle sydämeen, järistää mäsäksi entiset, väärät tikapuut taivaaseen, Jumalan laki jyrisee kuin ukkonen Siinain vuorella, omatunto raskautuu leivisköitten painoisista rakeista, ja äänet: tämän kokeva ei voi olla hiljaa ! Huudetaan ääneen synnintuskaa yhdessä niitten kanssa jotka huutavat ilmi kokemaansa armoa: "Herra Jeesus olekiitetty !"

    Seuraavaksi on Ilmestyskirjassa kuvaus kuinka seurakunta on saava armon, ei siitä nyt tällä kertaa.

    Äänestä

  • kl kirjoitti:

    Kiitos vastauksistasi. Kuitenkin jotain jäi vielä epäselväksi.
    Mikä on armon valtaistuin?
    Miten voi olla vanhurskaampi olematta vanhurskas?

    Niin vanhurskas, on sellainen, joka on tosissaan uskovan ja oikeudenmukainen, jota hurskaasta vanhurskaammaksi kutsutte ei ole, hänellä ei ole vielä synnit anteeksi eikä rauhaa jumalan kanssa.
    Joka vanhurskaalla on.
    Armoistuin,ja valtaistuin ovat kaiketi eri asia, mutta armoistuimena, meillä on Jeesus seurakunnassa, ja aina kun apua usskova kaipaa ja tarvitsee, niin hän menee toisen uskovaisen luo, ja siinä on armoistuin ,kun hän pyytäää toiselta armahdetulta syntiseltä, syntejään ja rikkomuksiaan anteeksi.
    Näin ihminen voi tulla armoistuimen luo, silloin kun hän apua tarvitsee.

    "niin hän menee toisen uskovaisen luo, ja siinä on armoistuin ,kun hän pyytäää toiselta armahdetulta syntiseltä, syntejään ja rikkomuksiaan anteeksi.
    Näin ihminen voi tulla armoistuimen luo, silloin kun hän apua tarvitsee."

    olette te lestat myös ARMOISTUIMIA.

    No HUH HUH!!!

    Äänestä

  • kl kirjoitti:

    Olet oikeassa siinä, että nuo kohdat on kirjoitettu uskoville. Mutta oleellinen kysymys kai onkin se, kuka on uskova. Sitä pohdin...

    "Te kaikki olette Jumalan lapsia, kun uskotte Kristukseen Jeesukseen."

    "Tämän kaiken olen kirjoittanut teille, Jumalan Poikaan uskoville, jotta tietäisitte, että teillä on iankaikkinen elämä."

    "Tämä Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen, ja sen saavat omakseen kaikki, jotka uskovat."

    Eikö uskova ole se, joka uskoo Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, omana Vapahtajanaan? Mitä sinä ajattelet?

    "te kaikki* *on myös kirjoitettu uskovaiselle, luulisin että se on aikoinaan saarnattukin, ja kuulijoina on ollut uskovaiset.

    Niin joka uskoo minun päälleni niinkuin raamattu asnoo,,*hän on autuas, hän on vanhurskas*

    Raamatuissa jeesus opettaa monella tavalla kuinka hän on asettanut uskomisen ja autuaaksi tulemisen,ei näitä ole vanhoillislestadiolaiset keksinee, aikka joissakinasioissa hekin menevät luojaansa ja lunastajaansa edelle,*hekin*

    Lukaisepa.. se kohta jossa Saulus tarsolainen saa parannuksen armon,, ja tuhlaajapojan vertaus on aina ajankophtainen.

    Äänestä

  • Vajavainen kirjoitti:

    "niin hän menee toisen uskovaisen luo, ja siinä on armoistuin ,kun hän pyytäää toiselta armahdetulta syntiseltä, syntejään ja rikkomuksiaan anteeksi.
    Näin ihminen voi tulla armoistuimen luo, silloin kun hän apua tarvitsee."

    olette te lestat myös ARMOISTUIMIA.

    No HUH HUH!!!

    Ei se siihen ihmiseen kato joka siunaa, vaan siihen millä hän siyunaa. Siinä on kolmiyhteinen jumala läsnä, Kokonaisuudessaan.

    Äänestä

  • VanhoillisLesta kirjoitti:

    Ei se siihen ihmiseen kato joka siunaa, vaan siihen millä hän siyunaa. Siinä on kolmiyhteinen jumala läsnä, Kokonaisuudessaan.

    "Ei se siihen ihmiseen kato joka siunaa, vaan siihen millä hän siyunaa. Siinä on kolmiyhteinen jumala läsnä, Kokonaisuudessaan."

    Amen.

    Äänestä

  • VanhoillisLesta kirjoitti:

    "te kaikki* *on myös kirjoitettu uskovaiselle, luulisin että se on aikoinaan saarnattukin, ja kuulijoina on ollut uskovaiset.

    Niin joka uskoo minun päälleni niinkuin raamattu asnoo,,*hän on autuas, hän on vanhurskas*

    Raamatuissa jeesus opettaa monella tavalla kuinka hän on asettanut uskomisen ja autuaaksi tulemisen,ei näitä ole vanhoillislestadiolaiset keksinee, aikka joissakinasioissa hekin menevät luojaansa ja lunastajaansa edelle,*hekin*

    Lukaisepa.. se kohta jossa Saulus tarsolainen saa parannuksen armon,, ja tuhlaajapojan vertaus on aina ajankophtainen.

    Luuk.15:18-24
    "18"Silloin poika meni itseensä ja ajatteli: 'Minun isäni palkkalaisilla on kaikilla yllin kyllin ruokaa, mutta minä näännyn täällä nälkään. 18 Ei, nyt minä lähden isäni luo ja sanon hänelle: Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. 19 En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi. Ota minut palkkalaistesi joukkoon.' 20 Niin hän lähti isänsä luo. Kun poika vielä oli kaukana, isä näki hänet ja heltyi. Hän juoksi poikaa vastaan, sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä. 21 Poika sanoi hänelle: 'Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi.' 22 Mutta isä sanoi palvelijoilleen: 'Hakekaa joutuin parhaat vaatteet ja pukekaa hänet niihin, pankaa hänelle sormus sormeen ja kengät jalkaan. 23 Tuokaa syöttövasikka ja teurastakaa se. Nyt syödään ja vietetään ilojuhlaa! 24 Minun poikani oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa, mutta nyt hän on löytynyt.' Niin alkoi iloinen juhla."

    Apt.9:17-19
    "17 Ananias lähti. Hän meni sisälle taloon, pani kätensä Saulin päälle ja sanoi: "Saul, veljeni! Herra on lähettänyt minut -- Jeesus, joka ilmestyi sinulle, kun olit matkalla tänne. Hän lähetti minut, jotta saisit näkösi takaisin ja täyttyisit Pyhästä Hengestä." 18 Samassa oli kuin suomut olisivat pudonneet Saulin silmistä, ja hän näki jälleen. Hän nousi jalkeille, ja hänet kastettiin. 19 Ruokaa nautittuaan hän taas voimistui. "

    Molemmat Raamatun kohdat ovat kyllä tuttuja, ja kertovat kauniisti Jumalan armosta, siitä miten uskon syntyminen on Jumalan Pyhän Hengen työtä, ja miten Jumala rakastaa katuvaa syntistä. Minulle ne kertovat siitä, miten Jumala ottaa vastaan jokaisen katuvan. Mitä ne sinulle kertovat?

    Äänestä

  • kl kirjoitti:

    "Ei se siihen ihmiseen kato joka siunaa, vaan siihen millä hän siyunaa. Siinä on kolmiyhteinen jumala läsnä, Kokonaisuudessaan."

    Amen.

    Tarkoitin nytkin Ennenuskonutta siunaajaa, sinä tahdot vasiten ymmärtää väärin.

    Uskovaiselta uskovaiselle tässä oli puhe, voi olla jumalattomallekin, joka katuu tekosiaan.

    Äänestä

  • VanhoillisLesta kirjoitti:

    Tarkoitin nytkin Ennenuskonutta siunaajaa, sinä tahdot vasiten ymmärtää väärin.

    Uskovaiselta uskovaiselle tässä oli puhe, voi olla jumalattomallekin, joka katuu tekosiaan.

    Ymmärsin kyllä mitä tarkoitit. Meillä vain on eri käsitys siitä, kenellä on Pyhä Henki ja kuka on uskova, sanotaan vaikka niin, että näen uskovia muuallaKIN kuin vl-liikkeessä, mutta uskon kyllä että heitä on PALJON myös vl-liikkeessä.

    Ymmärsit,ja kuitenkin? no onhan se kait niin ettei muualla kuin ja vain Jumalanvaltakunnassa!

    Äänestä

Koko kirkon systeemi on alusta saakka ollut ja on sitä, että on joukko (kirkko), johon kuulutaan ja siellä toinen toiset uskovat palvelevat toisiaan. Aletaan kasteesta: ei kastekaan ole ns itsepalvelukaste, ei kukaan kasta itse itseään. Samoin ehtoollinen, ei kukaan jaa itse yksin itselleen ehtoollista. Eikä pari vihi itseään.
Samoin, kukaan ei ITSE, yksin julista itselleen synninpäästöä eli kuten sanomme, todistusta syntien anteeksiantamuksesta Herran Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä.
Yhtäkään kirkonmenoa eli jumalanpalvelusta eli messua ei vietetä Suomen luth. kirkossa ilman synninpäästöä seurakunnalle, sen lausuu pappi alttarilta vaihtelevin sanoin. Ehtoollinen on aina tämän jälkeen, eli kirkkojärjestyksen mukaan ehtoollista on ehdottomasti edeltävä synninpäästö. Aiemmin, Laestadiuksen aikaan, ehtoolliselle ei päässyt ilman henk.koht synninpäästöä. Ja tämä koski luterilaista kirkkoa niin Suomessa kuin Ruotsissakin.

Miksi siis kenenkään pitäisi tyytyä omaan itseensä, vaeltaa taivaan tietä itseriittoisesti yksin ? Kyse on sodasta, helvetin joukkojen hyökkäyksestä kristittyjä vastaan pääruhtinas Saatanan johtamana. Ei maallistakaan sotaa käydä yksin, vaikka maineikkaita korpisotureita onkin. Muista on hyötyä ja hengellisellä rintamalla me otamme kiitollisuudella vastaan, mitä Jumalalla on annettavana muitten kautta.

Laestadiolaisuuden ryhmähenkisyys on kirkon systeemi. Voiko jossain tilanteessa olla pelastus toisin, sen Jumala tietää.

Äänestä
  • "Samoin, kukaan ei ITSE, yksin julista itselleen synninpäästöä"

    Ei niin, on siinä Jumalallakin sanansa sanottavana.

    "Laestadiolaisuuden ryhmähenkisyys on kirkon systeemi. Voiko jossain tilanteessa olla pelastus toisin, sen Jumala tietää."

    Tiedämme onneksi mekin että voi. Siitähän kertoo Raamattu esimerkiksi tuon publikaaniesimerkin muodossa.

    Äänestä

  • duunari kirjoitti:

    "Samoin, kukaan ei ITSE, yksin julista itselleen synninpäästöä"

    Ei niin, on siinä Jumalallakin sanansa sanottavana.

    "Laestadiolaisuuden ryhmähenkisyys on kirkon systeemi. Voiko jossain tilanteessa olla pelastus toisin, sen Jumala tietää."

    Tiedämme onneksi mekin että voi. Siitähän kertoo Raamattu esimerkiksi tuon publikaaniesimerkin muodossa.

    Minusta koko kertomuksessa ei kerrota sanallakaan siitä, kuinka nämä kaverit ovat saaneet syntinsä anteeksi, vaan ainoastaan siitä, minkälaisia hedelmiä heidän uskonsa kasvaa. Ja Jeesus sanoo, että se nöyrempi jeppe meni kotiinsa hurskaampana kuin se toinen.

    Äänestä

  • "Ehtoollinen on aina tämän jälkeen, eli kirkkojärjestyksen mukaan ehtoollista on ehdottomasti edeltävä synninpäästö. Aiemmin, Laestadiuksen aikaan, ehtoolliselle ei päässyt ilman henk.koht synninpäästöä. Ja tämä koski luterilaista kirkkoa niin Suomessa kuin Ruotsissakin."

    Eipä taida enää es. lestadiolaisuudessa olla noin. Vai kuinka?

    Äänestä

  • kysymys kirjoitti:

    "Ehtoollinen on aina tämän jälkeen, eli kirkkojärjestyksen mukaan ehtoollista on ehdottomasti edeltävä synninpäästö. Aiemmin, Laestadiuksen aikaan, ehtoolliselle ei päässyt ilman henk.koht synninpäästöä. Ja tämä koski luterilaista kirkkoa niin Suomessa kuin Ruotsissakin."

    Eipä taida enää es. lestadiolaisuudessa olla noin. Vai kuinka?

    lahjas alttarille ja käy sopimassa ensin asiasi. Tule sen jälkeen uhraamaan lahjasi alttarille.. suunnilleen näin saarnataan vielä tänäkin päivänä esikoisuudessa. Tämä on kehoitus, ei pakotus eli saatat kirjaimellisesti otettuna olla oikeassa.

    Äänestä

  • ELli kirjoitti:

    Juuri tämä kohta oli saarnaajalla tekstinä es.lest. seuroissa eilen (tosin ei Suomessa). Ja kohtaa selitettäessä otettiin esille juuri tämä ehtoollisasia, ja sitten viitattiin myös muihin seurakunnan palvelutehtäviin mm. saarnaminen muille.

    Äänestä

Lainaus suoraan kirjasta "Näin on kirjoitettu", Erkki Reinikainen

"Vanhurskauden merkitys

Kristinuskon keskeisin opinkohta on vanhurskaus. Ilman sitä ei ole kristillistä uskoa. Kaikki opinkappaleet on tarkasteltava vanhurskauttavan uskon näkökulmasta. Jos tämä lähtökohta teologisessa tutkistelussa puuttuu, niin jäävät saadut johtopäätökset vaille perustusta ja juurta. Ne ovat silloin irrallisia ja kestämättömiä Jumalan sanan edessä.

Pyhässä Raamatussa, niin Vanhassa kuin Uudessa testamentissa, on tärkeimpänä ilmoitus siitä, miten Jumala pelastaa jumalattoman ihmisen. Pelastus on siinä vanhurskaudessa, joka kelpaa Jumalan edessä. Tällöin on kysymys Raamatun ilmoittamasta Jumalan vanhurskaudesta, "joka tulee Jeesuksen Kristuksen uskon kautta, kaikkein tykö ja kaikkein päälle, jotka uskovat" (Room. 3: 22). "Kristus on lain loppu, jokaiselle uskovaiselle vanhurskaudeksi" (Room. 10: 4).

Luther toteaa kirjoituksessaan "Vuoden 1537 uskonkohdat" (Schmalkaldenin kappaleet) vanhurskaudesta jykevästi: "Tästä uskonkohdasta ei voida väistyä eikä myönnyttää vähääkään, kukistukoot sitten taivas ja maa ja kaikki muu, mikä kukistuakseen on." Läpi aikojen ovat kristityt seisoneet tämän pettämättömän perustuksen päällä uskoen ja toivoen sekä nöyrästi tunnustaen, että vanhurskaus on Jumalan lahja, joka saadaan sulasta armosta ilman omia tekoja (Room. 3: 24).

Vanhurskauden ja vanhurskauttamisen sisällöstä

Syntiinlankeemuksen seuraamuksena on synti tullut maailmaan ja synnin kautta kuolema. Raamatun mukaan kaikki ihmiset ovat tulleet osallisiksi kuolemasta. Tällöin ei ole kysymys ainoastaan ruumiin kuolemasta, vaan myös iankaikkisesta kuolemasta, joka on hengellinen. Iankaikkinen kuolema merkitsee iankaikkista eroa Jumalasta. Paavali kiteyttää tämän Roomalaiskirjeessään kahteen käsitteeseen toteamalla, ettei kukaan ole vanhurskas ja että kaikki ihmiset ovat osalliset kadotuksesta (Room. 3: 10; 5: 8). Ilman Jumalan vanhurskauttavaa tekoa ei yksikään ihminen voisi pelastua. Vanhurskaus merkitsee näin ollen pelastumista iankaikkisesta kuolemasta ja kadotuksesta. Se merkitsee myös vapautumista lain tuomiosta ja kirouksesta (Gal. 3: 10—13).

Keskeisesti vanhurskauttamisen käsitteeseen liittyy iankaikkinen elämä, kuoleman voitto, sillä Kristus nousi kuolleista meidän vanhurskauttamisemme tähden (Room. 4: 25). Kun Kristus saapuu kunniassaan tuomiopäivänä, silloin vanhurskaat nousevat iankaikkiseen elämään (Matt. 25: 31, 46).

Äänestä
  • Jatkoa edelliseen, sama kirja. Otin erikseen, koska lakivanhurskaus(=laki, kuuluu niille, jotka eivät ole parannusta tehneet eli epäuskoisille, eikä ole siten osallisia armosta) on uskonvanhurskauden(=evankeliumi, kuuluu parannuksen tehneille eli uskovaisille) vastakohta.

    Lainvanhurskaus

    Lainvanhurskaus on uskonvanhurskauden vastakohta. Raamattu opettaa, että vanhurskas on elävä uskosta. Mutta laki ei perustu uskoon. Näin ollen sen, joka tahtoo elää laista, tulee täyttää se (Gal. 3: 11, 12; Room. 10: 5). Tällaiselle ei lueta palkkaa armosta, vaan ansiosta (Room. 4: 4). Tämä omiin tekoihin perustuva vanhurskaus (Fil. 3: 9) ilmenee monimuotoisena harhana uskonnollisessa ajattelussa. Tällöin lähtökohtana on usein ajatus, että ihminen voisi tehdä sellaisia rakkaudenmukaisia tekoja, jotka ovat
    Jumalalle mieleen ja hän siten ansaitsisi armon. Kun näin ajatellaan, nousee "rakkaus" uskon edelle. Tällainen rakkaus ei ole vanhurskauden hedelmä, vaan se on ihmisteko. Siinä ei ole

    mukana raamatullinen usko ja totuus. Aina kun "rakkauden tähden" hylätään Jumalan sanan opetukset, joudutaan harhaan. Silloin hylätään itse asiassa Jumalan sanan opetus siitä, miten Jumala vanhurskauttaa ihmisen.

    Sellainen "rakkauden teologia", joka ei ota huomioon Jumalan säätämää armonjärjestystä, nousee ihmisen omista käsityksistä.
    Raamattu opettaa selvästi, ettei ihminen voi tulla vanhurskaaksi lain kautta (Room. 3: 20, 28; Gal. 2: 16; 3: 11). Tämä ei merkitse, että laki olisi väärä. Mutta se merkitsee, että laki on voimaton vanhurskauttamaan ihmistä ihmisen lankeemuksen tähden (Room. 3: 12; 8: 3). Hänellä ei ole voimaa lain täyttämiseen. Jaakob kirjoittaa: "Jos joku koko lain pitää ja rikkoo yhdessä, hän on vikapää kaikessa" (Jaak. 2: 10). Kristus on sanonut, että jo ajatuksen ja silmän synti on lain rikkomista (Matt. 5: 27—29). Laki itsessään on pyhä ja oikea. Se on hengellinen, mutta ihminen on lihallinen ja "synnin alle myyty" (Room. 7: 12, 14). Lakia ei ole kumottu eikä siitä ole piirtoakaan katoava (Matt. 5: 17, 18; Luuk. 16: 17).

    Lain ollessa voimassa se vaatii yhä, että lainvanhurskaus tulee täyttää (Room. 8: 4). Koska ihminen ei voi täyttää lakia, on Jumala itse Kristuksessa täyttänyt lain meidän edestämme (Matt. 5: 17; Room. 8: 3, 4; 10: 4). Jumala on lunastanut ihmiset lain kirouksen, kuoleman ja helveltin vallan alta, sillä kun "aika oli täytetty, lähetti Jumala poikansa, syntyneen vaimosta, lain alaiseksi tehdyn, että hän ne, jotka lain alaiset olivat, lunastais, että me hänen lapsiksensa luettaisiin" (Gal. 4: 4, 5).

    Lailla on oma tehtävänsä. Sen kautta tulee synnin tunto (Room. 3: 20). Se herättää synnin unessa nukkuvat näkemään synnin ja kuoleman tilansa (Room. 7: 7—11). Laki on myös opettajana Kristuksen luo, että "me uskon kautta vanhurskaaksi tulisimme" (Gal. 3: 24). Mutta lain tehtävä päättyy tähän. Uskoon tulemisen jälkeen ihminen ei ole enää tämän opettajan alainen (Gal. 3: 25).

    Kaikkina aikoina on ollut ihmisen lihasta nousevia voimia, jotka ovat tahtoneet saada uskosta vanhurskaaksi tulleet "lain opettajan" alaisiksi. Paavali nuhtelee galatalaisia, jotka olivat

    saaneet Pyhän Hengen "uskon saarnaamisen kautta" voimakkaasti siitä, että he "lain töissä riippuvat" (Gal. 3: 2, 10). Hän toteaa "ettei kenkään vanhurskaaksi tule Jumalan edessä lain kautta, se on tiettävä; sillä vanhurskaan pitää elämän uskosta" (Gal. 3: 11). Jumalan lapsi ei elä laista, sillä laki "kiroaa ja tappaa".

    Uskovaisen opettajana on paras kasvattaja, Kristus itse, armon kautta Pyhässä Hengessä. Paavali kirjoittaa Tiitukselle: "Jumalan armo, kaikille ihmisille terveellinen, on ilmestynyt. Joka meidät opettaa kaiken jumalattoman menon hylkäämään ja maailmalliset himot, ja tässä maailmassa siviästi ja hurskaasti ja jumalisesti elämään" (Tiit. 2: 11, 12).

    Jo varhaisessa vaiheessa alkuseurakunnassa nousi oppiriita laista (Apt. 15: 1—35). Juudeasta oli tullut Antiokiaan miehiä, jotka opettivat, että laki kuuluu kristitylle. Paavali ja Bamabas nousivat vastustamaan tätä eksytystä. Antiokian uskovaiset lähettivät heidät Jerusalemiin kysymään neuvoa apostoleilta ja vanhimmilta. Tämä ensimmäinen "varsinainen seurakuntakokous" kirjoitti kirjeen Antiokian Jumalan lapsille.

    Siinä todettiin muun muassa: "Me olemme kuulleet, kuinka muutamat meistä lähteneet ovat teitä opillansa eksyttäneet ja teidän sielujanne vaivanneet, sanoen: teidän pitää itsenne antaman ympärileikata ja lain pitämän; joille emme ole käskeneet" (Apt. 15: 24). Pietari käytti kokouksen aikana puheenvuoron, jossa hän sanoi lakia vaativille muun muassa: "Miksi te siis nyt kiusaatte Jumalaa, että te tahdotte opetuslasten kaulaan panna sen ikeen, jota ei meidän isämme emmekä me voineet kantaa? Vaan me uskomme Herran Jeesuksen Kristuksen armon kautta autuaaksi tulevamme (= pelastuvamme) niinkuin hekin" (Apt. 15: 10, 11).

    Pietarin ajatus yhtyy profeetta Jeremian ennustukseen. Tätä ennustusta lainaa myöhemmin Hebrealaiskirjeen kirjoittaja. Profeetta puhuu kahdesta liitosta: lainliitosta ja armoliitosta eli syntien anteeksiantamuksen liitosta Jeesuksessa Kristuksessa. Profeetta Jeremia julistaa:

    Äänestä

  • vl Pera kirjoitti:

    Jatkoa edelliseen, sama kirja. Otin erikseen, koska lakivanhurskaus(=laki, kuuluu niille, jotka eivät ole parannusta tehneet eli epäuskoisille, eikä ole siten osallisia armosta) on uskonvanhurskauden(=evankeliumi, kuuluu parannuksen tehneille eli uskovaisille) vastakohta.

    Erkki Reinkikaisen kirjoittamasta kirjasta "Myrskyt lakkaavat"

    ULKOKULTAISUUS

    "Kavahtakaa! ensisti Pharisealaisten hapatusta, joka on ulkokullaisuus".
    (Luuk. 12:1) Perin inhimillistä on pyrkimys näyttää paremmalta kuin on. "Paremmalta näyttäminen" ei toki aina merkitse ulkokultailua, vaan ihmisen taistelua itsensä voittamiseksi.

    Kristityllä ihmisellä ei tietenkään ole kysymys "saviastian taistelusta", vaan uuden osan taistelusta kilvoitusten tiellä, että tässä maailmassa siveästi ja hurskaasti eläisi. Tällöin me hengellä kuolletamme lihan teot, ristiinnaulitsemme lihamme himoineen ja haluineen sekä panemme pois synnin, joka aina tarttuu ja hitaaksi tekee. Tämä on siten vaeltamista, että Kristus saisi meissä muodon ja aina "siihen asti kuin me kaikki tulemme uskon ja Jumalan Pojan tuntemisen yhteydessä täydeksi mieheksi, Kristuksen täydellisen mitan jälkeen" (Ef. 4:13).

    Tämä aika on kuitenkin täynnä omanvanhurskauden maailman ulkokultaisuutta ja jumalattoman maailman kaksinaamaisuutta. Totisesti lampaan taljan alla on usein raateleva susi.

    Toisaalta elämme myös aikaa, jossa radikaalisin ottein pyritään hävittämään ulkokultaisuutta. Mikä merkillisintä, nämä hävittäjät nousevat useimmiten ateismin maaperästä. Onko nyt saatana noussut sotaan itseään vastaan ja yritetäänkö nyt perkeleen voimalla purkaa perkeleen työt? Ei suinkaan! Vaan tarkoitus on tehdä ajan illassa saatanan työt julkisiksi ja hyväksytyiksi. Uusradikaalit nuorisovoimat saarnaavat pilkaten "kaksinaismoraalia" vastaan, tarkoittaen kuitenkin nimenomaan kaikkinaisten esteitten poistamista vapailta sukupuolisuhteilta, ulottaen tämän koskemaan kaikkein perverseimpiäkin hurjastelumuotoja. Seksin jumalatar kulkee voitosta voittoon riemusaatossa pappeineen ja puoli- tai kokonaan alastomine papittarineen. Raamatun ennustukset täyttyvät tässäkin kohden: "Ja tietäkäät se ensin, että viimeisinä päivinä tulevat pilkkaajat, jotka oman himonsa jälkeen vaeltavat" (Piet. 3:3). Järkyttävää on, että näiden "synnin mitan täyttäjien" puoltajia löytyy jopa pappien joukosta.

    Jumalan lapselle ei ulkokultaisuus ole mikään "menettelytapakysymys". Se on kavahdettava asia ja vielä sellainen farisealainen synti, jota on ennenkaikkea kavahdettava.

    Jeesus sanoo fariseuksille ja kirjanoppineille ulkokultaisuudesta ankaria sanoja mm. näin: "Voi teitä kirjanoppineet ja Pharisealaiset, te ulkokullatut! jotka kymmenykset teette mintuista, tilleistä ja kuminoista, ja jätätte pois ne raskaammat laista, tuomion, laupiuden ja uskon: näitä piti tehtämän, ja toisia ei jätettämän. Te sokiat taluttajat! te kuurnitsette hyttysen ja kamelin nielette. Voi teitä kirjanoppineet ja Pharisealaiset, te ulkokullatut! jotka puhdistatte juoma-astian ja ruoka-astian ulkoiselta puolelta, mutta sisältä ovat ne täynnä raatelemista ja tyytymättömyyttä. Sinä sokia Pharisealainen! puhdista ensin juoma-astia ja ruoka-astia sisältä, että myös ulkonainenkin puoli puhtaaksi tulis. Voi teitä kirjanoppineet ja Pharisealaiset, te ulkokullatut; sillä te olette valkiaksi sivuttuin hautain kaltaiset, jotka ulkoa kauniit ovat, mutta sisältä ovat he täynnä kuolleiden luita ja kaikkea riettautta. Niin myös te olette ulkoa tosin nähdä ihmisten edessä hurskaat, mutta sisältä te olette täynnä ulkokultaisuutta ja vääryyttä" (Matt. 23:23—28).

    Murheellisinta on, että kristittykin joutuu taistelusta huolimatta myös ulkokultaisuuden syntiin. Tällainen voi ilmetä avoimen veljellisen suhteen häviämisenä. Edessä ovat puheet hyvät, takana pahat. Se voi esiintyä myös sellaisena, että Jumalan lasten keskuudessa ollaan jumaliset, mutta uskottomien parissa lihalliset jopa häijyt. Tai päinvastoin. Piru panee ulkokultaisuudella peittämään sydämeen tunkeutunutta ahneutta, kateutta, vihaa tai muuta valkeudelta salattavaa. Kuule, rakas veljeni ja sisareni, ulkokultaisuuden peite on huono peitevaate! Se voi johtaa synnin täyttämiseen, jonka seurauksena on kuolema. On armojen armo, että täällä maan päällä on JumaIan huone, jossa Pyhä Henki opettaa, neuvoo, nuhtelee ja ennen kaikkea sanan kautta evankeliumissa antaa anteeksi synnit, ulkokultaisuudenkin.

    Asiallista ja hyvää tekstiä. Siihen perään voin vain todeta amen.
    Mutta et varsinaisesti vastannut kysymykseeni, et kertonut mitä ajattelet edellä olleista Raamatunkohdista. Mitä ne sinulle kertovat?

    Äänestä

  • "Vanhurskauden merkitys

    Tuossa reinikainen vähän harhailee,Ilman uskoa ei ole Vanhurskautta eikä toisinpäin.
    Ainakin minä käsitän että uskoa seuraa vanhurskaus, *uskon vanhurskaus*
    ei Jumala vanhurskauttanut Aabrahamia ensin , että hän sitten uskoisi.

    Äänestä

  • vl Pera kirjoitti:

    Erkki Reinkikaisen kirjoittamasta kirjasta "Myrskyt lakkaavat"

    ULKOKULTAISUUS

    "Kavahtakaa! ensisti Pharisealaisten hapatusta, joka on ulkokullaisuus".
    (Luuk. 12:1) Perin inhimillistä on pyrkimys näyttää paremmalta kuin on. "Paremmalta näyttäminen" ei toki aina merkitse ulkokultailua, vaan ihmisen taistelua itsensä voittamiseksi.

    Kristityllä ihmisellä ei tietenkään ole kysymys "saviastian taistelusta", vaan uuden osan taistelusta kilvoitusten tiellä, että tässä maailmassa siveästi ja hurskaasti eläisi. Tällöin me hengellä kuolletamme lihan teot, ristiinnaulitsemme lihamme himoineen ja haluineen sekä panemme pois synnin, joka aina tarttuu ja hitaaksi tekee. Tämä on siten vaeltamista, että Kristus saisi meissä muodon ja aina "siihen asti kuin me kaikki tulemme uskon ja Jumalan Pojan tuntemisen yhteydessä täydeksi mieheksi, Kristuksen täydellisen mitan jälkeen" (Ef. 4:13).

    Tämä aika on kuitenkin täynnä omanvanhurskauden maailman ulkokultaisuutta ja jumalattoman maailman kaksinaamaisuutta. Totisesti lampaan taljan alla on usein raateleva susi.

    Toisaalta elämme myös aikaa, jossa radikaalisin ottein pyritään hävittämään ulkokultaisuutta. Mikä merkillisintä, nämä hävittäjät nousevat useimmiten ateismin maaperästä. Onko nyt saatana noussut sotaan itseään vastaan ja yritetäänkö nyt perkeleen voimalla purkaa perkeleen työt? Ei suinkaan! Vaan tarkoitus on tehdä ajan illassa saatanan työt julkisiksi ja hyväksytyiksi. Uusradikaalit nuorisovoimat saarnaavat pilkaten "kaksinaismoraalia" vastaan, tarkoittaen kuitenkin nimenomaan kaikkinaisten esteitten poistamista vapailta sukupuolisuhteilta, ulottaen tämän koskemaan kaikkein perverseimpiäkin hurjastelumuotoja. Seksin jumalatar kulkee voitosta voittoon riemusaatossa pappeineen ja puoli- tai kokonaan alastomine papittarineen. Raamatun ennustukset täyttyvät tässäkin kohden: "Ja tietäkäät se ensin, että viimeisinä päivinä tulevat pilkkaajat, jotka oman himonsa jälkeen vaeltavat" (Piet. 3:3). Järkyttävää on, että näiden "synnin mitan täyttäjien" puoltajia löytyy jopa pappien joukosta.

    Jumalan lapselle ei ulkokultaisuus ole mikään "menettelytapakysymys". Se on kavahdettava asia ja vielä sellainen farisealainen synti, jota on ennenkaikkea kavahdettava.

    Jeesus sanoo fariseuksille ja kirjanoppineille ulkokultaisuudesta ankaria sanoja mm. näin: "Voi teitä kirjanoppineet ja Pharisealaiset, te ulkokullatut! jotka kymmenykset teette mintuista, tilleistä ja kuminoista, ja jätätte pois ne raskaammat laista, tuomion, laupiuden ja uskon: näitä piti tehtämän, ja toisia ei jätettämän. Te sokiat taluttajat! te kuurnitsette hyttysen ja kamelin nielette. Voi teitä kirjanoppineet ja Pharisealaiset, te ulkokullatut! jotka puhdistatte juoma-astian ja ruoka-astian ulkoiselta puolelta, mutta sisältä ovat ne täynnä raatelemista ja tyytymättömyyttä. Sinä sokia Pharisealainen! puhdista ensin juoma-astia ja ruoka-astia sisältä, että myös ulkonainenkin puoli puhtaaksi tulis. Voi teitä kirjanoppineet ja Pharisealaiset, te ulkokullatut; sillä te olette valkiaksi sivuttuin hautain kaltaiset, jotka ulkoa kauniit ovat, mutta sisältä ovat he täynnä kuolleiden luita ja kaikkea riettautta. Niin myös te olette ulkoa tosin nähdä ihmisten edessä hurskaat, mutta sisältä te olette täynnä ulkokultaisuutta ja vääryyttä" (Matt. 23:23—28).

    Murheellisinta on, että kristittykin joutuu taistelusta huolimatta myös ulkokultaisuuden syntiin. Tällainen voi ilmetä avoimen veljellisen suhteen häviämisenä. Edessä ovat puheet hyvät, takana pahat. Se voi esiintyä myös sellaisena, että Jumalan lasten keskuudessa ollaan jumaliset, mutta uskottomien parissa lihalliset jopa häijyt. Tai päinvastoin. Piru panee ulkokultaisuudella peittämään sydämeen tunkeutunutta ahneutta, kateutta, vihaa tai muuta valkeudelta salattavaa. Kuule, rakas veljeni ja sisareni, ulkokultaisuuden peite on huono peitevaate! Se voi johtaa synnin täyttämiseen, jonka seurauksena on kuolema. On armojen armo, että täällä maan päällä on JumaIan huone, jossa Pyhä Henki opettaa, neuvoo, nuhtelee ja ennen kaikkea sanan kautta evankeliumissa antaa anteeksi synnit, ulkokultaisuudenkin.

    luulisin ettei meikäläisillä monellakaan ole varaa toista sormella osoitta, että sinä olet ulkokullattu.
    Tuo ensimmäinen ,, siihen on Reinikainen uinut jo aikaa sitten.
    hahahahapatustapa juu.. heh.. Julkeudeksi voisimme sanoa joissakin tapauksissa, meikäläisten ulostunteja,Kun he tappavat teitä, niin he luulevat tekevänsä Jumalalle palveluksen..'

    ¨Vilkaisisimmeko PEILIIN.

    Äänestä

Galattalaiskirje luku 3

I. Edespäin vahvistaa apostoli vanhurskauttamisen uskon Kautta useilla perustuksilla; II. Osoittaa lain kuitenkin olevan hyödyllisen, vaikka ei uskovaiset ole lain, vaan annon alla.

1. Te hullut Galatalaiset! kuha teidät on vimmannut* totuutta uskomasta? joiden silmäin eteen Jesus Kristus kirjoitettu oli, teidän seassanne ristiinnaulittu. • 5:7.
2. Sen tahdon minä ainoastaan teiltä tietää: oletteko te Hengen saaneet lain töiden kantta eli uskon saarnaamisen kautta? Ap. T. 2: 38. 8: 15. 15: 8. Eph. l: 13.
3. Oletteko te niin tomppelit? Hengessä te olette alkaneet, tahdotteko te nyt lihassa lopettaa?
4. Oletteko te niin paljon hukkaan kärsineet? Jos se muutoin hukassa on.
5. Joka siis teille hengen antaa ja tekee voimalliset työt teidän seassanne, tekeekö hän sen lain töiden kautta eli uskon saarnaamisen kautta?
6. Niinkuin Abraham oli Jumalan uskonut, ja se on luettu hänelle vanhurskaudeksi, l Mos. 15:6.
Roni. 4:3. Jak. 2:23.
7. Niin te myös Jo tiedätte, että Jotka uskossa ovat, ne ovat Abrahamin lapset. Rom. 4:11, 12, 16.
8. Mutta Raamattu oli sitä Jo ennen katsonut, että Jumala pakanatkin uskon kautta vanhurskaaksi tekee; sentähden hän edellä Ilmoitti Abrahamille: sinussa( sanoo hän) kaikki pakanat pitää siunatut oleman. l Mos. 12:3. 18:18. 22:18. 26:4.
Sir. 44:22. Ap. T. 3:25.
9. Niin tulevat kaikki ne, jotka uskosta ovat, siunatuksi uskovaisen Abrahamin kanssa.
10. Sillä niin monta, jotka lain töissä riippuvat, ovat kirouksen alla; sillä kirjoitettu on: kirottu olkoon Jokainen, joka ei pysy kaikissa mitä lakiraamatussa kirjoitettu on, että hän niitä tekis.
5 Mos. 27:26.
11. Mutta ettei kenkään vanhurskaaksi tule Jumalan edessä lain kautta*, se on tiettävä; sillä vanhurskaan pitää elämän uskosta!. • Rem. 3:20. Gal. 2:16. t Hab,
2:4. Rom. l: 17. Hebr. 10:38.
12. Mutta laki el ole uskosta, vaan ihminen, joka ne tekee, hän elää niissä. 3 Mos. 18:5. Hes. 20:11.
Rom. 4:4, 5. 10:5,6. 11:6.
13. Mutta Kristus on meitä lunastanut lain kirouksesta, koska hän tuli kiroukseksi meidän edestämme*; sillä kirjoitettu on: kirottu on Jokainen, joka puussa riippuu t, • Rom. 8:3.
2 Kor. 5:21. t 5 Mos. 21: 23.
14. Että Abrahamin siunaus pitäis pakanain ylitse Jesuksessa Kristuksessa tuleman, ja me niin saisimme uskon kantta sen luvatun Hengen.
15. Rakkaat veljet! minä puhun ihmisten tavalla. Ei yksikään riko Ihmisen testamenttia, koska se vahvistettu on*, eikä siihen mitään lisää. • Hebr. 9:17.
16. Lupaukset ovat tosin Abrahamille Ja hänen siemenellensä annetut*; el hän sano: ja siemenille, niinkuin monesta, vaan niinkuin yhdestä: Ja sinun siemenessäs, joka on Kristus.
• l Mos. 12: 7. 13:15. 17: 7. 22:18.
17. Mutta sen minä sanon: testamenttia, joka Jumalalta on vahvistettu Kristuksen päälle, el rikota, ettei lupaus turhaan raukeaisi lain kautta, joka sitte neljänsadan Ja kolmenkymmenen vuoden perästä annettu oli. l Mos. 15:13, 16.
2 Mos. 12: 40, 41. Ap. T. 7: 6.
18. Sillä Jos perintö on laista, niin ei se silleen ole lupauksesta*; mutta Jumala on sen Abrahamille lupauksen kautta lahjoittanut.
* Rom. 4:13, 14. n. 19. Mihinkä siis laki? Hän on tullut ylitsekäymisten tähden*, jolle lupaus tapahtunut oli, ja on enkeleiltä asetettu välimiehen käden kautta. * Rom. 4:15. 5: 20.
20. Mutta välimies ei ole yhden, vaan Jumala on yksi.
21. Onko siis laki Jumalan lupauksia vastaan? Pois se! Silla .jos laki olis annettu eläväksi tekemään, niin tosin vanhurskaus tulis laista.
22. Mutta Raamattu on kaikki sulkenut synnin alle*, että lupaus annettaisiin uskon kautta Jesuksen Kristuksen päälle uskovaisille.
• Rom. 3:9, 23. 11:32.
23. Mutta ennenkuin usko tuli, olimme me lain alla kätketyt ja siihen uskoon suljetut, joka piti
24. Niin on laki ollut meidän opettajamme Kristuksen tykö*, että me uskon kautta vanhurskaaksi tulisimme. • Matt. 5: 17.
Ap. T. 13: 38. Rom. 10: 4.
25. Mutta sitte kuin usko tuli, niin emme enempi ole sen opettajan alla.
26. Sillä te olette kaikki Jumalan lapset* uskon kautta Jesuksen Kristuksen päälle. • Jes. 56:5.
Joh. l: 12. Rom. 8:15. Gal. 4:5.
27. Sillä niin monta kuin te Kristukseen kastetut olette, niin te olette Kristuksen päällenne pukeneet. Rom. 6:3. 13:14.
28. Ei ole tässä Juudalalnen eli Grekiläinen, ei orja eli vapaa, ei mies eli vaimo; sillä te olette kaikki yksi* Kristuksessa Jesuksessa.
• Joh. 17: 21. Rom. 10:12. l Kor.
12: 13. Eph. 2:14, 15. Koi. 3:11.
29. Mutta jos te olette Kristuksen, niin te olette myös Abrahamin siemen ja lupauksen Jälkeen perilliset, l Mos. 21:12.
Horn. 9:7. Hebr. 11; 18.

Kristuksessa kastetut eli parannuksen tehneet ja siten saaneet Pyhän Hengen päälleen. Menkää kaikkeen maailmaan saarnaten evankeliumia ja kastakaa heitä opetuslapsiksi. eli kaste käsky ja Pyhän Hengen vuodatus opetus lapsille. Taivaanvaltakunnan avaimet, joiden kautta valta on vain opetuslapsilla ja heidän seuraajillaan., antavat vallan päästä synneistä. Täytyy olla uskolla vastaanottanut Pyhä Hengen, jotta voi käyttää avaimia. Siis vaikka osaisi Raamatun ulkoa ja uskoisi sen oikeaksi, ei ilman Kristuksen kastetta ja Pyhää Henkeä pääse taivaiseen, ellei ole pieni lapsi, joka ei ole rikkonut lakia.

Lainauksesi oli ilmeisesti uudesta käännöksestä. Lainauksesi koskee vain parannuksen tehneitä, ei epäuskoisia.. Itse kopion vanhasta käännöksestä. Kokonainen luku kertoo huomattavasti paremmin asian kuin puutteellinen ote.

Äänestä
  • Kirje galatalaisille, luku 3.(1938 käännös)

    1. Oi te älyttömät galatalaiset! Kuka on lumonnut teidät, joiden silmäin eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna?
    2. Tämän vain tahdon saada teiltä tietää: lain teoistako saitte Hengen vai uskossa kuulemisesta?
    3. Niinkö älyttömiä olette? Te alotitte Hengessä, lihassako nyt lopetatte?
    4. Niin paljonko olette turhaan kärsineet? - jos se on turhaa ollut.
    5. Joka siis antaa teille Hengen ja tekee voimallisia tekoja teidän keskuudessanne, saako hän sen aikaan lain tekojen vai uskossa kuulemisen kautta,
    6. samalla tavalla kuin "Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi"?
    7. Tietäkää siis, että ne, jotka uskoon perustautuvat, ovat Aabrahamin lapsia.
    8. Ja koska Raamattu edeltäpäin näki, että Jumala vanhurskauttaa pakanat uskosta, julisti se Aabrahamille edeltäpäin tämän hyvän sanoman: "Sinussa kaikki kansat tulevat siunatuiksi".
    9. Niinmuodoin ne, jotka perustautuvat uskoon, siunataan uskovan Aabrahamin kanssa.
    10. Sillä kaikki, jotka perustautuvat lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia; sillä kirjoitettu on: "Kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa, niin että hän sen tekee".
    11. Ja selvää on, ettei kukaan tule vanhurskaaksi Jumalan edessä lain kautta, koska "vanhurskas on elävä uskosta".
    12. Mutta laki ei perustaudu uskoon, vaan: "Joka ne täyttää, on niistä elävä".
    13. Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme - sillä kirjoitettu on: "Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu" -
    14. että Aabrahamin siunaus tulisi Jeesuksessa Kristuksessa pakanain osaksi ja me niin uskon kautta saisimme luvatun Hengen.
    15. Veljet, minä puhun ihmisten tavalla. Eihän kukaan voi kumota ihmisenkään vahvistettua testamenttia eikä siihen mitään lisätä.
    16. Mutta nyt lausuttiin lupaukset Aabrahamille ja hänen siemenelleen. Hän ei sano: "Ja siemenille", ikäänkuin monesta, vaan ikäänkuin yhdestä: "Ja sinun siemenellesi", joka on Kristus.
    17. Minä tarkoitan tätä: Jumalan ennen vahvistamaa testamenttia ei neljänsadan kolmenkymmenen vuoden perästä tullut laki voi kumota, niin että se tekisi lupauksen mitättömäksi.
    18. Sillä jos perintö tulisi laista, niin se ei enää tulisikaan lupauksesta. Mutta Aabrahamille Jumala on sen lahjoittanut lupauksen kautta.
    19. Mitä varten sitten on laki? Se on rikkomusten tähden jäljestäpäin lisätty olemaan siihen asti, kunnes oli tuleva se siemen, jolle lupaus oli annettu; ja se säädettiin enkelien kautta, välimiehen kädellä.
    20. Välimies taas ei ole yhtä varten; mutta Jumala on yksi.
    21. Onko sitten laki vastoin Jumalan lupauksia? Pois se! Sillä jos olisi annettu laki, joka voisi eläväksi tehdä, niin vanhurskaus todella tulisi laista.
    22. Mutta Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle, että se, mikä luvattu oli, annettaisiin uskosta Jeesukseen Kristukseen niille, jotka uskovat.
    23. Mutta ennenkuin usko tuli, vartioitiin meitä lain alle suljettuina uskoa varten, joka oli vastedes ilmestyvä.
    24. Niinmuodoin on laista tullut meille kasvattaja Kristukseen, että me uskosta vanhurskaiksi tulisimme.
    25. Mutta uskon tultua me emme enää ole kasvattajan alaisia.
    26. Sillä te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa.
    27. Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet.
    28. Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa.
    29. Mutta jos te olette Kristuksen omat, niin te siis olette Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan.

    kirje galatalaisille (1992 käännös)

    Ei laki vaan usko
    1 Te mielettömät galatalaiset, kuka teidät on lumonnut? Asetettiinhan teidän silmienne eteen aivan avoimesti Jeesus Kristus ristiinnaulittuna! 2 Vastatkaa vain tähän kysymykseen: saitteko te Hengen tekemällä lain vaatimat teot vai kuulemalla ja uskomalla evankeliumin? 3 Kuinka voitte olla noin mielettömiä! Te aloititte Hengen varassa. Pyrittekö nyt päämäärään omin avuin? 4 Turhaanko tämä kaikki on tullut teidän osaksenne? Tuskinpa vain. 5 Lahjoittaako Jumala teille Hengen ja antaako hän voimatekojen tapahtua teidän keskuudessanne sen tähden, että te noudatatte lain käskyjä, vai sen tähden, että te uskotte kuulemanne evankeliumin? 6 Muistattehan Abrahamin: "Hän uskoi Jumalan lupaukseen, ja Jumala katsoi hänet vanhurskaaksi."

    7 Tietäkää siis, että todellisia Abrahamin jälkeläisiä ovat ne, joilla on usko. 8 Pyhät kirjoitukset tiesivät jo edeltäpäin, että Jumala tekee vanhurskaiksi kansat, kun ne uskovat. Jumala näet ilmoitti edeltäpäin Abrahamille hyvän sanoman: sinun kanssasi saavat kaikki kansat siunauksen. 9 Näin ne, joilla on usko, saavat siunauksen yhdessä Abrahamin kanssa, joka uskoi. 10 Ne taas, jotka luottavat lain noudattamiseen, ovat kirouksen alaisia. Onhan kirjoitettu: "Kirottu on jokainen, joka ei tee kaikkea, mitä lain kirja käskee." 11 On selvää, ettei kukaan tule Jumalan silmissä vanhurskaaksi lakia noudattamalla, sillä "uskosta vanhurskas saa elää". 12 Mutta laki ei rakenna mitään uskon varaan, vaan: "Joka tekee mitä laki vaatii, saa siitä elämän." 13 Kristus on lunastanut meidät vapaiksi lain kirouksesta tulemalla itse kirotuksi meidän sijastamme, niin kuin on kirjoitettu: "Kirottu on jokainen, joka on ripustettu paaluun." 14 Näin tapahtui, jotta kaikki muutkin kansat Kristuksen Jeesuksen yhteydessä saisivat Abrahamille luvatun siunauksen ja me häneen uskovina saisimme luvatun Hengen.

    Lupaus ja laki
    15 Veljet, otan esimerkin tavallisesta elämästä. Ihmisenkään laatimaa vahvistettua testamenttia ei kukaan voi tehdä mitättömäksi, eikä siihen voi lisätä mitään. 16 Nyt on lupaukset annettu Abrahamille ja hänen jälkeläiselleen. -- Tässä kohdassa ei sanota "jälkeläisille", mikä tarkoittaisi monia, vaan siinä puhutaan yhdestä: "sinun jälkeläisellesi", ja tämä on Kristus. -- 17 Tarkoitan sitä, että neljäsataakolmekymmentä vuotta myöhempi laki ei voi kumota Jumalan aikoinaan vahvistamaa testamenttia ja tehdä hänen lupaustaan tyhjäksi. 18 Jos perinnön saaminen perustuisi lakiin, se ei enää perustuisikaan lupaukseen. Jumala on kuitenkin juuri lupauksellaan lahjoittanut perinnön Abrahamille.

    Lain tarkoitus
    19 Mikä sitten on lain tarkoitus? Se säädettiin perästäpäin osoittamaan rikkomukset, kunnes tulisi se jälkeläinen, jota lupaus koski. Lain luovuttivat enkelit välittäjää käyttäen. 20 Mutta välittäjää ei tarvita vain yhtä varten. Jumala on yksi.
    21 Onko laki siis ristiriidassa Jumalan lupausten kanssa? Ei toki! Jos olisi annettu laki, joka pystyy tekemään eläväksi, silloin vanhurskaus todella perustuisi lain noudattamiseen. 22 Pyhä kirjoitus on kaiken sulkenut synnin vankilaan sitä varten, että se, mitä on luvattu, annettaisiin niille, jotka uskovat Jeesukseen Kristukseen. 23 Mutta ennen kuin uskon aika tuli, me jouduimme olemaan lain vartioimina ja sen vankeina, kunnes usko ilmestyisi. 24 Näin laki oli meidän valvojamme Kristuksen tuloon asti, jotta me sitten tulisimme vanhurskaiksi uskosta. 25 Nyt uskon ilmestyttyä emme enää ole valvojan alaisia.

    26 Te kaikki olette Jumalan lapsia, kun uskotte Kristukseen Jeesukseen. 27 Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne. 28 Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi. 29 Ja jos te kerran olette Kristuksen omia, te olette Abrahamin jälkeläisiä ja saatte periä sen, mikä hänelle oli luvattu

    -----------------------------------------------------
    "Kristuksessa kastetut eli parannuksen tehneet ja siten saaneet Pyhän Hengen päälleen. Menkää kaikkeen maailmaan saarnaten evankeliumia ja kastakaa heitä opetuslapsiksi. eli kaste käsky ja Pyhän Hengen vuodatus opetuslapsille. Taivaanvaltakunnan avaimet, joiden kautta valta on vain opetuslapsilla ja heidän seuraajillaan, antavat vallan päästä synneistä. Täytyy olla uskolla vastaanottanut Pyhä Hengen, jotta voi käyttää avaimia. Siis vaikka osaisi Raamatun ulkoa ja uskoisi sen oikeaksi, ei ilman Kristuksen kastetta ja Pyhää Henkeä pääse taivaiseen, ellei ole pieni lapsi, joka ei ole rikkonut lakia."

    Melkein kaikesta tuosta olen samaa mieltä kanssasi (vain lasten syntisyydestä olen eri mieltä, mutta se ei ole tässä kohtaa ehkä oleellista...), Amen. Ilman Kristuksen kastetta ja Pyhää Henkeä ei pääse Taivaaseen, niin minäkin Raamatustani tulkitsen. Mutta se, mistä ehkä olemme eri mieltä, on:

    a)mitä on parannus? kuinka se tapahtuu?
    b)kuka on uskova?
    c)kuinka voi saada Jumalan Pyhän Hengen?

    "Pyhä kirjoitus on kaiken sulkenut synnin vankilaan sitä varten, että se, mitä on luvattu, annettaisiin niille, jotka uskovat Jeesukseen Kristukseen." Gal.3:22

    Luther: ""Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle, että se, mikä luvattu oli, annettaisiin uskosta Jeesukseen Kristukseen niille, jotka uskovat". Tässä hän riistää meiltä ansion sanoessaan kaikkia syyllisiksi ja synnin alle suljetuiksi. Sitten hän lisää tähän lupauksen, nimittäin syntien anteeksiantamusta ja vanhurskautusta koskevan, ja lisää vielä senkin, miten lupauksen kohde voidaan saada, nimittäin uskolla. Tämä ajatuksenkulku, joka perustuu itse lupauksen luonteeseen, onkin Paavalilla etualalla, ja siihen hän useasti palaa. Ei voidakaan keksiä eikä kuvitella mitään, millä tämä Paavalin perustelu voitaisiin kumota. Sen vuoksi ei pitäisi hurskaiden ihmisten millään muotoa sallia itseltään riistettävän tätä lausetta, että me saamme syntien anteeksiantamuksen Kristuksen tähden uskon kautta. Tässä heillä on varma ja luja lohdutus synnin kauhistuksia, iankaikkista kuolemaa ja kaikkia helvetin portteja vastaan.
    Koska me siis saamme syntien anteeksiantamuksen ja Pyhän Hengen yksinomaan uskolla, meidät vanhurskauttaa yksin usko. Pidetäänhän niitä, jotka ovat sovitetut, vanhurskaina ja Jumalan lapsina laupeudesta, Kristuksen tähden, ei suinkaan oman puhtautensa tähden, kunhan he vain uskolla omistavat tämän laupeuden. Sen tähden Raamattukin todistaa, että meidät luetaan vanhurskaiksi uskon kautta."

    Äänestä

  • kl kirjoitti:

    Kirje galatalaisille, luku 3.(1938 käännös)

    Tarkemmin tutkittuani lapsella on jo usko ja Pyhän Hengen osallisuus jo äidin kohdussa.

    Kirjoitus lainattu Erkki Reinikainen, Näin on uskottu kirjasta.

    Lapsi ja Pyhä Henki

    Raamatun mukaan Pyhä Henki vaikuttaa uskon. Näin on myös luterilaisen tunnustuksen mukaan. Jokainen, jolla on Kristuksen henki, on hänen omansa eli uskovainen. Seuraavassa otetaan esille eräitä Raamatun kohtia, jotka kertovat Pyhän Hengen osallisuudesta lapsen kohdalla.

    Silla sinä olet minun vetänyt ulos äitini kohdusta: sinä olit minun turvani, ollessani vielä äitini rinnalla. Sinun päälles (= huomaasi) minä olen heitetty äitini kohdusta: sinä olet minun Jumalani hamasta äitini kohdusta" (Ps. 22: 10-11).

    "Sillä sinä olet minun turvani, Herra, Herra: minun toivoni hamasta minun nuoruudestani. Sinuun minä olen luottanut hamasta äitini kohdusta, sinä minun vedit ulos äitini kohdusta: sinusta on aina minun kerskaukseni!" (Ps. 71:5—6).

    "Herra on minun äidin kohdusta kutsunut, hän muis-ti minun nimeni, kuin minä vielä äitini kohdussa olin" (Jes. 49: l).

    "Minä tunsin sinun jo ennenkuin minä sinun valmis-tin äitis kohdussa, ja pyhitin sinun ennenkuin sinä äidistäs synnyitkään" (Jer. l: 5).

    "Hän (Johannes) täytetään Pyhällä Hengellä jo äitinsä kohdusta. — — — Mutta Maria nousi niinä päivinä ja meni kiiruusti ylös mäkikyliin Juudan kaupunkiin, ja tuli Sakarian huoneeseen ja tervehti Elisabetia. Ja tapahtui kuin Elisabet kuuli Marian tervehdyksen, hyppäsi lapsi hänen kohdussansa. Ja Elisabet täytettiin Pyhällä Hengellä, ja hän huusi suurella äänellä ja sanoi: siu-nattu olet sinä vaimoin seassa, ja siunattu on sinun kohtus hedelmä! Ja kusta se minulle tulee, että minun Herrani äiti tulee minun tyköni? Sillä katso, kuin sinun tervehdykses ääni tuli minun korviini, hyppäsi lapsi ilosta minun kohdussani!" (Luuk. 1:13, 39-44).

    "Mutta koska Jumala tahtoi, joka minun oli eroittanut äitini kohdusta, ja armonsa kautta kutsui" (Gal. l: 15).

    Monet Raamatun kohdat, jotka osoittavat lapsen uskon, osoittavat samalla Pyhän Hengen läsnäolon. Tällaisia Raamatun kuvauksia esitettiin edellä kohdissa "Lapsi ja usko". Voidaan hyvin yhtyä Pietarin kysymykseen:"Taitaako joku kieltää näitä, jotka ovat Pyhän Hengen saaneet kuin mekin, vedellä kastamasta?"(Apt.10:47)

    Äänestä

  • kl kirjoitti:

    Kirje galatalaisille, luku 3.(1938 käännös)

    1. Oi te älyttömät galatalaiset! Kuka on lumonnut teidät, joiden silmäin eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna?
    2. Tämän vain tahdon saada teiltä tietää: lain teoistako saitte Hengen vai uskossa kuulemisesta?
    3. Niinkö älyttömiä olette? Te alotitte Hengessä, lihassako nyt lopetatte?
    4. Niin paljonko olette turhaan kärsineet? - jos se on turhaa ollut.
    5. Joka siis antaa teille Hengen ja tekee voimallisia tekoja teidän keskuudessanne, saako hän sen aikaan lain tekojen vai uskossa kuulemisen kautta,
    6. samalla tavalla kuin "Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi"?
    7. Tietäkää siis, että ne, jotka uskoon perustautuvat, ovat Aabrahamin lapsia.
    8. Ja koska Raamattu edeltäpäin näki, että Jumala vanhurskauttaa pakanat uskosta, julisti se Aabrahamille edeltäpäin tämän hyvän sanoman: "Sinussa kaikki kansat tulevat siunatuiksi".
    9. Niinmuodoin ne, jotka perustautuvat uskoon, siunataan uskovan Aabrahamin kanssa.
    10. Sillä kaikki, jotka perustautuvat lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia; sillä kirjoitettu on: "Kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa, niin että hän sen tekee".
    11. Ja selvää on, ettei kukaan tule vanhurskaaksi Jumalan edessä lain kautta, koska "vanhurskas on elävä uskosta".
    12. Mutta laki ei perustaudu uskoon, vaan: "Joka ne täyttää, on niistä elävä".
    13. Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme - sillä kirjoitettu on: "Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu" -
    14. että Aabrahamin siunaus tulisi Jeesuksessa Kristuksessa pakanain osaksi ja me niin uskon kautta saisimme luvatun Hengen.
    15. Veljet, minä puhun ihmisten tavalla. Eihän kukaan voi kumota ihmisenkään vahvistettua testamenttia eikä siihen mitään lisätä.
    16. Mutta nyt lausuttiin lupaukset Aabrahamille ja hänen siemenelleen. Hän ei sano: "Ja siemenille", ikäänkuin monesta, vaan ikäänkuin yhdestä: "Ja sinun siemenellesi", joka on Kristus.
    17. Minä tarkoitan tätä: Jumalan ennen vahvistamaa testamenttia ei neljänsadan kolmenkymmenen vuoden perästä tullut laki voi kumota, niin että se tekisi lupauksen mitättömäksi.
    18. Sillä jos perintö tulisi laista, niin se ei enää tulisikaan lupauksesta. Mutta Aabrahamille Jumala on sen lahjoittanut lupauksen kautta.
    19. Mitä varten sitten on laki? Se on rikkomusten tähden jäljestäpäin lisätty olemaan siihen asti, kunnes oli tuleva se siemen, jolle lupaus oli annettu; ja se säädettiin enkelien kautta, välimiehen kädellä.
    20. Välimies taas ei ole yhtä varten; mutta Jumala on yksi.
    21. Onko sitten laki vastoin Jumalan lupauksia? Pois se! Sillä jos olisi annettu laki, joka voisi eläväksi tehdä, niin vanhurskaus todella tulisi laista.
    22. Mutta Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle, että se, mikä luvattu oli, annettaisiin uskosta Jeesukseen Kristukseen niille, jotka uskovat.
    23. Mutta ennenkuin usko tuli, vartioitiin meitä lain alle suljettuina uskoa varten, joka oli vastedes ilmestyvä.
    24. Niinmuodoin on laista tullut meille kasvattaja Kristukseen, että me uskosta vanhurskaiksi tulisimme.
    25. Mutta uskon tultua me emme enää ole kasvattajan alaisia.
    26. Sillä te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa.
    27. Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet.
    28. Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa.
    29. Mutta jos te olette Kristuksen omat, niin te siis olette Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan.

    kirje galatalaisille (1992 käännös)

    Ei laki vaan usko
    1 Te mielettömät galatalaiset, kuka teidät on lumonnut? Asetettiinhan teidän silmienne eteen aivan avoimesti Jeesus Kristus ristiinnaulittuna! 2 Vastatkaa vain tähän kysymykseen: saitteko te Hengen tekemällä lain vaatimat teot vai kuulemalla ja uskomalla evankeliumin? 3 Kuinka voitte olla noin mielettömiä! Te aloititte Hengen varassa. Pyrittekö nyt päämäärään omin avuin? 4 Turhaanko tämä kaikki on tullut teidän osaksenne? Tuskinpa vain. 5 Lahjoittaako Jumala teille Hengen ja antaako hän voimatekojen tapahtua teidän keskuudessanne sen tähden, että te noudatatte lain käskyjä, vai sen tähden, että te uskotte kuulemanne evankeliumin? 6 Muistattehan Abrahamin: "Hän uskoi Jumalan lupaukseen, ja Jumala katsoi hänet vanhurskaaksi."

    7 Tietäkää siis, että todellisia Abrahamin jälkeläisiä ovat ne, joilla on usko. 8 Pyhät kirjoitukset tiesivät jo edeltäpäin, että Jumala tekee vanhurskaiksi kansat, kun ne uskovat. Jumala näet ilmoitti edeltäpäin Abrahamille hyvän sanoman: sinun kanssasi saavat kaikki kansat siunauksen. 9 Näin ne, joilla on usko, saavat siunauksen yhdessä Abrahamin kanssa, joka uskoi. 10 Ne taas, jotka luottavat lain noudattamiseen, ovat kirouksen alaisia. Onhan kirjoitettu: "Kirottu on jokainen, joka ei tee kaikkea, mitä lain kirja käskee." 11 On selvää, ettei kukaan tule Jumalan silmissä vanhurskaaksi lakia noudattamalla, sillä "uskosta vanhurskas saa elää". 12 Mutta laki ei rakenna mitään uskon varaan, vaan: "Joka tekee mitä laki vaatii, saa siitä elämän." 13 Kristus on lunastanut meidät vapaiksi lain kirouksesta tulemalla itse kirotuksi meidän sijastamme, niin kuin on kirjoitettu: "Kirottu on jokainen, joka on ripustettu paaluun." 14 Näin tapahtui, jotta kaikki muutkin kansat Kristuksen Jeesuksen yhteydessä saisivat Abrahamille luvatun siunauksen ja me häneen uskovina saisimme luvatun Hengen.

    Lupaus ja laki
    15 Veljet, otan esimerkin tavallisesta elämästä. Ihmisenkään laatimaa vahvistettua testamenttia ei kukaan voi tehdä mitättömäksi, eikä siihen voi lisätä mitään. 16 Nyt on lupaukset annettu Abrahamille ja hänen jälkeläiselleen. -- Tässä kohdassa ei sanota "jälkeläisille", mikä tarkoittaisi monia, vaan siinä puhutaan yhdestä: "sinun jälkeläisellesi", ja tämä on Kristus. -- 17 Tarkoitan sitä, että neljäsataakolmekymmentä vuotta myöhempi laki ei voi kumota Jumalan aikoinaan vahvistamaa testamenttia ja tehdä hänen lupaustaan tyhjäksi. 18 Jos perinnön saaminen perustuisi lakiin, se ei enää perustuisikaan lupaukseen. Jumala on kuitenkin juuri lupauksellaan lahjoittanut perinnön Abrahamille.

    Lain tarkoitus
    19 Mikä sitten on lain tarkoitus? Se säädettiin perästäpäin osoittamaan rikkomukset, kunnes tulisi se jälkeläinen, jota lupaus koski. Lain luovuttivat enkelit välittäjää käyttäen. 20 Mutta välittäjää ei tarvita vain yhtä varten. Jumala on yksi.
    21 Onko laki siis ristiriidassa Jumalan lupausten kanssa? Ei toki! Jos olisi annettu laki, joka pystyy tekemään eläväksi, silloin vanhurskaus todella perustuisi lain noudattamiseen. 22 Pyhä kirjoitus on kaiken sulkenut synnin vankilaan sitä varten, että se, mitä on luvattu, annettaisiin niille, jotka uskovat Jeesukseen Kristukseen. 23 Mutta ennen kuin uskon aika tuli, me jouduimme olemaan lain vartioimina ja sen vankeina, kunnes usko ilmestyisi. 24 Näin laki oli meidän valvojamme Kristuksen tuloon asti, jotta me sitten tulisimme vanhurskaiksi uskosta. 25 Nyt uskon ilmestyttyä emme enää ole valvojan alaisia.

    26 Te kaikki olette Jumalan lapsia, kun uskotte Kristukseen Jeesukseen. 27 Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne. 28 Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi. 29 Ja jos te kerran olette Kristuksen omia, te olette Abrahamin jälkeläisiä ja saatte periä sen, mikä hänelle oli luvattu

    -----------------------------------------------------
    "Kristuksessa kastetut eli parannuksen tehneet ja siten saaneet Pyhän Hengen päälleen. Menkää kaikkeen maailmaan saarnaten evankeliumia ja kastakaa heitä opetuslapsiksi. eli kaste käsky ja Pyhän Hengen vuodatus opetuslapsille. Taivaanvaltakunnan avaimet, joiden kautta valta on vain opetuslapsilla ja heidän seuraajillaan, antavat vallan päästä synneistä. Täytyy olla uskolla vastaanottanut Pyhä Hengen, jotta voi käyttää avaimia. Siis vaikka osaisi Raamatun ulkoa ja uskoisi sen oikeaksi, ei ilman Kristuksen kastetta ja Pyhää Henkeä pääse taivaiseen, ellei ole pieni lapsi, joka ei ole rikkonut lakia."

    Melkein kaikesta tuosta olen samaa mieltä kanssasi (vain lasten syntisyydestä olen eri mieltä, mutta se ei ole tässä kohtaa ehkä oleellista...), Amen. Ilman Kristuksen kastetta ja Pyhää Henkeä ei pääse Taivaaseen, niin minäkin Raamatustani tulkitsen. Mutta se, mistä ehkä olemme eri mieltä, on:

    a)mitä on parannus? kuinka se tapahtuu?
    b)kuka on uskova?
    c)kuinka voi saada Jumalan Pyhän Hengen?

    "Pyhä kirjoitus on kaiken sulkenut synnin vankilaan sitä varten, että se, mitä on luvattu, annettaisiin niille, jotka uskovat Jeesukseen Kristukseen." Gal.3:22

    Luther: ""Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle, että se, mikä luvattu oli, annettaisiin uskosta Jeesukseen Kristukseen niille, jotka uskovat". Tässä hän riistää meiltä ansion sanoessaan kaikkia syyllisiksi ja synnin alle suljetuiksi. Sitten hän lisää tähän lupauksen, nimittäin syntien anteeksiantamusta ja vanhurskautusta koskevan, ja lisää vielä senkin, miten lupauksen kohde voidaan saada, nimittäin uskolla. Tämä ajatuksenkulku, joka perustuu itse lupauksen luonteeseen, onkin Paavalilla etualalla, ja siihen hän useasti palaa. Ei voidakaan keksiä eikä kuvitella mitään, millä tämä Paavalin perustelu voitaisiin kumota. Sen vuoksi ei pitäisi hurskaiden ihmisten millään muotoa sallia itseltään riistettävän tätä lausetta, että me saamme syntien anteeksiantamuksen Kristuksen tähden uskon kautta. Tässä heillä on varma ja luja lohdutus synnin kauhistuksia, iankaikkista kuolemaa ja kaikkia helvetin portteja vastaan.
    Koska me siis saamme syntien anteeksiantamuksen ja Pyhän Hengen yksinomaan uskolla, meidät vanhurskauttaa yksin usko. Pidetäänhän niitä, jotka ovat sovitetut, vanhurskaina ja Jumalan lapsina laupeudesta, Kristuksen tähden, ei suinkaan oman puhtautensa tähden, kunhan he vain uskolla omistavat tämän laupeuden. Sen tähden Raamattukin todistaa, että meidät luetaan vanhurskaiksi uskon kautta."

    Erkki Reinikainen, Näin on kirjoitettu. Vanhurskas=Jumalalle kelpaava. Uudestisyntyminen=parannus.

    Näkökohtia uskon, uudestisyntymisen ja vanhurskauden keskinäisestä suhteesta

    Raamattu osoittaa, että synti erottaa ihmisen Jumalasta. Paavali totesi efesolaisista, että he olivat kuolleet syntiensä tähden (Ef. 2: l). Jaakob muistuttaa kirjeessään, että myös Jumalan lapsissa on perisynnin vaikutukset lihallisina himoina. Jos niille antaa vallan, ne synnyttävät synnin ja kun synti tulee täytetyksi, se aiheuttaa hengellisen kuoleman (Jaak. l: 13—15). Tällöin ihminen ei voi uskoa ja hän on menettänyt vanhurskautensa.Päästäkseen jälleen Jumalan lapseuteen tulee epäuskoisen ihmisen saada parannuksen armo. Hengellisesti kuollut ihminen ei voi tehdä mitään omin voimin itsensä auttamiseksi elämään. Jo kääntyminen takaisin "isän kotiin päin" on kokonaan Jumalan tekoa. Jeesus sanoi juutalaisille saarnatessaan Kapemaumissa: "Ei taida kenkään minun tyköni tulla, ellei Isä, joka minun lähetti, vedä häntä" (Joh. 6: 44). Lain tehtävänä on johdattaa ihmistä Kristuksen luo. Samoin myös Jumalan rakkaus, sanan julistus ja elämän kohtalot vetävät ihmistä parannukseen. Tunnustuskirjojen kirjassa

    "Yksimielisyyden ohje" kohdassa "Vapaa tahto" todetaan:

    "Kääntymys Jumalan tykö on kokonaan Jumalan, Pyhän Hengen, sen oikean mestarin aikaansaannosta, hä-nen, joka yksin meissä tämän kaiken toteuttaa; siinä tarkoituksessa hän säännöllisenä työvälineenään käyttää pyhän sanansa saamaa ja kuulemista. — — — Käännettävänä oleva ihmistahto ei ensinkään osallistu tähän toimintaan, se vain alistuu Jumalan toimintaan, kunnes ihminen on uudestisyntynyt." Todellinen ja oikea parannus ei itse asiassa ole muuta kuin katumusta ja peljästystä synnin tähden, mutta kuitenkin samalla evankeliumin ja sen keskeisen sisällön, synneistäpäästön uskomista, että synti on anteeksi annettu ja armo Kristuksen ansion tähden ja hänen kauttansa ansaittu. Tämä usko sitten lohduttaa ja rauhoittaa sydämen (Ks. Augsburgin tunnustus, 12. Parannus). Evankeliumi synnyttää uskon, sillä usko tulee kuulemisesta, mutta kuuleminen Jumalan sanan kautta (Room. 10: 17). Uskon este, synti, tulee poistetuksi, kun Jumala evankeliumin kautta Pyhässä Hengessä antaa synnit anteeksi Kristuksen ansion tähden. Sillä Kristus on sovittanut meidän syntimme ja lunastanut meidät lain tuomiosta ja kirouksesta. Kaikesta tästä on Raamatun kirjoituksissa runsaasti todistuksia.

    Tällaisen uskon saamista varten on Jumala antanut maan päälle valtakuntansa ja siinä asuvat Jumalan lapset. Kristus kehottaakin ensimmäiseksi etsimään aina Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan (Matt. 6: 33). Valtakuntaansa pyhien yh-teyteen Jumala on kätkenyt Kristuksessa kaikki viisauden ja taidon tavarat (Koi. 2: 2, 3), sillä elävä seurakunta on Kristuksen ruumis, "joka kaikki kaikissa täyttää" (Ef. l: 22, 23). Seurakunnan pää on Kristus. Kristuksen ruumiin jäsenille. Jumalan lapsille, on annettu suuri aarre hoidettavaksi uskon kautta.

    Tämä aarre on evankeliumi, joka "on Jumalan voima" (Room. l: 16). Pyhä Henki on tehnyt sanasta elävää ja virvoittavaa "vettä", joka puhdistaa sen vastaanottajan kaikista synneistä. Jeesus puhui tästä vedestä samarialaiselle vaimolle Jaakobin lähteellä sa-noen: "Joka siitä vedestä juo, jonka minä hänelle annan, ei hän janoo ijankaikkisesti; vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kuohuu ijankaikkiseen elämään" (Joh. 4: 14). Jeesuksen sanoista on selvästi nähtävissä, ettei kysymyksessä ole kaste, vaan Pyhän Hengen kautta julistettu evankeliumi.

    Erityisesti uskon saamista varten on Jumala säätänyt saamaviran, mutta samalla kaikki Jumalan lapset ovat hengellisiä pappeja. Luther toteaakin yhdeksännentoista kolminaisuudenpäivän jälkeisen sunnuntain saamassaan: "Mutta nyt on alkanut kultai-nen vuosi, kun Jumala niin täyttää jokaisen suun, että voi sanoa toiselle: 'Sinulle olkoot syntisi anteeksi annetut, olet missä olet'!" (Lutherin Kirkkopostilla III). Lutherin ajatus yhtyy Pietarin Jumalan lapsille kirjoittamaan toteamukseen: "Mutta te olette valittu suku, kuninkaallinen pappeus, pyhä kansa, omaisuuden kansa, ilmoittamaan sen voimaa, joka teitä pimeydestä ihmeelliseen valkeuteensa kutsunut on" (l. Piet. 2: 9). Luther korostaa toisessa edellä mainitun sunnuntain saamassaan Pyhän Hengen voimalla saarnatun suullisen sanan välttämättömyyttä uskon syntymisessä ja säilymisessä. Hän toteaa näin:
    "Siksipä minä olen aina opettanutkin, että ensiksi, ennen kaikkea muuta, täytyy olla käsillä suullisen sanan, ja että tämä sana on käsitettävä korvin, mikäli Pyhän

    Hengen on päästävä sydämeen. Pyhän Hengen, joka sitten sanan avulla ja välityksellä valaisee sydämen ja vaikuttaa uskon. Usko siis ei tule eikä se pysy muulla tavalla kuin kuulemisen ja evankelumin ulkonaisen saarnan välityksellä; näiden kautta se sekä pääsee alkuun että kasvaa eli vahvistuu" (Kirkkopostilla III). Parannussaarnaan ja evankeliumin julistamiseen on Herran käsky. Ylösnousemuksensa jälkeen Kristus ilmestyi opetuslapsilleen ja antoi käskyt, joiden sisältö eri evankeliumien mukaan on seuraava:
    "Minulle on annettu kaikki voima taivaassa ja maan päällä. Menkäät siis ja opettakaat (eli tehkäät opetuslapsiksi) kaikkea kansaa, ja kastakaat heitä nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen, ja opettakaat heitä pitämään kaikki, mitä minä olen teille käskenyt. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä, maailman loppuun asti"(Matt. 28: 18-20).

    "Menkäät kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa! evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan, se tulee autuaaksi; mutta joka ei usko, se kadotetaan"
    (Mark. 16: 15, 16).

    "Niin on kirjoitettu, ja niin tuli Kristuksen kärsiä ja nousta kuolleista kolmantena päivänä, ja saarnattaman hänen nimeensä parannusta ja syntein anteeksi antamusta kaikissa kansoissa, ruveten Jerusalemista. Mutta te olette näiden todistajat" (Luuk. 24: 46—48).

    "Rauha olkoon teille! niinkuin Isä minun lähetti, niin minä myös lähetän teidät. Ja kuin hän (Jeesus) nämät sanonut oli, puhalsi hän heidän päällensä ja sanoi heille: ottakaat Pyhä Henki: Joille te synnit anteeksi annatte, niille ne anteeksi annetaan, ja joille te ne pidätte, niille ne ovat pidetyt" (Joh. 20: 21—23).

    Tämän lisäksi Kristus ennen kuolemaansa antoi "avainten vallan" myös yksityiselle uskovaiselle — Pietarille (Matt 16: 19).
    Jumalan suunnaton voima, evankeliumi, on annettu uskon kautta Pyhässä Hengessä "savisiin astioihin", että nähtäisiin sen lähtevän Jumalasta eikä meistä (2 Kor. 4: 5—7).
    Uskoon liittyy aina uudestisyntyminen. Kun evankeliumin kautta syntyy usko, silloin hengellisesti kuollut herää kuolleista. Hänestä tulee jälleen hengellisesti elävä eli hän uudestisyntyy. Tätä uudestisyntymää ei pidä sekoittaa pyhitykseen ja uuteen elämään, jotka ovat aina uskon ja vanhurskauttamisen seuraamusta.

    Jeesuksen yöllinen keskustelu Nikodemuksen kanssa, josta kerrotaan Johanneksen evankeliumin kolmannessa luvussa, on valaiseva esimerkki uudestisyntymisestä. Siinä Jeesus toteaa, että "ellei joku vastuudesta synny (= uudestisynny), ei hän taida Jumalan valtakuntaa nähdä" ja "ellei joku synny vedestä ja Hen-gestä, ei hän taida Jumalan valtakuntaan sisälle tulla". Nikodemus ei ymmärtänyt Jeesuksen puhetta ja kysyi sen tähden: "Kuinka ne taitavat tapahtua?" Jeesuksen vastaus osoitti, että uudestisyntyminen liittyi uskoon. Hän sanoi Nikodemukselle: "Niin kuin Moses ylensi käärmeen korvessa, niin myös Ihmisen Poika pitää ylennettämän: että jokainen, joka uskoo hänen päällensä, ei pidä hukkuman, mutta ijankaikkisen elämän saaman." Raamatun kokonaisuuteen viitaten on todettava, ettei Jeesus edellä puhu kasteesta, vaan Pyhässä Hengessä saarnatusta evankeliumista, joka synnyttää uskon.
    Tätä raamatullista tulkintaa vahvistavat Jaakobin ja Pietarin kirjoitukset uudestisyntymisestä. Pietari kirjoittaa: "Tehkäät puhtaaksi teidän sielunne totuuden kuuliaisuudessa. Hengen kautta, veljelliseen rakkauteen, joka vilpitöin olis, ja olkaat keskenänne palavaisessa rakkaudessa puhtaasta sydämestä, niinkuin ne, jotka jälleen syntyneet (= uudestisyntyneet) ovat ei katoovaisesta, vaan katoomattomasta siemenestä, elävästä Jumalan sanasta, joka ijankaikkisesti pysyy" (l Piet. l: 22, 23). Tämä on se sana, joka Jumalan lasten keskuudessa saarnataan, kuten Pietari

    sanoo (Piet. l: 25). Jaakob puolestaan kirjoittaa: "Hän (Jumala) on meidät synnyttänyt tahtonsa jälkeen totuuden sanalla, että me uutiset hänen luontokappaleistansa olisimme" (Jaak. l: 18). Myös Paavali kertoo, kuinka hän on synnyttänyt evankeliumin kautta Jeesuksessa Kristuksessa (l Kor. 4: 15). Teemme sen johtopäätöksen, että uudestisyntyminen tapahtuu uskon kautta parannuksessa. Augsburgin tunnustuksen puolustuksen kohdassa "Vastaus vastustajien esittämiin todistuksiin" todetaan edellä esitettyä Jaakobin kirjeen kohtaa käsiteltäessä muun muassa: "Sanoessaan meitä evankeliumista syntyneiksi hän opettaa, että me olemme uskon kautta uudestisyntyneitä ja vanhurskautettuja: Omistetaanhan Kristusta koskeva lupaus ainoastaan uskolla."

    Sen lisäksi, mitä edellä kohdassa "Uskonvahurskaus" on kirjoitettu uskon ja vanhurskauden suhteesta, todetaan seuraavaa. Ihminen tulee vanhurskaaksi sydämen uskolla, toisin sanoen elävä usko omistaa Kristuksen vanhurskauden iankaikkiseksi autuudeksi (Room. 10: 9, 10). Koska "me siis olemme uskosta van-hurskaaksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herran Jeesuksen Kristuksen kautta" (Room. 5: l). Tunnustuskirjojen kirjassa "Yksimielisyyden ohje" todetaan kohdassa "Jumalan edessä kelpaava uskonvanhurskaus" muun muassa, että "kääntymyksessä sytytetään meihin Pyhän Hengen kautta evankeliumin kuulemisesta usko. Tämä tarttuu Jumalan armoon Kristuksessa, ja sen kautta persoona vanhurskautetaan."

    Meidän vanhurskautemme on kokonaan kolmiyhteisen Jumalan teko. Vanhurskaudessamme ovat vaikuttamassa Isän rakkaus, armo ja laupeus, Pojan lunastus, sovitus ja kuuliaisuus sekä Pyhän Hengen eläväksi tekevä voima sanan kautta. Myös meidän uskomme, jolla me otamme vastaan ja omistamme vanhurskauden, on Jumalan teko evankeliumin kautta. Uskolla itsellään ei ole voimaa vanhurskaaksi tekemisessä. Voima on kokonaan Kristuksen ansiossa ja teossa, jonka usko tavoittaa. Johannes kirjoittaa: "Niille, jotka hänen (Jeesuksen) ottivat vastaan, antoi hän voiman Jumalan lapsiksi tulla, jotka uskovat hänen nimensä päälle, jotka ei verestä eikä lihan tahdosta, ei myös miehen tahdosta, mutta Jumalasta syntyneet ovat" (Joh. l: 12, 13).

    Kristillisessä kielenkäytössä kuvataan usein vanhurskautta vaatteella. Jumalan lapsi on puettu Kristuksen vanhurskauden pukuun. Tämä "kaanaankieli" perustuu Raamatun vertauskuviin. Jesaja käyttää tätä kuvaa kertoessaan vanhurskautetun ilosta. Hän kirjoittaa: "Minä iloitsen suuresti Herrassa, ja minun sieluni riemuitsee minun Jumalassani; sillä hän puetti minun autuuden vaatteilla, ja verhoitti minun vanhurskauden hameella: niinkuin ylkä kaunistettu papillisella kaunistuksella, ja niinkuin morsian kaunistettu kaunistuksessansa" (Jes. 61: 10).

    Esimerkeiksi vanhurskauttamistapahtumista, joissa on edellä esitetyn mukainen vertauskuva, otetaan Raamatun parannuskertomukset Aadamista ja Eevasta, ylipappi Joosuasta ja tuhlaajapojasta.

    Ensimmäisen Mooseksen kirjan 3. luvussa kerrotaan, kuinka Aadam ja Eeva pelkäsivät, kun he syntiinlankeemuksen jälkeen kuulivat Jumalan äänen. Heidän tuntonsa heräsivät ja he näkivät olevansa alasti. Jumalan edessä he tunnustivat syntinsä. He saivat kuulla lupauksen vaimon siemenestä — Kristuksesta. Kristus oli polkeva rikki käärmeen, perkeleen, pään eli oli särkevä sielunvihollisen työt. Mies ja vaimo saivat kuulla myös Kristuksen kärsimyksestä ja sovituksesta, kun Jumala ilmoitti, että käärme oli pistävä vaimon siementä kantapäähän. Aadam ja Eeva uskoivat ja uudestisyntyivät lupauksen sanan kautta ja omistivat vanhurskauden, sillä "Herra Jumala teki Aadamille ja hänen emännällensä nahoista hameet, ja puetti heidän yllensä."

    Profeetta Sakarjan kirjan 3. luvussa kerrotaan ylipappi Joosuan parannuksesta. Kertomus on profeetan näky, josta ilmenee, kuinka Jumala on temmannut synteihinsä hukkuvan Joosuan niinkuin kekäleen tulesta. Tämän voimme ymmärtää Joosuan "kääntymiseksi kotiin päin" Jumalan kutsumana. Joosua seisoi synnin saastaisissa vaatteissa Herran enkelin eli ilmeisesti profeetta Haggain edessä (Ks. Haggain kirja). Joka tapauksessa läsnä oli pyhäin joukko. Joosua riisuttiin saastaisista vaatteista. Tämän tapahduttua ylipapille sanottiin: "Katso, minä olen ottanut sinuita pois syntis." Vaatteiden riisuminen oli kuva syntien anteeksiantamuksen saarnasta. Tämän jälkeen voimme sanoa, että Joo-sua uskoon tulleena ja hengellisesti elävänä omisti vanhurskauden. Tätä kuvaavat kertomuksen sanat Joosuan pukemisesta puhtaaseen lakkiin ja juhlavaatteisiin.

    Kolmas esimerkiksi valittu kertomus on Luukkaan evankeliumin 15. luvussa oleva vertaus tuhlaajapojasta. Tästäkin kertomuksesta on löydettävissä vastaava Jumalan armojärjestys, kuin mikä on edellä kerrotuissa. Poika oli menettänyt synnin kautta uskonsa. Jumala vaikutti kuitenkin hänen sydämessään "vieraalla maalla" synnintunnon. Tämän lisäksi Isän rakkaus, "suun annot", vetivät häntä parannukseen. Poika katui syntejään ja hänelle tapahtui laupeus. Myös tässä tapauksessa kuten Joosuan tapauksessa, palvelijat pukivat armahdetun parhaisiin vaatteisiin. "Parhaat vaatteet" ovat Kristuksen vanhurskaus. Isä sanoi tämän jälkeen: "Tämä minun poikani oli kuollut, ja virkosi jälleen: hän oli kadonnut, ja on taas löydetty." Parannuksen kautta poika oli päässyt kotiin, Jumalan valtakuntaan, jossa syntyi riemu kadonneen löytämisestä.

    Samalla kertaa vanhurskas ja syntinen

    Vaikka Jumalan lapsi on vapahdettu synnistä ja tullut vanhurskauden palvelijaksi (Room. 6: 18), häneen kuitenkin syntiä vastaan taistelustaan huolimatta synti aina tarttuu ja tekee hitaaksi (Hebr. 12: l). Johannes kirjoittaa synnistä, joka vielä vaikuttaa vanhurskaassakin ihmisessä, seuraavat sanat: "Jos me sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me petämme itsemme, ja ei ole totuus meissä" (l Joh. l: 8). Vanhurskas Paavali löysi jäsenistään synnin lain. Hän kirjoittaa: -
    "Minä tiedän, ettei minussa, se on: minun lihassani, mitään hyvää asu. Sillä tahto minulla on, vaan täyttää

    hyvää, en minä sitä löydä. Sillä hyvää, jota minä tah-don, en minä tee, vaan pahaa, jota en minä tahdo, teen minä. Mutta jos minä teen, jota en minä tahdo, niin en minä sitä enää tee, vaan synti, joka minussa asuu. Niin minä löydän itsessäni lain, joka tahtoo hyvää tehdä, että minussa pahuus riippuu kiinni. Sillä minulla on halu Jumalan lakiin, sisällisen ihmisen puolesta; mutta minä näen toisen lain minun jäsenissäni, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja ottaa minun vangiksi synnin laissa; joka minun jäsenissäni on. Minä viheliäinen ihminen: kuka päästää minun tästä kuoleman ruumiista?

    Minä kiitän Jumalaa Jeesuksen Kristuksen meidän Herramme kautta. Niin minä itse palvelen nyt mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia" (Room. 7: 18—25).

    Ihminen ei "vanhan osan" puolesta tule pyhäksi. Perisynti on todella turmellut meidät perinjuurin. Vanhurskauttaessaan mei-dät Jumala ei vuodata meihin mitään sellaista sisällistä pyhyyttä, joka poistaa perisynnin vaikutukset. Tämä ei merkitse sitä, että me eläisimme synnissä, "sillä Jumalan armo, kaikille ihmisille terveellinen, on ilmestynyt, joka meidät opettaa kaiken jumalattoman menon hylkäämään ja maailmalliset himot, ja tässä maailmassa siviästija hurskaasti ja jumalisesti elämään" (Tiit. 2: 11, 12). Jumalan lapset ovat saaneet Jumalan ja Kristuksen Hengen, että he lihan työt hengen kautta kuolettaisivat (Room. 8: 9—14). Uskovainen on samalla kertaa vanhurskas ja syntinen. Mutta hän ei ole synnin orja, sillä hän ei ole saanut orjuuden henkeä, vaan valittujen lasten hengen (Room. 8: 15).

    Erittäin vaarallisena on pidettävä sitä harhaoppia, jonka mukaan ihminen uskoon tultuaan ei enää tee syntiä. Tästä opista Johannes kirjeessään erityisesti varoittaa (l Joh. l: 8, 10). Yhtä vaarallinen harhaoppi on käsitys, että vaikka ihminen tekisi kuinka paljon tahansa syntiä, se ei kadota, kunhan hän vain uskoo. Näihin harhoihin on ollut vaikuttamassa muun muassa se, että eräät Raamatun kohdat on tulkittu väärin.

    Kristus opettaa, että hän on opetuslapsissa ja nämä hänessä (Joh. 14: 20). Paavali kirjoittaa efesolaisille ja toteaa, että Jumalan lapset ovat Kristuksen ruumiin jäsenet, hänen lihastansa ja luistansa (Ef. 5: 39. Huom. "Hänen lihastansa ja luistansa" ei ole uudemmassa kirkkoraamatun käännöksessä.) Pietari kirjoittaa yhdenkaltaisessa uskossa oleville vanhurskaille ja sanoo heidän saaneen lahjaksi suuret ja kalliit lupaukset, että he niiden kautta tulisivat Jumalan luonnosta osallisiksi välttääkseen maailman himot (2 Piet. l: 4).
    Näissä ei ole kysymys muuttumisesta Kristuksen kaltaiseksi, ei myöskään hänen luontonsa kaltaiseksi. Raamatun mukaan Kristuksen ruumis on hänen seurakuntansa maan päällä (Esim. Ef. l: 22, 23; Koi. l: 18). Tämän ruumiin, seurakunnan, jäseniä todellakin ovat kaikki Jumalan lapset ja heillä kullakin on oma tehtävänsä (l Kor. 12: 12—27). Kristus on omissaan Henkensä kautta, sillä "jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei se ole hänen omansa" (Room. 8: 9). Näin armo liittää meidät Kristukseen uskon kautta ja antaa meille hänen mielensä, että me tietäisimme, mikä on Herran mieli ja mitä Jumala on meille antanut (l Kor. 2: 12, 16). Jumalan luonnosta me olemme osalliset omistamalla uskon kautta Kristuksen kokonaan vanhurskaudeksemme.

    "Sentähden jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luontokappale; sillä vanhat ovat kadonneet, katso, kaikki ovat uudeksi tulleet. Mutta ne kaikki ovat Jumalasta, joka meitä on itse kanssansa sovittanut Jeesuksen Kristuksen kautta, ja antoi meille viran sovinnosta saarnata.
    Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itse kanssansa, ja ei lukenut heille heidän syntiänsä, ja on meissä sovintosaarnan säätänyt" (2 Kor. 5: 17—19).

    Äänestä

  • Te vanhoillislestadiolaiset, kuka on teidät vimmannut totuutta uskomasta.
    Kirjoitettu on sanottukin, mutta kun korvat *syyhyää* saarnatkaa meille valhe saaarnatkaa peto
    Jj asaarnaaja sanoo näinhän on *ennenkin* uskottu..
    Voi hulluuden hulluus.

    Kiitos vastauksesesta, se oli vaan aika pitkä ja vei aikaa kahlata se läpi. Poimin sieltä muutamia kohtia kuitenkin tähän.

    "Evankeliumi synnyttää uskon, sillä usko tulee kuulemisesta, mutta kuuleminen Jumalan sanan kautta (Room. 10: 17). Uskon este, synti, tulee poistetuksi, kun Jumala evankeliumin kautta Pyhässä Hengessä antaa synnit anteeksi Kristuksen ansion tähden. Sillä Kristus on sovittanut meidän syntimme ja lunastanut meidät lain tuomiosta ja kirouksesta. Kaikesta tästä on Raamatun kirjoituksissa runsaasti todistuksia." Amen.

    "Jeesuksen yöllinen keskustelu Nikodemuksen kanssa, josta kerrotaan Johanneksen evankeliumin kolmannessa luvussa, on valaiseva esimerkki uudestisyntymisestä. Siinä Jeesus toteaa, että "ellei joku vastuudesta synny (=uudestisynny), ei hän taida Jumalan valtakuntaa nähdä" ja "ellei joku synny vedestä ja Hengestä, ei hän taida Jumalan valtakuntaan sisälle tulla". Nikodemus ei ymmärtänyt Jeesuksen puhetta ja kysyi sen tähden: "Kuinka ne taitavat tapahtua?" Jeesuksen vastaus osoitti, että uudestisyntyminen liittyi uskoon. Hän sanoi Nikodemukselle: "Niin kuin Moses ylensi käärmeen korvessa, niin myös Ihmisen Poika pitää ylennettämän: että jokainen, joka uskoo hänen päällensä, ei pidä hukkuman, mutta ijankaikkisen elämän saaman." Raamatun kokonaisuuteen viitaten on todettava, ettei Jeesus edellä puhu kasteesta, vaan Pyhässä Hengessä saarnatusta evankeliumista, joka synnyttää uskon."

    Niin, evankeliumi synnyttää uskon. Amen sille. Mitä sinä ymmärrät evankeliumilla? Minä näen sen ilosanomana Jeesuksen Kristuksen sovitustyöstä ja sitä kautta saatavasta vanhurskaudesta ja pelastuksesta, jotka meille uskossa lahjoitetaan. Tämä ilosanoma, evankeliumi synnyttää uskon Jumalan Pyhän Hengen työn kautta. Oletko samaa mieltä?

    Edelleen jatkan hiukan laajemmin eli Jumalan sana, joka jakaantuu laiksi ja evankeliumiksi sekä Saarnavirasta.

    Edelleen lähteenä On Erkki Reinikaisen kirja "Myrskyt lakkaavat", josta teksti on kopioitu.

    Evankeliumi on pohjimmiltaan synninpäästö. Seuraavassa lainattu teksti:

    JUMALAN SANASTA JA SAARNAVIRASTA

    "Jumalan sana on elävä ja voimallinen, ja terävämpi kuin joku kaksiteräinen miekka, ja tunkee lävitse, siihen asti kuin se sielun ja hengen eroittaa, ja jäsenet ja ytimet, ja on ajatusten ja sydämen aivoitusten tuomari" (Hebr. 4:12). Jumalan sana on lakia ja evankeliumia.

    Laki

    Lain kautta ei kukaan voi tulla vanhurskaaksi, mutta sen kautta tulee synnin tunto. Paavali kirjoittaa roomalaisille: "Sentähden ettei yksikään liha taida lain töiden kautta hänen edessänsä vanhurskautetuksi tulla, sillä lain kautta synnin tunto tulee" (Room. 3:20).
    Laki ei tee ketään eläväksi, mutta se osoittaa synnin kautta epäuskoisen ihmisen kuoleman tilan. Näin lain virka onkin kuoleman virka. Paavali totesi itsestään: "Onko laki synti? Pois se! Mutta en minä muutoin syntiä olisi tuntenut, ellei lain kautta, sillä en minä olisi himostakaan mitään tiennyt, ellei laki olisi sanonut: ei sinun pidä himoitseman. Mutta synti otti tilan käskystä ja kehoitti minussa kaikkinaisen himon, sillä ilman lakia oli synti kuollut. Mutta minä elin muinen ilman lakia. Kuin siis käsky tuli, niin synti taas virkosi, ja minä kuolin: ja niin löydettiin, että käsky, joka minulle oli elämäksi, tuli minulle kuolemaksi.

    Sillä synti, joka otti tilan käskystä, petti minun ja tappoi sen kautta. Laki on kuitenkin itsestänsä pyhä ja käsky on myös pyhä, oikia ja hyvä. Onko siis se, mikä hyvä on, minulle kuolemaksi tullut? Pois se! Mutta että synti synniksi nähtäisiin, on hän minulle hyvän kautta kuoleman saattanut, että synti ylitse määrän synniksi tulis, käskyn kautta" (Room. 7:7—13).
    Lain tehtävänä on johdattaa tuhlaajalapsi Kristuksen tykö, kuten Paavali opettaa Galatian Jumalan lapsia: "Niin on laki ollut meidän opettajamme Kristuksen tykö, että me uskon kautta vanhurskaaksi tulisimme" (Gal. 3:24). "Sillä Kristus on lain loppu, jokaiselle uskovalle vanhurskaudeksi" (Room. 10:4).

    Jumalan lapset eivät ole lain, vaan armon alla. Vanhurskaalle ei ole lakia pantu, vaan jumalattomille (l. Tim. 1:9). Paavali toteaa: "Mutta sitte kuin usko tuli, niin emme enempi ole sen (lain) opettajan alla" (Gal. 3:25).

    Evankeliumi

    Evankeliumi on Jumalan voima itsekullekin uskovaiselle autuudeksi. (Room. 1:16.) Evankeliumin ydin on synneistäpäästö. Johannes kirjoittaa evankeliumissaan: "Ja Jesus taas sanoi heille: rauha olkoon teille! niinkuin Isä minun lähetti, niin minä myös lähetän teidät. Ja kuin hän nämät sanonut oli, puhalsi hän heidän päällensä ja sanoi heille: ottakaat Pyhä Henki: joille te synnit anteeksi annatte, niille ne anteeksi annetaan, ja joille te ne pidätte, niille ne ovat pidetyt" (Joh. 20:21—23). Jeesus antoi opetuslapsilleen. Jumalan lapsille, vallan Pyhän Hengen kautta päästää sidottuja synneistään. Apostolien teoissa kerrotaan, kuinka Filippus saarnasi evankeliumia Etiopian kuningattaren kamaripalvelijalle, Pietari Korneliuksen huoneessa ja Paavali Lydian ja Filipin vanginvartijan huoneessa ja kaikki, jotka kuulivat, uskoivat. Jo ensimmäisenä helluntaina tuhannet saivat parannuksen armon evankeliumin kautta.

    Evankeliumi on armoevankeliumi, jonka kautta Jumala lahjoittaa meille Jeesuksessa Kristuksessa ilman omaa ansiotamme uskon ja autuuden. Paavali kirjoittaa efesolaisille: "Armosta te olette autuaiksi tulleet, uskon kautta, ja ette itse teissänne: Jumalan lahja se on: ei töistä, ettei yksikään kerskaisi" (Ef. 2:8). Aikaisemmin oli Paavali kirjoittanut samassa kirjeessään: "Te myös totuuden sanan kuulleet olette, nimittäin evankeliumin teidän autuudestanne: jonka kautta te myös, sittekuin te uskoitte, kiinnitetyt olette lupauksen Pyhällä Hengellä" (Ef. 1:13).

    Evankeliumi synnyttää uutta elämää Pyhän Hengen voimalla. Paavali kirjoittaa korinttolaisille: "Sillä ehkä teillä olis kymmenentuhatta opettajaa Kristuksessa, niin ei teillä kuitenkaan ole monta isää, sillä minä olen teitä Kristuksessa Jeesuksessa siittänyt evankeliumin kautta" (l. Kor. 4:15).

    Elävää evankeliumia voi julistaa vain sellainen, joka on sen itse ensin saanut. Näin on myös koko Jumalan elävän sanan kohdalla.

    Paavali kirjoittaa Korinton Jumalan lapsille: "Mutta minä teen teille tiettäväksi, rakkaat veljet, sen evankeliumin, jonka minä teille ilmoitin, jonka te myös saaneet olette, jossa te myös seisotte, jonka kautta te myös autuaaksi tulette, jos te sen pidätte, minkä minä teille olen ilmoittanut, ellette hukkaan ole uskoneet. Sillä minä olen sen ensin teille antanut, jonka minä myös saanut olen, että Kristus on kuollut meidän synteimme tähden, Raamattuin jälkeen, Ja että hän oli haudattu ja nousi ylös kolmantena päivänä Raamattuin jälkeen" (l. Kor. 15:1-4).

    Edellä puhuessani uudestisyntymisestä ja vanhurskauttamisesta sekä seurakunnasta olen käsitellyt myös niihin liittyen Jumalan sanaa.

    SAARNA VIRASTA (pappeudesta)

    "Papin huulet pitää opin kätkemän, että lakia hänen suustansa kysyttäisiin, sillä hän on Herran Zebaotin enkeli" (Mal. 2:7). Tähän Malakian kirjan sanaan yhtyy myös alustuksen alussa Tiit. l:9:ssä kirjoitettu sana piispasta, että hänen tulee olla "kiinnipitävän puhtaasta ja opettavaisesta sanasta". Paavali myös kirjoittaa itsestään, kuinka hänetkin oli saarnaajaksi ja apostoliksi asetettu, pakanain opettajaksi uskossa ja totuudessa. (l. Tim. 2:7.)

    Jumalan sanan julistaminen yli seurakunnan kuuluu saarnaviralle, johon asetetaan seurakunnan siihen valitsemia. Paavali muistuttaa tästä Timoteusta sanoessaan: "Älä unohda sitä lahjaa, joka sinulle profetian kautta annettu on, vanhimpain kätten päällepanemisessa" (l. Tim. 4:14).

    Saarnavirka on erityisesti annettu uskon saamista varten. Augsburgin tunnustus sanoo saarnavirasta: "Tällaisen uskon saamista varten Jumala on asettanut saarnaviran ja antanut evankeliumin ja sakramentit. Näiden, kuin välineiden kautta ikään hän antaa Pyhän Hengen, joka, missä ja milloin tahtoo, vaikuttaa uskon niissä, jotka kuulevat evankeliumia, joka opettaa, että meillä, jos sen uskomme, on armollinen Jumala Kristuksen ansion kautta eikä oman ansiomme kautta. Näin tuomitaan kasteenuusijat, ynnä muut, jotka opettavat, että me omalla valmistuksellamme, ajattelullamme ja tekemisellämme, ohi evankeliumin ulkonaisen sanan saamme Pyhän Hengen."

    Jeesus antoi opetuslapsilleen käskyn:
    — Menkäät kaikkeen maailmaan ja saarnatkaat evankeliumia kaikille luoduille (Mark. 16:15).
    — Niin on kirjoitettu, ja niin tuli Kristuksen kärsiä ja nousta kuolleista kolmantena päivänä, ja saarnattaman parannusta ja syntein anteeksi antamusta kaikissa kansoissa, ruveten Jerusalemista. Mutta te olette näiden todistajat (Luuk. 24:46—48).
    — Ottakaat Pyhä Henki: Joille te synnit anteeksi annatte, niille ne anteeksi annetaan, ja joille te ne pidätte, niille ne ovat pidetyt (Joh. 20:22—23).

    Yleiseen Pyhän Hengen pappeuteen kuuluu, että jokaisella Jumalan lapsella on voima Jumalalta evankeliumin sanalla synnyttää elävään uskoon. "Te olette valittu suku, kuninkaallinen pappeus, pyhä kansa, omaisuuden kansa, ilmoittamaan sen voi-maa, joka teitä pimeydestä ihmeelliseen valkeuteensa kutsunut on" (l. Piet. 2:9). "Mutta meillä on tämä tavara savisissa astioissa, että se ylönpalttinen voima pitää oleman Jumalalta ja ei meistä" (2. Kor. 4:7).
    Saarnaviran merkitys ilmenee myös Paavalin kirjeessä roomalaisille, kun hän kirjoittaa: "Jokainen, joka Herran nimeä avuksensa huutaa, tulee autuaaksi. Mutta kuinka he sitä avuksensa huutavat, jonka päälle ei he uskoneet? Ja kuinka he sen uskovat, josta ei he ole kuulleet? Mutta kuinka he kuulevat ilman saarnaajaa? Ja kuinka he saarnaavat, ellei heitä lähetetä? Niinkuin kirjoitettu on: oi kuinka suloiset ovat niiden jalat, jotka rauhaa julistavat, niiden, jotka hyvää julistavat" (Room. 10:13—15).

    Saarnavirka on Pyhän Hengen virka. Vain se, joka on osallinen Pyhästä Hengestä, voi julistaa elävää ja eläväksi tekevää sanaa, sillä "evankeliumi on Jumalan voima", ei ihmisten voima. Päästön- ja sideavaimia käytetään vain Pyhän Hengen voimaila (Joh. 20:22—23). Hyvästijättöpuheessaan Jeesus sanoi opetuslapsilleen ja sanoo tänä päivänä kaikille Jumalan lapsille näin: "Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Lohduttajan, että hän teidän kanssanne olis ijankaikkisesti: Totuuden Hengen, jota ei maailma taida ottaa vastaan, sillä ei he näe häntä eikä tunne häntä, mutta te tunnette hänen, sillä hän pysyy teidän tykönänne ja on teissä oleva.

    —Mutta Lohduttaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimeeni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teille kaikki, mitä minä teille sanonut olen.

    —Mutta kuin Lohduttaja tulee, jonka minä teille Isältä lähetän, totuuden Henki, joka Isästä käy ulos, se on minusta todistava. Ja teidän pitää myös todistaman, sillä te olette alusta minun kanssani" (Joh. 14:16—17, 26. Joh. 15:26-27).

    Pietari kirjoittaa Pyhän Hengen virasta: "Ja (profetat) ovat tutkineet, millä taikka minkäkaltaisella ajalla Kristuksen Henki, joka heissä oli, ilmoitti, joka oli jo ennen todistanut niistä vaivoista, jotka Kristuksessa ovat, ja siitä kunniasta, joka niiden jälkeen tapahtuva oli: joille se ilmoitettu oli, sillä ei he itseänsä sen kautta palvelleet, vaan meitä, jotka nyt teille niiden kautta julistetut ovat, jotka teille evankeliumia saarnanneet ovat Pyhän Hengen kautta, taivaasta lähetetyn, jota enkelit nähdä himoitsevat" (l. Piet. 1:11—12). "Ja se tulee teidän en-sin tietää, ettei yksikään prophetia Raamatussa tapahdu omasta selityksestä. Sillä ei yksikään prophetia ole vielä ihmisen tahdosta tuotu edes, vaan pyhät Jumalan ihmiset ovat puhuneet, vaikutetut Pyhältä Hengeltä" (2. Piet. 1:20-21). Ja vielä lainaus Paavalin tessalonikalaiskirjeestä: "Sillä, rakkaat veljet, Jumalalta rakastetut, me tiedämme, kuinka te valitut olette, että meidän evankeliumi on teidän tykönänne ollut, ei ainoastansa puheessa, vaan myös voimassa ja Pyhässä Hengessä, ja vahvassa tiedossa" (l. Tess. 1:4—5).

    Joh.20:19-31
    "19. Samana päivänä, viikon ensimmäisenä, myöhään illalla, kun opetuslapset olivat koolla lukittujen ovien takana, juutalaisten pelosta, tuli Jeesus ja seisoi heidän keskellään ja sanoi heille: "Rauha teille!"
    20. Ja sen sanottuaan hän näytti heille kätensä ja kylkensä. Niin opetuslapset iloitsivat nähdessään Herran.
    21. Niin Jeesus sanoi heille jälleen: "Rauha teille! Niinkuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minäkin teidät."
    22. Ja tämän sanottuaan hän puhalsi heidän päällensä ja sanoi heille: "Ottakaa Pyhä Henki.
    23. Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut; joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt."
    24. Mutta Tuomas, jota sanottiin Didymukseksi, yksi niistä kahdestatoista, ei ollut heidän kanssansa, kun Jeesus tuli.
    25. Niin muut opetuslapset sanoivat hänelle: "Me näimme Herran". Mutta hän sanoi heille: "Ellen näe hänen käsissään naulojen jälkiä ja pistä sormeani naulojen sijoihin ja pistä kättäni hänen kylkeensä, en minä usko".
    26. Ja kahdeksan päivän perästä hänen opetuslapsensa taas olivat huoneessa, ja Tuomas oli heidän kanssansa. Niin Jeesus tuli, ovien ollessa lukittuina, ja seisoi heidän keskellään ja sanoi: "Rauha teille!"
    27. Sitten hän sanoi Tuomaalle: "Ojenna sormesi tänne ja katso minun käsiäni, ja ojenna kätesi ja pistä se minun kylkeeni, äläkä ole epäuskoinen, vaan uskovainen".
    28. Tuomas vastasi ja sanoi hänelle: "Minun Herrani ja minun Jumalani!"
    29. Jeesus sanoi hänelle: "Sentähden, että minut näit, sinä uskot. Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat!"
    30. Paljon muitakin tunnustekoja, joita ei ole kirjoitettu tähän kirjaan, Jeesus teki opetuslastensa nähden;
    31. mutta nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä."

    Kirjoitit:
    "Evankeliumi synnyttää uutta elämää Pyhän Hengen voimalla. Paavali kirjoittaa korinttolaisille: "Sillä ehkä teillä olis kymmenentuhatta opettajaa Kristuksessa, niin ei teillä kuitenkaan ole monta isää, sillä minä olen teitä Kristuksessa Jeesuksessa siittänyt evankeliumin kautta" (l. Kor. 4:15). Elävää evankeliumia voi julistaa vain sellainen, joka on sen itse ensin saanut. Näin on myös koko Jumalan elävän sanan kohdalla."

    Evankeliumi synnyttää kyllä uskon, Pyhän Hengen työn kautta, näin ajattelen minäkin. Ja samoin ajattelen, että sen ydin on synninpäästössä, siinä että saan uskoa kaikki syntini anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Sitä en kuitenkaan ymmärrä/usko, että siihen aina tarvittaisiin toinen uskova. Jumalan Sanassa itsessään on suunnaton voima, se on Elävän Jumalan Sanaa! Ja Pyhä Henki kyllä on voimallinen tulemaan sitä kirkastamaan (omin voiminhan Raamattua ei pysty ymmärtämään) ilman välittäjänä toimivaa ihmistäkin. En sano, etteikö julistaminen olisi tarpeen, sillä "kuinka he voisivat uskoa, jollei kukaan julista" - ei voi uskoa sellaiseen mistä ei ole koskaan kuullutkaan (poikkeuksena lapset), mutta niin kuin Jeesus Nikodemukselle selittää, "Tuuli puhaltaa missä tahtoo, sinä kuulet sen huminan mutta et tiedä mistä se tulee ja minne se menee". Pyhä Henki on Jumalan tuuli, ja Pyhän Hengen saaminen ei ole kiinni toisista ihmisistä. Näin minä uskon ja ymmärrän.Se, että Jeesus antoi uskoville vallan päästää synneistä, on lahja eikä laki. Miksi olisimme lain alla?

    Pyyntö sinulle, vl Pera: Voisitko tiivistää viestejäsi omin sanoin? Kyllähän viestit saa pitkiäkin olla, että kaikki oleellinen mahtuu, mutta viestisi ovat niin pitkiä, että lukeminen on jo aika vaikeata, varsinkin yleisellä koneella kun on taustahälyä. Kiitos sinulle monista vastauksista, on mukava käydä keskustelua kanssasi!

    Väite/kysymys, että tarvitaanko aina joku toinen uskovainen julistamaan synninpäästö tai voiko tulla uskovaiseksi ilman julistajaa( et näin väittänytkään)

    Kellä on valta päästää synneistä?
    Kuka on välimies ihmisen ja Jumalan välissä?
    Missä Jeesus on?

    Jeesuksen oli valta ja sen vallan hän antoi opetuslapsilleen. Samoin hän sanoi, että siellä missä kaksi tai kolme kokoontuun minun nimeeni, siellä minä olen heidän keskellään.

    Yksinäisyydessä ei ole Jeesus mukana. Silti voi rukoilla ja pyytää. Jumala kuulee rukoukset ja luvannut siunata. Isä meidän rukouksessakin pyydetään "tulkoon valtakuntasi" eli uskovaista toisia uskovaisia, jotka voi päästää nimellisistä synneistä. "Tapahtukoon sinun tahtosi." Isä tietää paremmin, mitä lapset tarvitsee.

    Eli valta opetuslapsilla päästää synneistä ja välimies Jeesus ihmisen ja taivaan välissä sekä Pyhä Henki läsnä.

    Raamatussa ei puhuta, että voisi saada yksinäisyydessä syntinsä anteeksi esim. rukoilemalla!

    Jeesus aina paransi syntisairaita ja päästi heitä synneistään. Niin on tänäkin päivänä.

    Taivaan valtakunnan avaimet selkeästi osoittaa, että on mahdollista sitoa ihminen synteinensä. Mikäli ihmisellä itsellään olisi valta kumota tämä sitominen, sen hän voisi tehdä esim. rukoilemalla. Näin ei ole.

    Kuninkaan pojan häissä poistettiin Helvetin tuleen häävieras, jolla ei ollut kelvollista hääpukua eli verellä pestyä vanhurskauden liinavaatetta. Matt: 22:12-14

    Ei myöskään riittänyt, että olisi vain reiän paikannut verkapaikalla. Jeesus sanoi, että reikä tulee vain suuremmaksi, kun väärää pukua paikkaa. Eli on ensin puetta vanhurskauden liinavaate päälle ja pestävä kokonaan. Sitten voi paikkailla pienempiä matkanvikoja.

    Muistan Lutherin kertoneen, että sielun vihollinen kehottaa tunnustumaan pieniä syntäjä ja jättämään tunnustamatta synneistä suurimman, epäúskon.

    Elämisestä lain alla ennen parannuksen tekoa Luther kertoo, että ei ollut niin pientä, syntiä, joka ei veisi Helvettiin. Hänhän muuten eli jopa luostarissa.

    Kun hän oli saanut tehdä parannuksen epäuskosta, tuntui, ettei ole niin suurta syntiä, etteikö sitä saisi anteeksi.

    Vertauksessa lammatarhasta on tultava Jeesuksen kautta lammastarhaan ja hänen omansa on tunnettava hän. Joka muutoin sisälle tulee on varas ja ryöväri. On vain yksi paimen ja yksi lammashuone eli jumalan valtakunta.

    Ehtoollisella( viimeinen ennen Juudaksen pettämistä) ensin Pietari ei halua, että Jeesus pesisi hän jalkansa. Kun Jeesus sanoo, että jos ei pestä, ei ole Pietarilla osallisuus Jeesuksessa. Sittenhän Pietari pyysi pesemmää kokonaan. Siihen Jeesus vastasi, että, joka on kokonaan pesty, riittää, kun vain jalat pestää. Tämän jälkeen Jeesus käski opetuslapsiaan tekemään samoin.

    Johanneksen evan. luku 13 ensimmäines selitys osa:

    J. Ehtoollisen jälkeen pesee Jesus opetuslastensa jalat, ja neuvoo heitä keskinäiseen nöyryyteen: 11. Puhuu pettäjästänsä,; 111. Alkaa hyvästijättöpuheensa opetuslapsille, varoittaen heitä keskinäisen rakkauden harjoitukseen, ja ennustaa Pietarille lankeemuksen,

    1. Mutta ennen pääsiäisjuhlaa*, kilin Jesus tiesi hetkensä tulleeksi, että hänen piti tästä maailmasta Isän tykö menemän, niinkuin hän oli rakastanut omiansa, jotka olivat maailmassa, nila hän loppuun asti rakasti heitä. * Matt.
    26:2. Mark. 14: l. Luuk. 22: l.
    2. Ja ehtoollisen Jälkeen, (kuin perkele oli jo Juudaan Simonin Iskariotin sydämeen lykännyt, että hänen piti hänen pettämän,)
    3. Tiesi Jesus Isän kalkki hänen käsiinsä antaneen*, ja että hän oli Jumalasta lähtenyt ulos ja oli Jumalan tykö menevä:
    • Matt. 28:18. Joh. 3:35. 17:2.
    4. Nousi hän ehtoolliselta Ja riisui vaatteensa. Ja otti liinaisen, Ja vyötti itsensä.
    5. Pani sitte vettä maljaan, Ja rupesi pesemään opetuslasten Jalkoja, Ja kuivasi ne sillä liinaisella. Jolla hän vyötetty oli.
    & Niin hän tuli Simon Pietarin tykö. Joka sanoi hänelle: Her.ra, sinäkö minun Jalkani peset?
    7. Jesus vastasi Ja sanoi hänelle: mitä minä teen, et sinä sitä nyt tiedä, mutta tästedes saat sinä sen tietää.
    8. Pietari sanoi hänelle: el sinun pidä ikänä pesemän minun jalkojani. Vastasi häntä Jesus: ellen minä sinua pese, niin ei sinulla ole osaa minun kanssani.
    9. Simon Pietari sanoi hänelle: Herra, ei ainoastaan minun Jalkojani, mutta myös kädet ja pää.
    10. Sanoi Jesus häneelle: Joka pesty on, ei se muuta tarvitse, vaan että Jalat pestään, ja niin hän on kokonansa puhdas: ja to olette puhtaat*, ette kuitenkaan kaikki. • 15: 3. Ap. T. 15; 9.

    11. Sillä hän tiesi pettäjänsä;sentähden hän sanoi: ette kaikki ole puhtaat.

    12. Sittekuin hän oli pessyt heidän jalkansa ja vaatteensa ottanut. istui hän taas ja sanoi heille: tiedättekö, mitä minä teille tehnyt olen?
    13. Te kutsutte minun Mestariksi ja Herraksi*, ja te sanotte oikein, sillä minä myös olen.
    • -Matt. 23; 8, 10. l Kor.' 8: G.
    I4. Sentähden, jos minä, joka olen Herra ja Mestari, olen teidän jalkanne pessyt, niin pitää myös teifdänkin toinen toisenne jalat pesemän.
    15. Sillä minä annoin teille esikuvan*. että te niin tekisitte, kuin minä tein teille. * l Piet. 2:21.
    16. Totisesti, totisesti sanon minä teille: ei ole palvella suurempi herraansa, eikä sanansaattaja suurempi kuin se, joka hänen lähetti. Matt. 10:24.
    Luuk.6:40. Joh.15:20.
    17. Jos te nämät tiedätte. te olette autuaat, jos te niitä teette.

    Siis tarvitaan toinen uskovainen. Kun kuitenkin on armon, alla ei tarvitse kaikkia syntejä luetella( kaikistahan ei edes tiedä). Riittää kun pyytää evankeliumia ja uskoo saarnatun synninpäästön. Synninpäästö voi olla yleinen, kuten seuroissa usein kuulee saarnattavan, kunhan sen vain uskoo kohdalleen.

    Luin eilen evankeliumista, että yksi kirjanoppinut, joka teki kuin Jeesus opetti, heitettiin helvetin tuleen, koska ei ollut tehnyt parannusta. En tänään enää löytänyt kyseistä kohtaa.

    Laitan vielä Reinikaisen Erkin kirjoitukset ripistä, parannuksesta ja kuuliaisuudesta erillisellä viestillä.

    Tekstit Erkki Reinikaisen kirjasta, " Myrskyt lakkaavat"

    RIPPI

    Ripistä toteaa Augsburgin tunnustus seuraavaa: "Ripistä opetetaan siten, että seurakunnassa on säilytettävä yksityinen syn-neistä päästö eikä sitä ole päästettävä häviämään. Kuitenkaan ei ole välttämätöntä ripissä luetella kaikkia rikkomuksia ja syntejä, koska sellainen ei ole mahdollista, l. Psalmi sanoo: "Rikkomukset kuka ymmärtää."

    Ripin salaisuutta ei rippi-isä saa paljastaa, vaan hänen tulee olla "suljettu astia". Kirkkolaki on tästä säätänyt seuraavaa:

    "Mitä yksityisessä ripissä tai muuten sielunhoidossa papille on uskottu, ja sitä henkilöä, joka hänelle on uskoutunut, pappi ei saa millään tavalla ilmaista 102 §:ssä säädetyn rangaistuksen uhalla" (KL 75. §).

    Rippi on Jumalan lasten armoetu. Siinä on kaksi osaa: synnin-tunnustus ja synneistäpäästö. Kun synti on tarttunut ja tullut tunnonvaivaksi, saa sen panna pois. "Sentähden myös me, että meillä on näin suuri todistusten joukko meidän ympärillämme, niin pankaamme pois kaikki kuorma ja synti, joka aina meihin tarttuu ja hitaaksi tekee, ja juoskaamme kärsivällisyyden kautta siinä kilvoituksessa, joka meidän eteemme pantu on" (Hebr. 12:1).

    Ripissä pannaan pois ne synnit, jotka Pyhä Henki on valaissut tunnolle. Kun ne tunnustetaan rippi-isälle, ne tunnustetaan niinkuin Jumalalle, ja kun rippi-isä, toinen Jumalan lapsi, julistaa synneistäpäästön, se on Jumalan teko Pyhän Hengen kautta. Rippi ei ole meidän autuutemme, mutta se on siksi, että uskon salaisuus säilyisi puhtaassa omassatunnossa.

    PARANNUKSESTA

    Parannuksesta lainaan lyhyesti Augsburgin tunnustuksen kohtaa "Parannus":

    "Parannuksesta opetetaan, että ne, jotka kasteen jälkeen ovat tehneet syntiä, saavat milloin hyvänsä, .kun tulevat parannukseen, syntien anteeksiantamuksen.

    Seurakunta ei saa evätä heiltä synneistäpäästöä. Todellinen, oikea parannus taas ei itse asiassa ole mitään muuta kuin katumista ja hätää eli peljästystä synnin tähden, mutta kuitenkin sen ohessa evankeliumin ja synneistäpäästön uskomista, että synti on anteeksi an-nettu ja armo Kristuksen tähden ansaittu. Tämä usko taas lohduttaa ja rauhoittaa sydämen." Parannuksesta puhuttaessa on erotettava toisistaan parannus epäuskosta ja se parannuksen askeleissa kulkeminen, johon Jumalan lapsi joutuu. Edellinen merkitsee uskoontulemista ja uudestisyntymistä sekä vanhurskauden omistamista. Jälkimmäinen merkitsee sitä, että vanhurskas säilyttäisi uskon ja hyvän omantunnon. Augsburgin tunnustus sanookin edelleen parannuksesta puhuessaan:

    "Tällä kohdalla hyljätään ne, jotka opettavat, että ne, jotka kerran ovat tulleet vanhurskaiksi, eivät enää voi langeta. Toisaalta tuomitaan novatiolaiset, jotka kasteen jälkeen Syntiä tehneiltä epäsivät synneistäpäästön. Myöskin hyljätään ne, jotka opettavat, ettei syntien anteeksiantamusta saada uskon kautta, vaan oman hyvittämisemme kautta."

    Siihen parannukseen, joka tapahtuu epäuskosta, liittyvät edeltä kohdat uudestisyntymisestä ja vanhurskauttamisesta, seurakunnasta, Jumalan sanasta ja saarnavirasta. Jumalan lapsen parannuksen askeliin liittyvät edeltä kohdat seurakunnasta, evankeliumista ja ripistä sekä ripistä ja Herran ehtoollisesta.

    Parannuksen kohdalla jälleen muistamme evankeliumista, että "se on Jumalan voima itsekullekin uskovaiselle autuudeksi" (Room. 1:16).

    UUDESTA KUULIAISUUDESTA

    Uskon vanhurskautta seuraa elämän vanhurskaus. Uskosta vuotavat hyvät hedelmät. Viinipuun oksat kantavat otollisia hedelmiä Kristuksessa Jeesuksessa. Uskon kautta Jumalan lapsi vaeltaa myös kuuliaisuuden tietä. Sillä "katso, kuuliaisuus on parempi kuin uhri, ja totella parempi kuin oinasten lihavuus" (l. Sam. 15:22). Uskon kuuliaisuus merkitsee kuuliaisuutta Pyhän Hengen äänelle ja Jumalan sanalle. Paavali kirjoittaa Rooman Jumalan lapsille: "Sen palveliat te olette, jolle te kuuliaiset olette, taikka synnille kuolemaksi eli kuuliaisuuden vanhurskaudeksi" (Room. 6:16).
    Augsburgin tunnustus sanoo uudesta kuuliaisuudesta seuraavaa:

    "Myös opetetaan, että tällaisen uskon on tuotettava hyviä hedelmiä, hyviä tekoja, ja että kaikkinaisia Jumalan käskemiä hyviä tekoja on tehtävä palkkaa toivomatta. Kuitenkaan ei ole perustettava luottamusta näihin tekoihin, niin että siten Jumalan edessä ansaittaisiin armo. Sillä me saamme syntien anteeksiantamuksen ja vanhurskauden uskon kautta Kristukseen, niinkuin Kristus itse sanoo: — Kun olette tehneet kaiken, mikä teidän on käsketty tehdä, sanokaa: Me olemme ansiottomia palvelijoita. — Isätkin opettavat samoin. Sanoohan Ambrosius: — Näin Jumala on päättänyt: se, joka uskoo Kristukseen, on autuas, eikä hänellä ole syntien anteeksiantamusta tekojen nojalla, vaan ainoastaan uskon kautta, ilman ansiota. —" Paavali kehottaa Tiitusta puhumaan "niitä, mitkä ovat terveelliseen oppiin soveliaat" (Tiit. 2:1). Hän antaa nuorelle Tiitukselle kuuliaisuuden huoneentaulun, jonka hän lopettaa sanoihin: "Että he Jumalan meidän Vapahtajamme opin kaikissa kaunistaisivat" (Tiit. 2:10). Ja tämän jälkeen Paavali jatkaa: "Sillä Jumalan armo, kaikille ihmisille terveellinen, on ilmestynyt, joka meidät opettaa kaiken jumalattoman menon hylkäämään ja maailmalliset himot, ja tässä maailmassa siviästi ja hurskaasti ja jumalisesti elämään" (Tiit. 2:11—12).

    Alustuksessa on lainattu useita kohtia Augsburgin tunnustuksesta. Kristillisyydessämme on tahdottu aina pitää kiinni tunnustuskirjojenkin osalta siitä totuudesta, joka on myös sanottu Kirkkolain l §:ssä, jonka mukaan tulee

    "pitää tunnustuksen korkeimpana lakina sitä näissä tunnustuskirjoissa selvästi lausuttua järkähtämätöntä totuutta, että Jumalan pyhä sana on ainoa ohje, jonka mukaan kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvosteltava".

    Lopuksi Johanneksen kirjoittamat sanat: "Jokainen, joka harhailee ja ei pysy Kristuksen opissa, ei hänellä ole Jumalaa: joka pysyy Kristuksen opissa, hänellä on sekä Isä että Poika" (2 Joh. 9).

    Äänestä

Olen tällä nikillä täällä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kl kirjoitti:

Tarkoitukseni on kysyä asiallisesti seuraava kysymys, toivon siksi saavani asiallisia vastauksia ja kommentteja. Toivon, että en aloita kysymykselläni minkäänlaista riitaa, keskustelua ja ehkä asiallista väittelyäkin toivon saavani aikaan. Ja kysymys on osoitettu kaikille, mutta erityisesti toivon saavani vastauksia vl:lta.

Mitä ymmärrät seuraavilla Raamatun kohdilla?

"Te kaikki olette Jumalan lapsia, kun uskotte Kristukseen Jeesukseen.Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne. Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi. Ja jos te kerran olette Kristuksen omia, te olette Abrahamin jälkeläisiä ja saatte periä sen, mikä hänelle oli luvattu." (Gal. 3:26-29)

"Koska meillä siis on suuri ylipappi, joka on kulkenut läpi taivaiden, Jeesus, Jumalan Poika, pysykäämme tässä tunnustuksessa. Meidän ylipappimmehan jos kukaan kykenee ymmärtämään vajavuuksiamme, sillä häntä on koeteltu kaikessa samalla tavoin kuin meitäkin koetellaan; hän vain ei langennut syntiin. Astukaamme sen tähden rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin kun sitä tarvitsemme." (Hepr.4:14-16)

"Tämän kaiken olen kirjoittanut teille, Jumalan Poikaan uskoville, jotta tietäisitte, että teillä on iankaikkinen elämä. Me saamme rohkeasti lähestyä Jumalaa uskoen, että hän kuulee meitä, mitä sitten pyydämmekin hänen tahtonsa mukai-sesti. Ja kun tiedämme hänen kuulevan kaikki pyyntömme, tiedämme myös, että saamme sen mitä häneltä pyydämme." (1. Joh.5:13-15)

"Kaksi miestä meni ylös pyhäkköön rukoilemaan, toinen fariseus ja toinen publikaani.Fariseus seisoi ja rukoili itsekseen näin:'Jumala, minä kiitän sinua, etten minä ole niinkuin muut ihmiset, riistäjät, väärämieliset, huorintekijät, enkä myöskään niinkuin tuo publikaani.Minä paastoan kahdesti viikossa; minä annan kymmenyk-set kaikista tuloistani.'Mutta publikaani seisoi taampana eikä edes tahtonut nostaa silmiään taivasta kohti, vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen'. Minä sanon teille: tämä meni kotiinsa vanhurskaampana kuin se toinen;" (Luuk.18:10-14)

"Nyt Jumala on kuitenkin laista riippumatta tuonut ilmi vanhurskautensa, josta laki ja profeetat todistavat. Tämä Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen, ja sen saavat omakseen kaikki, jotka uskovat. Kaikki ovat samassa asemassa, sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta, mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi. Hänet Jumala on asettanut sovitusuhriksi, hänen verensä tuo sovituksen uskossa vastaanotettavaksi. Näin Jumala on osoittanut vanhurskautensa. Pitkämielisyydessään hän jätti menneen ajan synnit rankaisematta, mutta nyt meidän aikanamme hän osoittaa vanhurskautensa: hän on itse vanhurskas ja tekee vanhurskaaksi sen, joka uskoo Jeesukseen. Onko siis syytä kerskailuun? Siltä on pohja pudonnut pois. Mikä laki on saanut tämän aikaan? Sekö, joka vaatii tekoja? Ei, vaan uskon laki. Katsomme siis, että ihminen tulee vanhurskaaksi, kun hän uskoo, ilman lain vaatimia tekoja. Vai onko Jumala pelkästään juutalaisten Jumala? Eikö hän ole myös muiden kansojen Jumala? On toki, kun kerran Jumala on yksi ja ainoa. Hän tekee ympärileikatut vanhurskaiksi, jos he uskovat, ja ympärileikkaamattomat, kun he uskovat. Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo." (Room.3:21-31)

Pointtini on se, että kaikissa noissa Raamatun kohdissa kuvataan ihmisen vanhurskautumista ja pelastusta, ja missään kohdassa ei puhuta siitä, että tarvittaisiin toinen uskova. Kuitenkin haluaisin mielelläni kuulla, miten vl-uskovat nämä kohdat ymmärtävät. Ja pliis, ei riidellä, keskustellaan ja vaihdetaan näkemyksiä. Sillä lopultahan kyse on uskon asioista, joita ei toinen voi järjellä kumota.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu