Zidane ehdittiin valita parhaaksi
10.07.2006 12:21
Loppuottelusta häpeällisen tempun jälkeen ulosajettu Zinedine Zidane oli ehditty valita jo MM-kisojen parhaaksi pelaajaksi ja median edustajien äänestysten tulos julkistettiin tänään. Zidane sai äänestyksessä 2012 pistettä. Toiseksi tullut Fabio Cannavaro 1977.
Äänestysaika alkoi jo puolivälierien jälkeen, joten loppuottelun tapahtumat eivät ehtineet äänestyskäyttäytymiseen vaikuttaa. Tapauksen perusteella voisi kuvitella FIFA:n muuttavan parhaan pelaajan valintamenetelmää tuleviin turnauksiin.

Vastaukset 6
Vanhimmat
uskon sen italiaanon ryhtyneen oikein väljästi vittuilemaan zidanelle ja sai aivan ansionsa mukaan. Parhaasta pelaajasta en tiedä, kaikki olivat melko huonoja.
Herää nyt jo! Futiskentillä kuten myös lätkäkaukaloissa käytetään peleissä _aina_ roisia kieltä. Zidanen pusku oli törkeä vahingoittamisyritys! Kokeneena pelaajana tuollainen käytös on vieläkin tuomittavampaa!
Ja tuollainen Sika valitaan parhaaksi pelaajaksi yhden hyvän pelin pelanneena ja kaksi ulosajoa hankkineena.. Olisi Fifan jo aika muuttaa äänestysjärjestelmää!
Vaikka tyrmäsikin vittuilevan Materazzin. Olisi paras pelaaja, vaikka olisi vielä tyrmännyt erotuomarinkin.
Toimittajat äänestivät parhaan PELAAJAN, ei parhaiten KÄYTTÄYTYVÄÄ pelaajaa. Siinä on mielestäni iso ero.
Ps. Hurskastelu tällaisilla asioilla on tekopyhyyden huippu!
Hyvän pelaajan ominaisuuksiin kuuluu myöskin esimerkillinen käytös. Tämä äänestys on ollut käynnissä puolivälieristä lähtien joten eilinen sikailu ei ehtinyt vaikuttaa äänestykseen.
Törkeä temppu kentän kokeneimpiin kuuluvalta juniorien esikuvalta!
kanssa juontaneet suomalaiset futaajat/valmentajat. Jotain todella törkeetä Italiaano meni sanomaan kulkiessaan kaverin perässä. Italiaanolla suu kävi koko ajan. Ei normaali sanankäyttö saa miestä kääntymään ympäri ja todella tähtäämään päätää suoraan rintamuksille Täysillä !
Tapaus ei ollut Zidanen uralla ainutlaatuinen, sillä punainen kortti oli hänelle uran 14:s. Vuonna 2000 hän syyllistyi samantapaiseen pääpuskuun Mestarien liigan ottelussa Juventuksen pelaajana ja sai Euroopan jalkapalloliitto Uefalta viiden ottelun pelikiellon.