Mihin helluntailaiset

uskovat?

Helluntaiseurakunnan uskon pääkohdat

1. Pyhä Raamattu on Pyhän Hengen innoituksesta syntynyt Jumalan sana ja oppimme ainoa perusta.

2. On yksi, iankaikkinen Jumala kolmessa persoonassa: Isä ja Poika ja Pyhä Henki. Jumala on taivaan ja maan luoja.

3. Jeesus Kristus on Jumalan Poika, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi ihmiseksi neitsyt Mariasta ja eli synnittömän elämän opettaen ja tehden tunnustekoja. Ristinkuolemallaan Jeesus sovitti maailman synnin, nousi kuolleista ja astui ylös taivaaseen Isän oikealle puolelle.

4. Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen ja yhteyteensä, mutta syntiinlankeemuksessa ihminen joutui eroon Jumalasta. Uskomalla Jeesukseen ihminen saa lahjaksi vanhurskauden ja uudestisyntyy Jumalan lapseksi.

5. Pyhä Henki herättää ihmisen hengellisesti, niin että hän voi ottaa vastaan Jumalan valmistaman pelastuksen, jolloin Pyhä Henki tulee häneen asumaan. Jeesus Kristus kastaa uskovan Pyhällä Hengellä, joka jakaa armolahjoja seurakunnaan rakentumiseksi niin kuin apostolien aikana. Uskova on tarkoitettu elämään Pyhän Hengen täyteydessä Hengen hedelmää kantaen.

6. Seurakunta on Kristuksen perustama ja johtama, apostolien opetukselle rakennettu uskovien yhteisö. Kaikki uskovat kaikkialla ja kaikkina aikoina kuuluvat yhteen ja yhteiseen seurakuntaan, joka näkyvällä tavalla ilmenee paikallisseurakuntana. Jeesus Kristus käski seurakuntaansa tekemään kaikista kansoista opetuslapsia, kastamaan ja opettamaan heitä. Seurakunta muodostaa hengellisen papiston, jonka tehtävänä on palvella Herraa ja osoittaa kristillistä rakkautta kaikkia ihmisiä kohtaan.

7. Jeesuksen asettama kaste liittyy Jumalan pelastustyöhön. Kaste toimitetaan uskovalle Jeesuksen Kristuksen käskystä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen veteen upottamalla. Kastettu liitetään paikalliseen seurakuntaan.

8. Ehtoollinen on Jeesuksen seuraajilleen asettama muisto- ja yhteysateria, jossa hän on uskon kautta itse läsnä. Ehtoollinen julistaa Jeesuksen sovitustyötä ja on osallisuutta hänen kuolemaansa ja ylösnousemukseensa.

9. Kaikki ihmiset kokevat ruumiillisen ylösnousemuksen. Vanhurskaat nousevat elämän ylösnousemuksessa ja jumalattomat tuomion ylösnousemuksessa.

10. Jeesus Kristus tempaa lupauksensa mukaan seurakuntansa luokseen, minkä jälkeen hän tulee kuninkaana hallitsemaan koko maailmaa. Jumala luo uuden taivaan ja uuden maan. Tämä on vanhurskaiden ikuinen osa.

7

223

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 7. ....Kaste toimitetaan uskovalle Jeesuksen Kristuksen käskystä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
      ---
      -Onko helluntalaisten mielestä myös Jeesus läsnä kasteessa?
      -Jos on, niin mitä se merkitsee?
      -Liittyykö uskovien kasteeseen syntien anteeksisaaminen ja Pyhä Hengen lahjan saaminen?

      (Apt. 2:38: Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin saatte lahjaksi Pyhän Hengen.)

      • Helluntailainen

        Jeesus on läsnä kasteessa. Kastehan toimitetaan Isän, _Pojan_ ja Pyhän Hengen nimeen. Jeesuksen läsnäolo merkitsee aina siunausta läsnäolijoille ja erityisesti kastettavalla ja apua uskon elämään.

        Helluntailaisten mielestä kaste ei anna syntejä anteeksi eikä kasteessa saada automaattisesti Pyhän Hengen lahjaa. Ihminen saa syntisä anteeksi ainoastaan uskomalla Jeesukseen. Kun ihminen uskoo Jeesukseen (ts. on jo saanut syntinsä anteeksi) hän voi mennä kasteelle. Kaste on jo syntyneen uskon ilmaus ja merkki sitoutumisesta Kristukseen. Kastetta ei saa irroittaa uskosta. Ihmisen on uskottava Kristukseen ennenkuin hänet voidaan kastaa.

        Mainitsemasi Apt. kohta on hyvä esimerkki tästä. Pietari julistaa kuulijoilleen ensin kääntymystä. Sitten voi mennä kasteelle. Apostolit eivät koskaan julistaneet kastetta ilman uskoa ja kääntymystä. Sitten voi ottaa kasteen ja pyytää Jumalalta Pyhän Hengen lahjaa. Uusi Kirkkoraamattu: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen." Eihän ristillä olevaa ryöväriäkään kukaan ennättänyt kastaa ja silti Jeesus lupasi hänelle paratiisissa paikan.

      • Helluntailainen kirjoitti:

        Sanot:"Helluntailaisten mielestä kaste ei anna syntejä anteeksi..."
        ---
        Mitähän Paavali sai antaessaan kastaa itsensä?

        "Kaste on jo syntyneen uskon ilmaus ja merkki sitoutumisesta Kristukseen"
        ---
        Tarkoitatko, että kaste on ihmisen teko, eli lakia?
        Toisin sanoen kaste ei ole evankeliumia!

      • Helluntailainen kirjoitti:

        Jeesus on läsnä kasteessa. Kastehan toimitetaan Isän, _Pojan_ ja Pyhän Hengen nimeen. Jeesuksen läsnäolo merkitsee aina siunausta läsnäolijoille ja erityisesti kastettavalla ja apua uskon elämään.

        Helluntailaisten mielestä kaste ei anna syntejä anteeksi eikä kasteessa saada automaattisesti Pyhän Hengen lahjaa. Ihminen saa syntisä anteeksi ainoastaan uskomalla Jeesukseen. Kun ihminen uskoo Jeesukseen (ts. on jo saanut syntinsä anteeksi) hän voi mennä kasteelle. Kaste on jo syntyneen uskon ilmaus ja merkki sitoutumisesta Kristukseen. Kastetta ei saa irroittaa uskosta. Ihmisen on uskottava Kristukseen ennenkuin hänet voidaan kastaa.

        Mainitsemasi Apt. kohta on hyvä esimerkki tästä. Pietari julistaa kuulijoilleen ensin kääntymystä. Sitten voi mennä kasteelle. Apostolit eivät koskaan julistaneet kastetta ilman uskoa ja kääntymystä. Sitten voi ottaa kasteen ja pyytää Jumalalta Pyhän Hengen lahjaa. Uusi Kirkkoraamattu: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen." Eihän ristillä olevaa ryöväriäkään kukaan ennättänyt kastaa ja silti Jeesus lupasi hänelle paratiisissa paikan.

        "Jeesus on läsnä kasteessa. Kastehan toimitetaan Isän, _Pojan_ ja Pyhän Hengen nimeen.
        ....eikä kasteessa saada automaattisesti Pyhän Hengen lahjaa..."
        ----
        Miksi Paavali kysyy Efeson opetuslapsilta "millä kasteella te sitten olette kastetut", kun saa kuulla, etteivät he olleet saaneet Pyhää Henkeä (Apt.19:3)?

      • moponen_

        "Kastettu liitetään paikalliseen seurakuntaan. "

        Kaste on liittymisriitti.

    • Helluntailainen

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      58
      761
    2. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      110
      759
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      43
      626
    4. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      206
      551
    5. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      40
      516
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      50
      504
    7. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      22
      496
    8. Nykytiedon valossa

      Tekisitkö nykyisellä tietämyksellä jotain toisin ja mitä se olisi?
      Ikävä
      70
      496
    9. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      82
      463
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      36
      450
    Aihe