Jumalan kansa

Suomen kansa tulee radikalisoitumaan. Kun laittomuus on päässyt, ja tulee niin moninpaikoin yhä enemmän pääsemään valtaan. Kansa tulee kapinoimaan ja valittamaan kokemastaan sorrosta, kun pieni eliitti ei enää tulle Jumalaa ja tätä myöten he eivät osaa hallita maata ja kansaa niin, että se Herran siunaksessa vaeltaisi.

Ja katso; kuitenkin Jumala tulee erottamaan yhä uusia yhteiskunnasta, omia käyttötarkoituksiaan ja päämääriään varten. Vailla ruokaa, turvaa ja pelkkää epäluotettavuutta henkivien persoonien keskellä tulee kasvamaan moraalisesti ja hengellisesti Jumalan kypsyttämä ja kovettava joukko joka tulee vielä kerran nostamaan Jumalan, lain ja oikeudenmukaisuuden kunniaan, että monilla ihmisillä vielä kerran olisi mahdollisuus tehdä oikea valinta helvettitien sijaan ja palvella Jumalaansa ja lähimmäistä niinkuin itseään.

Nämä ovat niitä ihmisiä joita viedään Jumalan tahdosta näköalapaikoilla yhteiskunnassamme harjoitettavasta kaikkinaisesta vääryydeestä.
Ja lopulta tekemään sitä mikä oikein on Jumalan ja ihmisten silmissä.

Älä siis kysy enää mistä tämä minun piinani johtuu vaan kysy nöyränä Jumalalta, mikä on minun paikkani ja sieluntilani sinun lopunajan suunnitelmassasi?

Yhteiskunta tulee lähiaikoina erottamaan kaikki ne jäsenyydestään, jotka eivät tee kompromissejä Jumalansanan ja yhteiskunnassa vallitseva moraalittomuuden välillä. Ja henkilöön ei katsota.

Mutta, katso; Jumala kuitenkin ohjaa ne hänen koulussaan olleet, yhteiskunnan täydellisesti hylkäämät ja vainomat, kuitenkin sellaisille paikoille, että hetkeksi vielä ennen loppua on syrjäytetyille, petetyille, rikkiraastetuille ja hyljätyille ja yhteiskunnallisen väkivallan uhreille kaikille pimeyden särkemille sieluille ja sydämmille oíkeus ja mahdollisuus kokea Jumalan rakkautta ennen elonkorjuunaikaa. Jos he todella täydestä sydämestään kääntyvät Pyhän kolmiyhteisen Jumalan puoleen ja tekevät hänen tahtonsa mukaan ja elävät toisiaan palvellen.

Olkaa levolliset ja rukoilkaa elon Herraa, että oikeudenmukaisuus yhteiskunnassa voisi voittaa ja synkeät salaisuuden katoaisivat
AMEN
2324
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kovasti on tämä käynnissä kautta maan.

Äänestä

Vankiloiden ovet auki, kiitos jeesus kiitos kiitos.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Profetian sana kirjoitti:

Suomen kansa tulee radikalisoitumaan. Kun laittomuus on päässyt, ja tulee niin moninpaikoin yhä enemmän pääsemään valtaan. Kansa tulee kapinoimaan ja valittamaan kokemastaan sorrosta, kun pieni eliitti ei enää tulle Jumalaa ja tätä myöten he eivät osaa hallita maata ja kansaa niin, että se Herran siunaksessa vaeltaisi.

Ja katso; kuitenkin Jumala tulee erottamaan yhä uusia yhteiskunnasta, omia käyttötarkoituksiaan ja päämääriään varten. Vailla ruokaa, turvaa ja pelkkää epäluotettavuutta henkivien persoonien keskellä tulee kasvamaan moraalisesti ja hengellisesti Jumalan kypsyttämä ja kovettava joukko joka tulee vielä kerran nostamaan Jumalan, lain ja oikeudenmukaisuuden kunniaan, että monilla ihmisillä vielä kerran olisi mahdollisuus tehdä oikea valinta helvettitien sijaan ja palvella Jumalaansa ja lähimmäistä niinkuin itseään.

Nämä ovat niitä ihmisiä joita viedään Jumalan tahdosta näköalapaikoilla yhteiskunnassamme harjoitettavasta kaikkinaisesta vääryydeestä.
Ja lopulta tekemään sitä mikä oikein on Jumalan ja ihmisten silmissä.

Älä siis kysy enää mistä tämä minun piinani johtuu vaan kysy nöyränä Jumalalta, mikä on minun paikkani ja sieluntilani sinun lopunajan suunnitelmassasi?

Yhteiskunta tulee lähiaikoina erottamaan kaikki ne jäsenyydestään, jotka eivät tee kompromissejä Jumalansanan ja yhteiskunnassa vallitseva moraalittomuuden välillä. Ja henkilöön ei katsota.

Mutta, katso; Jumala kuitenkin ohjaa ne hänen koulussaan olleet, yhteiskunnan täydellisesti hylkäämät ja vainomat, kuitenkin sellaisille paikoille, että hetkeksi vielä ennen loppua on syrjäytetyille, petetyille, rikkiraastetuille ja hyljätyille ja yhteiskunnallisen väkivallan uhreille kaikille pimeyden särkemille sieluille ja sydämmille oíkeus ja mahdollisuus kokea Jumalan rakkautta ennen elonkorjuunaikaa. Jos he todella täydestä sydämestään kääntyvät Pyhän kolmiyhteisen Jumalan puoleen ja tekevät hänen tahtonsa mukaan ja elävät toisiaan palvellen.

Olkaa levolliset ja rukoilkaa elon Herraa, että oikeudenmukaisuus yhteiskunnassa voisi voittaa ja synkeät salaisuuden katoaisivat
AMEN

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu