Montanolaisuus oli 100-luvulla vaikuttanut kristillinen lahko, joka sai nimensä perustajansa Montanuksen mukaan. Tunnetuin montanolainen lienee ollut kirkkoisä Tertullianus.
Montanolaisuudessa oli keskeisenä ajatus Kristuksen pikaisesta paluusta. Montanus näki Jeesuksen lupauksen lohduttajan lähettämisestä täyttyneen hänessä itsessään, siis Montanuksessa, ja ilmenevän hänen karismaattisten lahjojensa kautta. Montanus näki näkyjä ja ilmestyksiä ja kertoi näiden näkyjen tulevan suoraan Jumalalta. Montanus myös lupasi samojen armolahjojen olevan tarjolla seuraajilleenkin. Profetoiminen ja ekstaattisuus olivatkin montanolaisuuden tunnistettavimpia piirteitä.
Montanolaiset myös kritisoivat kirkon heikkoa moraalia. Erityisesti leskien uudelleen avioituminen oli heidän mukaansa suuri synti.
Montanolaisuudessa kolminaisuus saatettiin nähdä peräkkäisenä: Isän ja Pojan aikaa seurasi Pyhän Hengen aika, joka taas on toteutunut Montanuksen kautta. Montanolaisuudessa kehittyi jopa näkemys, jonka mukaan Montanus itse oli kolminaisuuden kolmas persoona, vaikka tämä ei ilmeisestikään ollut Montanuksen oma näkemys.
Katolinen kirkko asettui montanolaisuutta vastaan korostamalla ensimmäisen vuosisadan raamatullisten apostolien auktoriteettia, mutta vaikka montanolaisuuden laajempi kannatus katosikin muutaman sukupolven aikana, montanolaisuus pysyi eri muodoissaan hengissä aina 800-luvulle saakka. Tämän päivän helluntailaisuudessa on kuitenkin paljon samoja piirteitä kuin montanolaisuudessa, ja helluntailaisuutta onkin kutsuttu myös uusmontanolaisuudeksi.
Montanolaisuudessa oli keskeisenä ajatus Kristuksen pikaisesta paluusta. Montanus näki Jeesuksen lupauksen lohduttajan lähettämisestä täyttyneen hänessä itsessään, siis Montanuksessa, ja ilmenevän hänen karismaattisten lahjojensa kautta. Montanus näki näkyjä ja ilmestyksiä ja kertoi näiden näkyjen tulevan suoraan Jumalalta. Montanus myös lupasi samojen armolahjojen olevan tarjolla seuraajilleenkin. Profetoiminen ja ekstaattisuus olivatkin montanolaisuuden tunnistettavimpia piirteitä.
Montanolaiset myös kritisoivat kirkon heikkoa moraalia. Erityisesti leskien uudelleen avioituminen oli heidän mukaansa suuri synti.
Montanolaisuudessa kolminaisuus saatettiin nähdä peräkkäisenä: Isän ja Pojan aikaa seurasi Pyhän Hengen aika, joka taas on toteutunut Montanuksen kautta. Montanolaisuudessa kehittyi jopa näkemys, jonka mukaan Montanus itse oli kolminaisuuden kolmas persoona, vaikka tämä ei ilmeisestikään ollut Montanuksen oma näkemys.
Katolinen kirkko asettui montanolaisuutta vastaan korostamalla ensimmäisen vuosisadan raamatullisten apostolien auktoriteettia, mutta vaikka montanolaisuuden laajempi kannatus katosikin muutaman sukupolven aikana, montanolaisuus pysyi eri muodoissaan hengissä aina 800-luvulle saakka. Tämän päivän helluntailaisuudessa on kuitenkin paljon samoja piirteitä kuin montanolaisuudessa, ja helluntailaisuutta onkin kutsuttu myös uusmontanolaisuudeksi.
Vastaukset 2
Vanhimmat
tiedä tuosta montanolaisuudesta, mutta..kyllähän se helluntailaisuus oikeasti on paljon, paljon vanhempi ilmiö, kuin ne paljon puhutut 100 vee.
kristikunnan historiassa on kautta aikojen ollut helluntaikarismaatikkoja.
sitä samaa karismaattisuutta on aina ilmennyt myös katolilaisessa kirkossa, vaikka sitä on sieltä kovasti yritetty pois kitkeä.
RiVon mukaan nykyhelluntailaisen teologian oppi-isä on Charles Parham.
http://en.wikipedia.org/wiki/Charles_Fox_Parham
Hänen yksi oppinsa on että vain kielillä puhuva on täyttäynyt Pyhällä Hengellä.