Ihmisoikeudet

Ihmisoikeuksista on kysymys mm. silloin, kun ihminen menestyy ja voi menestyä vapaasti omilla ansioillaan. Jos tätä vapautta jotenkin rajoitetaan, niin silloin puututaan ihmisen perusoikeuksiin.

Toivottavasti Suomessa ei oteta enää minkäänlaisia kiintiöitä käyttöön, sillä ne rajoittavat toisten oikeuksia.

Esim1. On väärin, mikäli mies valitaan sairaanhoitajaksi naishakijan ohi vain kiintiön takia, ei pätevyyden (ts. naiskiintiö täynnä).

Esim2. Nainen otetaan metsuriksi ison miehen sijaa, vaikka miehellä on paremmat edellytykset työhön, mutta miesmetsurikiintiö on jo täynnä.

Kuuluisa liberaali naisfilosofi Ayn Rand vastusti kaikkia kiintiöitä, koska ne rajoittavat ihmisoikeuksia. Toivottavasti kaikki feministit oppisivat vastustamaan kiintiöitä samasta syystä, sillä kiintiöillä ei saavuteta tasa-arvoa, vaan ne aina aiheuttavat mielipahaa ja ammatteihin tulee valituksi huonompaa työvoimaa, kuin muuten tulisi.
6235
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Yhtenä ongelmana näen arvostuksen puutteen. En ihan täysin ymmärrä sitä ajatusta, että jokainen mies vastustaa naista työpaikalla. Täällä selvästi heijastuu kirjoituksista sellainen ajatus, jonka mukaan kaikki miehet vastustavat naisia johtoasemissa. Näin ei varmasti ole. Tuollainen ajattelu pätee lähinnä nykyaikana vanhempaan sukupolveen, ei nuorempaan.

Itselleni tuli vain mieleen sellainen seikka, että miten kiintiötyötoveria arvostetaan. Oli sitten kyseessä mies tai nainen joka on palkattu vain ja ainoastaan kiintiön vuoksi niin kuinka paljon häntä arvostetaan työyhteisössä. Pidän hyvinkin mahdollisena tilannetta, jossa kiintiöpalkatun annetaan ymmärtää että hän on kiintiö palkattu. Tällainen tilanne syntyy varmasti, jos kiintiöiden vuoksi irtisanotaan ensin toista sukupuolta, jotta saadaan kiintiösukupuolta palkattua. En usko, että pidemmänpäälle näistä kiintiöistä seuraa mitään hyvää. Asenteenmuokkaajia ne eivät ainakaan ole. Korkeintaan jakavat ihmiset työntekijöihin ja kiintiöläisiin.

Ihmisoikeuksista olen kanssasi samaa mieltä. Tasa-arvon on myös mielestäni oltava vapaaehtoiseen valintaan ja mahdollisuuteen perustuvaa eikä väkisin valtion ja lain puolesta keinotekoisesti rakennettua. Sellainen rakenne ei tule kestämään.

Äänestä
  • En tosin ole samaa mieltä siitä, että täällä olisi havaittavissa jotain naisvihaa ja yleistä vastustusta. Täytyy muistaa, että tällä palstalla keskustellaan ja esitetään mielipiteitä, ja toki silloin "äänet" kohoavat. Ei se kuitenkaan siirry suoraan tuonne työpaikoille. Itse en ainakaan myönnä vastustavani naisten johtajuutta, vastustan kyllä kiintiöitä.

    Olen samaa mieltä siitä, että kiintiöpalkattu saisi leiman otsaansa. Vaikka henkilö olisikin pätevä ajateltaisiin häntä kiintiöihmisenä. Siinä on vissi ero verrattuna henkilöihin, jotka ovat paikkansa ansainneet. Harva halveksuu Sirkka Hämäläistä sukupuolen takia. Sinikka Vanhalasta kuulee kyllä negatiivista, hän kun oli melkein tällainen kiintiövalinta. Ja täytyy muistaa, että Sinikka Vanhalakin on taatusti pätevä tehtävään.

    Äänestä

  • Ramon kirjoitti:

    En tosin ole samaa mieltä siitä, että täällä olisi havaittavissa jotain naisvihaa ja yleistä vastustusta. Täytyy muistaa, että tällä palstalla keskustellaan ja esitetään mielipiteitä, ja toki silloin "äänet" kohoavat. Ei se kuitenkaan siirry suoraan tuonne työpaikoille. Itse en ainakaan myönnä vastustavani naisten johtajuutta, vastustan kyllä kiintiöitä.

    Olen samaa mieltä siitä, että kiintiöpalkattu saisi leiman otsaansa. Vaikka henkilö olisikin pätevä ajateltaisiin häntä kiintiöihmisenä. Siinä on vissi ero verrattuna henkilöihin, jotka ovat paikkansa ansainneet. Harva halveksuu Sirkka Hämäläistä sukupuolen takia. Sinikka Vanhalasta kuulee kyllä negatiivista, hän kun oli melkein tällainen kiintiövalinta. Ja täytyy muistaa, että Sinikka Vanhalakin on taatusti pätevä tehtävään.

    Hyvien vastausten jälkeen otan vielä itse kantaa tähän viestiketjuun.

    Olen mies ja minulla on useita esimiehiä. Heistä yli puolet on naisia ja varmasti ovat ansainneet esimiesasemansa, sillä ovat päteviä. Kukaan ei työpaikallani ajattele, että naisjohtajat olisivat huonompia. Kaikki ajattelevat jokaista johtajaa tai duunaria ihmisenä ja vain pätevyys ratkaisee aseman. Kiintiöt aiheuttasivat vain vahinkoa. Olen asiantuntijana ATK-yrityksessä.

    Äänestä

  • Minä kirjoitti:

    En minäkään vastusta naisjohtajia. En mitenkään voi uskoa, että pätevyys johtuuteen olisi jotenkin sidonnaista sukupuoleen. Sukupuoli ei ole arvo, joka vaikuttaisi jotenkin ihmisen pätevyyteen mihinkään tässä maailmassa. Pidän suurena potaskana puheita, joissa puhutaan joidenkin töiden vaativan sellaista fyysistä voimaa jota naisella ei olisi. Se on valhe. Naisella voi olla fyysistä voimaa siinä missä miehelläkin. Vielä vähemmän sukupuoli vaikuttaa ihmisen järkeen sekä kykyyn olla johtaja.

    Sinun työpaikkasi on hyvä esimerkki siitä mitä seuraisi kiintiöistä. Arvostat nykyisiä esimiehiäsi sukupuolesta riippumatta. Mutta miten tilanne muuttuisi, jos osa naisista olisi valittu sukupuolikiintiön perusteella. Jäisikö naisen pätevyys kenties sen seikan varjoon, että hänet on valittu kiintiöllä?

    Äänestä

  • Minä kirjoitti:

    Hyvien vastausten jälkeen otan vielä itse kantaa tähän viestiketjuun.

    Olen mies ja minulla on useita esimiehiä. Heistä yli puolet on naisia ja varmasti ovat ansainneet esimiesasemansa, sillä ovat päteviä. Kukaan ei työpaikallani ajattele, että naisjohtajat olisivat huonompia. Kaikki ajattelevat jokaista johtajaa tai duunaria ihmisenä ja vain pätevyys ratkaisee aseman. Kiintiöt aiheuttasivat vain vahinkoa. Olen asiantuntijana ATK-yrityksessä.

    Minä tässä vain ihmettelen, miksi miehet eivät tee enemmän itsemurhia?
    Kuoleva geeniperimä.

    Äänestä

  • Porsaat pataan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Minä kirjoitti:

Ihmisoikeuksista on kysymys mm. silloin, kun ihminen menestyy ja voi menestyä vapaasti omilla ansioillaan. Jos tätä vapautta jotenkin rajoitetaan, niin silloin puututaan ihmisen perusoikeuksiin.

Toivottavasti Suomessa ei oteta enää minkäänlaisia kiintiöitä käyttöön, sillä ne rajoittavat toisten oikeuksia.

Esim1. On väärin, mikäli mies valitaan sairaanhoitajaksi naishakijan ohi vain kiintiön takia, ei pätevyyden (ts. naiskiintiö täynnä).

Esim2. Nainen otetaan metsuriksi ison miehen sijaa, vaikka miehellä on paremmat edellytykset työhön, mutta miesmetsurikiintiö on jo täynnä.

Kuuluisa liberaali naisfilosofi Ayn Rand vastusti kaikkia kiintiöitä, koska ne rajoittavat ihmisoikeuksia. Toivottavasti kaikki feministit oppisivat vastustamaan kiintiöitä samasta syystä, sillä kiintiöillä ei saavuteta tasa-arvoa, vaan ne aina aiheuttavat mielipahaa ja ammatteihin tulee valituksi huonompaa työvoimaa, kuin muuten tulisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu