Onko muuta

..teillä vl:t, kuin uskontoon liittyvät asiat?? Kun kaikki muu normaali elämänmeno näyttää olevan syntiä ja kielletty, kysyisinkin mitä teette silloin, kun ette ole seuroissa yms.,kun ette istu tietokoneen ääressä "keskustelemassa" lestadiolaisuuden oikeellisuudesta, hyvyydestä, tai muusta omasta erinomaisuudestanne?? Kaikki nämä positiiviset ilmaisut on kerätty omistanne, ainakin vl:ksi ilmoittautuneiden kirjoituksista! Joten ei aihetta herneen nenään vetoon, asiallisia vastauksia, kiitos!
271236
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Mutta meillä nimenomaan on muuta elämää. Ja hauskaa ilman alkoholia. Huomattavasti enemmän kavereita kuin monilla muilla. Enkä tunne että elämässäni olisi kiellettyjä asioita. Kun en kato ole koskaan halunnut juoda, kun en halua olla uskoton tulevalle aviopuolisolleni ja kun TV:n arvomaailma ei itsestä tunnu hyvältä ja sellaiselta jonka itselle haluaisi.

Eli elämäni ei ole millään tavalla rajoittunutta. Usko ohjaa elämää, muttei siten että miettisimme kioskilla jotain raamatunlauseita että mitä raamattu tai Luther tästä sanoisi.

Emme myöskään sekoita arkisia asioita ja uskoa. Vrt. Hannu Raittilan "Ei minulta mitään puutu"-romaani, jossa autokauppias sanoo: "Siinä on oikia uskovaisen miehen auto." Ei ikinä kukaan vl sanoisi mitään noin typerää ja mautonta sekoittaen arjen ja uskon.

Äänestä
  • Olisin halunnut tietää, onko jotain harrastuksia,miten muuten vietätte vapaa-aikaanne, mitkä puheenaiheet sallittuja; siis mistä puhutte,jne. En muuten minäkään ryyppää, enkä käy kapakoissa! Elämääni kuuluu perhe, harrastukset, ystävät-uskovaiset ja ei-uskovaiset,kesällä lisäksi kalastus, lavatanssit, mökkeily, jne. Tanssiminen ei muuta uskoani Jeesukseen millään lailla, olen vakuuttunut, ettei Hän pistä pahakseen pientä pyörähtelyä ruumiin ja mielen virkistykseksi ja kunnossapitämiseksi!! Muuten koetan elää lähimmäistä kunnioittaen ja auttaen, vaikka se joskus vaikeaa onkin omista vammoista johtuen, ja tuntuu, ettei pysty olemaan tarpeeksi "hyvä" muutenkaan. Mutta aina voin pyytää itsellenikin apua Taivaan Isältä, ja luottaa siihen, että minut hyväksytään tällaisena kuin olen! Vaikka sallinkin itselleni pieniä maallisiakin iloja!!

    Äänestä

  • elämää? kirjoitti:

    Olisin halunnut tietää, onko jotain harrastuksia,miten muuten vietätte vapaa-aikaanne, mitkä puheenaiheet sallittuja; siis mistä puhutte,jne. En muuten minäkään ryyppää, enkä käy kapakoissa! Elämääni kuuluu perhe, harrastukset, ystävät-uskovaiset ja ei-uskovaiset,kesällä lisäksi kalastus, lavatanssit, mökkeily, jne. Tanssiminen ei muuta uskoani Jeesukseen millään lailla, olen vakuuttunut, ettei Hän pistä pahakseen pientä pyörähtelyä ruumiin ja mielen virkistykseksi ja kunnossapitämiseksi!! Muuten koetan elää lähimmäistä kunnioittaen ja auttaen, vaikka se joskus vaikeaa onkin omista vammoista johtuen, ja tuntuu, ettei pysty olemaan tarpeeksi "hyvä" muutenkaan. Mutta aina voin pyytää itsellenikin apua Taivaan Isältä, ja luottaa siihen, että minut hyväksytään tällaisena kuin olen! Vaikka sallinkin itselleni pieniä maallisiakin iloja!!

    """mitkä puheenaiheet sallittuja"""

    Kaikki

    """mistä puhutte"""

    Kaikesta. Riippuu seurasta, mut jos tuntee toiset niin puhutaan me ihan mistä vaan. Tai niin no, harvemmin Salatuista Elämämistä. Kuin ei oikein tiedetä.

    Kyllä 6 raavasta parikymppistä poikaakin saattaa joskus puhua keskenään myös uskonasioista.

    """miten muuten vietätte vapaa-aikaanne"""

    Salibandyä, Jääkiekkoa, Lentopalloa, Jalkapalloa, Laskettelua, Eräretkeilyä, Nuotioretkiä 1-200 hengen porukoissa, Kyläilyä toisten nuorten luona aina kun mahdollista, Tyttöjen seuraan hakeutumista, Seurustelun aloittamista, Tyttöystävän kädestä kiinnipitämistä, Silmiin tuijottamista, Taistelua puhtaan seurustelun puolesta, Ulkomaan matkoja, Taas kyläilyä, Petankkia, Ultimatea (yök), Tennistä, Squashia, Laulamista, Kuoroilua, Musiikin opiskelua, Erilaisia tapahtumia, Joulun viettoa kotona, Uuden vuoden, Loppiaisen, Vapun, Juhannuksen jne. viettoa 10-30 hengen sekaporukassa jossain mökillä jne. jne. jne.

    Selvisikö?-)

    Kiitos muuten että kysyt. Täällä on paljon kirjoittajia, jotka tietävät miten me elämme vaikkeivät yhtään lestaa ole elämänsä aikana tavanneetkaan!

    Äänestä

  • "...sanoisi mitään noin typerää ja mautonta sekoittaen arjen ja uskon.... "

    Mulle usko on nimenomaan arkista jokapäiväistä toimintaa kanssaihmisten parissa, ei saarnaten ja tuomiten vaan muuten toimien, arkea ja uskoa sekoittaen. Tietenkin voisi arkena olla ilkeän itsekäs ja sitten sunnuntait 'uskomassa' kiltisti, kun ympärillä vain 'omia', mitäpä noista muista välittää kun eivät meikäläisiä...

    Äänestä

  • vl kirjoitti:

    Minäpä olen tavannut.. ja itekkin aikaa kuvaamallasi tavalla viettänyt heidän kanssaan. En ole vl.. Nuinhan se aika kuluu...mutta illan tullen pimetessä, tästä samasta porukasta tietty, aika iso sakki painuu baariin tms. maailmallista elämää viettämään. Niin, että turha sanoa, et puhutaan, vaikkei olla ikinä vl:sia tavattu!

    Äänestä

  • dfgsdf kirjoitti:

    """aika iso sakki painuu baariin"""

    Voin sanoa että minun tuntemistani USKOVAISISTA ika PIENI sakki. Eli ei ketään.

    On olemassa vl-perheistä olevia nuoria, jotka vielä toistaiseksi jossakin määrin ovat vl-piirien kanssa tekemisissä, mutta eivät ole uskomassa. Olen nähnyt heitä kaupungilla humalassa. Ei ollut mikään yllätys keitä nämä olivat. Näitä henkilöitä ei kuitenkaan KUKAAN pitänyt uskovaisina. Ehkä heidän vanhempansa eivät tiedä, mutta muut nuoret kylläkin.

    Nämä nuoret eivät puhu uskonasioista. Päin vastoin he haukkuvat uskovaisia kymppilestoiksi ja himouskovaisiksi jne. Eli he eivät ole, eivätkä haluakaan olla vl. Piste.

    Äänestä

  • hohhoijaa kirjoitti:

    "...sanoisi mitään noin typerää ja mautonta sekoittaen arjen ja uskon.... "

    Mulle usko on nimenomaan arkista jokapäiväistä toimintaa kanssaihmisten parissa, ei saarnaten ja tuomiten vaan muuten toimien, arkea ja uskoa sekoittaen. Tietenkin voisi arkena olla ilkeän itsekäs ja sitten sunnuntait 'uskomassa' kiltisti, kun ympärillä vain 'omia', mitäpä noista muista välittää kun eivät meikäläisiä...

    jos sinulle olisi hieman ymmärrystä annettu. Niin olisit ymmärtänyt mitä kirjoitin. Omasta tekstistäsi näkee sen että joko et ole lukenut tai sitten ymmärsit tasan päinvastaista.

    Kerroppa enemmän tuosta tuomitsemisesta. Millä sanoilla, kuka vl, missä tilanteessa, on tuominnut ja kenet?

    Kerro myös missä tilanteessa, kuka vl, on ajatellut että muut ihmiset eivät ole lähimmäisiä.

    Äänestä

  • dfgsdf kirjoitti:

    Minäpä olen tavannut.. ja itekkin aikaa kuvaamallasi tavalla viettänyt heidän kanssaan. En ole vl.. Nuinhan se aika kuluu...mutta illan tullen pimetessä, tästä samasta porukasta tietty, aika iso sakki painuu baariin tms. maailmallista elämää viettämään. Niin, että turha sanoa, et puhutaan, vaikkei olla ikinä vl:sia tavattu!

    Se on tosi.Mutta tiesitkö,että eivät he taida silloin aitoa uskoa sydämessään kantaa vaikka kulkevatkin uskovaisen nimillä.Kukka tietää.En tahdo tuomita silti,ei ole minun asiani.

    Äänestä

  • vl kirjoitti:

    jos sinulle olisi hieman ymmärrystä annettu. Niin olisit ymmärtänyt mitä kirjoitin. Omasta tekstistäsi näkee sen että joko et ole lukenut tai sitten ymmärsit tasan päinvastaista.

    Kerroppa enemmän tuosta tuomitsemisesta. Millä sanoilla, kuka vl, missä tilanteessa, on tuominnut ja kenet?

    Kerro myös missä tilanteessa, kuka vl, on ajatellut että muut ihmiset eivät ole lähimmäisiä.

    "...Emme myöskään sekoita arkisia asioita ja uskoa. Vrt. Hannu Raittilan "Ei minulta mitään puutu"-romaani, jossa autokauppias sanoo: "Siinä on oikia uskovaisen miehen auto." Ei ikinä kukaan vl sanoisi mitään noin typerää ja mautonta sekoittaen arjen ja uskon... "

    Niin no, onhan se typerää sekottaa arki ja usko, vaikka sen mielestäni pitäisi olla jokaisen kristityn ihmisen arkipäivää. Ja Raittilahan taitaa olla ex-vl? Olisiko siinä syy typeräksi ja arkiseksi leimaamiseen?

    No en tieten ymmärrä kaikkea, mulle kun ei mielestäsi ole ymmärrystä annettu (olikohan tämä sinulta tuomitsemista, vai mitä? En ymmärrä)

    t. Tuomittu ja avaimet hukassa ;-)

    Kuka sinut on tuominnut? Missä? Milloin? Käy ihmeessä sanomassa että Jumala on se joka tuomitsee, emme me ihmiset.

    Avainten valta liittyy siihen että ihmisellä on velvollisuus antaa katuvalle syntiselle synnit anteeksi. Syntien pidättäminen taas löytyy myös selostettuna raamatusta Kristuksen kirkkolaista otsikolla: "Syntiä tekevä veli ja seurakunta". Siinäkään ei ihmisiä tuomita vaan ollaan antamatta synnit anteeksi kun tämä ei halua synnistä luopua.

    Vl-seuroissa maallikkosaarnaajat kun ovat tästä puhuneet ovat selittäneet vielä "pidä häntä pakanana ja publikaanina" -kohdan siten että pidetään ei-uskovaisena ihmisenä, silti lähimmäisenä, ja edelleen sillä rukouksella että tämä joskus parannuksen tekisi.

    Täsmälleen niinkuin itse olen raamatunkohdan lukiessani ajatellut.

    ---

    En tiedä että Hannu Raittila olisi ex-vl. Tai korkeintaan pienenä lapsena, jos ollenkaan. Lisäksi romaani "Ei minulta mitään puutu" ei yritäkään kuvata realistisesti lestadiolaisia. Kirjassa mm. erässä pappa sanoo: "Me jotka seuraamme lestadiusta ja hänen optuksiaan..." Me emme seuraa Lestadiusta vaan Jeesusta. Luemme seuroissa raamattua emme Lestadiusta. Emme myöskään sanoisi noin.

    "... Kirjailija kuuluu Raittilan tunnettuun kulttuurisukuun, joka vieroittautui vanhoillislestadiolaisuudesta 60-luvulla ns. pappissuuntauksen mukana..."

    http://www.herattajayhdistys.fi/hk/hk1998/raittila.html

    Äänestä

  • vl kirjoitti:

    """aika iso sakki painuu baariin"""

    Voin sanoa että minun tuntemistani USKOVAISISTA ika PIENI sakki. Eli ei ketään.

    On olemassa vl-perheistä olevia nuoria, jotka vielä toistaiseksi jossakin määrin ovat vl-piirien kanssa tekemisissä, mutta eivät ole uskomassa. Olen nähnyt heitä kaupungilla humalassa. Ei ollut mikään yllätys keitä nämä olivat. Näitä henkilöitä ei kuitenkaan KUKAAN pitänyt uskovaisina. Ehkä heidän vanhempansa eivät tiedä, mutta muut nuoret kylläkin.

    Nämä nuoret eivät puhu uskonasioista. Päin vastoin he haukkuvat uskovaisia kymppilestoiksi ja himouskovaisiksi jne. Eli he eivät ole, eivätkä haluakaan olla vl. Piste.

    Et tiedä milloin usko sammuu.

    Kiinnostaa niitäkin uskon asioista puhuminen.

    Sitten jos rakkaus laimenee ja aletaan nimittelee
    niin on asaiat vakavemmaalla pohjalla.

    Äänestä

Näytä mulle yksikin teksti missä vl kirjottaa """hyvyydestä, tai muusta omasta erinomaisuudestamme??"""

Voin näyttää 1000 tekstiä missä joku ulkopuolinen väitää vl:ien niin kirjoittavan. Itse en ole nähnyt ainoatakaan. Tämä taisi olla 1001.

tällä on yhteistä 1001 yön tarinoiden kanssa se että kaikki niistä kertoo, totuuden kanssa onkin jo vähän toinen juttu.

Äänestä
  • Niissä samoissa jutuissa ne on kaikki muutkin mainitsemani asiat, kuin se oikeellisuuskin! Se muu on mainittu niin 2202 kertaa, etten pysty erillistä olemista nimeämään, selaa ja lue, niin löytyy!!

    Äänestä

  • ...elämää... kirjoitti:

    Niissä samoissa jutuissa ne on kaikki muutkin mainitsemani asiat, kuin se oikeellisuuskin! Se muu on mainittu niin 2202 kertaa, etten pysty erillistä olemista nimeämään, selaa ja lue, niin löytyy!!

    """Se muu on mainittu niin 2202 kertaa, etten pysty erillistä olemista nimeämään, selaa ja lue, niin löytyy!!"""

    Niinpä niin, ei siis löytynyt?

    Jos haluat hiljaisuuden netissä, kysy seuraavia:

    1) Kerro paikkakunta, jossa joku vl teologi oli erotettu seurakunnasta (kirjoittajalta joka väitti olleensa paikalla)

    2) Kerro teksti missä vl väittää olevansa parempi kuin muut tai edes olevansa hyvä ihminen.

    3) Kerro paikkakunta ja yksityiskohdat jostain nettikirjoitetuksessa väitetystä pahuudesta jonka "lestat oli taas tehneet eräällä eteläsuomen paikkakunnalla"

    Menee heti hiljaiseksi. Johtuisiko siitä että asia ovat tapahtuneet vain ja ainoastaan kirjoittajan kuvitelmissa?

    Äänestä

  • Taaskaan kirjoitti:

    ..odottaa huomiseen, etsin sinulle ainakin 5 paikkaa, jossa vl, tai siksi ilmoittautuva,(en tiedä aitouksista) kehuu itseään tai lestoja! Riittääkö 5?? Se tietenkin on eri asia, kelpuutatko ne, kun selviäkin itsekehuja ei ole niiksi tunnustettu!! Mutta katsotaan! Huomiseen ;)

    Äänestä

  • Taaskaan kirjoitti:

    """Se muu on mainittu niin 2202 kertaa, etten pysty erillistä olemista nimeämään, selaa ja lue, niin löytyy!!"""

    Niinpä niin, ei siis löytynyt?

    Jos haluat hiljaisuuden netissä, kysy seuraavia:

    1) Kerro paikkakunta, jossa joku vl teologi oli erotettu seurakunnasta (kirjoittajalta joka väitti olleensa paikalla)

    2) Kerro teksti missä vl väittää olevansa parempi kuin muut tai edes olevansa hyvä ihminen.

    3) Kerro paikkakunta ja yksityiskohdat jostain nettikirjoitetuksessa väitetystä pahuudesta jonka "lestat oli taas tehneet eräällä eteläsuomen paikkakunnalla"

    Menee heti hiljaiseksi. Johtuisiko siitä että asia ovat tapahtuneet vain ja ainoastaan kirjoittajan kuvitelmissa?

    1."haluamme pelastaa mahdollisimman monta ihmistä helvetin tulelta"- Jumala pelastaa, EI lesta! 2. "Jumala on maanpäälle siunannut Jumalan valtakunnan, jota kutsutaan vl:ksi"- melkoista ylentämistä! 3. Jumalan valtakunnan kautta (siis vl:n)ihminen saa PH:n ja näin ihminen tulee taivaskelpoiseksi" -Itsekehua, oikeassaoloa, VAIN me!! Lähde: Jumalan valtakunta kutsuu, kirj.vl-mies, 27.11.2002 klo 20.54.- 4. näinä lopun aikoina täällä ajassamme näitä PH:n pappeja on VAIN VL:T, VAIN HEILLÄ on taivaanvaltakunnan avaimet" -Samaa korottamista ja kehua! Lähde:Taivaan valtakunnan avaimet, kirj. Joh.20:19-23,ketjuun vast.eräs vl,1.12.2002 klo 18.11. 5. Nimim. Eerika (vast. lukuisiin juttuihin) on oiva esimerkki lestojen "hyvyydestä",hän syyttää muita lestojen mollaamisesta, mutta itse lyö "vääräuskoisia" kuin vierasta sikaa! Ja ompa tosi tarkka siitä, että vain saman suunnan lesta, kuin itsekkin on, on "oikeassa" uskossa, vaikka yrittääkin peitellä "omavanhurskauttaan" tyhjänpäiväiseen sananlirutteluun varsinaisen sanottavansa ympärillä!! Jos ei ylläolevat esimerkit riitä "näytöksi" minä/me-keskeisyydestä oikeassaolemisineen,hyvyyksineen,ylentämisineen, ym.mainitut -neen, pitänee sanoa, että olette todella "aivopestyjä" tai ymmärtämättömiä ja sokeita!! Sorry vaan!! Hyvää jatkoa joka tapauksessa!!

    Äänestä

  • ....elämää... kirjoitti:

    Joudut kyllä etsimään uudet, noita kirjoituksia ei ole kirjoittanut vl.

    1. "Eerika" ei ole vl. Hänellä ei ole samaa henkeä, enkä siis vastaa hänen kirjoituksistaan. Kysyin nimenomaan vl tekstejä.

    2. Epäilin vahvasti että "vl-mies" ei ollut vl. Siis silloin kun hän kirjoitti ehkä viikko sitten.
    Kun luin hänen juttunsa niin siinä oli monta kohtaa mitkä eivät vastaa omia näkemyksiäni. Lisäksi siellä oli hassuja kohtia: "Taivas-Helvetti , tämähän on monilla käytössä, niin myös meillä vl." Käytössä??? Gimme a break? Feikki sanon minä.

    Muutenkin lausunnot on niin kärjekkäästi kirjoitettu että sen on 100% varmuudella kirjoittanut ei-vl, juuri saadakseen vettä myllyynsä.

    Kirjoitus ei ainakaan vastaa omia käsityksiäni eikä vl-seurojen opetusta.

    Eli etsippä joku toinen 2002 kirjoituksesta!

    "Muutenkin lausunnot on niin kärjekkäästi kirjoitettu että sen on 100% varmuudella kirjoittanut ei-vl, juuri saadakseen vettä myllyynsä."

    Tuo kirjoitus oli kevyttä tavaraa verrattuna L.L.Lestadiuksen saarnoihin. Lestadius saarnasi semmoista tulta ja tulikiveä, että siitä oli rakkaus kaukana. Vai väitätkö, että Lestadiuskaan ei ollut oikein uskomassa?

    pystyt 100 % (!) varmuudella sanomaan, että kyseinen kirjoittaja ei ole vl.

    Sinähän epeli olet!!

    Äänestä

  • vl kirjoitti:

    Joudut kyllä etsimään uudet, noita kirjoituksia ei ole kirjoittanut vl.

    1. "Eerika" ei ole vl. Hänellä ei ole samaa henkeä, enkä siis vastaa hänen kirjoituksistaan. Kysyin nimenomaan vl tekstejä.

    2. Epäilin vahvasti että "vl-mies" ei ollut vl. Siis silloin kun hän kirjoitti ehkä viikko sitten.
    Kun luin hänen juttunsa niin siinä oli monta kohtaa mitkä eivät vastaa omia näkemyksiäni. Lisäksi siellä oli hassuja kohtia: "Taivas-Helvetti , tämähän on monilla käytössä, niin myös meillä vl." Käytössä??? Gimme a break? Feikki sanon minä.

    Muutenkin lausunnot on niin kärjekkäästi kirjoitettu että sen on 100% varmuudella kirjoittanut ei-vl, juuri saadakseen vettä myllyynsä.

    Kirjoitus ei ainakaan vastaa omia käsityksiäni eikä vl-seurojen opetusta.

    Eli etsippä joku toinen 2002 kirjoituksesta!

    etsin, tai sitten en! minua ei niin paljon lestadiolaisuus (kaikki suunnat) kiinnosta, että hirveän aktiivinen jaksaisin olla "penkomisessa"! mutta yleissilmäys vl:n viesteihin riittää kertomaan, että ovat itseä kehuvia, oikeassaolijoita, ainoita oikeita uskovaisia, ym., ym.!! minä sen paremmin kuin sinäkään emme tiedä kuka on "oikea" vl, joten annetaan asian olla! ei ole mitään hyötyä kinata ratkaisemattomassa asiassa, minun mielestäni joku on vl, ja sinun ei!! mutta täytyy myöntää, että pikkuisen huvittaa sinun kärkäs "tietosi",etteivät olleet vl:a!!!! kirjoitin vain siitä, mitä olen täältä lukenut,vl-liikkeeseen kuuluvien (siis oman sanomansa mukaan vl) ihmisten viestejä!! en voi asiaa tuntematta väittää, etteivät olleet!! et kyllä tiedä sinäkään, olivatko vai ei, sinä vain luulet, koska eivät olleet samaa mieltä kuin sinä!! aika löyhä peruste epäillä feikiksi!!

    Äänestä

  • elämää.. kirjoitti:

    """yleissilmäys vl:n viesteihin riittää kertomaan, että ovat itseä kehuvia, oikeassaolijoita, ainoita oikeita uskovaisia"""

    Eli se että uskoo yhteen seurakuntaan jne. on tämä itseäkehuvuus, ylpeys, hyvyys jne. Eli teksteissä ei tarvitse sanoa olevansa hyvä, ei tarvitse olla ylpeä, ei tarvitse kehua itseään. Mutta se että uskoo yhteen uskoon ja yhteen seurakuntaan riittää.

    Ei edes auta se kuinka täällä vl:ät korostavat olevansa heikkoja ja huonoja, armahdettuja syntisiä, jotka eivät omilla voimillaan voi taivaskelpoisiksi tulla.

    Jos menet sanomaan että uskot siten että on yksi oikea usko ja monta väärää niin "olet ylpeä", "kehut itseäsi(!!!)", "korotat itsesi toisten yläpuolelle" jne jne. Tämä assosiaatio tapahtunee ulkopuolisten ajatuksissa.

    No, nythän se sitten selvisi. Eli ei löytynyt muuta, edelleenkään.

    Äänestä

  • L.L.L kirjoitti:

    "Muutenkin lausunnot on niin kärjekkäästi kirjoitettu että sen on 100% varmuudella kirjoittanut ei-vl, juuri saadakseen vettä myllyynsä."

    Tuo kirjoitus oli kevyttä tavaraa verrattuna L.L.Lestadiuksen saarnoihin. Lestadius saarnasi semmoista tulta ja tulikiveä, että siitä oli rakkaus kaukana. Vai väitätkö, että Lestadiuskaan ei ollut oikein uskomassa?

    Jos Laestadiukselta olisi ollut "rakkaus kaukana" hän olisi saarnannut samaa mitäänsanomatonta mielistelysanomaa kuin suurin osa aikamme papistosta. Sillä hän olisi pelastanut oman kunniansa ja säästynyt monelta murheelta ja vaivalta. Mutta kun hänen toimiaan johti elävä usko ja rakkaus ihmisten kuolemattomia sieluja kohtaan, hän ei sallinut ihmisten nukkua rauhassa kuolleen uskon unta, vaan joutui herättelemään heitä kovinkin sanoin, jotta he huomaisivat kadotetun tilansa ja alkaisivat kaivata armoa.

    Äänestä

  • vl kirjoitti:

    """yleissilmäys vl:n viesteihin riittää kertomaan, että ovat itseä kehuvia, oikeassaolijoita, ainoita oikeita uskovaisia"""

    Eli se että uskoo yhteen seurakuntaan jne. on tämä itseäkehuvuus, ylpeys, hyvyys jne. Eli teksteissä ei tarvitse sanoa olevansa hyvä, ei tarvitse olla ylpeä, ei tarvitse kehua itseään. Mutta se että uskoo yhteen uskoon ja yhteen seurakuntaan riittää.

    Ei edes auta se kuinka täällä vl:ät korostavat olevansa heikkoja ja huonoja, armahdettuja syntisiä, jotka eivät omilla voimillaan voi taivaskelpoisiksi tulla.

    Jos menet sanomaan että uskot siten että on yksi oikea usko ja monta väärää niin "olet ylpeä", "kehut itseäsi(!!!)", "korotat itsesi toisten yläpuolelle" jne jne. Tämä assosiaatio tapahtunee ulkopuolisten ajatuksissa.

    No, nythän se sitten selvisi. Eli ei löytynyt muuta, edelleenkään.

    ..näyttää olevan vielä säveltämättä ja sanoittamatta!! Tekisitkö sinä sen?? Vaikka *epäilee* ;) Mukavaa itsenäisyyspäivää!

    Äänestä

  • vl kirjoitti:

    """yleissilmäys vl:n viesteihin riittää kertomaan, että ovat itseä kehuvia, oikeassaolijoita, ainoita oikeita uskovaisia"""

    Eli se että uskoo yhteen seurakuntaan jne. on tämä itseäkehuvuus, ylpeys, hyvyys jne. Eli teksteissä ei tarvitse sanoa olevansa hyvä, ei tarvitse olla ylpeä, ei tarvitse kehua itseään. Mutta se että uskoo yhteen uskoon ja yhteen seurakuntaan riittää.

    Ei edes auta se kuinka täällä vl:ät korostavat olevansa heikkoja ja huonoja, armahdettuja syntisiä, jotka eivät omilla voimillaan voi taivaskelpoisiksi tulla.

    Jos menet sanomaan että uskot siten että on yksi oikea usko ja monta väärää niin "olet ylpeä", "kehut itseäsi(!!!)", "korotat itsesi toisten yläpuolelle" jne jne. Tämä assosiaatio tapahtunee ulkopuolisten ajatuksissa.

    No, nythän se sitten selvisi. Eli ei löytynyt muuta, edelleenkään.

    "Jos menet sanomaan että uskot siten että on yksi oikea usko ja monta väärää niin "olet ylpeä", "kehut itseäsi(!!!)", "korotat itsesi toisten yläpuolelle" jne jne."

    Noinhan se on. Ja kun vielä täsmennetään, että samalla nämä kyseiset tyypit väittävät maailman kaikkien muiden uudestisyntyneiden uskon olevan "helvettiin vievää uskoa", niin johan siinä OMA NOKKA NOUSEE vallan taivaisiin asti.

    Äänestä

Harrastukset urheilu kaveiden kanssa. Urheilujajeni ovat lentopallo, hiihto, kaukalopallo, fresbee, uinti.

Luonnossa liikkumista, marjastus, hirven metsästys, retkeily kaveriporukalla, veneily ja kalastus.

Valokuvaus, olen kerennyt puolessa vuodessa ottaa noin 2500 kuvaa digikameralla.

Kyläily, soittelu kavereille.

Harrastan yksinlaulua ja musiikin kuuntelua.

Lueskelen kirjoja: tietokirjallisuutta, psykologiaa, romaaneja, henkilöhistoriaa ja jopa uskonnollista kirjallisuuttakin, mutta tosin vähemmän.

Kuulun reserviupseerikerhoon ja olen joskus toiminnassa mukana. On tullut käytyä kertausharjoituksissakin.

Olen poikamies ja siksi on aikaa harrastella.

Äänestä

Vanhurkaan pitää elämän uskostaan, ja siihen vielä lisukkeena että kaikki mikä ei ole uskosta on syntiä.
Tällaistakin muistelen lukeneeni raamatuista.
Miksi kaikki muu olisi syntiä, no kun vanhurskaan pitää elämän uskostaan, ja eihän synnin tekeminen ole uskosta,eikä kehoiteta elämään synnistä.

Jumalattoman koko elämä on syntiä. ne hyvät työtkin, heidän ja omahurskastelioitten tekemänä, on kuin saastainen vaate Jumalan pyhien kasvojen edessä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

elämää... kirjoitti:

..teillä vl:t, kuin uskontoon liittyvät asiat?? Kun kaikki muu normaali elämänmeno näyttää olevan syntiä ja kielletty, kysyisinkin mitä teette silloin, kun ette ole seuroissa yms.,kun ette istu tietokoneen ääressä "keskustelemassa" lestadiolaisuuden oikeellisuudesta, hyvyydestä, tai muusta omasta erinomaisuudestanne?? Kaikki nämä positiiviset ilmaisut on kerätty omistanne, ainakin vl:ksi ilmoittautuneiden kirjoituksista! Joten ei aihetta herneen nenään vetoon, asiallisia vastauksia, kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu