Näillä keskustelupalstoilla esiintyy melko usein monenkirjavia käsityksiä, näkemyksiä ja mielipiteitä laitoshoidossa olevien ikääntyneiden sitomisesta. Niitä lukiessani olen toisinaan kokenut osan kirjoituksista olevan lähinnä provokaatioita, osan aidosti huolestuneiden osallistujien kommentteja. Haluan myös itse tuoda lähes 15 vuoden sairaanhoitajan työn tuoman kokemukseni sitomisesta. Lähes kaiken ajan olen toiminut eri laitoksissa ja hoitokodeissa dementoituneiden hoitajana.
Yleisin syy sitomiseen on ehdottomasti ollut aiemmin tapahtuneet lukuisat kaatuilut. Myös akuuttien infektioiden, yleistilan heikkenemisen tms aiheuttama ns. akuutti sekavuustila eli delirium ja siitä johtuva kaatumisriskin lisääntyminen on usein ollut hetkellisesti sitomisen syynä. Syyt ovat sitomiseen kokemukseni mukaan nämä.
Dementoituneiden ja ei-dementoituneiden laitoshoidossa olevien ihmisten sitomiseen liittyvissä asioissa on mielestäni syytä kritisoida sitomisen kynnystä. Tällä tarkoitan sitomisen tarpeen arviointia ja siihen liittyvän kriteeristön puutetta ja sitä "herkkyyttä", jolla päätös sitomisesta tehdään. Usein olen työssäni kohdannut tilanteita, joissa päätös sitomisesta on tehty lähinnä juridisen vastuun pelossa, ei ihmisen hyvää ajatellen. Monet työnantajat/laitokset pelkäävät omaisten vaativan hoitolaitosta oikeudelliseen vastuuseen vanhuksen kaaduttua. Toki näinkin voi käydä, mutta omalta osaltani en ole aina voinut hyväksynyt sitomispäätöstä, jos sen tekijänä ovat lähinnä hoitotyöhön osallistumattomat ja asukasta tuntemattomat esimiehet ja perusteena mahdollisten (ei aina todennäköisten) oikeustoimien välttäminen. Myös omaisten suora rooli sitomiseen on yllättävän suuri. Monesti omaiset eivät hyväksy lainkaan kaatumisen riskiä ja vaativat meitä hoitajia sitomaan. Ymmärrän kyllä halun estää vanhusta kokemasta turhaa kipua, lonkkamurtumaa jne., mutta onko ojasta allikkoon meneminen ratkaisu ? Omaisen vaatiessa sitomista me hoitajat olemme lähes täysin aseettomia; mutta ulkopuolisten silmin aina pääsyyllisiä vapaudenriistoon.
Lääkehoidon osalta kokemukseni on se, että ensin tulee sairauden etenemisestä ja yleistilan laskusta johtuva kaatuilu, sitten sitominen. Sitomista ei ihmisen psyyke kestä (edes/eteenkään dementoituneena), jolloin käytösoireet ja -häiriöt muuttuvat osaksi arkipäiviä ja ennen pitkää niitä jo lääkitäänkin: seurauksena yli- ja monilääkitys. On muodikasta ja ajankohtaista syytä kaikesta lääkkeitä ja lääkitystä, mutta ei pidä unohtaa, että syitä ei yleensä ole vain yhtä: niitä on useita. Myös muiden asioiden arviointi ja seuranta on tarpeellista hoitotyön välttävän/huonon laadun parantamiseksi.
Lopullinen ratkaisu sitomisesta tulee tehdä yhdessä lääkärin, hoitajien, omaisten ja myös sidottavan ihmisen kesken: yhteisymmärryksessä. Tämä on vaikeaa ja joskus mahdotonta. Mutta yhteisymmärrystä ja -työtä me tarvitsemme, vain sen avulla voimme selvitä tulevista vanhustenhuollon haasteista.
Yleisin syy sitomiseen on ehdottomasti ollut aiemmin tapahtuneet lukuisat kaatuilut. Myös akuuttien infektioiden, yleistilan heikkenemisen tms aiheuttama ns. akuutti sekavuustila eli delirium ja siitä johtuva kaatumisriskin lisääntyminen on usein ollut hetkellisesti sitomisen syynä. Syyt ovat sitomiseen kokemukseni mukaan nämä.
Dementoituneiden ja ei-dementoituneiden laitoshoidossa olevien ihmisten sitomiseen liittyvissä asioissa on mielestäni syytä kritisoida sitomisen kynnystä. Tällä tarkoitan sitomisen tarpeen arviointia ja siihen liittyvän kriteeristön puutetta ja sitä "herkkyyttä", jolla päätös sitomisesta tehdään. Usein olen työssäni kohdannut tilanteita, joissa päätös sitomisesta on tehty lähinnä juridisen vastuun pelossa, ei ihmisen hyvää ajatellen. Monet työnantajat/laitokset pelkäävät omaisten vaativan hoitolaitosta oikeudelliseen vastuuseen vanhuksen kaaduttua. Toki näinkin voi käydä, mutta omalta osaltani en ole aina voinut hyväksynyt sitomispäätöstä, jos sen tekijänä ovat lähinnä hoitotyöhön osallistumattomat ja asukasta tuntemattomat esimiehet ja perusteena mahdollisten (ei aina todennäköisten) oikeustoimien välttäminen. Myös omaisten suora rooli sitomiseen on yllättävän suuri. Monesti omaiset eivät hyväksy lainkaan kaatumisen riskiä ja vaativat meitä hoitajia sitomaan. Ymmärrän kyllä halun estää vanhusta kokemasta turhaa kipua, lonkkamurtumaa jne., mutta onko ojasta allikkoon meneminen ratkaisu ? Omaisen vaatiessa sitomista me hoitajat olemme lähes täysin aseettomia; mutta ulkopuolisten silmin aina pääsyyllisiä vapaudenriistoon.
Lääkehoidon osalta kokemukseni on se, että ensin tulee sairauden etenemisestä ja yleistilan laskusta johtuva kaatuilu, sitten sitominen. Sitomista ei ihmisen psyyke kestä (edes/eteenkään dementoituneena), jolloin käytösoireet ja -häiriöt muuttuvat osaksi arkipäiviä ja ennen pitkää niitä jo lääkitäänkin: seurauksena yli- ja monilääkitys. On muodikasta ja ajankohtaista syytä kaikesta lääkkeitä ja lääkitystä, mutta ei pidä unohtaa, että syitä ei yleensä ole vain yhtä: niitä on useita. Myös muiden asioiden arviointi ja seuranta on tarpeellista hoitotyön välttävän/huonon laadun parantamiseksi.
Lopullinen ratkaisu sitomisesta tulee tehdä yhdessä lääkärin, hoitajien, omaisten ja myös sidottavan ihmisen kesken: yhteisymmärryksessä. Tämä on vaikeaa ja joskus mahdotonta. Mutta yhteisymmärrystä ja -työtä me tarvitsemme, vain sen avulla voimme selvitä tulevista vanhustenhuollon haasteista.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Eikö teillä todellakaan ole tärkeämpää tekemistä kuin pohtia miksi ihmisiä sidotaan?
Vanhuksia on siksi että heidät pidetään hengissä lääkkeiden, "hoidon"ja korkealaatuisen ravinnon ansioista.
Monet näistä nykyvanhuksista olisivat kuolleet .. so what...aikaa sitten ellei olisi hoitajia - heitä jotka kuvittelevat tekevänsä hyvää - jotka ylläpitävät sairauksia. Sairauksien ylläpitämisen seurauksena tulee taas uusia ongelmia joita sitten pohditaan päät punaisina.
Ihminen on yksinkertaisin ja idioottimaisin olento koko maapallolla..muistakaa että evoluutio ei olisi näin pitkälle kehittynyt ihmisen osalta jos lääketiede ja hoitotiede olisi keksitty kivikaudella. Maapalloa ei enää olisi olemassa kuin hahmona, elämä täällä olisi täysin mahdotonta. Ihminen on "nykyviisaudessaan" tuhoamassa kaiken.
Oliko sun kommentisi vanhoillis- vai uus-linkolaisuutta ?
Maallikon ei tarvitse pohtia, ei varmaan tarvitse, mutta ei tarvitsisi ammatti-ihmisenkään jos tilanne olisi toinen - ei olisi sairauksien ylläpitämistä kuten nyt on. Linkolalaisuudesta en tiedä mitään, käytän maalaisjärkeäni - ei siihen tarvita mitään erityisiä ajatus-suuntauksia lähtökohdaksi. Juuri näiden sairauksien ylläpitämisistähän tämä ongelma on lähtöisin, ei muusta.
Olet aivan oikeassa. Hoitotyö ja lääketiede tuottaa usein ja kohtuuttoman paljon ns. kroonikkoja, kärsimystä jne. Asiaa helpottaisi, jos ihmiset aktiivisemmin tekisivät HOITOTESTAMENTTEJA ja määrittäisivät HOITAHTONSA. Nyt niitä ei juuri ole, jolloin me täällä "hoivayhteiskunnassa" joudumme hoitamaan raskaan kaavan mukaan = tehdään aina kaikki mahdollinen, vaikka toivoa ei ole. Ei se hyvä asia ole. Mutta lakien ja säädösten mukaan on aina toimittava.
Olet kai tietoinen, että ihmisellä on oikeus hoitoon, mutta myös oikeus kieltäytyä hoidosta. Samanarvoisia oikeuksia, joita molempi tulee kunnioittaa. Miksi meillä on siis niin paljon "sairauden ylläpitämistä" ja siitä seuraavaa kärsimystä ?
Ja mitä tulee siihen pohtimiseen. Nämä ovat asioita joita olisi pitänyt pohtia vuosia sitten. Ja asioiden eteen olisi ennenkaikkea pitänyt tehdä jotain... Nyt hoitamattomat ongelmat ovat aiheuttaneet ongelmia, jotka pitää hoitaa. Ensin niitä pitää kuitenkin pohtia...
Voitko muuten tarkentaa mitä sairauksia tarkoitit ja miten niitä mielestäsi ylläpidetään ?
Suomalainen eläkeikä on nykyään 65v. No aivan kaikki ei tuottavassa kunnossa kyseiseen ikään asti pääse, mutta suuri osa jatkaa toiminnallisesti hyvässä kunnossa tämänkin jälkeen. Euroopassakin vielä jokin aika sitten 65v ihminen oli ikäloppu, saharan eteläpuolisessa afrikassa se on sitä tänäkin päivänä. Asiat eivät varmaankaan ole niin mustavalkoisia kuin miltä ne maalaisjärjellä saattavat näyttää. Nykytutkimuksen mukaan onkin vallalle nousemassa käsitys, jonka mukaan kohentuneen ravinnon, hygienian ja terveydenhuollon myötä elinikä pitenee, mutta samalla yhteiskunnalle raska raihnainen vaihe pysyy ennallaan tai jopa lyhenee. Minusta ainakin lohdullinen tieto. Suomen suuret ikäluokat tosin tuovat meille mukanaan oman haasteensa...
Jos hoitaja ei ole vielä ajatellut, miltä tuntuu olla puun ja kuoren välissä, voi miettiä tätä:
Väität omaisten vaativan sitomista ja henkilökunnan sitä tekevän juridisen vastuun pelossa, kun potilas voi kaatua ja loukkaantua. Elämä nyt vaan on vaarallista kaiken aikaa ja mitä pitempi aika kulunut syntymästä, sitä vaarallisemmaksi se menee kuoleman todennäköisyyttä ajatellen.
Entä juridinen vastuu yksilön vapauden kannalta? Kenenkään vapautta ei saa riistää = sitoa ilman laillista perustetta. Silti kirkkain silmin ilmoitetaan, että ei sidota mielenterveyslain mukaan, koska silloin pitää koko ajan valvoa potilasta. Eikä siis ole lakia, jonka perusteella saisi sitoa. Eikö pelota, että joku tekee rikosilmoituksen laittomasta vapaudenriistosta?
Sitominen LIIKKUMISTA=VAPAUTTA RAJOITTAVANA toimenpiteenä pitäisi todellakin määritellä selkeästi! Nyt se on jokseenkin mielivaltaista ja on aika tulkinnanvaraista, milloin potilas on vaarallinen itselleen tai muille tai häiritsee muiden potilaiden hoitoa. Varsinkin tuolla viimeksi mainitulla perusteella melko moni hoitaja joutuu sitomaan, vaikka syy on omassa ammattitaidossa, ei potilaassa.
Vanhainkodeissa ja sairaaloissa levottoman potilaan ylilääkitseminen ensin jalattomaksi ja sen jälkeen sitominen turvallisuuteen vedoten on piekmminkin sääntö kuin poikkeus. Näin ei kuitenkaan saisi olla.
Usein vedotaan siihen, että nythän potilas voi istua ja olla toisten seurassa, kun on sidottu eikä pääse kaatumaan. Tämä perustelu on pitävä ainoastaan silloin, kun potilas ei todellakaan kykene liikkumaan omin jaloin. Silloin liikkumista rajoittaa vamma tai sairaus, ei sitominen.
Näin kommentoi ihminen (aikuinen?), joka ei tiedä vanhustenhoidosta YHTÄÄN MITÄÄN!
Uskoisin dementian kiinnostavan enemmän meitä aikuisia(??) kuin sitä ikäluokkaa, johon edellinen kirjoittaja lyhyen viestinsä lapsellisuuden perusteella kuuluu.
En todella vanhustenhoidosta vielä paljonkaan tiedä, mutta ei se aika enää kovin kaukana ole, jos vaan elämää piisaa.
Tiedän vain sen, mitä vanhusten hoidosta vastaavat ovat minulle kertoneet: Totta kai sidotaan kiinni, kun voivat häiritä toisia potilaita, muuten ei ehditä vahtia kun on liian vähän henkilökuntaa, ei voi pitää ovia lukossa jne, ja että ei ole olemassa lakia levottomien mutta hyväjalkaisten vanhusten, vammaisten ja dementoituvien sitomiseen. Sen verran olen kyllä omin silmin nähnyt, että kiinni ovat olleet, ei todella ole huhua.
Laista minä tiedän ainakin sen, mitä kaikkien luettavissa on niin lakikirjoissa kuin täällä netissä: Eipä todella ole lakia sitomiseen muuta kuin pakkohoitopykälissä, joita ei vanhustenhoidossa sovelleta.
Onko se liikaa vaadittu, että perustuslain 7 § on voimassa vielä silloinkin, kun me nykyiset aikuiset olemme vanhainkodissa, kun ei se dementoituvia koske nytkään?
Osastolla on yöllä vaikkapa 25 potilasta ja 2 hoitajaa (=tosi hyvä tilanne). Vaikkapa 3 tai 4 potilaista on jo alkuyöstä ihan vahdittavia ja kuutamolla, haahuilevat kaatuilemisen rajamailla huoneesta toiseen herätellen muita. Pirkko on olevinaan pyykillä mökkirannassa ja ja Jaakko tekee evakkomatkaa pommien sataesa. Jaakon pakomatkaa hidastaa haavan tulehduksen hoitoon tarvittava tippa. Haahuilijat on suostuteltu, maaniteltu, käsketty ja kannettu nukkumaan omaan petiin jo useammin, mutta kun muisti on pituudeltaan noin 5 minuuttia on sama show toistunut jo kymmenkunta kertaa.
Mitä hoitaja voi mielestäsi tehdä välttääkseen kaiken työaikansa käyttämisen haahuilijoihin? Kerro vielä mikä on hoitajan ratkaisu niin etteivät haahuilijat satuta itseään sänkystä pudotessaan, kaatuessaan tai tippaa/pissakatetria repiessään. Hoitaja ei siis voi jeesustella lisähenkilökunnan perään, sillä se ei ole hänen hallussaan oleva asia.
Eikö hoitaja ole olemassa sillä osastolla nimenomaan juuri sitä varten, että hän paimentaa niitä haahuilijoita? Vai pitäisikö hänen vaan istua jossain kansliassa pitsiä virkkaamassa, niin kuin joissain rauhallisemmissa paikoissa tehdään? Tai surffailla netissä?
Hyvällä tuurilla hoitajalla ei ole yöllä paljonkaan tekemistä. Mutta kyllä sen osaston iltaohjelmassa on jotain vikaa, jos haahuilijoita on enemmän kuin nukkuvia.
Tippapotilaiden paikka ei ole tällaisella osastolla, jolla on enimmäkseen muuten terveitä mutta mahdottoman huonomuistisia dementiapotilaita.
Sängystä putoileville voi laittaa patjan lattialle pehmentämään putoamista. Pissakatetreja ei enää yleensä käytetä, joten otetaan se yöksi pois. Siinä ratkaisuja.
..olemassa juuri sitä varten, että yölliset haahuilijat paimennetaan sänkyihin, josta he pomppavat heti pois jatkaakseen haahuiluaan. Mutta jos 5 vanhusta haahuilee, kuka hoitaa loput 20? Usko pois, ei tarvitse kuin yksi haahuilija osastolla, kun omat tunnit menee sen yhden perässä juostessa, muut saavat olla aamuun asti ihan oman onnensa nojassa. Ja vaikka antaisi mummon tai papan haahuilla kierron ajan, hän yleensä seuraa hoitajaa, ja aiheuttaa häslinkiä muissa huoneissa, koska menee vetämään tyynyjä nukkuvien päiden alta, vetelee peittoja ynnä muuta yhtä mieltä ylentävää. Ja eikä mene pitkään, kun kaikki loputkin ovat hereillä. Mihin se aika silloin riittää..? Kokemusta löytyy..
Minkä kaupungin budjettiin mahtuu 25 ylimääräistä patjaa, jos sattuu että kaikki ovat huuhailijoita? Ei hyvin monen kaupungin.. Ja vielä sanoisin, että pissakatetreja kyllä käytetään, tarvittaessa..
Että kehittele vielä ratkaisuja, ja ilmoita sitten kun tulee mieleen jotakin joka todella voisi toimia...
Ei sitten ole lankaan käynyt mielessä, että ehkä se yksi haahuilija on väärällä osastolla? Et sinä kuitenkaan voi häntä sitoa kiinni, koska perustuslain mukaan ei saa ilman laillista perustetta kenenkään vapautta riistää, tähän sopiva laki on sellainen, että koko ajan on valvottava sitä kiinni sidottua. Sinä siis joko istut sen sidotun vieressä tai sitten päästät hänet irti ja lähdet katsomaan niitä muita.
Jos osastolla on 25 haahuilijaa, niin kyllä siellä silloin on jotain pahasti vialla - ellei sitten ole kyseessä juuri se, johon kaikki kaupungin haahuilijat on kerätty.
Pissakatetreja en ole enää 15 vuoteen nähnyt, mutta olenkin ollut tekemisissä vaan sellaisten "helppohoitoisten" potilaitten kanssa, jotka ovat kyllä osanneet käydä pissalla tarvittaessa ihan missä ja milloin vaan.
Ratkaisuja kyselet, tässä yksi: pienemmät osastot. Ei dementiaosastot saa noin isoja olla, ne ovat aivan liian rauhattomia. Jonkun verran kun perehtyy dementiahoidon aakkosiin, sieltä voi hyvinkin löytyä jo jossain muualla keksittyjä ja kokeiltuja ratkaisuja.
Mikä siis oli hoitajan ratkaisu? Hoitaja ei voi pienentää osastoa tai siirtää potilasta toiselle osastolle/yksikköön kun se ei ole hänen vallassaan. Jos hoitaja vahtii sitä yhtä haahuilijaa ja kello soi auttamaan toista potilasta vessaan niin mitä teen? Aukaisen haahuilijan siteet, vannotan olemaan vuoteessa ja käyn auttamassa toista potilasta. Seurauksena haahuilija yritti kavuta laidan yli, kaatui ja mursi olkavarren ja lonkan. Omaisten mielestä hoitajan syy ja hoitaja kirjoittelee vastineita. TAI: Vahdin haahuilijaa. Toinen potilas tuskastuu ja yrittää avuitta vessaan kaatuen siellä. Mummulta aukeaa leuka häränkurkuksi ja lonkka murtuu. Omaisten mielestä hoitaja on syyllinen ja kirjoittelee taas vastineita.
Eli mitä VALLASSAAN OLEVAA voi hoitaja tehdä?
Eikös hoitajilla ole olemassa minkäänlaista ammattiliitoa, joka ajaisi heidänkin etujaan? Yhteistyö on voimaa paperiliitossakin, eikä hoitajien työpaikkoja oikein voi viedä Kiinaan.
Jos jonain päivänä joku päättäjä eksyy osastollenne, antakaa heidän nähdä todellinen arkenne! Antakaa vanhusten olla täsmälleen niin tokkuraisia tai sekavia kuin mitä he yleensäkin ovat, älkää suotta vaihtako ylen määrin vaippoja jos ette ehdi vaihtaa niitä tavallisinakaan päivinä, jättäkää ruoka-annokset normaaliin tapaan pöydälle jne.
Te hoitajat sen tilanteen parhaiten tiedätte, jotan pitäkää puolenne! Yhdellä osastolla ei todellakaan saa olla 22 sekavaa potilasta, viidessäkin voi olla jo liikaa.
Kun ottaa köniinsä, sitähän varten hänet on siihen hommaan valittu, koulutettu ja palkattu, sijaiskärsijäksi, piiaksi, orjaksi, simputettavaksi, ristiinnaulittavaksi, kun kukaan muu ei siihen hommaan suostu.
Hulluja nuo suomalaisnaiset, somalit ja muut Afrikasta raijatut, uusmuotoista orjuuttamista ja ihmisen nöyryyttämistä.
No - hoitsun hommia tekikin aikanaan uskovaiset, auttoivat kaiken maailman sairaita , siitä sitten tämä itsensä alistamisen ja nöyryyttämisen muoto sai uusia piirteitä, ajan kuluessa tästä sadomasokismin ilmentymästä, itsensä uhraamisesta tehtiin oikein ammatti. Kätevää, eikö, palkata sijaiskärsijä hoitamaan paskaset työt, sellaiset mihin ei omia käsiään viitsi liata..syödä ja paskoa, lihoa, ryypätä ja paskoa ja aina toinen korjaamassa jätökset pois.
http://www.eeropaloheimo.fi/Olioiden_suhde.htm
Jotkut omaisista hoitavat dementoituneen vanhuksen loppuun asti itse.
No, tämä ajatuksena vain kun on niin raakaa kritiikkiä ja ehdottomia vaatimuksia...
Onko se nyt aivan mahdoton vaatimus, että potilaita ei tyrmätä lääkkeillä, heitä kohdellaan niin kuin muitakin ihmisiä eikä vaan laitosteta ja säilytetä?
Suosittelen alan vaihtoa tai vähintään tehokasta kouluttautumista tälle alalle, jos siltä tuntuu.
Usein omaiset ovat jo hoitaneet sitä potilasta aivan äärirajoille, ja voi olla, että hoitaja on päätynyt laitokseen ennen hoidettavaansa.
Kukaan, yksikään, ei osannut antaa yhtäkään pätevää, toimivaa toimintatapaa neuvoksi, mitä hoitajana tulisi tehdä kuvailemassasi tilanteessa - paitsi kärsiä ja syödä paska kiltisti isolla lusikalla. Mielellään hymyillen.
Miten ei yhtään yllätä?
Ei tietenkään, koska siihenhän nämä hoitajat ovat koulutettu (alistumaan ja palvelemaan), sen taidon he parhaiten osaavat. Moni hoitajahan on jo kotonaan päähänpotkittu, väheksytty ja alistettu - joten ihan mallikelpoisia sellaiseen työelämän osioon jossa nämä elämän nurjaa puolta edistavat ilmiöt
ovat ikäänkuin yhdistettynä muodostaen mehukkaan
ja sellaisenaanan hyvin alas menevän sopan.
Nykyinen, narsistinen, itsekeskeinen ja muista piittaamaton ihminen tarvitsee juuri tällaisia, hehän ovat kuin mittatilauksesta tehtyjä, passiivisia, kärsimään tottuneita ja alistuvia naisia.
Allekirjoittanut haki aikanaan sairaanhoitokouluun ja todettiin jokseenkin täydellisesti alalle soveltumattomaksi. Johtopäätös: ainakin takavuosina hoitoalalle valittiin soveltuvuustestein nimenomaan ne nöyrimmät, palvelualtteimmat, vähään tyytyvät jne.
Sitä saa mitä tilaa, sillä eikö se nyt ole itsestään selvä asia, että paremmat työolot-> tyytyväisemmät hoitajat -> parempi hoito?
Ehkä vaatimuksena oli myös heikko itsetunto, koska jokaisesta epäkohdasta mainitseminen saa henkilökunnan hyppäämään silmille ilman pienintäkään ajatusta asian korjaamisesta. Omaiset vaan ovat niin ilkeitä ja vaativia ruikuttajia, ei meidän osaston hoidossa mitään vikaa ole vaikka puolet potilaista on päätynyt muutamassa kuukaudessa g-tuoliin. Siihen joukkoon ei muuten ole joutunut yksikään ahkerasti osastolla vierailevan potilaan omainen, mistähän johtuu?
Omaiset ovat nykyään niin veemäisiä, he tietävät että hoitajat ovat avuttomia ja kykenemättömiä puolustautumaan (hoitajat eivät päätä mistään). Missään muualla ei ole niin kuvottavaa työskennellä kuin hoiva-ja hoitoaloilla. Siellä hoitajat ovat eläviä siirrännäisiä, käsiä ja jalkoja..aivoja ja suolia, kun mummon suoli ei toimi on sekin hoitajan vika.
Hoiva-ala on yhteiskunnallistettua anaali-tamponina olemista..sellaisena - ettei paska pääse leviämään muualle kuin sairaalan wc:hen tai kunnalliselle kaatopaikalle vaipan sisällä. Hallittua anaali-tamponina olemista.
heh... g-tuolilainen kiteytit kyllä faktat aika hyvin. Noin se menee.
Mitä sitten valitatte, itsehän olette osanne valinneet. Jos ette pärjää niitten ikäihmisten kansa muuten kuin köyttämällä kiinni, niin vaihtakaa ihmeessä alaa. Paperiteollisuus on kuulemma hyvin palkattu, ja telakoilla ja rakennustyömailla on myös kunnon liksat. Eikä laivat ja paperikoneet paskanna housujaan tai karkaile, eikä edes mene piiloon niin kuin tässä taannoin tuolla muuan sallalainen.
Jos se on niin väärin, että ikääntyneelle dementikollekin vaaditaan inhimillistä hoitoa, niin ei se ole helpoa maanviljelijöilläkään. Ei niitä kantturoita enää nykyaikana seisoteta navetassa kesää talvea, ulos on päästävä - toisin kuin laitoksessa olevien ihmisten. Eikä ne navetan lannapoistot aina toimi, toisinaan on sotkettava kätensä niissäkin. Tämä nyt vaan (vahingon?)iloksi ihmisten hoitotyötä tekeville, karjanhoitajan kommenttina.
Minä ilman muuta eläimiä hoitaisin paljon mielummin kuin ihmisiä. Eikä haittaa yhtään vaikka lanta haisee...eläimet ovat kuitenkin parempikäytöksisiä kuin alkueläimen tasolle vajoneet ihmiset..huomattavasti parempikäytöksisiä ja miellyttävämpiä.
Tämä ketju hajoaa pahasti vanhusten vapauden rajoittamisesta hänen tahdostaan riippumatta, esim sairauden, sekavuuden yms vuoksi. Käytännössä näitä ongelmai tulee todella paljon, mutta itse asiassa asiaa koskea lainsäädäntö puuttuu ja perustuslaki on yleislaki. Kaikille tunnettu esimerkki on tuo pakkolääkitys ilmeisen itsensä vahingoittamisen estämiseksi karkotustilanteessa. Kohde ei ollut vanhus, ei mielisairaskaan eikä lainvastainenkaan, menettelytapa oli virheellinen.
Tahdosta riippumaton hoito ja yksilön vapauteen kajoaminen on terveydenhoidossa sallittu VAIN mielisairaslain mukaisissa tapauksissa ja eduskunnan piti säätää erikseen määräykset muuta terveydenhoitoa varten. Sitä ei vain ole tehty ja vaikka esimerkiksi vanhusten kohdalla menettelyt usein kajoavat ruumiilliseen koskemattomuuteen eikä potilalla ole sillä hetkellä kykyä päätökseen ei se ole lainvastaista. Henkilökunnalla ei myöskään ole oikeutta kieltäytyä hoitamasta ja niin henkilöstöön kohdistuva nimittely tai fyysinen väkivaltakin ovat palkkaan kuuluva etu. Vanha nyrkkisääntö on sietää mustelma ja nimittely vastineetta ja puolustautua pahempaa vastaan. Pakeneminen, toinen hoitaja ja etenkin turvamies ovat avuksi potilaiden hoidossa.
Lainsäädännön puutteeseen ei voi vaikuttaa.
ylipäätään vanhusten hoidosta välittäville ja kiinnostuneille: Lukekaa uusimmasta Pirkka-lehdestä artikkeli, jossa kerrotaan 12-paikkaisesta dementikkojen Helmi-kodista.
Huomionarvoisaa mm se, että kukaan asukas ei syö unilääkkeitä. Sinne muuttaessaan he kaikki söivät unilääkkeitä.
Mutta onko jokainen vanhus kyvykäs ja halukas kustantamaan osaltaan tällaisen helmi-koti paikan. Ideana ihan hyvä, mutta: maksaa, maksaa, todella paljon. Ja vanhuksia on yhä lisääntyvässä määrin tuhansia ja tuhansia ja tuhansia...
Nämä Helmi-kodit toimivat ensin hyvin ja hinta on kova, mutta kun rahaa alkaa tulla, yksityisten laitosten ahneus kasvaa. Hoitajia ei palkata ja vanhuksia otetaan lisää. Kyllä ne lääkkeetkin sieltä kohta löytyvät ja vanhus maksaa nekin. Seuratkaapa vuosi eteenpäin.
Minunko työssäkäyvän viidenlapsen äidin pitää maksaa tuon 87-vuotiaan vanhuksen onnellinen olo tässä Helmi-kodissa? Itse hän sitä ei ainakaan maksa. se joka maksaa, vaatikoon. Minä en maksa.