Juhan töppäykset

Kertoja

Mä oon kertoja ja kerron Juhan pahimmat töppäykset.

Juha oli mies 21 vuotta vanha ja hän töpeksi usein!
JUHA meni R-kioskille ostamaan kokista, koska hänellä oli jano, hän osti kolme puolen litran pulloa kokista ja joi ne samantien. Sitten hän osti pari pulloa lisää ja joi ne. Pian hän ei enää jaksanut juoda vaan hän lähti kauppaan, koska hänen täytyi ostaa ruokaa. Vasta sitten hän tuli ajatelleeksi että hän olisi saanut kaupasta kokikset halvemmalla, mutta ei se nyt enää auta. Juha meni pirkkaan ostamaan leipää, KOKISTA, karkkia ja sipsejä. Kun juha jonotti kassalla hänelle tuli ihan kamala vessahätä ja kaupan vessa oli remontissa. Juhan ei auttanut kuin jonotta.
Kun Juha oli maksanut hän päätti lähteä kotiin vessaan. Juha asui kilsan päässä kaupasta ja oli tullut kävellen.
Kun Juha oli hetken kävellyt hänen rakkonsa ei enää kestänyt ja kaikki pissat pääsi housuun. Monet ihmiset näki sen ja katsoivat aivan silmät pyöreinä kun Juhan farkut kastuivat vielä lisää...
Juha yritti kävellä normaalisti kotiin vaikka kaikki tuijottivat häntä. Kun juha tuli kotiin, hän vaihtoi housut ja laittoi pissaiset pyykkiin. Hän oli todella nolona!

5

1209

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kertoja

      Juhalle kävi illemmalla vielä niin että hän lähti pyöräilysortsit jalassa käymään kaupungilla kun farkut oli pesussa. vaan eikös se kokiksen hiilihappo tehnyt tepposet ja juhalle tuli kauheet ripulipaskat pyöräilysortseille! Ja taas oli Juha nolona!

      • ker-toja

        Ja sit se laitto ne pyöräilyhousut päähänsä kun sitä hävetti mutt sitt ne ripulipaskat valu sen naamalle ja kaikki nauro paitsi se.
        Sitt se meni kotiin ja sen äiti pelästy ettäjestas ja pasko kauhiat ripulipaskat olohuoneen plyyshisohvalle joka on onneks ruskee ja haisee jo entuudestaan paskalle kun on tehty mongoliassa.


      • mutt-ta
        ker-toja kirjoitti:

        Ja sit se laitto ne pyöräilyhousut päähänsä kun sitä hävetti mutt sitt ne ripulipaskat valu sen naamalle ja kaikki nauro paitsi se.
        Sitt se meni kotiin ja sen äiti pelästy ettäjestas ja pasko kauhiat ripulipaskat olohuoneen plyyshisohvalle joka on onneks ruskee ja haisee jo entuudestaan paskalle kun on tehty mongoliassa.

        Sa-noi-ko se Ju-ha et-tä tää on is-tu-mo ei-kä ma-kaa-mo?

        Voi-sit-ko ta-vut-taa et-tä o-li-si hel-pom-pi lu-ke-a?


      • Kertoja
        mutt-ta kirjoitti:

        Sa-noi-ko se Ju-ha et-tä tää on is-tu-mo ei-kä ma-kaa-mo?

        Voi-sit-ko ta-vut-taa et-tä o-li-si hel-pom-pi lu-ke-a?

        en kirjottanu!!!!!!!!


      • Mutt-ta
        Kertoja kirjoitti:

        en kirjottanu!!!!!!!!

        Ki-rjotit-pas. Mä ker-ron ope-lle!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      51
      981
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      98
      974
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      827
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      134
      792
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      119
      759
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      36
      673
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      656
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      610
    9. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      22
      606
    10. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      596
    11. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      578
    12. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      38
      569
    13. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      72
      548
    14. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      543
    15. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      137
      526
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      506
    17. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      47
      505
    18. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      110
      505
    19. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      502
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      487
    Aihe