Tuolla alempana Abraham kyseli ja n81 vastaili luterilaisten ja katolilaisten uskon eroista. Luterilaiseksi kasvatettuna, mutta vuosien ateismin jälkeen katolilaiseksi kääntyneenä en malta olla tähän vastaamatta – ja ihan uudella otsikolla, koska luulisi tämän kiinnostavan useampiakin, joita uskonnot ylipäätään kiinnostavat.
n81 on oikeassa eräiden tärkeiden yksityiskohtien suhteen: katolilaisilla on 7 sakramenttia, kun luterilaisilla niitä on muistaakseni 3. On totta, että katolilaiset uskovat leivän ja viinin muuttumiseen eukaristiassa, mutta tämä ei liity mihinkään kellon kilahtamiseen. Kelloa ei tarvita konsekraation suorittamiseen. Kelloja kilisytellään joskus, koska se on kaunis tapa (alkujaan tapa lähti liikkeelle siitä, että suurien kirkkojen perällä olleelle väelle, joka ei pystynyt näkemään tai kuulemaan, että konsekraatio oli tapahtunut, siitä ilmoitettiin kellolla.)
Paavin asema ei kyllä ole suurin ero kirkkojen opissa. Ortodoksien ja katolilaisten välillä se on oikeastaan ainut kiistakysymys, mutta se on selvästi poliittinen asia, ei uskoon liittyvä.
Paavi on Rooman piispa ja pappi – ja on totta, että pappiskäsitys (paljon paaviutta laajempana asiana) on yksi suurimmista eroista luterilaisten ja katolilaisten välillä. Siis vaikka paavia ei olisi, pappeudesta vallitsisi kuitenkin erilainen käisitys.
Mutta olen oman kokemukseni perusteella täsmälleen päinvastaista mieltä kuin n81 siitä, kummassa kirkossa papit ovat "kansanläheisempiä". Luterilaiset papit ovat virkamiehiä, joilla on virka-aika. Suurin osa heidän elämästään pyörii yleensä muun kuin seurakunnan ja seurakuntalaisten ympärillä. Katolinen pappi taas on AINA seurakuntalaisten käytettävissä. Hänellä ei ole virka-aikaa, eikä hän voi koskaan vedota siihen, että minä en ole nyt työvuorossa.
Tähän selibaatilla juuri tähdätään – siis siihen, että pappi omistaisi kaiken aikansa seurakuntalaisten ja Jumalan palvelemiseen, eikä käyttäisi aikaansa ja energiaansa perheensä hoivaamiseen. Katolilaisille perhe on erittäin tärkeä, eikä voida ajatella pappia, joka laiminlöisi perhettään siksi, että seurakuntalaiset vievät liikaa hänen aikaansa. Toisaalta ei haluta sitäkään, että pappi olisi tavattavissa vain virka-aikana. Selibaatti ei siis nosta pappia mitenkään muiden ihmisten yläpuolelle, vaan tekee hänestä palvelijan.
Tosin katolisessa kirkossa on joitakin naimisissa olevia pappeja. He olivat avioituneet ennen kuin tunsivat kutsumusta papiksi tai ovat esim. entisiä luterilaisia pappeja, jotka ovat kääntyneet katolilaisiksi.
Meidänkään pappimme eivät voi omin voimin antaa syntejä anteeksi – anteeksianto tulee aina Jumalalta. Raamatusta kuitenkin löytyy hyvin selväsanainen valtuutus, jonka Jeesus antoi apostoleilleen: näillä on oikeus välittää anteeksianto tai olla välittämättä. Piispat ovat apostolien seuraajia, ja heidän apunaan olevat papit ovat tämän Jeesuksen valtuutuksen ansiosta oikeutettuja antamaan synnit anteeksi Jeesuksen nimissä – siis Jeesuksen voimalla, ei omallaan. Loppujen lopuski pelastus ratkeaa aina Jumalan päätöksellä, ei papin.
Suurin käytännön ero katolilaisten ja luterilaisten välillä on siinä, että katolilaisten usko on osa arkea. Kirkko on läheinen ja luonnollinen paikka ja papit ovat hengellisiä isiä, joille voi mennä juttelemaan huolistaan ja mieltään askarruttavista asioista. Kyse ei ole aina ripistä, vaan papin kanssa voi jutella ja häneltä voi pyytää neuvoa monenlaisista arkiseen elämään ja uskoon liittyvistä kysymyksistä.
Katolilaisille on myös tärkeää ja hyvin luonnollista käydä messussa ruokkimassa uskoaan ja kokemassa yhteyttä muihin uskoviin. Ehtoollinen on monille meistä viikottainen tapa saada uutta voimaa.
Niin, minun kokemukseni mukaan juuri katolisen kirkon läheisyys ja uskon eräänlainen "arkisuus" on suurin ero "tavallisen" luterilaisen ja katolilaisen uskonelämän välillä. Katoliset voivat piipahtaa kirkkoon ihan itsekseen rukoilemaan työpäivän jälkeen, eikä sitä pidetä mitenkään erikoisena tai fundamentalistisena.
Uskon sisällöstä ja harjoittamistavoista löytyy toki eroja (mm. suhde pyhiin, erilaiset rukousperinteet), mutta ne eivät ole niin suuria kuin eukaristian sakramenttiin ja pappeuteen liittyvät erot. Meillähän pappisvihkimys on siis yksi sakramentti.
Muuten, myös katolilaisilla on "yleisen pappeuden" käsite. Jokaisen katolilaisen pitäisi siis muistaa, että yleinen pappeus koskee häntäkin, mutta se on eri asia kuin vihkimyksen kautta Jumalalta saatu vihkimys.
Abortin ja ehkäisyn kielto ei johdu paavista, vaan kirkon opista, jota määritellään mm. kirkolliskokouksissa ja Vatikaanin hallinnossa, ei paavin yksinäisten ajatusten tuloksena.
n81 on oikeassa eräiden tärkeiden yksityiskohtien suhteen: katolilaisilla on 7 sakramenttia, kun luterilaisilla niitä on muistaakseni 3. On totta, että katolilaiset uskovat leivän ja viinin muuttumiseen eukaristiassa, mutta tämä ei liity mihinkään kellon kilahtamiseen. Kelloa ei tarvita konsekraation suorittamiseen. Kelloja kilisytellään joskus, koska se on kaunis tapa (alkujaan tapa lähti liikkeelle siitä, että suurien kirkkojen perällä olleelle väelle, joka ei pystynyt näkemään tai kuulemaan, että konsekraatio oli tapahtunut, siitä ilmoitettiin kellolla.)
Paavin asema ei kyllä ole suurin ero kirkkojen opissa. Ortodoksien ja katolilaisten välillä se on oikeastaan ainut kiistakysymys, mutta se on selvästi poliittinen asia, ei uskoon liittyvä.
Paavi on Rooman piispa ja pappi – ja on totta, että pappiskäsitys (paljon paaviutta laajempana asiana) on yksi suurimmista eroista luterilaisten ja katolilaisten välillä. Siis vaikka paavia ei olisi, pappeudesta vallitsisi kuitenkin erilainen käisitys.
Mutta olen oman kokemukseni perusteella täsmälleen päinvastaista mieltä kuin n81 siitä, kummassa kirkossa papit ovat "kansanläheisempiä". Luterilaiset papit ovat virkamiehiä, joilla on virka-aika. Suurin osa heidän elämästään pyörii yleensä muun kuin seurakunnan ja seurakuntalaisten ympärillä. Katolinen pappi taas on AINA seurakuntalaisten käytettävissä. Hänellä ei ole virka-aikaa, eikä hän voi koskaan vedota siihen, että minä en ole nyt työvuorossa.
Tähän selibaatilla juuri tähdätään – siis siihen, että pappi omistaisi kaiken aikansa seurakuntalaisten ja Jumalan palvelemiseen, eikä käyttäisi aikaansa ja energiaansa perheensä hoivaamiseen. Katolilaisille perhe on erittäin tärkeä, eikä voida ajatella pappia, joka laiminlöisi perhettään siksi, että seurakuntalaiset vievät liikaa hänen aikaansa. Toisaalta ei haluta sitäkään, että pappi olisi tavattavissa vain virka-aikana. Selibaatti ei siis nosta pappia mitenkään muiden ihmisten yläpuolelle, vaan tekee hänestä palvelijan.
Tosin katolisessa kirkossa on joitakin naimisissa olevia pappeja. He olivat avioituneet ennen kuin tunsivat kutsumusta papiksi tai ovat esim. entisiä luterilaisia pappeja, jotka ovat kääntyneet katolilaisiksi.
Meidänkään pappimme eivät voi omin voimin antaa syntejä anteeksi – anteeksianto tulee aina Jumalalta. Raamatusta kuitenkin löytyy hyvin selväsanainen valtuutus, jonka Jeesus antoi apostoleilleen: näillä on oikeus välittää anteeksianto tai olla välittämättä. Piispat ovat apostolien seuraajia, ja heidän apunaan olevat papit ovat tämän Jeesuksen valtuutuksen ansiosta oikeutettuja antamaan synnit anteeksi Jeesuksen nimissä – siis Jeesuksen voimalla, ei omallaan. Loppujen lopuski pelastus ratkeaa aina Jumalan päätöksellä, ei papin.
Suurin käytännön ero katolilaisten ja luterilaisten välillä on siinä, että katolilaisten usko on osa arkea. Kirkko on läheinen ja luonnollinen paikka ja papit ovat hengellisiä isiä, joille voi mennä juttelemaan huolistaan ja mieltään askarruttavista asioista. Kyse ei ole aina ripistä, vaan papin kanssa voi jutella ja häneltä voi pyytää neuvoa monenlaisista arkiseen elämään ja uskoon liittyvistä kysymyksistä.
Katolilaisille on myös tärkeää ja hyvin luonnollista käydä messussa ruokkimassa uskoaan ja kokemassa yhteyttä muihin uskoviin. Ehtoollinen on monille meistä viikottainen tapa saada uutta voimaa.
Niin, minun kokemukseni mukaan juuri katolisen kirkon läheisyys ja uskon eräänlainen "arkisuus" on suurin ero "tavallisen" luterilaisen ja katolilaisen uskonelämän välillä. Katoliset voivat piipahtaa kirkkoon ihan itsekseen rukoilemaan työpäivän jälkeen, eikä sitä pidetä mitenkään erikoisena tai fundamentalistisena.
Uskon sisällöstä ja harjoittamistavoista löytyy toki eroja (mm. suhde pyhiin, erilaiset rukousperinteet), mutta ne eivät ole niin suuria kuin eukaristian sakramenttiin ja pappeuteen liittyvät erot. Meillähän pappisvihkimys on siis yksi sakramentti.
Muuten, myös katolilaisilla on "yleisen pappeuden" käsite. Jokaisen katolilaisen pitäisi siis muistaa, että yleinen pappeus koskee häntäkin, mutta se on eri asia kuin vihkimyksen kautta Jumalalta saatu vihkimys.
Abortin ja ehkäisyn kielto ei johdu paavista, vaan kirkon opista, jota määritellään mm. kirkolliskokouksissa ja Vatikaanin hallinnossa, ei paavin yksinäisten ajatusten tuloksena.
Vastaukset 11
Vanhimmat
1) Eikö pappien selibaattimääräystä perusteltu sillä, ettei aatelisto saisi keskiajalla (?) liikaa valtaa kirkossa järjestettyjen avioliittojen kautta?
2) Millä perustellaan abortti- ja ehkäisykielto?
Kyllä, mainitsemasi mahtiaateliston ylivallan rajoittaminen oli aikanaan luultavasti tärkein syy vaatia kaikilta papeilta selibaattia. Mutta selibaatti on aina ollut osa munkkikuntien spiritualiteettia. Vuosien ja vuosisatojen kuluessa havaittiin, että selibaatti on hyvä apu kaikille papeille heidän tehtävänsä suorittamisessa. Siksi tämä traditio on jäänyt elämään, vaikka aatelissukujen valta ei enää olekaan uhka.
Aborttikielto perustuu siihen ajatukseen, että kaikki ihmiselämä on pyhää. Elämä alkaa hedelmöityksestä, joten abortti on murha. Jokaisella ihmisellä on oikeus elämään. Tämä on suurin kaikista oikeuksista, eikä toisen ihmisen oikeutta elämään voida rajoittaa sillä, että se aiheuttaa surua, vaikeuksia tai menetyksiä toiselle ihmiselle. Suru, vaikeudet ja menetykset kuuluvat elämään, mutta ihmisellä ei ole niiden takia oikeuttaa lopettaa toisen ihmisen elämää.
Ehkäisyvälineiden käyttökielto on minulle vaikeampi asia ymmärtää ihan pohjamutia myöten. Taustalla on kuitenkin ajatus siitä, että jos ihminen harjoittaa seksiä antamatta mahdollisuutta uudelle elämälle, hän käyttää väärin Jumalan antamaa lahjaa. Seksi – ja siitä saatava nautinto – ovat hyviä ja positiivisia asioita, mutta Jumala on tarkoittanut seksin puolisoiden väliseksi täydelliseksi henkiseksi yhtymiseksi, pyhäksi tapahtumaksi, jolla on voimaa luoda uutta elämää. Katolisen opin mukaan ihminen rikkoo jotain itsessään ja kumppanissaan, jos harjoittaa seksiä niin, että ei ole valmis ottamaan vastaan siitä mahdollisesti syntyvää lasta.
Jeesus kielsi abortin!
Missä kohtaa muka? Muutenkin olisin toivonut Johannalta vähän enemmän viitteitä Raamattuun.
ei ole Raamatussa. Didache todennäköisesti olisi Raamatussa, ellei se Kaanonia kootessa olisi sattunut olemaan hukassa. Sitä ei pidetä nuorempana kuin evankeliumeja, eivätkä kirkot ole asettaneet sitä kyseenalaiseksi, eikä se ole ristiriidassa evankeliumien kanssa.
Lisäksi on huomattava, että katolinen pappi ei saa työstään palkkaa, vaan kirkko vain elättää hänet, ja hän saa käyttöönsä taskurahaa. Hän ei myöskään jää eläkkeelle, vaan kirkko huolehtii hänestä hautaan asti.
Mitä selibaattiin tulee, niin tuo selibaattivaatimus katolisille papeille tuli käytännöksi vasta suhteellisen myöhään. En muista tarkkaan, että oliko ensimmäisen vuosituhannen lopulla vai toisen alulla.
vähän mitä tarkoitat käytännöllä. Espanjassa n.300
vaadittiin papilta eroa jos jatkoi vaimon kanssa.
Rakentukaamme yhteisestä uskosta Jeesukseen, meidän sovittajaamme ja muistakaamme, että Jeesuksella ei ole kuin yksi seurakunta - me.
"luterilaisilla niitä on muistaakseni 3"
Eipäs olekaan kuin kaksi. Alunperin niitä oli kolme, mutta rippi jätettiin pois.
"Luterilaiset papit ovat virkamiehiä, joilla on virka-aika. Suurin osa heidän elämästään pyörii yleensä muun kuin seurakunnan ja seurakuntalaisten ympärillä. Katolinen pappi taas on AINA seurakuntalaisten käytettävissä. Hänellä ei ole virka-aikaa, eikä hän voi koskaan vedota siihen, että minä en ole nyt työvuorossa."
Luterilaisen papinkin pitää periaatteessa olla aina käytettävissä ja saatavilla.
"Tähän selibaatilla juuri tähdätään – siis siihen, että pappi omistaisi kaiken aikansa seurakuntalaisten ja Jumalan palvelemiseen, eikä käyttäisi aikaansa ja energiaansa perheensä hoivaamiseen."
Sillä, että pappi ei ole selibaatissa, tähdätään taas siihen, että pappi todella tietää mitä on olla tavallinen ihminen jolla on tavallisen ihmisen ongelmat.
"Meidänkään pappimme eivät voi omin voimin antaa syntejä anteeksi – anteeksianto tulee aina Jumalalta."
No tietysti siis, vähän huonosti sen ilmaisin, tarkoitin sitä, että kun katolisilla pappi voi sanoa että luepa nyt niin ja niin monta ruokousta niin syntisi ovat anteeksi annetut. Se haiskahtaa hieman joltain hyvittelyltä tms. ja vesittää koko "yksin armosta" idean, ja kuinka joku voi muka päättää että näin ja näin monella ruokouksella saat syntisi anteeksi? Lisäksi siinä tehdään rukouksesta tavallaan rangaistus ja mekaanisesti toistettava litania.
"Suurin käytännön ero katolilaisten ja luterilaisten välillä on siinä, että katolilaisten usko on osa arkea. Kirkko on läheinen ja luonnollinen paikka ja papit ovat hengellisiä isiä, joille voi mennä juttelemaan huolistaan ja mieltään askarruttavista asioista. Kyse ei ole aina ripistä, vaan papin kanssa voi jutella ja häneltä voi pyytää neuvoa monenlaisista arkiseen elämään ja uskoon liittyvistä kysymyksistä."
Siis mitä hemmettiä? No kirkko rakennuksena ei ehkä ole läheinen paikka (vaikka eräskin kappeli on minulle), mutta seurakuntakeskus voi hyvinkin olla, ja luterilaisillakin voi mennä papin kanssa juttelemaan mistä vaan. Puhumattakaan muista seurakunnan työntekijöistä.
Mistä tulikin mieleen kaikki erilaiset seurakunnan työmuodot, jotka ovat tärkeä osa hyvinkin monen luterilaisen elämää. Aina se ei välttämättä ole messu, mutta niitä on monia muitakin.
Siis ainoa kunnon ero, jonka nyt sain tuosta sinun kirjoituksestasi, oli se, että kirkko rakennuksena ei ole niin läheinen. Eikö silloin luterilainen usko ole arjen läheinen, jos luterilaisten ei tarvitse mennä kirkkoon tunteakseen Jumalan läheisyyden?
Sinä puhut siitä, mitä luterilainen kirkko voisi olla teoriassa – minä puhuin siitä, mitä katolinen kirkko on käytänössä.
Papin läsnäolosta: luterilainen pappi voi TEORIASSA olla käytettävissä koko ajan – mitä hän ei tietenkään ole. Todellisuudessa hän on käytettävissä vain virka-aikana ja silloin kun hyvissä ajoin etukateen on sovittu tapaaminen. Eikä sitä tietenkään voi olettaakaan, että perheellinen mies tai nainen jättäisi perheensä koska tahansa vaikka kesken perhekriisiin ja keskittyisi täysillä seurakuntalaisten ongelmiin. Kun minä tarvitsen pappia, minun ei todellakana tarvits miettiä, onko hänellä työaika vai ei tai onko hän viettämässä aikaa perheensä kanssa tai ei.
Luterilaiset voisivat varmaan jutella pappinsa kanssa mistä vaan, mutta hyvin harvat juttelevat. Todellisuudessa suurin osa luterilaisen kirkon jäsenistä ei ole ikinä tavannut henkilökohtaiseti seurakuntansa pappia tai yhtään muutakaan seurakunnan työntekijää. Esimerkiksi useimmat minun luterilaiset tuttavani eivät edes tiedä pappinsa tai muiden työntekijöiden nimeä. Suurimmalla osalla ainakin Suomen katolilaisia on taas henkilökohtainen ja säännöllinen yhteys pappiinsa. Eli käytännössä kaikki kirkon työntekijät ovat todellisuudessa vieraita useimmille luterilaisen kirkon jäsenille, mutta ystäviä useimmille katolilaisille.
Juu, luterilaisella kirkolla on paljon toimintaa, jolla ei ole mitään tekmistä Jeesuksen sanoman välittämisen kanssa. Tomintaa, joka voi olla oikein mukavaa ja hyödyllistäkin, mutta joka ei kehitä ihmisen suhdetta Jumalaan. Tällaisissa karkeloissa varmasti liikkuukin paljon ihmisiä – niin kauan kuin uskosta ei niissä pahemmin puhuta.
Jaa että pappien pitäisi mennä naimisiin, jotta ymmärtäisivät paremmin tavallisia ihmisiä, joilla on tavallisten ihmisten ongelmia... Hmmm, minä en ole naimissa, mutta pidän itseäni toki ihan tavallisena ihmisenä. Joskus kyllä tuntuu, että pappi ymmärtää minun ongelmiani paremmin siksi, että hänkään ei ole naimisissa, mutta kyllä papin ymmärrys tulee Jumalalta. Ei ihmisen tarvitse itse kokea kaikkea voidakseen ymmärtää ja auttaa.
Sinulla on kyllä ihan väärä käsitys ripistä. En minä saa syntejäni anteeksi siksi, että teen katumusharjoituksen (esim. luen rukouksia, luen jonkin osan Raamattua, teen palveluksen jollekin ihmiselle tms.) vaan siksi, että tunnustan syntini ja kadun niitä. Katumusharjoituksen (siis esim. rukouksen) tehtävä on vahvistaa ihmisen päätöstä välttää samaa syntiä jatkossa.
Messu ei ole sama kuin kirkkorakennus. Messu voidaan pitää vaikka luonnon keskellä – kuten joskus kesällä pidetäänkin. Kun haluamme mennä sunnuntaina messuun, haluamme kohdata Jumalan yhdessä muiden seurakuntalaisten kanssa paikassa, jossa voimme keskittyä Jumalaan, ja jossa meidän on erityisen helppo tuntea Jumalan läsnäolo (mikä ei tarkoita, etteikö sitä voisi tuntea muuallakin). Näin tuntevat myös ne katolilaiset, jotka luontevasti pistäytyvät kirkossa vaikka työpäivän jälkeen: he haluavat olla hetken kahden Jumalan kanssa ilman että mikään muu häiritsisi.
Toki luterilaiset voisivat tehdä samoin, mutta tekevät aniharvoin (voit käydä tsekkaamassa kirkossa). Toki luteriaiset voisivat keskittyä Jumala-yhteyteen päivittäin muuallakin kuin kirkossa... mutta let's face it: useimmat luterilaisen kirkon jäsent eivät ajattele Jumalaa muuta kuin ehkä Jouluna pienen hetken ja ehkä sitten, kun jotain todella kauheaa tapahtuu. Uskovan luterilaisen kodin kasvattina ja monien luterilaisten ystävänä sanon, että useimmat luterilaiset eivät anna Jumalalle tilaa arkena, eivät uhraa hänelle ajatustakaan. Katolilaisilla aktiivinen vuoropuhelu Jumalan kanssa on yleisempää, koska siihen opetetaan lapsesta asti.
Jos haluat verrata aktiivisen, seurakunnassa toimivan luterilaisen uskonnollista elämää katolilaisen uskonnolliseen elämään, niin tässä on yksi ongelma: millaiseen katolilaiseen häntä vertaat? Katolilaisista paljon, paljon suurempi osa harjoittaa uskoaan yhdessä muiden uskovien kanssa eli meilla paljon suurempi osa ihmisiä on ns. aktiiveja. Luterilaisesta kirkosta muistan, että oli selvä jako: ne jotka osallistuvat toimintaan ja ne jotka eivät. Meillä sitä on vaikeamapi tehdä, koska suuri osa ihmisistä osallistuu jonkin verran, toiset tietysti paljon enemmän kuin toiset.
Nämä ovat minun henkilökohtaisia kokemuksiani molemmista kirkoista.
Tässä siis puhumme käytännön uskon elämän eroista; mutta tietysti on todellisia eroja itse uskossakin, kuten jo mainitsin (pappeus, sakramentit, pyhät, suhde Raamattuun ja traditioon jne). Minun syyni liittyä katoliseen kirkkoon olivat 1) selvä Jumalan kutsu, 2) käytännön kokemus uskon elämän erilaisuudesta ja rikkaudesta 3) opilliset seikat kuten käsitys uskon perustumisesta kolmeen yhtä tärkeään asiaan: Raamattuun, kirkon traditioon ja opetusviran auktoriteettiin ja käsitys pappeudesta.
"Papin läsnäolosta: luterilainen pappi voi TEORIASSA olla käytettävissä koko ajan – mitä hän ei tietenkään ole."
Heh. Mitä teoriaa se on, kun itsekin tunnen monia pappeja, ja kaikki ovat joutuneet joskus lähteä muutenkin kuin virka-aikana jonkun luo, ja vielä useammin esim. juttelemaan puhelimessa jonkun kanssa? Tottakai voidaan olettaa, että pappi tekee sen, kun se kerran kuuluu hänen työhönsä.
"Eli käytännössä kaikki kirkon työntekijät ovat todellisuudessa vieraita useimmille luterilaisen kirkon jäsenille, mutta ystäviä useimmille katolilaisille."
???? Ainakin kaikki uskovat luterilaiset, joita minä tunnen, tuntevat kaikki oman kirkkonsa papit ja useiden muidenkin kirkkojen papit. Puhumattakaan muista työntekijöistä. Ja ovat ystäviä heidän kanssaan.
Olet hieman yksinkertainen, jos et ymmärrä sitä, että valtionkirkolla on erilainen luonne kuin katolisella kirkolla. Siihen kuuluu paljon sellaisia ihmisiä, jotka eivät ole kiinnostuneita kirkosta ja uskonnosta muuten kuin juhlapäivinä. Nämä ihmiset eivät toki tunne kirkon työntekijöitä. Mutta ne tuntevat todella hyvin ja henk. koht. jotka ovat todella kirkon jutuissa mukana.
Tähän liittyy myös kritiikkisi siitä, että useimmat luterilaiset eivät ajattele Jumalaa muuta kuin jouluna tms. Kyllä luulen, että he Häntä ajattelevat useinkin, vaikkeivät Hänestä puhukaan. Minusta on hyvä, että luterilainen kirkko on kansankirkko, jossa voi olla osa Kristuksen ruumista, vaikkei olisikaan jatkuvasti huutamassa Jumalaa turuilla ja toreilla. Ihminen voi tehdä jumalanpalvelusta päivittäisessä työssäänkin hiljaisuudessa.
Silti luulen, että sen tyylisiä uskovaisia, jotka kelpaavat sinulle, on Suomessa enemmän luterilaisessa kuin katolisessa kirkossa. Kyllä Jumala on luterilaisellakin läsnä elämässä, vaikka yritätkin sen nyt kieltää muilta kuin katolisilta. Et voi väittää, ettei se olisi, koska minäkin olen luterilainen ja tiedän monia luterilaisia joiden kodissa Jumala on läsnä, ja siihen opetetaan pienestä pitäen. Myöskin monet luterilaiset menevät, jos ei kirkkoon niin kappeliin hiljentymään jos ei päivittäin niin usein. Olen kyllä käynytkin ja todennut asian.
"Juu, luterilaisella kirkolla on paljon toimintaa, jolla ei ole mitään tekmistä Jeesuksen sanoman välittämisen kanssa"
Minusta ihmisten palvelulla heidän oman elämänsä keskellä on hyvin paljon tekemistä Jeesuksen sanoman kanssa. Ja kaikessa kirkon toiminnassa, mitä minä tiedän, on Jumala ja hänen sanansa läsnä.