Onkohan...

Onkohan ystävämme Tapastikos kesälomilla, vai miksiköhän on ollut taas vähän aikaa näin hiljaista.

Yleensähän kaava on mennyt niin, että kun Tapastikos on joutunut ahtaalle, hän on ensin muutamalla eri nimimerkillä yrittänyt tukea omia juttujaan, ja sen jälkeen ilmoittanut "jääväävänsä" (?) itsensä keskustelusta hetkeksi aikaa, koska keskustelu on hänen mukaansa tuolloin mennyt Porsche-puolelta lapselliseksi ja asiattomaksi. (Sivuhuomautuksena en tosin tässä kohdassa oikein ymmärrä tuota "jääväys"-termiä, tai sitten olen itse ymmärtänyt ko. sanan merkityksen väärin.)

Vaan tälläpä kertaa hän vain hävisi, eikä ilmoittanut syytä. Toivottavasti Tapastikos tulee kuitenkin takaisin, sillä kaipaan jo hänen aivan huikean hyviä juttujaan.
8710
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Hei "Pecos", eiköhän sen jo jokainen ole tajunnut että sinä ja mm. Tapa olette yksi ja sama henkilö. Kovasti huutelet Tapan perään, että pääsisit taas vastailemaan eri nimimerkillä.

Onkohan persoonasi oikeasti noin hajalla, vai vedätkö vain (huonoa) tsoukkia?

Että näin. Olet kyllä aikamoinen idiootti.

Äänestä
  • Hmm,eikös mersupuolella joku käynyt itsekseen keskusteluja joitakin vuosia sitten ja taisi tulla jtn tutkintajuttujakin?

    Äänestä

  • Minä ja Tapa ei olla samoja henkilöitä. Outoa kyllä kuvitella jotain tuollaista...

    Olen yrittänyt pitää yllä tätä mielestäni varsin viihdyttävää keskustelua Tapastikoksen kanssa, koska asialliseen Porsche-keskusteluun tällä palstalla ei olisi muutenkaan mahdollisuuksia. Siihen löytyy mm. www.9xxfin.com.

    En ole mielestäni idiootti. Provoilijaksi sen sijaan itseni kyllä lasken.

    Äänestä

  • myky kirjoitti:

    Hmm,eikös mersupuolella joku käynyt itsekseen keskusteluja joitakin vuosia sitten ja taisi tulla jtn tutkintajuttujakin?

    Sopii kyllä tutkia, samalla nimimerkillä olen tänne kirjoitellut.

    Tapastikos on eri henkilö, ja hänellä niitä nimimerkkejä tuntuu riittävän.

    Äänestä

  • Pecos Bill kirjoitti:

    Minä ja Tapa ei olla samoja henkilöitä. Outoa kyllä kuvitella jotain tuollaista...

    Olen yrittänyt pitää yllä tätä mielestäni varsin viihdyttävää keskustelua Tapastikoksen kanssa, koska asialliseen Porsche-keskusteluun tällä palstalla ei olisi muutenkaan mahdollisuuksia. Siihen löytyy mm. www.9xxfin.com.

    En ole mielestäni idiootti. Provoilijaksi sen sijaan itseni kyllä lasken.

    nähdään kaikki vinoilu johon oma älykkyysosamäärä ei riitä vastaamaan...

    Äänestä

  • että provoiluksi kirjoitti:

    nähdään kaikki vinoilu johon oma älykkyysosamäärä ei riitä vastaamaan...

    No tuon määritelmän mukaan en ehkä sittenkään ole provoilija.

    Julistauduin provoilijaksi tuossa edellisessä viestissäni sen vuoksi, että eihän minulla ole mitään järjellistä syytä jatkaa väittelyä Tapastikoksen kanssa niinkin naurettavasta ja lapsellisesta asiasta, kuin että "kumpi on parempi". Mutta on se kuitenkin sen verran viihdyttävää, että olen sitä tehnyt. Mutta jos se nyt sitten haittaa jotakuta täällä, niin voihan sen toki lopettaakkin. Mutta ei tämä palsta mihinkään järkevään keskusteluun sovellu, se on nähty monet kerrat. Järkevään keskusteluun löytyy parempia sivustoja.

    loppuisi vaan näiltä häiriköiltä jotka nimimerkilläsi ovat täällä esiintyneet. Samanlaista Tapastikos on tosin harrastanut jo aiemmin, esiintynyt muilla ja muiden nimimerkeillä.

    Nyt kuitenkin kun faktat alkoivat taas olla liian kiusallisia puolustella, mies hävisi kuin pieru Saharaan. Ei taida tulla kisoja tänäkään kesänä.

    Äänestä

  • että sinulta se kapasiteetti kirjoitti:

    loppuisi vaan näiltä häiriköiltä jotka nimimerkilläsi ovat täällä esiintyneet. Samanlaista Tapastikos on tosin harrastanut jo aiemmin, esiintynyt muilla ja muiden nimimerkeillä.

    Nyt kuitenkin kun faktat alkoivat taas olla liian kiusallisia puolustella, mies hävisi kuin pieru Saharaan. Ei taida tulla kisoja tänäkään kesänä.

    Pahoitteluni, käsitin väärin tuon viestisi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pecos Bill kirjoitti:

Onkohan ystävämme Tapastikos kesälomilla, vai miksiköhän on ollut taas vähän aikaa näin hiljaista.

Yleensähän kaava on mennyt niin, että kun Tapastikos on joutunut ahtaalle, hän on ensin muutamalla eri nimimerkillä yrittänyt tukea omia juttujaan, ja sen jälkeen ilmoittanut "jääväävänsä" (?) itsensä keskustelusta hetkeksi aikaa, koska keskustelu on hänen mukaansa tuolloin mennyt Porsche-puolelta lapselliseksi ja asiattomaksi. (Sivuhuomautuksena en tosin tässä kohdassa oikein ymmärrä tuota "jääväys"-termiä, tai sitten olen itse ymmärtänyt ko. sanan merkityksen väärin.)

Vaan tälläpä kertaa hän vain hävisi, eikä ilmoittanut syytä. Toivottavasti Tapastikos tulee kuitenkin takaisin, sillä kaipaan jo hänen aivan huikean hyviä juttujaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu