SUOMESSA PALJON ANTISEMIITTEJÄ

Totuttuun tapaansa islamisteja nuoleskellen, ovat jotkin suomalaiset nyt paniikissa koska israelin armeija puolustaakin maataan eikä anna kansaansa teurastettavan vapaasti kuten natsit toivoisivat.

Onkohan suomen politiikoilla jo suunitelmat valmiina suomen juutalaisten luovuttamisesta islamistimaihin. Tällaisesta toiminnastahan suomalaisilla onkin jo kokemusta.
10426
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

On meillä kokemusta. Ajat vain olivat sellaiset että jos nyt oikein tahtoo olla yksisilmäinen niin teon voi jotenkin ymmärtää. Mutta käsitätkö miksi ruotsalaiset tekivät samoin, samoihin aikoihin?

Äänestä
  • Tottakai molemmissa maissa oli hitlerin mielistelijöitä johtotehtävissä. Tapahtumat seurasivat varsin selkeää logiikkaa. Sittemmin eräät poliitikot oppivat juutalaisvastaisen ajattelutavan, koska hyvät suhteet neuvostoliittoon vaativat sitä. Vanhasta muistista monet nykypolitiikotkin ottavat antisemiittisen kannan asiaan kuin asiaan, ja koettavat selittää sitä fiksuin sanankääntein.

    Esimerkiksi islamistien pommittaessa israelia, puikkivat politiikot piiloon, eivätkä helpolla suostu antamaan asiasta lausuntoa. Tietyt antisemiitit tosin kommentoivat silloinkin, ja korostavat että pommitukset ovat juutalaisten oma vika ja heille ihan oikein. Kun juutalaiset taasen vastaavat tuleen, niin silloin poliitikkoja pilkahtelee esiin kuin sieniä sateella, hokemaan yksisilmäistä pasifismiaan siitä että on se niin kauheaa kun juutalaisillakin on aseita.

    Äänestä

Näillä palstoilla häärää äänekäs porukka,mutta määrällisesti se on suurinpiirtein sama kuin SKP:n kannatus.

Äänestä
  • Tuskin tiedät mitä SKP tarkoittaa?

    Äänestä

Kun käy hyökkäyssotaa!

Äänestä
  • Oletkos lukenut uutisia? Siis muutakin kuin yksisilmäisen islamistisen tiedotteen siitä kuinka juutalaiset julkeavat käyttää aseita aivan ilman syytä?

    Äänestä

  • Mikä ristiriita on siinä että hyökkäykseen vastataan hyökkäyksellä? Eikö se ole maanpuolustusta?

    Äänestä

islamilaisten nuoleskelua.Heidän silmissään me kaikki olemme vääräuskoisia koiranoksennuksia.

Äänestä
  • tuota israelin nuoleskelua.

    Äänestä

SIONISTINEN ISRAEL & LIKUD.

FASITIHALLITUS

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


täälläkin sen jo huomaa kirjoitti:

Totuttuun tapaansa islamisteja nuoleskellen, ovat jotkin suomalaiset nyt paniikissa koska israelin armeija puolustaakin maataan eikä anna kansaansa teurastettavan vapaasti kuten natsit toivoisivat.

Onkohan suomen politiikoilla jo suunitelmat valmiina suomen juutalaisten luovuttamisesta islamistimaihin. Tällaisesta toiminnastahan suomalaisilla onkin jo kokemusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu