miksi uskoa?

Olen kokenut omassa elämässäni aika rankkoja asioita. Seksuaalinen hyväsksikäyttö, väkivalta, vuosikausien koulukiusaaminen, vakava sairaus (joka onneksi on nyt kurissa), maseenustilat, asioita joiden vuoksi käyn terapiassa ja joudun muutenkin elämään tiettyjen sääntöjen mukaan; ruoka ja terveelliset elämäntavat.

OLen rukoillut, ja yrittänyt löytää vastausta uskonnollista tietä. Jos jumala on olemassa, miksi hän antaa tällaista tapahtua? Koska kuityenkin uskon parempaan huomiseen, olen tutkiskellut tätä asiaa; ja päätynyt siihen että jumalaa ei ole. Perus ev.lut. touhu tuntuu täysin tapakristillisyydeltä. Muissa uskonlahkoissa taas tunnutaan vajonneen kaksinaismoralismiin. Eivät vanhoillislestadiolaiset bisnesmiehet ole sen vähempää kieroja kuin muutkaan.

Erosin kirkosta ja elämäni on uskonnotonta. Hyvä näin. Mutta onko kenelläkään hyvää vastausta minulle;
jos jumala on olemassa, miksi hän antaa niin paljon pahaa tapahtua...?
7269
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Olen saanut uskonnollisen kasvatuksen. Vanhempani, veljeni ja siskoni ovat helluntalaisia. Meillä kotona kaikki lähti Raamatusta. Minua kasvatettiin lapsesta saakka uskomaan, että jos en ole uskossa, niin joudun helvettiin.

Muistan kuinka lapsena pelkäsin jatkuvasti kuolemaa, kun tiesin tehneeni jotain kiellettyä. Aina kun vanhempani olivat poissa, pelkäsimme veljeni kanssa, että Jeesus on tullut takaisin ja me olemme jääneet tänne. Vaan eipä se koskaan tullutkaan.

Kasvatus menetelmät olivat muutenkin erittäin ankarat, selkään tuli pienimmästäkin virheestä, pahaa henkeä ajettiin pois remmin kanssa. Minulta kiellettiin aikoinani mm. lukion meneminen, olisin sielä vaan oppinut jumalattomia valheita.

Kotoa muuton jälkeen kesti varmasti 10 vuotta ennen kun pääsin näistä kokemuksista ylitse. Yritin useasti rukoilla, mutta en homannut siinä mitään erityistä. Lopulta asioita itsekseni pohdiskeltuani tein sen johtopäätöksen, että jumala on olemassa, mutta ei se Jumala jota Raamattu meille opetta, eikä Jumala ole luonut meitä, vaan me olemme luoneet jumalan vastaukseksi ongelmiimme, joita emme halua tai pysty itse käsittelemään.

Olen joitakin kertoja yrittänyt keskustella isäni kanssa uskonasioista, mutta ei siitä mitään tule. Keskustelu päättyy aina heti alkuunsa siihen, että pilkaatko sinä jumalaa.

Pitäkööt p...le uskontonsa, minulla on nykyäänn pajljon helpompi elää, kun ei tarvitse ajatella, että teenkö nyt syntiä ja saanko ne anteeksi.

Neuvona voisin antaa, että mieti näitä asioita rehellisesti itseksesi, älä anna muiden vaikuttaa mielipiteisiisi. Jos päädyt uskovaiseksi, niin muista, että se on sinun oma valintasi ja joskus muutat mieltäsi, niin älä anna toisten vaikuttaa siihenkään.

Lukaiseppas vaikka Pihkalan ja Valtaojan kirjoittama kirja Nurkkaan ahdettu Jumala. Toinen kirjoittajista on uskovainen piispa ja toinen agnostinen professori. Kirja ei rienaa eikä yritä käännyttää ketään puoleen tai toiseen, se opettaa vain suvaitsevaisuutta, jokaisen omaa elämänkatsomusta kohtaan.

Äänestä

Hyvin samoilla linjoilla liikun minäkin...Pieni pelko takamuksessa näyttää kuuluvan elämään. Ei Jumala vaikuta elämän kulkuun mitenkään vaan ihminen itse omaan elämäänsä. Voisin sanoa, että eroaisin kirkosta jos näkisin siinä jotain muuta hyvää kuin kirkollisveron maksamisen.Yritän olla hyvänä esimerkkinä omalle lapselleni vielä muutaman vuoden, erotaan sitten kirkosta kun poika ymmärtää miksi

Äänestä
  • uskon johdatukseen.En usko raamattuun enkä islaminuskoon.Olen sitä mieltä,että jumala on näiden uskomusten yläpuolella.Nämä ovat vaan ihmisten kirjoittamia juttuja.Jopa rukoilenkin joskus mielessäni liittäen siihen lauseen "en tiedä kuka olet,olen vain tyhmä ihminen"Olen saanut apua monta kertaa elämässä.Kristinusko on saanut ja saa edelleenkin niin paljon pahaa aikaan ettei siihen voi uskoa.

    Äänestä

Samankaltaisia kokemuksia on myös minulla ja uskominen Jumalaan on ollut 1000 kertaa ns.lopuillaan. Kuitenkin aina olen rukoillut esim.ahdistuneena ja kiukkuisena että:-MIKSI MULLE KÄY NÄIN JA NÄIN YMS.Aikaa myöten olen oppinut huomaamaan,että ihan kaikella on tarkoituksensa,vaikka esim.raiskausta en ymmärrä,enkä hyväksy. Sen olen myös huomannut,että Jumala ei tee näitä asioita,vaan ja ainoastaan ihminen.Ei Jumala salli kenellekään mitään pahaa,mutta ihminen itse toimii pahuuden vallassa niin.
VOIMIA JA SIUNAUSTA ELÄMÄÄSI!

Äänestä
  • Mikä ihme voisi olla raiskauksen tarkoitus? Väitätkö tosissasi että kyllä siitä oppii paremmaksi ihmiseksi tai jotain muuta hämärää.

    Äänestä

Jumalalle kauan. Olin vihainen, pettynyt.
Mutta kun Jeesus sulki mut syliinsa ja mun pelot vaistyivat, ma tajusin esim. sen, etta monetsi vaikeuksien kautta me kasvetaan ja Jumala luo uutta. Itse en voisi auttaa tai ymmartaa nuoria, jos en olisi itse kokenut pahoja ja kuluttavia asioita. Tiedatko, Jeesus voi kuitenkin muuttaa kaiken hyvaksi, Hanen rakkaudessa ei oo pelkoa. Niin utopistiselta kuin se kuulostaakin: kaikella on tarkoituksensa. Jos ma en ois masentunut, en olisi ikina tullut Isan luo....joskus pitaa vaan menna niin vaikeita polkuja pitkin, ennenkuin noyrtyy ja pyytaa Isaa avuksi.
Mulla paljon samanlaisia kokemuksia ku sulla...jos haluat kirjoita mulle: [email protected]
Haleja!

Äänestä

Kysyit; "jos jumala on olemassa, miksi hän antaa niin paljon pahaa tapahtua...?"


- Ensinnäkin, Jumalako sitä pahaa tekee? Ehei, Hän on hyvä... toiseksi, kuka sitä pahaa tekee? Ihmiset, aivan. Kolmanneksi, ihmisille on annettu vapaa-tahto, tehdä joko hyvää tai pahaa. Vastaus siis piilee Jeesuksen Sovituksessa.

Alussa kaikki oli hyvin. Ihminen eli välittömässä suhteessa Jumalaan ja katseli tämän kasvoja peittämättömin kasvoin. Ei ollut kipua, kärsimystä eikä kuolemaa. Jumalan rakkaus ihmistä kohtaan oli täydellistä. Kuitenkaan täydellisessä rakkaudessa ei ole pakkoa. Jos rakkaus pakottaisi olemaan lähellään, se ei enää olisi rakkautta vaan väkivaltaa. Todellinen rakkaus perustuu aina vapaaehtoisuuteen. Niinpä Jumalakin jätti ihmiselle vapaan tahdon. Ihminen sai valita, elääkö hän Jumalan läheisyydessä vai eroaako hän siitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


neiti G kirjoitti:

Olen kokenut omassa elämässäni aika rankkoja asioita. Seksuaalinen hyväsksikäyttö, väkivalta, vuosikausien koulukiusaaminen, vakava sairaus (joka onneksi on nyt kurissa), maseenustilat, asioita joiden vuoksi käyn terapiassa ja joudun muutenkin elämään tiettyjen sääntöjen mukaan; ruoka ja terveelliset elämäntavat.

OLen rukoillut, ja yrittänyt löytää vastausta uskonnollista tietä. Jos jumala on olemassa, miksi hän antaa tällaista tapahtua? Koska kuityenkin uskon parempaan huomiseen, olen tutkiskellut tätä asiaa; ja päätynyt siihen että jumalaa ei ole. Perus ev.lut. touhu tuntuu täysin tapakristillisyydeltä. Muissa uskonlahkoissa taas tunnutaan vajonneen kaksinaismoralismiin. Eivät vanhoillislestadiolaiset bisnesmiehet ole sen vähempää kieroja kuin muutkaan.

Erosin kirkosta ja elämäni on uskonnotonta. Hyvä näin. Mutta onko kenelläkään hyvää vastausta minulle;
jos jumala on olemassa, miksi hän antaa niin paljon pahaa tapahtua...?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu