Kiperä kysymys ?

Jos vain Jeesukseen lujasti uskomalla voi pelastua niin kuinka käy tuhansia vuosia ennen Jeesusta eläneiden ihmispoloisten, suoraapäätä Helvettiinkö ?, koska eivät kerta uskoneet kyseiseen heppuun ja kuinka olisivat edes voineetkaan uskoa kun Jeesusta ei ollut edes silloin olemassa ?
9541
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kuolema ja tuonela alistettiin Kristuksen valtaan ja hän myös julisti ilo-sanomaansa tuonelassa ollessaan kaikille kuolleille. Näin ollen, jokainen ihminen on kyllä kuullut julistuksen Kaikkivaltiaan, Luojamme, ihmiskunnan Isän, valtakunnasta. Tuonelassa kaikki kuolleet siis yhä odottavat viimeistä tuomiota, joka on jokaisen osaksi kyllä tuleva.

Äänestä
  • ”Kuolema ja tuonela alistettiin Kristuksen valtaan ja hän myös julisti ilo-sanomaansa tuonelassa ollessaan kaikille kuolleille. Näin ollen, jokainen ihminen on kyllä kuullut julistuksen Kaikkivaltiaan, Luojamme, ihmiskunnan Isän, valtakunnasta. Tuonelassa kaikki kuolleet siis yhä odottavat viimeistä tuomiota, joka on jokaisen osaksi kyllä tuleva.”

    Mutta eikö ihmisen tietoisuus lakkaa olemasta kun kuolee, näin ainakin Raamattu sanoo.

    >Roomalaisille 6:23
    >Sillä elävät tietävät, että heidän on kuoltava, mutta kuolleet eivät tiedä mitään.

    >Saarnaaja 9:5
    >Kun hänen henkensä lähtee hänestä, niin hän tulee maaksi jälleen; sinä päivänä hänen hankkeensa raukeavat tyhjiin.

    Kuinka Kristus olisi voinut julistaa ilosanomaansa yhdellekkään kuolleelle kun ihmiset kerta olivat tiedottomassa tilassa ?….aika vaikeeta sanoisin.

    Äänestä

  • Tavallinen pulliainen kirjoitti:

    ”Kuolema ja tuonela alistettiin Kristuksen valtaan ja hän myös julisti ilo-sanomaansa tuonelassa ollessaan kaikille kuolleille. Näin ollen, jokainen ihminen on kyllä kuullut julistuksen Kaikkivaltiaan, Luojamme, ihmiskunnan Isän, valtakunnasta. Tuonelassa kaikki kuolleet siis yhä odottavat viimeistä tuomiota, joka on jokaisen osaksi kyllä tuleva.”

    Mutta eikö ihmisen tietoisuus lakkaa olemasta kun kuolee, näin ainakin Raamattu sanoo.

    >Roomalaisille 6:23
    >Sillä elävät tietävät, että heidän on kuoltava, mutta kuolleet eivät tiedä mitään.

    >Saarnaaja 9:5
    >Kun hänen henkensä lähtee hänestä, niin hän tulee maaksi jälleen; sinä päivänä hänen hankkeensa raukeavat tyhjiin.

    Kuinka Kristus olisi voinut julistaa ilosanomaansa yhdellekkään kuolleelle kun ihmiset kerta olivat tiedottomassa tilassa ?….aika vaikeeta sanoisin.

    Kannattaisi kyllä lukea mitä sanotaan Kristuksen kuolemisesta, ja tarkastella sitä vain yhtenä kokonaisuutena. Uudentestamentin puolella on kolme erillistä kirjaa, eli Matteus, Markus sekä Luukas, josta asian tolaa voi tutkia itse kukin ihminen itsellisesti nykyäään, ja näiden kolmen lisäksi on vielä Johanneksen ilmestyskirja, jossa tuota asiaa puidaan melko yksityiskohtaisesti.

    Voi se tietenkin olla sinun vaikeata käsittää jotakin joka liittyy kuolemaan ja tuonelaan, mutta eihän se sitä suinkaan tarkoita, etteikö joku asia paikkaansa pitäisi hengellisessä elämässä. Sinulle tuo kaikki on siis mahdotonta, muttei Hänelle, taivaalliselle Isälle. Toisaalta sanassa sanotaan jotta etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan. Joten rohkeasti vaan, tutkimaan asiaa, kuolemista.

    ps. Tiedostamisen loppuminen yksilö tasolla, ei tarkoita tietoisuuden loppumista samalla tavalla ja tasolla.

    Äänestä

  • Trubaduuri kirjoitti:

    "ps. Tiedostamisen loppuminen yksilö tasolla, ei tarkoita tietoisuuden loppumista samalla tavalla ja tasolla."

    Jos ihminen kuoleman jälkeen ei ole enää yksilö vaikka tietoinen vielä olisikin niin kuinka hän silloin voisi tehdä oman henkilökohtaisen valintansa Kristuksen suhteen vaikka siitä siellä tuonelassa jotenkin kuulisikin ?..aikalailla vaikeeta sanoisin, eikös täällä maanpäällä kuitenkin kaikki synnit ja valinnat tehdä yksilönä eikä jonain mystisenä tietoisuutena jolla ei ole omaa todellista tahtoa/minuutta.

    Äänestä

  • Jeesus julisti langenneille enkeleille sanomaa tuonelassa. Nooan päivien vedenpaisumuksessa ihmiset kuolivat. Eivät tienneet enään mistään mitäään, kuten raamatussa sanotaan ei ole tietoa eikä ajatusta Tuoonelassa.
    Ne enkelit jotka olivat taivaasta tulleet maan päälle ja menneet naimisiin ihmistyttärien kanssa pystyivät vedenpaisumuksessa ottamaan henkiruumiin takaisin itselleen. Näille Jeesus siis saarnasi.

    Äänestä

  • julisti kirjoitti:

    Jeesus julisti langenneille enkeleille sanomaa tuonelassa. Nooan päivien vedenpaisumuksessa ihmiset kuolivat. Eivät tienneet enään mistään mitäään, kuten raamatussa sanotaan ei ole tietoa eikä ajatusta Tuoonelassa.
    Ne enkelit jotka olivat taivaasta tulleet maan päälle ja menneet naimisiin ihmistyttärien kanssa pystyivät vedenpaisumuksessa ottamaan henkiruumiin takaisin itselleen. Näille Jeesus siis saarnasi.

    Jes. 38:18
       
    Ei tuonela sinua kiitä eikä kuolema sinua ylistä! Ne, jotka syvyyteen joutuvat, eivät voi turvautua uskollisuuteesi. [38:18,19: Ps. 6:6 ]

    Hoos. 13:14
       
    Pitäisikö minun päästää teidät tuonelan vallasta, vapauttaa teidät kuolemasta? Missä on mahtisi, kuolema, missä on pistimesi, tuonela? Ei enää ole säälin aika. [1. Kor. 15:55]

    Ilm. 6:8
       
    Siinä samassa näin tuhkanharmaan hevosen. Se, joka istui hevosen selässä, oli nimeltään Kuolema, ja sen jäljessä tuli Tuonela. Ratsastajille annettiin valta neljänteen osaan maata, ne saivat tappaa miekalla, nälällä ja rutolla ja jättää loput villipetojen kynsiin. [Hes. 14:21]

    Ilm. 20:13
       
    Meri antoi kuolleensa, Kuolema ja Tuonela antoivat kuolleensa, ja kaikki heidät tuomittiin tekojensa mukaan.

    Ilm. 20:14
       
    Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema: tulinen järvi. [1. Kor. 15:26,54; Ilm. 2:11]

    Äänestä

Jeesus oli ensimmäinen taivaaseen astujista. Mutta nämä uskolliset Jehovan palvelijat ennen Kristusta herätetään tänne maanpäälle, sitten kun paratiisi on valmis. Ilo nähdä ja haastatella Nooaa ja Daavidia ym...eikös?

Äänestä
  • " Jeesus oli ensimmäinen taivaaseen astujista. Mutta nämä uskolliset Jehovan palvelijat ennen Kristusta herätetään tänne maanpäälle, sitten kun paratiisi on valmis. Ilo nähdä ja haastatella Nooaa ja Daavidia ym...eikös?"

    Nojaa...mutta toi kielimuuri voi kyllä vielä olla aika pahana esteenä, mutta onneksi viittomakieltä ymmärtää kaikki ihmiset, kaikista jännintä olisi päästä haastattelemaan aadamia ja eevaa.

    Äänestä

Ennen Jeesusta eläneet ja muutkin jotka eivät ole kuulleet hyvää uutista tulevat sen kuulemaan.
Raamatussa saotaan että on oleva ylösnousemus sekä vanhurskaiden että epävanhurskaiden.
Jumala tietää päivän jolloin hän herättää ihmiset kuolleista. Ensin tulee kuitenkin Harmagedon.
Jumalan tahto raamatun mukaan on, että kaikenlaiset ihmiset tulisivat tuntemaan totuuden ja näin ollen voisivat pelastua ja saada ikuisen elämän.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tavallinen pulliainen kirjoitti:

Jos vain Jeesukseen lujasti uskomalla voi pelastua niin kuinka käy tuhansia vuosia ennen Jeesusta eläneiden ihmispoloisten, suoraapäätä Helvettiinkö ?, koska eivät kerta uskoneet kyseiseen heppuun ja kuinka olisivat edes voineetkaan uskoa kun Jeesusta ei ollut edes silloin olemassa ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu