Teuvo Sunille

Hyvä teuvo Suni, Sinä annat joissakin teksteissäsi ymmärtää uudestisyntymisestä eri tavalla kuin monet, etten sanoisi enemmistö näilläkin Suomi-24.palstoilla kirjoitelleet!

Salli minun kysyä: Tuot ilmi Johanneksen mutta
olivatko mielestäsi esimerkiksi Pietari ja Barnabas uskovaisia? Tarkoitan siinä merkityksessä kun itse korostat "ahdasta porttia" ja "uudestisyntymistä"?

Ja vielä toinen kysymys: Miksi käytät aina Saatana
nimeä isolla alkukirjaimella?
601232
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 60

Vanhimmat

Siksi, koska kirjoitettu on: "Menkää sisään ahtaasta portista.
Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen.
Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään,
ja vain harvat löytävät sen."

Kaikki Jumalan valitsemat ihmiset ovat kaikkina aikoina
joutuneet käymään läpi samanlaisen Jumalan asettaman seulan.

Miksikö kirjoitan Saatanan isolla kirjaimella? Koska lähettäjänikin teki niin:
"Väisty tieltäni, Saatana! Sinä tahdot saada minut lankeamaan.
Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta vaan ihmisestä."

Uudestisyntymättömän, vailla Totuuden Henkeä olevan ihmisen
ajatukset ja teot ovat aina Saatanan antamia ajatuksia ja tekoja,
koska syntiinlankeemuksen seurauksena jokainen ihminen on
vahvoin sitein sidottu Saatanan valheen henkeen, joka ei lähde
pois kasteessa, vaikka itsensä kuinka monta kertaa kastattaisi.
Sen voi poistaa ainoastaan itse Kristus tuon ahtaan portin takana.

Siksi olen kirjoittanut apostoli Johanneksen kohtalosta paljon,
koska hänen elämänsä viimeisinä hetkinä hän, opetuslapsista ainoana
sai nähdä ja kokea miten Ilmestyskirjan aika ihmiskunnan historiassa alkoi.

Äänestä
  • kyasymykseni, et vastannut siihen, että
    olivatko mielestäsi esimerkiksi Pietari ja Barnabas uskovaisia? Tarkoitan siinä merkityksessä kun itse korostat "ahdasta porttia" ja "uudestisyntymistä"?
    Siis miten ymmärrät Pietarin ja Barnabaan, olivatko he uudestisyntyneitä?

    Äänestä

  • utelias kirjoitti:

    kyasymykseni, et vastannut siihen, että
    olivatko mielestäsi esimerkiksi Pietari ja Barnabas uskovaisia? Tarkoitan siinä merkityksessä kun itse korostat "ahdasta porttia" ja "uudestisyntymistä"?
    Siis miten ymmärrät Pietarin ja Barnabaan, olivatko he uudestisyntyneitä?

    Kaikki Jumalan valisemat ihmiset ovat kaikkina
    aikoina joutuneet käymään läpi Jumalan asettaman seulan.

    Pietarillakin oli todella raju ahtaan portin taistelu,
    kun hän ensin uhmakkaana uhosi:

    "Vaikka kaikki muut luopuisivat sinusta, minä
    en koskaan luovu."

    Ja jo parin palvelustytön edessä hän luopui:
    "En ymmärrä, mistä puhut", ja: "Minä en tunne sitä
    miestä", ja vielä kolmannen kerran:

    "Silloin Pietari alkoi sadatella ja vannoi:
    "Minä en tunne sitä miestä." Samassa lauloi kukko.
    Pietari muisti, mitä Jeesus oli sanonut: "Ennen kuin
    kukko laulaa, sinä kolmesti kiellät minut."
    Hän meni ulos ja itki katkerasti."

    Siinä oli Pietari itkemässä ahtaan portin itkunsa.
    Ei kaikkien opetuslasten elämänkertaa ole Raamattuun
    niin tarkoin kirjoitettu, jotta jokaisen kohdalla
    voitaisiin sanoa, minkälainen on hänen ahdas porttinsa ollut.

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    olivat uudestisybntyneitä, kuinka he lankesivat
    ulkokultaisuuteen? ((Gal 2)

    Sinun oppisi mukaan uudestisyntyneelle on mahdollista langeta vain Pyhän Hengen pilkkaan?

    Eikö tuossa ole jokin selvä ristiriita?

    Äänestä

  • Pietari ja Barnabas kirjoitti:

    olivat uudestisybntyneitä, kuinka he lankesivat
    ulkokultaisuuteen? ((Gal 2)

    Sinun oppisi mukaan uudestisyntyneelle on mahdollista langeta vain Pyhän Hengen pilkkaan?

    Eikö tuossa ole jokin selvä ristiriita?

    sillä koko totuus on todella laaja kokonaisuus,
    jota Paavalikin oli yksinäisyydessä Jumalan edessä
    opiskelemassa ja tutkimassa kirjoituksia 14 vuotta,
    ennen kuin Kristus lähetti hänet siihen tehtävään,
    johon oli hänet valinnutkin. Paavali oli muutenkin
    oppinut mies. Pietari taas lähtöisin
    toisenlaisista kasvuympyröistä. Siksi Pietarilla
    ei kaikki asiat lonksahtaneet paikoilleen yhtä
    nopeasti kuin Paavalilla, vaikka hän oli
    Kristuksen seurassa paljon oppia saanut.

    Vasta Corneliuksen kodissa, jonne Pyhä Henki oli
    hänet melko iljettävän näyn saattelemana johdattanut,
    hänelle lopullisesti kirkastui tämä:

    "Nyt minä todella käsitän, ettei Jumala erottele ihmisiä."

    Nyt minäkin käsitän, että on aika mennä nukkumaan.
    Hyvää yötä!

    mutta kyllä Pietari ja Barnabas poikkesivat pois evankeliumin totuuden tieltä, kuten Paavali galatalaisille kirjoitti (Gal,2:14) ja Apostolien teoista voimme nähdä, että se tapahtui Korneliuksen tapauksen jälkeen Antiokiassa, jonne syntyneestä seurakunasta mainitaan vasta Apt.11:ssa, eli et tässä nyt oikein raamatullisesti perustellut kantaasi.

    Kyllä Barnabas ja Pietari olivat jo uudestisyntyneitä ja uudestisyntyneinä myös lankesivat pois evankeliumin totuuden tieltä.

    Totuuden nimessä voin varmuudella ja uskossa Jeesukseen Kristukseen sanoa, että synnittömyysoppisi ei ole raamatullinen.

    Jo Joh. 5:16 todistaa, että jos veli tekee sellaista syntiä, joka ei ole kuolemaksi, on hänen puolestaan rukoiltava, jotta Jumala häntä armahtaisi.

    Tässä yhteydessä ei suomenkielinen Raamattu sano asiaa selvästi, mutta esimerkiksi englanninkielisessä on asia ilmaistu kyllin selvästi: "If you see a Christian sinning in a way that does not end to the death, you should ask God to forgive him" - eli kyseessä ei ole luonnollisen veljen synnintekemisestä vaan uskonveljen.

    Teuvo, sinun synnittömyysoppisi ei kestä myöskään tätä: "No one who has become part of God´s family makes a practice of sinning"

    Vaikka kyseinen ohta onkin suomennettu, ettei
    "yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä" , kyseessä on kuitenkin "make a practise" eli
    tulisikin suomentaa "ei harrasta syntiä" tai
    "ei elä synnintekemisessä" ja ´kreikankielinen alkuteksti sisältää nimenomaan kestopreesensin, joka tarkoittaa, ettei Jumalasta syntynyt enää jää synnin tekemiseen.

    Paavalikin näki loppuun asti itsessään, vanhassa ihmisessään, lihassaan, synnin, joka "riippui" kuin kiinni eli sai armon nähdä voimattomuutensa
    syntiä vastaan, mutta samalla pelastuksen Jeesuksessa.

    Kijoittelen myöhemmin lisää, nyt on muita asioita
    hoidettavana.

    Meissä on kerrottu olevan molemmat, sekä uusi että vaha luomus yhtäaikaa.
    Etkö ole lukenut Paavalilta ja Johanekselta?
    1.Joh.2:7. Lapsukaiset, älköön kukaan saako teitä eksyttää. Se, joka vanhurskauden tekee, on vanhurskas, niinkuin hän on vanhurskas.
    8. Joka syntiä tekee, se on perkeleestä, sillä perkele on tehnyt syntiä alusta asti. Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän tekisi tyhjäksi perkeleen teot.
    9. Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä; eikä hän saata syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt.
    10. Siitä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan lapsia ja ketkä perkeleen lapsia. Kuka ikinä ei tee vanhurskautta, hän ei ole Jumalasta, ei myöskään se, joka ei veljeänsä rakasta.

    Room.7:14. Sillä me tiedämme, että laki on hengellinen, mutta minä olen lihallinen, myyty synnin alaisuuteen.
    15. Sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä minä vihaan, sitä minä teen.
    16. Mutta jos minä teen sitä, mitä en tahdo, niin minä myönnän, että laki on hyvä.
    17. Niin en nyt enää tee sitä minä, vaan synti, joka minussa asuu.
    18. Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei;
    19. sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.
    20. Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu.
    21. Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni;
    22. sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin,
    23. mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on.
    24. Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?
    25. Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia.

    Meissä on vielä sekä vanha että uusi ihminen yhdessä.
    Siitä Jeesuskin puhui Pietarille sanoessaan;
    Matt.16:23 Mutta hän kääntyi ja sanoi Pietarille: "Mene pois minun edestäni, saatana; sinä olet minulle pahennukseksi, sillä sinä et ajattele sitä, mikä on Jumalan, vaan sitä, mikä on ihmisten."

    Äänestä

  • toistan , odotas...... kirjoitti:

    Minä en näe mitään eroa näissä:

    *Yksikään Jumalasta syntynyt ei tee syntiä.
    *Ei harrasta syntiä.
    *Ei elä synnissä.

    Kun Kristus on omansa ahtaan portin kautta eteensä
    johdattanut, sydämen puhdistanut ja sinne
    Totuuden Henkensä lahjoittanut, pitää tämä Henki
    kyllä huolen siitä, ettei tällaisella ihmisellä
    ole enää mitään tarvetta palata entiseen elämään,
    eli sinne ahtaan portin etupuolelle, johon synnin
    tuska hänet lopulta johdatti.

    Saatana se on, joka pitää hirveää meteliä ihmisen
    syntisyydestä, ettei vain kukaan alkaisi tosissaan
    miettiä sitä, miten siitä lopullisesti pääsisi
    eroon. Kerron nyt yhdestä pariskunnasta. Heidän pitää
    kuunnella radiosta joka ainoa ilta- ja aamuhartaus,
    katso televisiosta jumalanpalvelukset, jos eivät
    itse jonakin sunnuntaina sinne pääsee. Ja jos
    yksikin tällainen ohjelma jää vahingossa
    kuuntelematta, heillä on valtava synninhätä.

    Onhan kirkon piirissä oikein oma lahkonsakin tällaisille,
    jotka aina valittavat omaa surkeuttaan ja syntisyyttään.

    Kun minä en tällä tavoin toimi, niin olen monen
    (olenko myös sinun) mielestä, jokin yli-ihminen
    ja täysin tietämätön todellisesta Jumalasta.

    Silloin kun Jeesus sanoi nuo sanat Pietarille, oli
    Pietari vielä osaton Pyhästä Hengestä, ja siksi
    Saatana yritti hänen kauttaan estää sen, ettei
    Jeesus todella olisi joutunut ristille.

    Vaikka opetuslapset olivat kolme vuotta Jeesuksen
    seurassa, eivät he tahtoneet millään ymmärtää
    totuutta. Siksi Jeesus useasti sanoi: "Oletteko
    tekin nnoin ymmärtämättömiä", ja "Ettekö te
    vieläkään käsitä". Jeesus tämän tiesi, eikä siitä
    kovin suurta murhetta kantanut, sillä hän tiesi,
    että tulee päivä, jolloin heidän ymmärryksensä avataan:

    "Paljon enemmänkin minulla olisi teille puhuttavaa,
    mutta te ette vielä kykene ottamaan sitä vastaan.
    Kun Totuuden Henki tulee, te tulette tietämään koko totuuden...

    Helluntai tuli ja tuli toisenlainen Pietari.

    Sanoinko epäselvästi? Yritinhän vain todistaa Paavalinkin kertoneen meissä asuvista kahdesta luonnosta, vaikka Paavali moninverroin ylitti sinut pyhyydessä.

    Äänestä

  • löydät saman alempaa toiste... kirjoitti:

    Sanoinko epäselvästi? Yritinhän vain todistaa Paavalinkin kertoneen meissä asuvista kahdesta luonnosta, vaikka Paavali moninverroin ylitti sinut pyhyydessä.

    Ovat kaikki hänen edessään yhtä pyhiä.

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    Ovat kaikki hänen edessään yhtä pyhiä.

    Paavalin kirjeiden pyhiä kehotetaan pyhittymään!

    Vasta kun Paavali itsekin näki, ettei minussa se on minun lihassani ole mitään hyvää, alkoi Kristus entisestään kirkastua!

    Kukaan, ei Teuvo Sunikaan, ole yhtenäkään päivänä, ei tänäänkään rakastanut Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistään kuin itseään ja jo senkin
    synnin tähden on teuvo Suni ikuisesti tuomittu kadotukseen jos Jumala tekee Teuvo Sunille kuten hänen pyhä vihansa vaatii, mutta jokapäiväisen parannuksen kautta voi teuvo Sunikin tunnustaa jollekulle uskovalle kaikki päviän mittaan lihassa tehdyt synnit, koska niitä kyllä kertyy joka päivä, jos ei konkreettisia ja fyysisiä murhia, niin ainakin vihaa ja ajatusten syntiä ja jos teuvo Suni saa kuulla: Jeesuksen nimessä ja veressä (huom. ei tarkoita mantroja SRK:n opeista puhumattakaan) ovat suntisi anteeksiannetut, silloin olet jälleen Kristuksessa!

    Äänestä

  • kaikkien kirjoitti:

    Se on rakkautta totuuteen.
    Mikä on totuus?
    Se on Pyhä eli Totuuden Henki.
    Vain ja ainoastaan tämä Henki ihmisen sydämessä saa hänet rakastamaan oikein.
    Vain ja ainoastaan tämä Henki voi ihmisen ohjata
    tekemään rakkauden tekoja.

    Se ei ole Totuudesta lähtevää rakkautta, kun tekopyhät kaduilla ja toreilla
    taputtelevat vaikka juopuneita olalle ja hokevat:
    "Jeesus rakastaa sinua!",
    "Jeesus rakastaa sinua!", ja: "Vielä sinuakin Jeesus rakastaa!"
    Se on oikeaa rakkautta, kun heidät ohjataan totuuteen: "Ellet käänny, olet tuhon oma!"

    Se ei minullakaan olisi oikeaa rakkautta, vaikka
    möisin kaiken mitä minulla on,
    ja antaisin köyhille, vaan se, että kerron heille
    totuuden.
    Minun ensirakkauteni on rakkautta totuuteen, eli
    Pyhään Henkeen.
    Ja suurinta rakkautta, jota minä pystyn täällä netissäkin julistamaan,
    on kerto totuudesta, vaikka tekopyhitetyt eivät sitä enää edes siedä kuulla:

    "Sinun tulee puhua minun sanani heille, kuulkoot
    tai olkoot kuulematta - he ovat uppiniskaisia."

    Ja niitä he todella olevat, kun jatkuvasti joku tekopyhitetty suoltaa
    tännekin yhä vain uusia avauksia: "Teuvo Suni vastaan Raamattu."
    Kirjoittaisivat edes oikein: "Teuvo Suni vastaan tekopyhyys."

    Juuri tämän rakkauden kadottaminen Efesossa johti
    tämän Ilmestyskirjan
    aikakauden alkamiseen, kun Totuuden Hengen saanut
    Johannes passitettiin vankeuteen,
    pois seurakunnan keskeltä totuutta vaatimasta, siksi
    hän sieltä sai hengenviestin seurakuntaansa lähettää:

    "Mutta sitä en sinussa hyväksy, että olet luopunut ensi ajan rakkaudesta.
    Muista siis, mistä olet langennut, käänny ja palaa tekemään ensi ajan tekoja.
    Ellet tee parannusta, minä tulen luoksesi ja siirrän lamppusi paikaltaan."

    Ja näin tapahtui. Ei ole Efesosta jäljellä enää muuta kuin raunioit.

    Voi sinuakin, joka tällaista alkuperäisestä Saatanasta lähtevää
    tekstiä muka totuutena Totuuden Hengen saaneelle ihmiselle syötät.
    Se olisi minun tehtäväni loppu, jos Saatana saisi
    minussa aikaan sellaisen
    juoksuajan, että minun pitäisi joka päivä juosta
    jonkun antikristuksen
    käsien alle: "Minä tein tänään sitä ja sitä, ja
    ajattelin sitä sekä ajattelin tätä.
    Voitko sinä julistaa minulle kaikki nämä anteeksi?

    Ja sama rituaali taas seuraavana päivänä uudelleen. Tällainen,
    ja vielä Jeesuksen nimessä tehtävä synninpäästörituaali on
    parasta, mitä Saatana on omiensa keskelle tuonut.

    Paljastanpa tässä vielä yhden totuuden, minkä Jeesus Pyhän Hengen myötä
    on antanut: "Hän ei näet puhu omissa nimissään vaan puhuu sen minkä kuulee,
    ja ilmoittaa teille, mitä on tuleva." Ja näin tapahtui tänäkin aamuna.
    Kun silmäni avasin, alkoi Pyhä Henki muistuttaa minua juuri tästä samasta
    asiasta, eli rakkaudesta totuuteen. Ja kun netin avasin, niin tässä tämä nyt on.

    kastettuna ja uskossa Jeesukseen, ahtaan portin läpi käyneenä ja synneistä puhdistettuna vaikuttaa:

    -Minä en usko mihinkään kirkkoon

    -vaikka kuulunkin nimellisesti ev.lut kirkkoon, se ei merkitse minulle enää mitään, koska sen oppi on latistunut ja maallistunut, sen papit ja
    piispat ovat, liki kaikki, jotka tunnen, penseitä saarnoissan

    -kun joskus, Jumala ties vaikka piankin, eroan kirkosta, en mene uudelleen kasteelle, koska minulle riittää ensimmäinen kaste ja aikuisena synnintuntoon ja parannukseen tulon jälkeinen Jeesuksen armon kirkastuminen.

    -Uskon Jeesuksen nimessä Teuvo, että sinun opetuksessasi on paljon hyvää, mutta liian paljon myös selvää harhaoppia, mistä hiljattain on tullut esiin mm. sellainen asia, että Pyhä Henki olisi ollut poissa täältä maan päältä 1900:n vuoden ajan,

    - Vakuutan sinulle teuvo jeesuksen nimessä, ettei sinulla ole rakkautta totuuteen, koska et myönnä vääriä, selv'ästi Raamatunvastaisia, selityksiäsi.

    Jos sinulla olisi Pyhä Henki, silloin kynästäsi ja koneeltasi kirjoitettaisiin enemmän Jeesuksesta ja vähemmän saatanasta ja Pyhästä Hengestä, koska Henki kirkastaa Jeesuksen!

    Tee parannus!

    Jos sinulla olisi Pyhä Henki, silloin kirjoittaisit vastauksena ksysymykseen: Mitä on suurin rakkaus? -näin:

    "Sen suurempaa rakkautta ei ole kuin, että antaa
    henkesä toisen puolesta"

    Noilla sanoilla Henki vastaisi, koska Henki ei mene ohi Raamatun kirjoitusten. Sinun kirjoituksistasi ei heijastu rakkaus, vaan selvästi viha ja katkeruus!

    Äänestä

  • ymmärryksessä kirjoitti:

    Älä sinäkään enää tähän keskusteluun palaa, jos kerran mielestäsi olen harhaoppinen, sillä onhan kirjoitettu:

    "Karta harhaoppista ihmistä, kun ensin olet varoittanut häntä jerran tai kahdesti.
    Sinähän tiedät, että tuollainen ihminen tekee syntiä. Hän tuomitsee itse itsensä."

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    Se on rakkautta totuuteen.
    Mikä on totuus?
    Se on Pyhä eli Totuuden Henki.
    Vain ja ainoastaan tämä Henki ihmisen sydämessä saa hänet rakastamaan oikein.
    Vain ja ainoastaan tämä Henki voi ihmisen ohjata
    tekemään rakkauden tekoja.

    Se ei ole Totuudesta lähtevää rakkautta, kun tekopyhät kaduilla ja toreilla
    taputtelevat vaikka juopuneita olalle ja hokevat:
    "Jeesus rakastaa sinua!",
    "Jeesus rakastaa sinua!", ja: "Vielä sinuakin Jeesus rakastaa!"
    Se on oikeaa rakkautta, kun heidät ohjataan totuuteen: "Ellet käänny, olet tuhon oma!"

    Se ei minullakaan olisi oikeaa rakkautta, vaikka
    möisin kaiken mitä minulla on,
    ja antaisin köyhille, vaan se, että kerron heille
    totuuden.
    Minun ensirakkauteni on rakkautta totuuteen, eli
    Pyhään Henkeen.
    Ja suurinta rakkautta, jota minä pystyn täällä netissäkin julistamaan,
    on kerto totuudesta, vaikka tekopyhitetyt eivät sitä enää edes siedä kuulla:

    "Sinun tulee puhua minun sanani heille, kuulkoot
    tai olkoot kuulematta - he ovat uppiniskaisia."

    Ja niitä he todella olevat, kun jatkuvasti joku tekopyhitetty suoltaa
    tännekin yhä vain uusia avauksia: "Teuvo Suni vastaan Raamattu."
    Kirjoittaisivat edes oikein: "Teuvo Suni vastaan tekopyhyys."

    Juuri tämän rakkauden kadottaminen Efesossa johti
    tämän Ilmestyskirjan
    aikakauden alkamiseen, kun Totuuden Hengen saanut
    Johannes passitettiin vankeuteen,
    pois seurakunnan keskeltä totuutta vaatimasta, siksi
    hän sieltä sai hengenviestin seurakuntaansa lähettää:

    "Mutta sitä en sinussa hyväksy, että olet luopunut ensi ajan rakkaudesta.
    Muista siis, mistä olet langennut, käänny ja palaa tekemään ensi ajan tekoja.
    Ellet tee parannusta, minä tulen luoksesi ja siirrän lamppusi paikaltaan."

    Ja näin tapahtui. Ei ole Efesosta jäljellä enää muuta kuin raunioit.

    Voi sinuakin, joka tällaista alkuperäisestä Saatanasta lähtevää
    tekstiä muka totuutena Totuuden Hengen saaneelle ihmiselle syötät.
    Se olisi minun tehtäväni loppu, jos Saatana saisi
    minussa aikaan sellaisen
    juoksuajan, että minun pitäisi joka päivä juosta
    jonkun antikristuksen
    käsien alle: "Minä tein tänään sitä ja sitä, ja
    ajattelin sitä sekä ajattelin tätä.
    Voitko sinä julistaa minulle kaikki nämä anteeksi?

    Ja sama rituaali taas seuraavana päivänä uudelleen. Tällainen,
    ja vielä Jeesuksen nimessä tehtävä synninpäästörituaali on
    parasta, mitä Saatana on omiensa keskelle tuonut.

    Paljastanpa tässä vielä yhden totuuden, minkä Jeesus Pyhän Hengen myötä
    on antanut: "Hän ei näet puhu omissa nimissään vaan puhuu sen minkä kuulee,
    ja ilmoittaa teille, mitä on tuleva." Ja näin tapahtui tänäkin aamuna.
    Kun silmäni avasin, alkoi Pyhä Henki muistuttaa minua juuri tästä samasta
    asiasta, eli rakkaudesta totuuteen. Ja kun netin avasin, niin tässä tämä nyt on.

    Tuossa edellisessä vastauksessa esitetään näkemys, että suurinta on rakastaa totuuden henkeä.

    Kun Jeesukselta kysyttiin, mikä on suurin käsky laissa, hän vastasi että

    Rakasta Jumalaa yli kaiken (kaikesta mielestäsi, sielustasi jne), sekä
    Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi!
    Näistä kahdesta riippvat kaikki laki (10 käskyä)
    ja profeetat.

    Jeesus siis esitti tämän ns. rakkauden kaksoiskäskyn tärkeimmäksi käskyksi, mitä ihmisen tulee noudattaa.

    Tuossa Teuvo Sunin vastauksessa korostetaan tuota rakkautta Jumalaan, mikä sinänsä on oikein, mutta jos unohdetaan tuo lähimmäisen rakastaminen, silloin ollaan puolitotuutta harjoittamassa, eikö niin?

    Toivoisin että tämä RAKASTA LÄHIMMÄISTÄSI NIINKUIN ITSEÄSI, JA KOHDELKAA TOISIANNE NIINKUIN TAHTOISITTE ITSEÄNNE KOHDELTAVAN -
    periaate pitäisi muistaa omaksua ja sitä toteuttaa myös, ettei tule näitä eriseuraisuuksia ja kinoja kristittyjen välille.
    Jos toisia kristittyjä pitää pahiksina niin joutuu itsekin samanlaisen tuomion alle, ja puolustusasemiin, josta seuraa psykologisesti toisten "kivittämistä" ja jonkinasteista koston kierrettä.

    Jeesus sanoi myös tämän tärkeän asian:

    JOKA TEISTÄ ON SYNNITÖN, HEITTÄKÖÖN ENSIMMÄISEN KIVEN.

    Juutalaisten vanhatestamentillinen tuomiohenki siinä kumottiin! VT:ssä kivitettiin kuoliaaksi ihminen, tässä tapauksessa aviorikoksesta,
    UT:ssa otettiin ARMON laki käyttöön:
    "En minäkään sinua tuomitse, mene äläkä enää tee syntiä". Näin hän sanoi naiselle, jonka juutalaiset olivat kivittämässä kuoliaaksi.
    Jokainen tuomitsija lähti pois paikalta.

    Tässä on suuri ero VT:n ja UT:n välillä!
    Jeesus ei tahdo, että kristityt tuomitsevat toisiaan, vaan osoittavat suurta armeliaisuutta, silti kuitenkin ohjaten, maltillisesti ja ystävällisesti, karttamaan syntiä.

    Äänestä

  • CHR kirjoitti:

    Jos näet, että ystäväsi on esimerkiksi heikoilla jäillä, etkö varoittaisi häntä?

    Todellista rakkautta on pelastaa ystävänsä vaarasta.

    Sitä Teuvo tekee.

    Äänestä

  • Muukalainen. kirjoitti:

    Koska synti on ihmisen ajatusmaailmassa alati läsnä, lähimmäistään rakastava kristitty ei asetu toisen yläpuolelle, vaan on nöyrä ja palveluhenkinen.

    Lähimmäisenrakkautta on pitää mielessä senkin, että on kovin helppo nähdä roska toisen silmässä, vaan ei omassaan, siis karttaa tuomitsevaa muiden opetuslasten arvostelua, tajuten että itsestä löytyisi samanlainen syntimäärä kuin toisestakin tarkemmin analysoituna.

    ...hillitä viholliskuvien luomista muista Jeesuksen seuraajista ja yleensäkin kaikista ihmisistä,vaikka itse ahdistuneena ihmisenä on pelokas, ja tekee mieli rakennella viholliskuvia (juuri pelon takia) ympärillään olevista ihmisistä, myös Jumalan lapsista. Lapsuuden traumatkin voivat aiheuttaa sen, että aikuisenakin näkee liikaa mörköjä ympärillään. Jeesuksesta on korostettava sitä puolta, mikä vetää puoleensa ihmisiä, niitä etenkin jotka eivät häntä tunne.

    Rakkautta on myös se nöyryys, ettei kuvittele omaavansa totuuden henkeä sataprosenttisesti ja siten kuuluvansa johonkin kuvitteelliseen, erinomaiseen täydellisten kristittyjen pieneen klaaniin. Ei pitäisi ajatella saati sanoa:
    minussa on Totuuden Henki! vaan nöyremmin, tämänsuuntaisesti:
    Jumalan armosta minäkin olen päässyt totuuden hengestä osalliseksi, ainakin aika ajoin.
    On valtava ero sanoa: minussa on totuuden henkeÄ, kuin sanoa: minussa on totuuden henki!!

    Vain Jumala itse voisi sanoa: Minussa on totuuden Henki !

    -voisi kysyä?

    Uskotko sinä itse, että Jumalan henki on ollut kokonaan poissa maailmasta apostoli Johanneksen kuolemasta lukien 1900:n vuoden ajan?

    Minä en usko, koska uskovaisia oli Rooman valtakunnan vainoissakin tuhansia ja monet kuolivat marttyyrikuoleman ja varmasti Hengessä!

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    Älä sinäkään enää tähän keskusteluun palaa, jos kerran mielestäsi olen harhaoppinen, sillä onhan kirjoitettu:

    "Karta harhaoppista ihmistä, kun ensin olet varoittanut häntä jerran tai kahdesti.
    Sinähän tiedät, että tuollainen ihminen tekee syntiä. Hän tuomitsee itse itsensä."

    Sinä Teuvo Suni olet opettanut Suomen kansalle
    tämän keskustelupalstan kautta vääryyttä, jonka
    väität saaneesi Jumalan Totuuden Hengessä, mutta
    niin ei ole! Olet tehnyt syntiä ja tuomitset itsesi.

    Jumalan palvelijana, syntisenä, mutta Jeesuksen omaksi kastettuna ja parannuksen armon saaneena sekä ahtaan portin kautta Jumalan lapseksi syntyneenä, Jeesuksen uskovana vakuutan:

    Pyhä Henki ei poistunut maailmasta apostoli Johanneksen myötä, eikä ollut väittämäsi mukaisesti poissa maailmasta 1900:n vuoden ajan.

    Olet opettanut harhaoppia ja siksi kehoitan toisen ja viimeisen kerran: Tunnusta vääryytesi, kadu sitä ja tee parannus ja ellet kadu ja tee
    parannusta, pidätän sinun syntisi Jeesuksen Kristuksen antamalla valtuudella!

    Jeesus sanoo omilleen: Ottakaa Pyhä Henki, joiden synnit te anteeksi annatta, niille ne ovat anteeksi annetut ja joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt!

    Jumalan armo ei ole tarjolla ikuisesti, jokaisella
    on maan päällä oma aikansa! Armon aika voi loppua minä päivänä tahansa!

    Se, että olen puhunut totta, sen vahvistakoon Jumala Henkensä kautta Jeesuksen nimessä ja tapahtukoon niin, että tämä varoitus ahdistaa sinua siinä määrin, että tiedät asian vakavuuden
    ja Herran käsi on päälläsi kunnes nöyrryt!

    Valitse siis ketä tahdot palvella; Jumalaa, joka
    antoi helluntaina Henkensä seurakunnalleen ja joka on Totuuden Hengessä toimiva Isä Jeesuksessa
    Kristuksessa vai jumalaa, joka on tämän maailman jumala, saatana ja valehtelija, joka väittää, että
    Jumalan Henki olisi ollut poissa maailmasta 1900:n vuoden ajan!

    Tämän kirjoitin Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja rakkaudesta totuuteen!

    Äänestä

  • CHR kirjoitti:

    Koska synti on ihmisen ajatusmaailmassa alati läsnä, lähimmäistään rakastava kristitty ei asetu toisen yläpuolelle, vaan on nöyrä ja palveluhenkinen.

    Lähimmäisenrakkautta on pitää mielessä senkin, että on kovin helppo nähdä roska toisen silmässä, vaan ei omassaan, siis karttaa tuomitsevaa muiden opetuslasten arvostelua, tajuten että itsestä löytyisi samanlainen syntimäärä kuin toisestakin tarkemmin analysoituna.

    ...hillitä viholliskuvien luomista muista Jeesuksen seuraajista ja yleensäkin kaikista ihmisistä,vaikka itse ahdistuneena ihmisenä on pelokas, ja tekee mieli rakennella viholliskuvia (juuri pelon takia) ympärillään olevista ihmisistä, myös Jumalan lapsista. Lapsuuden traumatkin voivat aiheuttaa sen, että aikuisenakin näkee liikaa mörköjä ympärillään. Jeesuksesta on korostettava sitä puolta, mikä vetää puoleensa ihmisiä, niitä etenkin jotka eivät häntä tunne.

    Rakkautta on myös se nöyryys, ettei kuvittele omaavansa totuuden henkeä sataprosenttisesti ja siten kuuluvansa johonkin kuvitteelliseen, erinomaiseen täydellisten kristittyjen pieneen klaaniin. Ei pitäisi ajatella saati sanoa:
    minussa on Totuuden Henki! vaan nöyremmin, tämänsuuntaisesti:
    Jumalan armosta minäkin olen päässyt totuuden hengestä osalliseksi, ainakin aika ajoin.
    On valtava ero sanoa: minussa on totuuden henkeÄ, kuin sanoa: minussa on totuuden henki!!

    Vain Jumala itse voisi sanoa: Minussa on totuuden Henki !

    Raamatussa on sanottu, osa Totuuden Hengestä
    tulee teihin ja tulette näin tuntemaan osan
    Jumalan Totuudesta??????????????????????????

    Sillä tämäkin Jeesuksen ilmoitus on käynyt kohdallani toteen:

    "Tämä puolustaja on Totuuden Henki. Maailma ei voi Henkeä saada,
    sillä maailma ei näe eikä tunne häntä. Mutta te tunnette hänet,
    sillä hän on pysyy luonanne ja on teissä. En minä
    jätä teitä orvoiksi, vaan tulen luoksenne."

    Ja luonani hän tälläkin hetkellä ja on oleva joka päivä kuolemaani asti.

    Jos Totuuden Henki ei näin toimisi, ei kukaan uskaltaisi Jumalan kutsuun
    vastata ja hänen sanansaattajakseen suostua. Siksi minunkin oli lopulta
    helppo tämä tehtävä vastaanottaa, vaikka kolme kuukautta sitä vastaan taistelinkin.

    Saatanan valheen henki, joka tekeytyy Kristuksen Hengeksi on juuri sellainen,
    kuten tämänkin kirjoittaja tässä antoi siitä erinomaisen todistuksen:

    "Jumalan armosta minäkin olen päässyt totuuden
    hengestä osalliseksi, ainakin aika ajoin."

    Missä oli Johannes Kastajan nöyryys ja rakkaus,
    kunhän kaltaisillenne tekopyhille julisti:

    "Te käärmeen sikiöt! Kuka on teille sanonut, että
    te voitte välttää tulevan vihan. Tehkää hedelmää josta kääntymyksenne näkyy."

    Äänestä

  • pyytämäsi toinen varoitus: kirjoitti:

    Sinä Teuvo Suni olet opettanut Suomen kansalle
    tämän keskustelupalstan kautta vääryyttä, jonka
    väität saaneesi Jumalan Totuuden Hengessä, mutta
    niin ei ole! Olet tehnyt syntiä ja tuomitset itsesi.

    Jumalan palvelijana, syntisenä, mutta Jeesuksen omaksi kastettuna ja parannuksen armon saaneena sekä ahtaan portin kautta Jumalan lapseksi syntyneenä, Jeesuksen uskovana vakuutan:

    Pyhä Henki ei poistunut maailmasta apostoli Johanneksen myötä, eikä ollut väittämäsi mukaisesti poissa maailmasta 1900:n vuoden ajan.

    Olet opettanut harhaoppia ja siksi kehoitan toisen ja viimeisen kerran: Tunnusta vääryytesi, kadu sitä ja tee parannus ja ellet kadu ja tee
    parannusta, pidätän sinun syntisi Jeesuksen Kristuksen antamalla valtuudella!

    Jeesus sanoo omilleen: Ottakaa Pyhä Henki, joiden synnit te anteeksi annatta, niille ne ovat anteeksi annetut ja joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt!

    Jumalan armo ei ole tarjolla ikuisesti, jokaisella
    on maan päällä oma aikansa! Armon aika voi loppua minä päivänä tahansa!

    Se, että olen puhunut totta, sen vahvistakoon Jumala Henkensä kautta Jeesuksen nimessä ja tapahtukoon niin, että tämä varoitus ahdistaa sinua siinä määrin, että tiedät asian vakavuuden
    ja Herran käsi on päälläsi kunnes nöyrryt!

    Valitse siis ketä tahdot palvella; Jumalaa, joka
    antoi helluntaina Henkensä seurakunnalleen ja joka on Totuuden Hengessä toimiva Isä Jeesuksessa
    Kristuksessa vai jumalaa, joka on tämän maailman jumala, saatana ja valehtelija, joka väittää, että
    Jumalan Henki olisi ollut poissa maailmasta 1900:n vuoden ajan!

    Tämän kirjoitin Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja rakkaudesta totuuteen!

    Saatanallisten ihmioppien opettajien käsien alla.

    Kun tämä nyt oli viimeinen varoituksesi, niin kiitos siitä.
    Onhan taas yksi Saatanan herhiläinen kimpustani poissa.
    Ei ne kuitenkaan tähän lopu, kun sillä on kaltaisiasi kuin hiekkaa meren rannalla.

    Äänestä

  • rakkauden työtä kirjoitti:

    -voisi kysyä?

    Uskotko sinä itse, että Jumalan henki on ollut kokonaan poissa maailmasta apostoli Johanneksen kuolemasta lukien 1900:n vuoden ajan?

    Minä en usko, koska uskovaisia oli Rooman valtakunnan vainoissakin tuhansia ja monet kuolivat marttyyrikuoleman ja varmasti Hengessä!

    jonka hän Kristukselta tehtäväksi sai:

    "Jo ollessasi äidin kohdussa minä valitsin sinut tähän tehtävään.
    Se eläketulo mikä sinulla on, saa sinulle riittää ja loppuelämäsi
    olet minun palveluksessani. Menet, minne minä sinut lähetän
    ja puhut kaikki, mitä minä käsken sinun puhua. Älä ihmisiä pelkää,
    sillä minä olen kanssasi ja pelastan sinut. Äläkä heitä kauhistu,
    etten minä kauhistuttaisi sinua heidän edessään.

    Siksi olen nyt täällä netissä vastaanottamassa sitä mitä Jeesuksen
    omat ovat kautta aikojen saaneet maailmalta vastaanottaa:

    "Jos te kuuluisitte tähän maailmaan se rakastaisi teitä, omiaan.
    Mutta te ette kuulu tähän maailmaan, koska minä olen teidät
    siitä omikseni valinnut, ja siksi maailma vihaa teitä."

    Äänestä

  • muukalainen 4 kirjoitti:

    Raamatussa on sanottu, osa Totuuden Hengestä
    tulee teihin ja tulette näin tuntemaan osan
    Jumalan Totuudesta??????????????????????????

    Paavo V. kirjoitti aikoinaan: On Totuuden aika I ja II, siis; kaksi puolitotuutta yhteen, niin tulee yksi koko totuus.

    Ehkä edellinen kirjoittaja tarkoitti jotain tällaista?

    Äänestä

  • Muukalainen. kirjoitti:

    Paavo V. kirjoitti aikoinaan: On Totuuden aika I ja II, siis; kaksi puolitotuutta yhteen, niin tulee yksi koko totuus.

    Ehkä edellinen kirjoittaja tarkoitti jotain tällaista?

    se on sitä ihmisoppia.

    Järkyttävältä tuntuu.

    Äänestä

  • muukalainen 4 kirjoitti:

    Raamatussa on sanottu, osa Totuuden Hengestä
    tulee teihin ja tulette näin tuntemaan osan
    Jumalan Totuudesta??????????????????????????

    Kun opetulapset kokoontuivat Yläsaliin Helluntaina, Pyhä Henki laskeutui heidän ylleen, ja tilanteeseen liittyy suuria ihmeitä, se oli tapahtuma joka poikkesi suuresti normaalista tavallisesta elämästä. Silloin oli tilanne, että voi sanoa, että nämä opetuslapset olivat täynnä Pyhää Henkeä. Tarkoitin sitä, että tällaisia poikkeustilanteita ei ole joka hetki kristitylläkään. No toki esim. erilaisissa kokoustilanteissa, joissa Jeesus parantaa ja pelastaa ihmisiä. En tarkoita kuitenkaan että Jumala antaa kitsastellen Hengen johdatusta ja kaikkea sitä, mitä asiaan liittyy. Eikä totuutta Jumalasta voi jakaa osiin, se on eheä, yhtenäinen ja looginenkin kokonaisuus.

    Jeesus sanoi: Minä olen tie, TOTUUS ja elämä.
    Ei kukaan tule Isän luo muuta kuin minun kauttani.

    Tavallisen uskovan ihmisen ei pitäisi mennä esiintymään LIIAN totuutta täynnä olevana, sillä "ette vielä tiedä, niinkuin tietää tulee".
    Ja on syytä muistaa: "Älä esiinny liian viisaana, miksi tuhoaisit itsesi".
    Sekä: Joka itsensä ylentää, se alennetaan.

    Tässä tarvitaan siis nöyryyttä. On myös syytä kunnioittaa muita kristittyjä, jotka tuovat kortensa kekoon, sillä usein heilläkin on Hengen antamaa tietoa ja viisautta. Ei ole oikein, että noin jyrkästi tuomitaan Jeesukseen uskovia, että sanotaan, että he ovat antikristuksen käsien alla, tai tekopyhitettyjä. Se on juuri sitä ihmisoppia sekoitettuna raamatullisuuteen, kun korotetaan itseä ja tuomitaan muut Jumalan tien kulkijat ikään kuin he olisivat väärästä valtakunnasta.

    Ei ole tietä rauhaan, vaan rauha on jo tie.
    Me Jeesuksen seuraajat olemme jo tiellä, ja hän on se tie. Tie on symboli, joka viittaa edistymiseen, eteenpäinmenemiseen, siten myös hengelliseen kasvuun ja kehittymiseen. Jeesus myös sanoi eräälle miehelle:
    miksi sanot minua hyväksi? Ei kukaan ole hyvä paitsi Isä yksin. Kuinka siis me, jotka olemme hänen alaisuudessaan, voisimme asettua yläpuolelle toisten, kun emme voi olla edes hyviä saati sitten erinomaisia. Jos muuta väitämme niin asetumme Jumalan tasolle.

    Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon. Ja Jumala on toiminut parituhatta vuotta miljoonien kristittyjen kautta kaikkialla maailmassa, vaikka nämä aidoimmat kristityt ovatkin olleet vähemmistönä kristillisissä yhteisöissä, varsinkin siellä, missä maallinen valta on tehnyt sopimuksia hengenmiesten kanssa.

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    Sillä tämäkin Jeesuksen ilmoitus on käynyt kohdallani toteen:

    "Tämä puolustaja on Totuuden Henki. Maailma ei voi Henkeä saada,
    sillä maailma ei näe eikä tunne häntä. Mutta te tunnette hänet,
    sillä hän on pysyy luonanne ja on teissä. En minä
    jätä teitä orvoiksi, vaan tulen luoksenne."

    Ja luonani hän tälläkin hetkellä ja on oleva joka päivä kuolemaani asti.

    Jos Totuuden Henki ei näin toimisi, ei kukaan uskaltaisi Jumalan kutsuun
    vastata ja hänen sanansaattajakseen suostua. Siksi minunkin oli lopulta
    helppo tämä tehtävä vastaanottaa, vaikka kolme kuukautta sitä vastaan taistelinkin.

    Saatanan valheen henki, joka tekeytyy Kristuksen Hengeksi on juuri sellainen,
    kuten tämänkin kirjoittaja tässä antoi siitä erinomaisen todistuksen:

    "Jumalan armosta minäkin olen päässyt totuuden
    hengestä osalliseksi, ainakin aika ajoin."

    Missä oli Johannes Kastajan nöyryys ja rakkaus,
    kunhän kaltaisillenne tekopyhille julisti:

    "Te käärmeen sikiöt! Kuka on teille sanonut, että
    te voitte välttää tulevan vihan. Tehkää hedelmää josta kääntymyksenne näkyy."

    Johannes Kastajan ankarat sanat eivät kohdistuneet kristittyihin, vaan juutalaisiin fariseuksiin ja saddukseuksiin, siis ulkokultaiseen uskonnolliseen eliittiväkeen ja papistoon, joille muodollisuudet ihmisten edessä olivat tärkeitä, mutta jotka eivät olleet sydämeltään riittävän aitoja nöyriä Jumalan palvelijoita.

    Jumalan valittu kansa, joka ei kuitenkaan totuudesta mitään ymmärtänyt.

    Lopun ajan kristityt uskovat olenvansa samalla tavoin Jumalan valittuja,
    vaikka eivät nämäkään ihmisopeilla tekopyhitetyt totuudesta mitään käsitä.

    Useimmat heistä eivät edes siedä siitä mitään kuulla, kun eivät
    edes välitä lukea mitä kaikkea olen siitä kirjoittanut,
    mutta silti nousevat väittelemään sitä vastaan, eivätkä vahigossakaan
    asetu totuutta puolustamaan, kun ovat valinneet totuutta paljon
    miellyttävimmät opit ja niiden opettajat, kuten kirjoitettu on:

    "He eivät siedä kuulla tervettä oppia vaan haalivat itselleen
    halunsa mukaisia opettajia kuullakseen sitä mitä kulloinkin mieli tekee.
    He tukkivat korvansa totuudelta ja kääntyvät kuuntelemaan taruja."

    *Toisenlaiset ovat luterilaisten kuin ortodoksien halut.
    *Toisenlaiset ovat katolilaisten kuin jehovalaisten halut.
    *Toisenlaiset ovat helluntailaisten kuin mormonien halut.
    *Toisenlaiset ovat kirkkouskovan kuin vanhoillislestadiolaisten halut.
    *Toisenlaiset ovat Lutehr-säätiön kuin äiti porttokirkon halut.
    *Toisenlaiset ovat körttiläisten kuin evankelisten halut.

    Jne. Loputtomiin, ja aina yhä vain uudelleen tulee uusia haluja.
    Tokihan Saatana omansa tuntee ja tietää millä kukin ihminen saadaan
    helpoimmin vietyä eksytykseen, kun kerran Jumalalta tämän tehtävän sai:

    "Sinulla minä murskaan kansat ja hävitän valtakunnat.
    Minä murskaan sinulla ratsut ja ratsastajat, isken vaunuja
    ja niiden ajajia. Minä murskaan sinulla miehet ja naiset,
    isken vanhoja ja nuoria, lyön poikia ja tyttöjä. Minä murskaan sinulla
    paimenet ja heidän laumansa, isken kyntäjiä ja heidän juhtiaan."

    Äänestä

  • CHR kirjoitti:

    Kun opetulapset kokoontuivat Yläsaliin Helluntaina, Pyhä Henki laskeutui heidän ylleen, ja tilanteeseen liittyy suuria ihmeitä, se oli tapahtuma joka poikkesi suuresti normaalista tavallisesta elämästä. Silloin oli tilanne, että voi sanoa, että nämä opetuslapset olivat täynnä Pyhää Henkeä. Tarkoitin sitä, että tällaisia poikkeustilanteita ei ole joka hetki kristitylläkään. No toki esim. erilaisissa kokoustilanteissa, joissa Jeesus parantaa ja pelastaa ihmisiä. En tarkoita kuitenkaan että Jumala antaa kitsastellen Hengen johdatusta ja kaikkea sitä, mitä asiaan liittyy. Eikä totuutta Jumalasta voi jakaa osiin, se on eheä, yhtenäinen ja looginenkin kokonaisuus.

    Jeesus sanoi: Minä olen tie, TOTUUS ja elämä.
    Ei kukaan tule Isän luo muuta kuin minun kauttani.

    Tavallisen uskovan ihmisen ei pitäisi mennä esiintymään LIIAN totuutta täynnä olevana, sillä "ette vielä tiedä, niinkuin tietää tulee".
    Ja on syytä muistaa: "Älä esiinny liian viisaana, miksi tuhoaisit itsesi".
    Sekä: Joka itsensä ylentää, se alennetaan.

    Tässä tarvitaan siis nöyryyttä. On myös syytä kunnioittaa muita kristittyjä, jotka tuovat kortensa kekoon, sillä usein heilläkin on Hengen antamaa tietoa ja viisautta. Ei ole oikein, että noin jyrkästi tuomitaan Jeesukseen uskovia, että sanotaan, että he ovat antikristuksen käsien alla, tai tekopyhitettyjä. Se on juuri sitä ihmisoppia sekoitettuna raamatullisuuteen, kun korotetaan itseä ja tuomitaan muut Jumalan tien kulkijat ikään kuin he olisivat väärästä valtakunnasta.

    Ei ole tietä rauhaan, vaan rauha on jo tie.
    Me Jeesuksen seuraajat olemme jo tiellä, ja hän on se tie. Tie on symboli, joka viittaa edistymiseen, eteenpäinmenemiseen, siten myös hengelliseen kasvuun ja kehittymiseen. Jeesus myös sanoi eräälle miehelle:
    miksi sanot minua hyväksi? Ei kukaan ole hyvä paitsi Isä yksin. Kuinka siis me, jotka olemme hänen alaisuudessaan, voisimme asettua yläpuolelle toisten, kun emme voi olla edes hyviä saati sitten erinomaisia. Jos muuta väitämme niin asetumme Jumalan tasolle.

    Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon. Ja Jumala on toiminut parituhatta vuotta miljoonien kristittyjen kautta kaikkialla maailmassa, vaikka nämä aidoimmat kristityt ovatkin olleet vähemmistönä kristillisissä yhteisöissä, varsinkin siellä, missä maallinen valta on tehnyt sopimuksia hengenmiesten kanssa.

    Totuuden Hengen saanut kunnioittaa kaikkia niitä, jotka ovat hänen lailla
    Kristukselta tämän Hengen sydämeensä saaneet. He kyllä toisensa tunnistavat,
    jopa näistä nettikirjoituksista, kuten menneen vuoden aikana olen
    saanut ilokseni todeta. Eikä heistä yksikään ole tätä Henkeä saanut
    kenenkään ihmisen käsien alta. Jumalan edessä he ovat kaikki
    ahtaan portin taistelunsa käyneet ja sieltä Totuuden Hengen saaneet.
    He kyllä käsittävät tämänkin Raamatun sanoman:

    "Me olemme Jumalasta. Joka tuntee Jumalan kuuntelee meitä,
    mutta joka ei ole Jumalasta, se ei meitä kuuntele.
    Tästä me tunnemme Totuuden Hengen ja eksytyksen hengen."

    Näin helppoa on tämän Hengen sydämeensä saaneet tunnistaa Saatanan
    valhehengellä tekopyhitetyistä.

    Äänestä

  • CHR kirjoitti:

    Kun opetulapset kokoontuivat Yläsaliin Helluntaina, Pyhä Henki laskeutui heidän ylleen, ja tilanteeseen liittyy suuria ihmeitä, se oli tapahtuma joka poikkesi suuresti normaalista tavallisesta elämästä. Silloin oli tilanne, että voi sanoa, että nämä opetuslapset olivat täynnä Pyhää Henkeä. Tarkoitin sitä, että tällaisia poikkeustilanteita ei ole joka hetki kristitylläkään. No toki esim. erilaisissa kokoustilanteissa, joissa Jeesus parantaa ja pelastaa ihmisiä. En tarkoita kuitenkaan että Jumala antaa kitsastellen Hengen johdatusta ja kaikkea sitä, mitä asiaan liittyy. Eikä totuutta Jumalasta voi jakaa osiin, se on eheä, yhtenäinen ja looginenkin kokonaisuus.

    Jeesus sanoi: Minä olen tie, TOTUUS ja elämä.
    Ei kukaan tule Isän luo muuta kuin minun kauttani.

    Tavallisen uskovan ihmisen ei pitäisi mennä esiintymään LIIAN totuutta täynnä olevana, sillä "ette vielä tiedä, niinkuin tietää tulee".
    Ja on syytä muistaa: "Älä esiinny liian viisaana, miksi tuhoaisit itsesi".
    Sekä: Joka itsensä ylentää, se alennetaan.

    Tässä tarvitaan siis nöyryyttä. On myös syytä kunnioittaa muita kristittyjä, jotka tuovat kortensa kekoon, sillä usein heilläkin on Hengen antamaa tietoa ja viisautta. Ei ole oikein, että noin jyrkästi tuomitaan Jeesukseen uskovia, että sanotaan, että he ovat antikristuksen käsien alla, tai tekopyhitettyjä. Se on juuri sitä ihmisoppia sekoitettuna raamatullisuuteen, kun korotetaan itseä ja tuomitaan muut Jumalan tien kulkijat ikään kuin he olisivat väärästä valtakunnasta.

    Ei ole tietä rauhaan, vaan rauha on jo tie.
    Me Jeesuksen seuraajat olemme jo tiellä, ja hän on se tie. Tie on symboli, joka viittaa edistymiseen, eteenpäinmenemiseen, siten myös hengelliseen kasvuun ja kehittymiseen. Jeesus myös sanoi eräälle miehelle:
    miksi sanot minua hyväksi? Ei kukaan ole hyvä paitsi Isä yksin. Kuinka siis me, jotka olemme hänen alaisuudessaan, voisimme asettua yläpuolelle toisten, kun emme voi olla edes hyviä saati sitten erinomaisia. Jos muuta väitämme niin asetumme Jumalan tasolle.

    Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon. Ja Jumala on toiminut parituhatta vuotta miljoonien kristittyjen kautta kaikkialla maailmassa, vaikka nämä aidoimmat kristityt ovatkin olleet vähemmistönä kristillisissä yhteisöissä, varsinkin siellä, missä maallinen valta on tehnyt sopimuksia hengenmiesten kanssa.

    Kylliksi oppia saatuanne olette opettajanne veroisia.

    Ja sitä paitsi oikea nöyryys on eri asia, kuin nöyristely, mitä harjoitat.

    Äänestä

  • rakkauden työtä kirjoitti:

    -voisi kysyä?

    Uskotko sinä itse, että Jumalan henki on ollut kokonaan poissa maailmasta apostoli Johanneksen kuolemasta lukien 1900:n vuoden ajan?

    Minä en usko, koska uskovaisia oli Rooman valtakunnan vainoissakin tuhansia ja monet kuolivat marttyyrikuoleman ja varmasti Hengessä!

    että Pyhä Henki ei ole poistunut maailmasta 1900:ksi vuodeksi, vaan on elänyt kautta historian Rooman marttyyrien ja erilaisten seurakuntien jäsenten ja muiden raamatuntuntijoiden keskuudessa vuosisadasta toiseen, ainakin kristittyjen vähemmistössä.

    Äänestä

  • on niin kirjoitti:

    Pyhä Henki ei ole ollut yhdenkään kirjanoppineen
    raamatuntuntijan ajatuksia ohjaamassa.

    Se on ollut vain niiden harvojen sydämissä, jotka
    Jumala on omikseen valinnut ja heidät ahtaan
    portinkautta Poikansa eteen johdattanut.

    Heitä on tapettu ja vainottu, kuten vainotaan tänäänkin.
    On jo yllytetty viranomaisiakin puuttumaan
    asiaan, että Teuvo Sunin ääni saataisiin vaiennettua.

    Pari kertaa on lähettetty jo viimeinen varoituskin.

    Graham: kirjanoppinut, korkeasti koulutettu ihminen, jota Pyhä Henki ohjaa.
    Ei Jumala niin pikkusielu ole, etteikö hyväksyisi opetuslapsikseen myös oppineita.

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    jonka hän Kristukselta tehtäväksi sai:

    "Jo ollessasi äidin kohdussa minä valitsin sinut tähän tehtävään.
    Se eläketulo mikä sinulla on, saa sinulle riittää ja loppuelämäsi
    olet minun palveluksessani. Menet, minne minä sinut lähetän
    ja puhut kaikki, mitä minä käsken sinun puhua. Älä ihmisiä pelkää,
    sillä minä olen kanssasi ja pelastan sinut. Äläkä heitä kauhistu,
    etten minä kauhistuttaisi sinua heidän edessään.

    Siksi olen nyt täällä netissä vastaanottamassa sitä mitä Jeesuksen
    omat ovat kautta aikojen saaneet maailmalta vastaanottaa:

    "Jos te kuuluisitte tähän maailmaan se rakastaisi teitä, omiaan.
    Mutta te ette kuulu tähän maailmaan, koska minä olen teidät
    siitä omikseni valinnut, ja siksi maailma vihaa teitä."

    Uskotko itsekään, että Henki oli Johanneksen kuoleman jälkeen poissa maailmasta 1900:n vuoden ajan? Minä en usko ja minulla on Henki, Totuuden Henki!

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    Saatanallisten ihmioppien opettajien käsien alla.

    Kun tämä nyt oli viimeinen varoituksesi, niin kiitos siitä.
    Onhan taas yksi Saatanan herhiläinen kimpustani poissa.
    Ei ne kuitenkaan tähän lopu, kun sillä on kaltaisiasi kuin hiekkaa meren rannalla.

    olkoot siis harhaopin levittämisen syntisi pidätetyt!

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    Sillä tämäkin Jeesuksen ilmoitus on käynyt kohdallani toteen:

    "Tämä puolustaja on Totuuden Henki. Maailma ei voi Henkeä saada,
    sillä maailma ei näe eikä tunne häntä. Mutta te tunnette hänet,
    sillä hän on pysyy luonanne ja on teissä. En minä
    jätä teitä orvoiksi, vaan tulen luoksenne."

    Ja luonani hän tälläkin hetkellä ja on oleva joka päivä kuolemaani asti.

    Jos Totuuden Henki ei näin toimisi, ei kukaan uskaltaisi Jumalan kutsuun
    vastata ja hänen sanansaattajakseen suostua. Siksi minunkin oli lopulta
    helppo tämä tehtävä vastaanottaa, vaikka kolme kuukautta sitä vastaan taistelinkin.

    Saatanan valheen henki, joka tekeytyy Kristuksen Hengeksi on juuri sellainen,
    kuten tämänkin kirjoittaja tässä antoi siitä erinomaisen todistuksen:

    "Jumalan armosta minäkin olen päässyt totuuden
    hengestä osalliseksi, ainakin aika ajoin."

    Missä oli Johannes Kastajan nöyryys ja rakkaus,
    kunhän kaltaisillenne tekopyhille julisti:

    "Te käärmeen sikiöt! Kuka on teille sanonut, että
    te voitte välttää tulevan vihan. Tehkää hedelmää josta kääntymyksenne näkyy."

    sinunlaisellasi ihmisellä, joka opettaa vastoin Raamattua ja rutkasti!

    Yksistään väitteesi, että 1000-vuotinen aika, jolloin saatana on sidottu, olisi ollut ja mennyt ja että Pyhä Henki olisi ollut poissa maailmasta 1900 vuotta ovat sellaisia syntejä, jotka vetävät päällesi ikuisen kirouksen ja rangaistuksen.

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    Pyhä Henki ei ole ollut yhdenkään kirjanoppineen
    raamatuntuntijan ajatuksia ohjaamassa.

    Se on ollut vain niiden harvojen sydämissä, jotka
    Jumala on omikseen valinnut ja heidät ahtaan
    portinkautta Poikansa eteen johdattanut.

    Heitä on tapettu ja vainottu, kuten vainotaan tänäänkin.
    On jo yllytetty viranomaisiakin puuttumaan
    asiaan, että Teuvo Sunin ääni saataisiin vaiennettua.

    Pari kertaa on lähettetty jo viimeinen varoituskin.

    "Se on ollut vain niiden harvojen sydämissä, jotka Jumala on omikseen valinnut ja heidät ahtaan portinkautta Poikansa eteen johdattanut."

    tai kierrät ensin varovasti ennenkuin pyörrät kirjoituksiasi:
    _Kun apostoli Johannes oli kuollut, ei ollut enää Totuuden Henkeä maailmassa

    -Henki palasi sinne mistä oli tullutkin

    -Henki oli poissa maailmasta 1900 vuotta

    Nyt siis alat pyörtää lähemmäksi valhettasi, että voisitkin niitä vähän "muokata"

    joku muukalainen on jo auttanut sinua teuvo, väittäen myös, että eivät ne alkuseurakunnan jälkeisten seurakuntienkaan henkilöt suinkaan "hengettä" eläneet, eik'ä teuvo sellaista ole missään väittänytkään!

    Kannattaisiko alkaa hankkia kirjojaan takaisin kun on jo paljon päässyt valhetta markkinoille!

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    Pyhä Henki ei ole ollut yhdenkään kirjanoppineen
    raamatuntuntijan ajatuksia ohjaamassa.

    Se on ollut vain niiden harvojen sydämissä, jotka
    Jumala on omikseen valinnut ja heidät ahtaan
    portinkautta Poikansa eteen johdattanut.

    Heitä on tapettu ja vainottu, kuten vainotaan tänäänkin.
    On jo yllytetty viranomaisiakin puuttumaan
    asiaan, että Teuvo Sunin ääni saataisiin vaiennettua.

    Pari kertaa on lähettetty jo viimeinen varoituskin.

    -tarkennapas milloin Henki on ollut, koska kirjassasi väität ettei olisi enää Johanneksen jälkeen 1900 vuoteen ollut!

    murennatko jo omaa oppiasi!

    Äänestä

  • nimessä kirjoitti:

    olkoot siis harhaopin levittämisen syntisi pidätetyt!

    kun uskoo pystyvän pidättämään Totuuden Hengen
    saaneen ihmisen synnit.

    Äänestä

  • ytimen kirjoitti:

    Uskotko itsekään, että Henki oli Johanneksen kuoleman jälkeen poissa maailmasta 1900:n vuoden ajan? Minä en usko ja minulla on Henki, Totuuden Henki!

    Mitä työtä minä teen. Hän sai vastauksen niillä
    sanoilla, joilla Pyhä Henki tämän tehtävän minulle
    marraskuussa 1988 antoi.

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    jonka hän Kristukselta tehtäväksi sai:

    "Jo ollessasi äidin kohdussa minä valitsin sinut tähän tehtävään.
    Se eläketulo mikä sinulla on, saa sinulle riittää ja loppuelämäsi
    olet minun palveluksessani. Menet, minne minä sinut lähetän
    ja puhut kaikki, mitä minä käsken sinun puhua. Älä ihmisiä pelkää,
    sillä minä olen kanssasi ja pelastan sinut. Äläkä heitä kauhistu,
    etten minä kauhistuttaisi sinua heidän edessään.

    Siksi olen nyt täällä netissä vastaanottamassa sitä mitä Jeesuksen
    omat ovat kautta aikojen saaneet maailmalta vastaanottaa:

    "Jos te kuuluisitte tähän maailmaan se rakastaisi teitä, omiaan.
    Mutta te ette kuulu tähän maailmaan, koska minä olen teidät
    siitä omikseni valinnut, ja siksi maailma vihaa teitä."

    En ymmärrä, miksi olisi Jeesuksen rinnalla vielä uskottava sunin nimeenkin?
    Johan nyt on markkinat!
    Profeettoja ei ole Raamatussa mainittujen jälkeen tullut.
    Eikä tarvita!
    Eikä tule.
    Raamattu on niin selvää sanaa kannesta kanteen ,ettei siihen tarvita sunien selityksiä.
    Et ole esittänyt yhtään mitään muuta kuin itsestäsi todistelua ainakaan minun nähteni!

    Äänestä

  • ei ummarra kirjoitti:

    "Kuulkaa siis: Minä lähetän teidän luoksenne profeettoja,
    viisaita miehiä ja lainopettajia. Toiset heistä
    te tapatte ja ristiinnaulitsette, toisia ruoskitte
    synagogissanne ja ajatte takaa kaupungista toiseen."

    Niin tapahtuu täällä netissäkin, kun takaa-ajo
    jatkuu keskustelusta toiseen.

    Etkö ymmärrä edes sitä, että Saatana se pilkkaa
    totuutta "sunilaisuudeksi".

    Jos sinulta puuttuu ymmärrys, niin Raamatussa on
    kyllä neuvot siitä miten sinusta tulisi ymmärtäväinen.

    Äänestä

kertonut sinulle miten ihmiskunta vuonna 90 alkoi
ajautua Ilmestyskirjan aikaan ja miksi näin tapahtui?

Onko hän paljastanut sinulle, miksi kaikki ihmiskäsin
tehdyt temppelit ovatkin Saatanan synagogia?

Onko hän keronut myös sen, miksi koko maailma on täynnä
jos jonkinlaista paavia, piispaa ja pappia,
vaikka Jumala nämä kaikki jo Golgatalla hylkäsi?

Onko hän kertonut sinulle mikä on Antikristus ja
keitä ovat antikristukset, jotka jo vuonna 90
ilmestyivät Efeson seurakunnan keskelle?

Onko hän kertonut sinulle, miksi toinen kaste on
aina lähtöisin Saatanasta?

Äänestä
  • ...Raamattu tämän kaiken kertoo. Sieltä löytyy totuuden sanat.

    Äänestä

  • Kenties olet lapsena joutunut kasvamaan sodan varjossa, tai kokenut muuten jotain kovin ikävää. Jostain sinulle on kehittynyt tavattoman vihamielinen asenne, kun näet kaikkialla kristikunnassa niin valtavasti vain negatiivisia asioita. Niissä isoissa kirkoissa, joita inhoat, on ollut kautta aikain vaatimattomia, hiljaisia rauhallisia sanankuulijoita ja -julistajiakin, jotka ovat rukoilleet ja tehneet hyviä töitä. Miksi keskityt niin usein vihamieliseen sormella osoittavaan syntiluettelointiin, etkö ymmärrä, että kaiken näennäisen uskonnollisuuden taustalla on ollut aitoja rakastavia uskovia ihmisiä, jotka eivät ole saaneet suurten kirkkoisien (kyseenalaistakin) mainetta, mutta ovat eläneet Jeesuksen seuraajina. Olen kuullut ja lukenut monenlaisten seurakuntien kristittyjä, mutta en ole missään kohdannut noin kyynistä henkilöä, joka ei näytä tiedostavan ollenkaan miljoonien maailmanhistorian kunnon kristittyjen hyviä sanoja ja tekoja. Kristitty ihminen ei saisi vihata toisia kristittyjä, toisia vajavaisia ihmisiä, noin!
    Se ei ole tervehenkistä. Rakastakaa lähimmäisiänne, rakastakaa vihollisianne!
    Jätä se paholaisen jatkuva tuputus niin saat ymmärrystä ja hyväksyntää, ja yritä ymmärtää muidenkin näkökantoja, äläkä lyttää niin armottomasti uskonveljiäsi ja -sisariasi.
    Teoriasi on omatekoinen, siinä on sekaisin faktaa ja fiktiota. Maailma on täynnä kirjoittajia, joista jotkut tekevät uskonsa varassa erinäisiä sepitelmiä, jopa tieteen nimissä, jotka kuitenkaan eivät ole lähemmässä analyysissä lähelläkään koko totuutta. Lisäksi totuus on yleisesti ottaen suhteellinen käsite, näkökulmista katsoen.
    Antikristillisyyttä on esiintynyt kaikkina vuosisatoina jKr. Hyvää tekemällä sitä vastaan on tehokkaampi taistella kuin alinomaa pahuutta korostamalla.
    Kirkot ja seurakuntatilat ovat Herran huoneita, kuten Jeesus kutsui Jerusaleminkin temppeliä, kun hän ajoi pois rahanvaihtajat sen pihalta.
    Eipä silti, Jumala on myös niiden ulkopuolella kuten myös luonnossa.

    Äänestä

  • quest is purpose kirjoitti:

    ...Raamattu tämän kaiken kertoo. Sieltä löytyy totuuden sanat.

    "Älkää luottako valheenpuhujiin, jotka hokemalla hokevat:
    'Tämä on Herran temppeli, Herran temppeli, Herran temppeli'!"

    "Papit ovat kuin rosvojoukko, joka on asettunut väijyksiin.
    He tekevät murhia Sikemin tiellä, heidän tekonsa ovat iljettäviä!"

    "Lahjuksia vastaan tämän kaupungin päämiehet jakavat oikeutta,
    palkasta sen papit opettavat, maksusta sen profeetat ennustavat.
    Kuitenkin he muka luottavat Herraan ja sanovat:
    "Herra on meidän keskellämme. Onnettomuus ei voi kohdata meitä."

    Teidän tähtenne Jumala kynsi Siioninsa pelloksi,
    antoi roomalaisten hävittää temppelinsä, kun
    ensin oli potkinut sieltä pellolle kaikki papit.

    Äänestä

  • CHR kirjoitti:

    Kenties olet lapsena joutunut kasvamaan sodan varjossa, tai kokenut muuten jotain kovin ikävää. Jostain sinulle on kehittynyt tavattoman vihamielinen asenne, kun näet kaikkialla kristikunnassa niin valtavasti vain negatiivisia asioita. Niissä isoissa kirkoissa, joita inhoat, on ollut kautta aikain vaatimattomia, hiljaisia rauhallisia sanankuulijoita ja -julistajiakin, jotka ovat rukoilleet ja tehneet hyviä töitä. Miksi keskityt niin usein vihamieliseen sormella osoittavaan syntiluettelointiin, etkö ymmärrä, että kaiken näennäisen uskonnollisuuden taustalla on ollut aitoja rakastavia uskovia ihmisiä, jotka eivät ole saaneet suurten kirkkoisien (kyseenalaistakin) mainetta, mutta ovat eläneet Jeesuksen seuraajina. Olen kuullut ja lukenut monenlaisten seurakuntien kristittyjä, mutta en ole missään kohdannut noin kyynistä henkilöä, joka ei näytä tiedostavan ollenkaan miljoonien maailmanhistorian kunnon kristittyjen hyviä sanoja ja tekoja. Kristitty ihminen ei saisi vihata toisia kristittyjä, toisia vajavaisia ihmisiä, noin!
    Se ei ole tervehenkistä. Rakastakaa lähimmäisiänne, rakastakaa vihollisianne!
    Jätä se paholaisen jatkuva tuputus niin saat ymmärrystä ja hyväksyntää, ja yritä ymmärtää muidenkin näkökantoja, äläkä lyttää niin armottomasti uskonveljiäsi ja -sisariasi.
    Teoriasi on omatekoinen, siinä on sekaisin faktaa ja fiktiota. Maailma on täynnä kirjoittajia, joista jotkut tekevät uskonsa varassa erinäisiä sepitelmiä, jopa tieteen nimissä, jotka kuitenkaan eivät ole lähemmässä analyysissä lähelläkään koko totuutta. Lisäksi totuus on yleisesti ottaen suhteellinen käsite, näkökulmista katsoen.
    Antikristillisyyttä on esiintynyt kaikkina vuosisatoina jKr. Hyvää tekemällä sitä vastaan on tehokkaampi taistella kuin alinomaa pahuutta korostamalla.
    Kirkot ja seurakuntatilat ovat Herran huoneita, kuten Jeesus kutsui Jerusaleminkin temppeliä, kun hän ajoi pois rahanvaihtajat sen pihalta.
    Eipä silti, Jumala on myös niiden ulkopuolella kuten myös luonnossa.

    Käskee vaikenemaan kaikista tämän maailman jumalan,
    Saatanan hirvittävistä teoista, ja maalaamaan
    eteesi vain kauniita kuvia. Etkö todella tunnista
    itsessäsi tätä henkeä, joka kautta vuosituhansien
    on hokenut: "Nyt on rauha, kaikki hyvin!" vaikka rauhaa ei ole.

    Jos sotilas rintamalla saa selville kaikki vihollisen
    suunnitelmat, ja paljastaa ne esimiehelleen, niin
    huutaako esimies hänelle:
    "Turpa kiinni sotilas, ei näistä saa kenellekään kertoa!"

    Minkä herra huone se on, josta Jumalan profeetta sanoo:
    "Älkää luottako valheenpuhujiin, jotka hokemalla hokevat:
    Tämä on Herran temppeli, Herran temppeli, Herran temppeli!"

    Ei Totuuden Hengen saanut ihminen voi olla vajavainen,
    koska Kristus on ilmoittanut hänelle koko totuutensa ja sanoo:

    "Te olette ystäviäni, kun teette sen minkä käsken teidän tehdä.
    En sano teitä enää palvelijoiksi, sillä palvelija
    ei tunne isäntänsä aikeita. Minä sanon teitä ystävikseni,
    olenhan saattanut tietoonne kaiken, minkä olen Isältäni kuullut."

    unohtui Jumalan Pyhä Henki???

    Mitä sanotaankaan Pyhästä Hengestä????

    Äänestä

  • ja nyt varovasti sivuuttaa väitteensä, ettei Jumalan Henki olisikaan ollut maailmassa vuosien 100 ja 2000 välillä!

    Äänestä

  • muukalainen 4 kirjoitti:

    unohtui Jumalan Pyhä Henki???

    Mitä sanotaankaan Pyhästä Hengestä????

    Henki oliasi jättänyt kristityt 1900:ksi vuodeksi!

    Teuvon opin mukaanhan Johannksen kuolemasta 1900 vuoden ajan ei tosiuskovaisia olisi ollut lainkaan, mikä olisi sen seurausta, että Jumalan Henki olisi ollut poissa!

    Äänestä

  • sitä, että kirjoitti:

    Henki oliasi jättänyt kristityt 1900:ksi vuodeksi!

    Teuvon opin mukaanhan Johannksen kuolemasta 1900 vuoden ajan ei tosiuskovaisia olisi ollut lainkaan, mikä olisi sen seurausta, että Jumalan Henki olisi ollut poissa!

    vastaus kysymykseen.

    Jauhaat tuota samaa asiaa, etkä huomaa
    että miten vähän välitetään siitä mitä
    Raamatussa sanotaan Pyhästä Hengestä???

    Äänestä

  • omia oppejaan kirjoitti:

    ja nyt varovasti sivuuttaa väitteensä, ettei Jumalan Henki olisikaan ollut maailmassa vuosien 100 ja 2000 välillä!

    Teksti on alkuperäisen Paholaisen palvelijan
    tekstiä kätkettynä nimimerkin suojaan.

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    Käskee vaikenemaan kaikista tämän maailman jumalan,
    Saatanan hirvittävistä teoista, ja maalaamaan
    eteesi vain kauniita kuvia. Etkö todella tunnista
    itsessäsi tätä henkeä, joka kautta vuosituhansien
    on hokenut: "Nyt on rauha, kaikki hyvin!" vaikka rauhaa ei ole.

    Jos sotilas rintamalla saa selville kaikki vihollisen
    suunnitelmat, ja paljastaa ne esimiehelleen, niin
    huutaako esimies hänelle:
    "Turpa kiinni sotilas, ei näistä saa kenellekään kertoa!"

    Minkä herra huone se on, josta Jumalan profeetta sanoo:
    "Älkää luottako valheenpuhujiin, jotka hokemalla hokevat:
    Tämä on Herran temppeli, Herran temppeli, Herran temppeli!"

    Ei Totuuden Hengen saanut ihminen voi olla vajavainen,
    koska Kristus on ilmoittanut hänelle koko totuutensa ja sanoo:

    "Te olette ystäviäni, kun teette sen minkä käsken teidän tehdä.
    En sano teitä enää palvelijoiksi, sillä palvelija
    ei tunne isäntänsä aikeita. Minä sanon teitä ystävikseni,
    olenhan saattanut tietoonne kaiken, minkä olen Isältäni kuullut."

    että joku olisi päässyt pyhityksessään täydellisyyteen,,,no uskon kauttahan se on tavoite ja varmasti Jumalalle mahdollista!

    Täyttääkö Teuvo Suni tai joku hänen opetuslapsistaan tämän:
    Ei Totuuden Hengen saanut ihminen voi olla vajavainen,
    koska Kristus on ilmoittanut hänelle koko totuutensa ja sanoo:

    "Te olette ystäviäni, kun teette sen minkä käsken teidän tehdä.
    En sano teitä enää palvelijoiksi, sillä palvelija
    ei tunne isäntänsä aikeita. Minä sanon teitä ystävikseni,
    olenhan saattanut tietoonne kaiken, minkä olen Isältäni kuullut."

    Ei seurakuntaqyhteyttä tarvittaisikaan, jos Jumala antaisi vain erakkokristityille koko totuuden!

    No Sen ainakin ymmärrän Hengessä, ettei ruukkilainen totuus ole Raamatun totuus!

    Mitähän vanhat viisaat kilvoittelijat tarkoittivatkaan sanoessaan: Yhtä aikaa syntinen
    ja vanhurkas!

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    Käskee vaikenemaan kaikista tämän maailman jumalan,
    Saatanan hirvittävistä teoista, ja maalaamaan
    eteesi vain kauniita kuvia. Etkö todella tunnista
    itsessäsi tätä henkeä, joka kautta vuosituhansien
    on hokenut: "Nyt on rauha, kaikki hyvin!" vaikka rauhaa ei ole.

    Jos sotilas rintamalla saa selville kaikki vihollisen
    suunnitelmat, ja paljastaa ne esimiehelleen, niin
    huutaako esimies hänelle:
    "Turpa kiinni sotilas, ei näistä saa kenellekään kertoa!"

    Minkä herra huone se on, josta Jumalan profeetta sanoo:
    "Älkää luottako valheenpuhujiin, jotka hokemalla hokevat:
    Tämä on Herran temppeli, Herran temppeli, Herran temppeli!"

    Ei Totuuden Hengen saanut ihminen voi olla vajavainen,
    koska Kristus on ilmoittanut hänelle koko totuutensa ja sanoo:

    "Te olette ystäviäni, kun teette sen minkä käsken teidän tehdä.
    En sano teitä enää palvelijoiksi, sillä palvelija
    ei tunne isäntänsä aikeita. Minä sanon teitä ystävikseni,
    olenhan saattanut tietoonne kaiken, minkä olen Isältäni kuullut."

    Tulkintasi, jo tuo ensimmäinen lauseesi, on liian jyrkkä ja siksi menee aika lailla jo metsään.
    Kirjoitin, ehdotin, että loisit kauniimman
    (vertailumuoto /kaunis, kauniimpi /kaunein)
    kuvan, kuin tähän mennessä, kristityistä, toisin sanoen, katsoisit tarkemmin ja näkisit, miten paljon totta, oikeaa ja raamatullista puhetta on muillakin. En siis kirjoittanut "vain kauniita kuvia". En tarkoittanut etteikö maailman pahuudesta saa puhua, toki siihen on syytä useinkin ottaa kantaa. Sinun ihmiskäsityksesi ja maailmankuvasi on kovin mustavalkoinen, kun todellinen maailma on värikkäämpi, ja ihmisyksilöiden henkisyydessäkin on erilaisia sävyjä ja värejä. Tämä on vertauskuvallista puhetta, jotta tajuaisit, että itsesi ympärillä on paljon arvokasta, hyvää ja kunnioitettavaa, jonka Jumala on luonut. Jeesuksen hengessä moni on sinunkin ketjuihisi kirjoitellut, mutta suljet korvasi muiden sanomilta, ja torjut ne lähes aina suoralta kädeltä, tarkemmin pohtimatta. Se on surullista ja valitettavaa, sillä kristittyjen tulisi olla ennen kaikkea yksimielisiä, löytää se ydinajattelu, joka kristinopissa on tärkeää, eikä pohtia niinkään jotain muinaisten efesolaisten antikristuksia. Tämä pohdiskelu on toisarvoista, tärkeämpää olisi, mitä kristityt voivat tehdä tämän ajan ihmisten hyväksi tässä maailmassa, ja esim. Israelin ja juutalaisten hyväksi. Mutta ei voi tehdä sydämestään hyviä tekoja, jollei ensin sovi erimielisyyksiään veljensä kanssa, viittaan tuohon sinun ja tuon toisen Jumalan etsijän väliseen konfliktiin.

    Valehteliko Jeesus, kun sanoi:

    "Jos maailma vihaa teitä, muistakaa, että ennen
    teitä se on vihannut minua. Jos te kuuluisitte
    tähän maailmaan, se rakastaisi teitä, omiaan.
    Mutta te ette kuulu maailmaan, koska minä olen teidät
    siitä omikseni valinnut, ja siksi maailma vihaa teitä.

    Muistakaa, mitä teille sanoin: ei palvelija ole
    Herraansa suurempi. Jos minua on vainottu,
    vainotaan teitäkin. Jos minun sanaani on kuultu,
    kuullaan myös teidän sanaanne.
    Kaiken tämän ihmiset tekevät teille minun nimeni tähden,
    siksi etteivät tunne häntä, joka on minut lähettänyt."

    Miksi arvelet, että Saatanalla on näin kova raivo
    täällä netissäkin vain yhtä ihmistä kohtaan?

    Onneksi minä vielä saan elää. Ne kaksi viimeistä
    todistajaakin tapetaan, koska ei heidänkään oppi
    sovi Saatanan uskonoppeihin.

    Jos minusta ei olisi Saatanalle mitään haittaa,
    tuskin kukaan olisi jo alusta, viime elokuusta
    lähtien, kun tänne nettiin tulin, alkanut
    tällaisella raivolla hyökätä minua vastaan.

    Kun Saatana on tällekin alkuperäiselle saanut
    sydämeen sellaisen uskon, että Saatana vielä
    on 1000 vuotisessa unessaan, eikä Ilmestyskirjan
    alkamisesta ole vielä edes merkkejä näkyvissä,
    niin tottahan se raivostuu, kun Pyhä Henki kertookin totuuden.

    Kun hän lainailee otteita kirjasta, niin jättää
    tyystin kertomasta, kenelle kirjoitetusta kirjeestä
    tai kirjoituksesta kyseinen pieni lause on lainattu.

    Miksi hän ei kirjoita kokonaan sivulta 679 alkavaa
    kirjoitusta: Saatanan maailman järjestykset, jossa
    koko tämän eksytyksen syntyminen kaikkine
    rituaaleineen on selvästi luettavissa.

    Huvittavaa tämä tällainen hyökkäys minua vastaan
    on, kun äskettäin eräs nainenkin nousi totuutta
    vastustamaan ja ylistämään tätä alkuperäistä, ja
    vielä kehtasi tunnustaakin, ettei ole edes
    jaksanut minun kirjoituksiani lukea.

    Miksi hän ei kerro siitäkään, miten ja miksi kirkon
    suurin harhaoppinen lahko sai lehdet vaikenemaan
    kirjoituksistani, niin ettei vuoden 1992 joulukuusta
    lähtien ole yksikään lehti uskaltanut julkaista
    edes yhtä ainoaa kirjoitusta. (Yhtä poikkeusta
    lukuunottamatta). Ei edes sitä, kun
    piispa Rimpiläinen seurueineen kirkkolakia rikkoen
    jätti pitämässä yleisen piispantarkastuksen, ja
    lähti pakoon, kun ei valheen henki sydämessään
    uskaltanut seurakunnan edessä asettua Totuuden
    Hengen saaneen ihmisen kysymysten eteen.

    Olisi tästäkin joku lehti saanut näkyvän uutisen:
    "Piispa seurueineen pakeni Totuuden Henkeä."

    Tosi on, että Raamatun mukaan kristittyjä vihataan, mutta huom. myös rakastetaan. Jeesushan on maailmanhistorian tärkein henkilö, ja enemmänkin, hän on Tie, Totuus ja Elämä, tie Elävän Jumalan luo. Kristityn tehtävä on myös se, että Jeesusta yhä useampi oppii rakastamaan.
    Raamattu on maailman eniten luettu kirja.
    Kannatan sitä, että kristillistä rakkautta, siis myötätuntoa, solidaarisuutta, auttamista, tukemista yms. korostetaan. Vihasta ja pirusta jatkuvasti paasaamalla tulee lukijoillekin vain ankea olo, sellainen teksti ei vedä luokseen niitä, jotka Jumalaa etsivät. Viha on sammuttava asia, rakkaus rakentaa. Vihan kääntöpuoli, rakkaus, hyvyys, suvaitsevaisuus, kunnioitus, armeliaisuus, ystävällisyys, jne. ovat paljon rakentavampia asioita.´Siivoapa mielestäsi kaikki pahuuden ympärillä pyörivä ajattelu, se joka toistuu kuin uralleen juuttunut levy, ja lue vaikkapa Paavalin tekstejä, toinen korinttolaiskirje.

    Ilman rakkautta en mitään olisi, sanoo Paavali.
    Pelkkä helisevä vaski ja kilisevä kulkunen.

    En viitsi edes lukea enää noita pitkiä litanioita joissa saatana on ikään kuin nostettu pääosaan, eikä Jeesus tai hänen seuraajansa, tai näiden keskeisimmät opetukset ja teot. Sama kuin katselisi Lordia videolta jatkuvasti, yhtä tylsää ja vastenmielistä. Jos ihminen on vuosia ajatellut samoin näkemyksin, niin kyllähän se aikaa vie, ennenkuin tulee tuoreita näkemyksiä, mutta jos haluaa, niin pääsee selvemmille vesille.Onko lasi puoliksi tyhjä vai puoliksi täysi. Minä näen sen puoliksi täytenä. Negatiivisuudessa rypeminen ei tässä maailmassa johda mihinkään hyvään, on kuin poimisi mätiä omenoita ja jättäisi hyvät huomiotta.

    Kyllä sinut ihmisenä varmasti hyväksytään eikä moitita, kun vaihdat kirjoitustyyliä vähentäen tuota äärimmäistä pessimismiä, ja toisaalta ylhäältä alas katsovaa kaikkitietävyyttä.

    Totuuden puolesta voi julistaa mielistelemättä, korostaen sen arvokkaita puolia. Mutta kukaan ajatteleva ihminen ei nykypäivänä usko henkilön puhetta, joka ylpeästi ilmoittaa: minä yksin ja pari muuta tiedämme koko totuuden. Ei Hitlerin eikä Stalinin yms. "kaikkitietävien" kansanvillitsijöiden jälkeen varsinkaan.

    Onhan pahuus suurena voimana maailmassa, se jota nimität vanhakantaisesti saatanaksi, mutta niin on Jumalakin. Hän se vasta voittaja onkin.
    Olkaa turvallisella mielellä, minä olen voittanut maailman, näin sanoi Jeesus.

    ja tämän keskellä joutuu jokainen Totuuden Hengen saanut elämään:

    "Me tiedämme olevamme Jumalasta, mutta koko maailma on Pahan vallassa."

    Sille minä en voi mitään, jos et sinäkään siedä kuulla tervettä oppia,
    vaan hankkiudut niiden luokse, jotka vain rakastavat ja rakastavat.
    Rakkaus ilman totuutta on kuitenkin porton rakkautta,
    ja siksi se varmaankin ihmiskuntaa niin kovasti kiehtoo.

    Onhan Saatana tämän maailmansa sellaiseksi järjestänyt,
    että jokaiselle uskonhalulle löytyy omat opettajansa.

    Olen perustanut kirjoitukseni painottamalla Jeesuksen ja apostolien opetuksia.
    En silti sano, että minun totuuteni on sataprosenttisen oikea ja täydellinen,
    sillä siinä syyllistyisin ylpeyden syntiin.
    Sanoisin olen etsijä, aion pysyä ikuisena opiskelijana Kristuksen viitoittamalla tiellä, enkä koskaan halua julistautua miksikään mestariksi,
    koska Hän yksin on Mestari.
    En hyväksy sitä, että joku tuomitsee minut antikristilliseksi, jos en joka osaltaan hyväksy jonkun muun kuin Jeesuksen itsensä opetusta.
    Ainoastaan apostolit hyväksyn, ja Raamatun itsensä kirjoittajat, auktoriteettitasolle. Siihen kirjaan ei ole kenelläkään soveliasta mitään lisätä ja muuttaa sen alkuperäistä sisältöä. Lisäksi se joka välittää Raamattua niin, että sen keskeinen julistus ei muutu, on hyväksyttävissä sikäli kun se opetus on Jeesuksen ydinsanoman kanssa sopusoinnussa.

    Jos ketä kiinnostaa, lukekaa Fransiskus Assisilaisen rukous (1300-luvulta) ja muutakin hänen elämästään ja opetuksistaan. Vaikka hän oli tuosta paljon parjatusta katolisesta kirkosta, hän eli ja opetti köyhänä ja rakastavana, aitona kristittynä. Hän alensi itsensä, siksi hän sai paljon kunnioitusta jälkeenpäin, Jeesuksen siunattuna opetuslapsena. Hän on esimerkki, että jos Jumala haluaa valita itselleen toimijan, hän valitsee hänet mistä tahtoo, seurakunnista tai vaikka niiden ulkopuolelta.

    En itse ole katolinen vaan muodostanut käsitykseni enimmäkseen suoraan Raamatusta, ja vertailemalla erityyppisten seurakuntien opetusta ja toimintaa.

    eli se yksi ja ainoa totuus saadaan ainoastaan ahtaan portin takana
    suoraan Kristukselta, ja jo äidin kohdusta on Jumala kaikki omansa valinnut,
    ja heille tehtävän valmistanut. Joka uskoo ja kuvittelee, että ainoastaan
    Raamattua lukemalla pääsee perille, hän pahasti erehtyy. Raamattu on reittikartta
    jota käyttää oman valtakunnan työhönsä niin Jumala kuin Saatanakin,
    ja ilman Totuuden Henkeä et pysty erottamaan Saatanan henkeä
    Jumalan Hengestä, sillä niin hyvin se pystyy Jumalaa matkimaan.

    Perille taivaaseen johdattaa ainoastaan totuus, eli sen etsiminen elämäänsä,
    eli rakkaus totuuteen:

    "Siksi Jumala lähettää rajun eksytyksen, jotta he uskoisivat valheeseen,
    ja niin saavat tuomionsa kaikki ne, jotka eivät ole uskoneet totuuteen
    vaan ovat valinneet vääryyden."

    Äänestä

sanot että joku muukalainen on sinua (Teuvoa)
alkanut auttaa kirjoittamalla että
"eivät ne alkuseurakunnan jälkeisten
seurakuntienkaan henkilöt suinkaan
"hengettä" eläneet, eikä Teuvo sellaista
ole missään väittänytkään!"

Niin tiedoksi se että minä kirjoitan vain
tällä omalla nimimerkilläni.
Joten yllä olevaa en ole minä kirjoittanut.

Mutta sen ymmärrän että toinen "muukalainen"
hän kyllä on.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

utelias kirjoitti:

Hyvä teuvo Suni, Sinä annat joissakin teksteissäsi ymmärtää uudestisyntymisestä eri tavalla kuin monet, etten sanoisi enemmistö näilläkin Suomi-24.palstoilla kirjoitelleet!

Salli minun kysyä: Tuot ilmi Johanneksen mutta
olivatko mielestäsi esimerkiksi Pietari ja Barnabas uskovaisia? Tarkoitan siinä merkityksessä kun itse korostat "ahdasta porttia" ja "uudestisyntymistä"?

Ja vielä toinen kysymys: Miksi käytät aina Saatana
nimeä isolla alkukirjaimella?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu