Ashtonin perhettä? Itse katsoin sen kokonaan, kun se tuli alun perin muistaakseni noin 1972. Se on ollut uusintana sen jälkeen ainakin kerran ennen tätä uusintaa. Nyt olen katsonut taas jonkin verran. Olen huomannut, että en ihan kaikkea olekaan muistanut oikein. En muistanut, että Margaret menettää lapsensa. Sen muistin, että John ei ollut kuollut. Robertin kuoleman muistin. Myös sen, että Philip loukkaantuu, mutta sitä en muistanut miten. Ihan mielenkiintoista katsottavaa, kun aina jakson edetessä muistaakin, mitä tulee tapahtumaan. Noin suurin piirtein.
Katsooko
kukaan?
1134
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Katsoin tätä edellisellä kerralla. Nyt en viitsinyt alkaa uudestaan katsomaan.