Minä vuonna

Minä vuonna adventtikirkko syntyi, olisiko se vuosi 1844?
3142
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Adventtikirkkoa ei taida olla olemassa oikeasti jos ei ole syntymävuottakaan.

Ts. Uskoa ei ole syntynytkään!

Äänestä

Hei

1861-1863 minun tietojeni mukaan.

Siunausta
jari laurila

ADVENTTIKIRKON SYNTY
Maailmassa on tuhansia kirkkoja. Monet ovat uskonpuhdistuksen seurausta ja Jumala on vilpittömän totuuden pyrkimyksen vuoksi siunannut näitä seurakuntia jotka pyrkivät pois pimeän keskiajan lankeemuksesta kohti valoa. Raamattu oli keskiajalla kansalta salattu kirja.

Kun vilpitön totuudenetsijä ja Raamatuntutkija löysi Raamatusta uutta valoa, hänen ympärilleen syntyi liike ja liikeen kasvaessa kirkko tai seurakunta. Martti Luther oli vain yksi heistä. Näin päästiin vähitellen yhä lähemmäksi Raamatun totuutta. Seitsemännen päivän Adventtikirkko on näistä uskonpuhdistusliikkeistä viimeisimpiä. Adventtikirkkokin löysi Raamatusta uutta valoa jota edeltäjillä ei ollut. Mm. Taivaallinen pyhäkkö (Hepr 8 luku), kolmen enkelin sanomat (Ilm 14:6-13) ja Ilm 13 luvun tapahtumat selkiytyivät myös Ellen G. Whiten kautta jonka välityksellä seurakunnassa toimi profetian Hengen lahja. Adventtikirkossa hyödynnettiin myös edeltävien uskonpuhdistajien löytämä kaikki valo joka johti pois pimeästä keskiajasta lähemmäksi puhdasta Raamatun oppia. Adventistit ymmärsivät myös Raamatun opetuksen että Jumalan laki on voimassa kaikkina maailmanaikoina (Matt 5:17-18, Luuk 16:17, Ilm 14:12) ja haluavat olla uskollisia Raamatulliselle viikon seitsemännelle päivälle joka on Jumalan itsensä säätämä lepopäivänä. Adventistit tahtovat tunnustaa kaikki lain 10 käskyä, ei vain 9 käskyä. (Jaak 2:10-12)

On puhuttu että adventistit odottivat Jeesuksen paluuta vuosina 1843 ja 1844. Tuohon aikaan ei Adventtikirkkoa vielä ollut olemassa! Ennen Adventtikirkon syntyä William Miller tutki Raamattua vilpittömästi ja hän löysi opin taivaallisesta pyhäköstä. (Dan 8:13-14) VT:n pyhäkköpalvelus vertauskuvasi tätä oikeaa Jeesuksen taivaallista pyhäkköpalvelua. (3 Moos 16:16,19,30) Oppi on vuorenvarma Raamatun opetus, mutta "Milleristit" erehtyivät ajattelemaan "pyhäkön puhdistamisen" tarkoittavan maan puhdistamista ja vetivät johtopäätöksen että Jeesus tulisi tuolloin. Kun aika meni ohi kaksi kolmannesta Jeesuksen odottajista luopui uskostaan, mutta komannes jatkoi varman Raamatun opetuksen miettimistä. Selvisi että kysymys olikin pyhäkön puhdistamisesta taivaassa, ja Kristus astuisi tuolloin pyhäkön kaikkein pyhimpään suorittamaan viimeistä ylimmäispapillista palvelustaan taivaan pyhäkössä. Nämä Jeesuksen odottajat 1843 ja 1844 koostuivat useiden seurakuntien mm. babtistien, metodistien ja presbyteerien jäsenistä. Seitsemännen päivän Adventtikirkko perustettiin myöhemmin 1860 luvulla. Adventistit ymmärsivät myös että kirkon tärkein tehtävä on Jeesuksen pelastustyöstä huolehtiminen (Matt 28:18-20, Mark 16:15-16) ja niinpä kirkko toimiikin jo lähes kaikissa maailman valtioissa suorittaen Ilmestyskirjan 14 luvun julistukseen kuuluvaa työtä. (Matt 24:14, Mark 13:10)

Seitsemännen päivän adventtikirkko on edelleenkin uskonpuhdistusliike ja kirkontoiminta-ajatus perustuu ehdottomaan uskollisuuteen Raamatun sanalle. Koska Adventtikirkon oppi perustuu yksin Raamattuun ja Raamatun ymmärtämiseen oli käytettävissä Jumalan profetian Hengen lahja, löysi kirkko heti perustamisestaan lähtien Raamatun totuuden eikä opetuksia ole tarvinnut vuosien saatossa tarkastaa. Adventtikirkon opit ovat kestäneet miljoonien vilpittömien Raamatulla tarkastelun ja koettelun ja täyttävät kaikki lopun ajan seurakunnalta edellytettävät vaatimukset.

Äänestä

Seitsemännen päivän adventistien toimintaa edustaneet edustajat pitivät ensimmäisen kokouksensa - ensimmäisen pääkonferenssin kokouksen - Battle Creekissä, Michiganissa toukokuun 20-23 päivänä 1863. Tästä kokouksesta katsotaan seurakunnan historian alkaneen.

Silloin valittiin ensimmäinen johtokunta. James Whitea ehdotettiin puheenjohtajaksi, mutta hän kieltäytyi, koska oli jo innolla toiminut kiinteän seurakuntayhteisön perustamisen puolesta. Siispä puheenjohtajaksi valittiin John Byington, sihteeriksi Uriah Smith, rahaston hoitajaksi E. S. Walker ja muiksi jäseniksi James White ja J. N. Loughborough.

Ensimmäisessä kokouksessa laadittiin yhdeksän (9) kohtaa sisältävät säännöt, joiden pohjalta adventtiyhdyskunta aloitti toimintansa. Ilman muutoksia se jäi voimaan vuoteen 1897 saakka. Tuona vuonna myönnettiin College Wiewissä, Nebraskassa, pidetyssä pääkonferenssin kokouksessa Euroopalle ja Austraalialle itsenäinen paikallisjohto laajoin oikeuksin. Pääkonferenssin ulkolähetysosasto ohjasi kaikkea toimintaa työkentillä, jotka olivat Pohjois-Amerikan ulkopuolella.

1901 johtokunnan jäsenmäärää lisättiin ja osa kymmenyksistä päätettiin luovuttaa ulkolähetyksen hyväksi. Myös paikalliskonferensseja päätettiin yhdistää yhden hallinnon alle. Tämä sai enemmän vastuuta, eikä kaikkia asioita lykätty pääkonferenssin ratkottavaksi. Austraaliassa ja Uudessa Seelannissa oli saatu hyviä kokemuksia yhdistymisen edullisista vaikutuksista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eivät tiedä itsekkään kirjoitti:

Minä vuonna adventtikirkko syntyi, olisiko se vuosi 1844?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu