Vierailen tuolta ortodoksisuus-palstalta. Luin kommenttejasi, rousku, idän katolilaisista, ja asia jäi kiinnostamaan. Idän katolilaisuus on minulle melko vieras asia.
Mainitsit jossakin kommentissasi, että paavi ei olisi teidän patriarkkanne. Ymmärsinkö oikein? Mikä suhde idän katolilaisilla on paaviin? Paavin asemahan on meille ortodokseille yksi keskeisimpiä ongelmia suhteessa lännen kirkkoon.
Mainitsit jossakin kommentissasi, että paavi ei olisi teidän patriarkkanne. Ymmärsinkö oikein? Mikä suhde idän katolilaisilla on paaviin? Paavin asemahan on meille ortodokseille yksi keskeisimpiä ongelmia suhteessa lännen kirkkoon.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ymmärsit aivan oikein - katoliseen kirkkoon kuuluu useita patriarkaatteja, joista Rooma on suurin; sitä kutsutaan myös latinalaiseksi kirkoksi, roomalaiskatoliseksi kirkoksi ja roomalaiseksi riitukseksi. Rooman patriarkaatin patriarkka on Rooman piispa eli paavi.
Muut patriarkaatit ovat:
-Aleksandrian koptilaiskatolinen patriarkka
-Antiokian syyrialaiskatolinen patriarkka
-Antiokian melkiittikatolinen patriarkka
-Antiokian maroniittikatolinen patriarkka (siis myös minun)
-Babylonian kaldealaiskatolinen patriarkka
-Cilician armenialaiskatolinen patriarkka
Paavi on kirkon näkyvä pää, mutta kukin patriarkaalisista kirkoista on autonominen (sui iuris) ja toimii sen kanonisen, liturgisen, spirituaalisen ja teologisen perinteen mukaisesti, joka sielle on ominaista. Roomalaiskatolisen kirkon vaikutus idän kirkkojen elämään tuntuu sen omilla alueilla eli ns. länsimaissa, niiden vaikutus sen elämään taas niiden omilla territorioilla.
Lisäksi on olemassa joitakin autonomisia paikalliskirkkoja, jotka eivät kuulu mihinkään patriarkaattiin, vaan niitä johtaa suurarkkipiispa tai metropoliitta.
NÄyttää siltä, että patriarkaatit ovat varsin itsenäisiä. Onko syntynyt jännitteitä esim. teologisista kysymyksistä?
En ole kirkkohistorioitsija, mutta olisin hyvin hämmästynyt, jos ei olisi tullut jännitteitä; ongelmanahan on, että eri kulttuurit puhuvat teologisesti pitkälti eri kieltä, vaikka voisivatkin puhua täysin samasta asiasta. Uskon silti, että suuremman jännitteen kohteena ovat laki- ja jurisdiktiokysymykset; vaikka CCEO (Idän katolisten kirkkojen kanoninen laki) onkin täysin erillinen dokumentti CIC:stä (latinalaisen kirkon kanoninen laki), voi siinä silti olla idälle vieraita tapoja ilmaista asioista, mikä tietty aiheuttaa ongelmia ja väärinymmärryksiä. Lisäksi esim. Ukrainan kreikkalaiskatolinen kirkko on toistuvasti ilmoittanut haluavansa tulla omaksi patriarkaatikseen (nykyään se on siis autonominen suurarkkipiispakirkko), muttei kirkon johto ole tähän suostunut; ehkä siihen vaaditaan ekumeeninen kirkolliskokous, Vatikaani III. Mutta sellaista saamme odottaa pitkään.
Sen tiedän, ne että monet sellaisista idän katolisista kirkoista, jotka liittyivät katoliseen kirkkoon oltuaan siitä välillä erossa, joutuivat vakuuttamaan johtajiensa suulla hyvinkin yksityiskohtaisesti, etteivät he katso vääräksi roomalaiskatolista (=läntistä, latinalaista) tapaa ilmaista uskontotuuksia.
Erittäin mielenkiintoinen asia. Myönteisesti ajatellen idän katolilaiset ovat linkkinä läntisen ja itäisen kirkon välillä. Itse kun kovasti kannatan ortodoksisen kirkon ja katolisen kirkon yhteistyötä, idän katolilaisten olemassaolo lämmittää mieltä. Minun pitää tutustua asiaan vielä enemmän.
Jäin vielä miettimään Jumalansynnyttäjään liittyviä eroja opetuksessa ortodoksisen ja katolisen kirkon välillä. Erohan näkyy jo kirkkotaiteessa eli ort. kirkossa, kuten varmasti hyvin tiedät, Mariaa ei esitetä ikoneissa ilman Kristusta. Onko tämä perinne myös idän katolilaisilla vai onko teidän kirkkotaiteessanne läntinen tuulahdus eli Maria esiintyy myös itsenäisesti?
Entä terminologia. Puhutteko messusta vai liturgiasta? Ovat kirkossa olevat kuvat ikoneita?
Huomaan, että olen kyselyiässä.
Ne seikat, joista esitit kysymyksiä, tuskin ovat yhdenmuotoisia kaikissa idän katolisissa kirkoissa. Lännessähän on vain yksi rituaalikirkko (latinalainen), joten siellä useimmat tällaiset asiat ovat samanlaisia eri alueilla. Mutta sellaista päätelmää ei voi tehdä idästä, jossa on useita rituaalikirkkoja, riituksia ja patriarkaatteja.
Esimerkiksi niissä idän katolisissa kirkoissa, joilla on samanlainen vastakappale ortodoksisten tai orientaaliortodoksisten kirkkojen joukossa, noudatetaan terminologiassa ja Jumalansynnyttäjän kuvaamisessa samaa perinnettä kuin näissä kirkoissa - tai ainakin tulisi noudattaa; ennen Vatikaanin toista kirkolliskokousta tapahtui monin paikoin ns. latinalaistamista, mutta konsiili kehotti kirkkoja pysymään perinteissään.
Koska asia on näin monimuotoinen, voin puhua vain oman perinteeni puolesta. Maroniittipatriarkaatilla ei ole ortodoksista vastakappaletta, koska se ei ole koskaan ollut osa ortodoksista kirkkoa. Me puhumme ikoneista ja jumalallisesta liturgiasta (sekä kirkon natiivikielillä qorbonosta ja quddasista), mutta englanninkielisellä alueella myös messusta (tätä ilmiötä en ole tosin kuullut tapahtuvan muissa idän katolisissa kirkoissa). Sehän vietetään maroniittikirkossa osittain arameaksi, Jeesuksen äidinkielellä - esim. asetussanat siis kuullaan sellaisina kuin Jeesus ne sanoi. Olen kyllä nähnyt joitakin Mariaa esittäviä ikoneja, joissa Jeesusta ei näkynyt, mutta kun asiaa ajattelee, ne kyllä taisivat kuvata aikaa ennen Jeesuksen syntymää.
Kirjoittamasi asiat ovat erittäin mielenkiintoisia. Eräs lause kuitenkin herätti halun kommentoida:
"Sehän vietetään maroniittikirkossa osittain arameaksi, Jeesuksen äidinkielellä - esim. asetussanat siis kuullaan sellaisina kuin Jeesus ne sanoi."
Tästä asiasta en olisi niinkään varma. Ainoa lähde, joka sisältää Jeesuksen lausumat asetussanat, on Uusi testamentti (jossa niistä on kolme eri varianttia: Markuksen, Luukkaan ja Paavalin), ja siinä Jeesuksen sanat ovat kreikaksi. Kreikankielisistä sanoista on modernissa tutkimuksessa tehty useitakin "takaisinkäännöksiä" arameaksi, mutta ne ovat kaikki hypoteettisia.
Maroniittikristityillä on ilmeisesti oma perimätietonsa Jeesuksen lausumista sanoista. Sen todistaminen autenttisiksi Jeesuksen sanoiksi on kuitenkin mahdotonta. Uskoisin, että tässäkin on kyseessä alun perin kreikasta tehty käännös.
Niin, ihan kiinnostuksen vuoksi: Onko arameankielisissä asetussanoissa olla-verbiä (siis tämä 'on' minun ruumiini)?
On toki totta, että perimätietoa oikeasta sanamuodosta ei voi todistaa oikeaksi. Aukottomasti todistettua tietoa en kuitenkaan pidä tässä asiassa tärkeänä; kyseessähän on asia, jolla on enemmän tunnearvoa kuin esim. opillista sisältöä, ja ehkä siinäkin asiassa merkittävä asia on kieli, ei itse sanamuoto. Lisäksi ei ole yllättävää, jos liturgisten tekstien on annettu kehittyä kielen yleisen kehityksen mukana.
Myös Matteuksen evankeliumi kertoo asetussanat, mutta ehkä tarkoitit että se ei ole itsenäinen variantti.
"Niin, ihan kiinnostuksen vuoksi: Onko arameankielisissä asetussanoissa olla-verbiä (siis tämä 'on' minun ruumiini)?"
En minä tiedä, sillä en osaa sitä kieltä ollenkaan, mutta ehkä sinä osaat sanoa. Kyseinen lause on siis (englanninkielistä lähdettä varten translitteroituna) kahdentoista apostolin anaforassa seuraava: Ho-no den ee-tow faghro deel. Tämä kyllä kiinnostaisi minuakin. Maljan osalta sama lause on: Ho-no den ee-tow dmo deel.
En minäkään arameaa osaa, joten jouduin kutsumaan avuksi manallemenneet. Ei, en sentään manannut avukseni vainajahenkiä, mutta kylläkin edesmenneitten kirjoittamat kirjat. Niistä selvisi, että Jeesuksen ajan arameassa (kuten ei hepreassakaan) käytetty olla-sanaa. Sanottiin esimerkiksi "minä sairas", kun haluttiin sanoa "minä olen sairas" (nykyvenäjässä asia ilmaistaan samoin). Sen sijaan myöhäisemmässä arameassa olla-sanaa alettiin käyttää.
Joachim Jeremias kääntää kirjassaan Die Abendmahlsworte Jesu (3. painos vuodelta 1959, englantilainen käännös on muistaakseni The Eucharistical Words of Jesus) Jeesuksen sanat "tämä on minun ruumiini" sanoilla 'den bisra' ja sanat "tämä on minun vereni" sanoilla 'den idmi'. Sitä vastoin Gustaf Dalman kääntää teoksessaan Jesus-Jeschua (vuodelta 1922) sanat "tämä on minun ruumiini" sanoilla 'den hu guphi' ja sanat "tämä on minun vereni" sanoilla 'den hu idmi'. Hän siis kääntää 'ruumiin' sanalla 'guph' eikä sanalla 'bisra' ("liha"), lisäksi hän kääntää myös olla-verbin ('hu'). Jeremiaksen mukaan Dalmanin halulla kääntää olla-verbi on "tiedostamattomia dogmaattisia syitä". Dalman itse toteaa kirjassaan painokkaasti, ettei Jeesuksen ajan arameassa käytetty olla-verbiä!
Sinun käyttämäsi aramean kieli on ilmeisesti myöhäisempää laatua. Vertailemalla arvelisin, että sana "ho-no" saattaisi olla olla-verbin muoto.
Niin, tarkoitin muuten, että Matteuksen käyttämä muoto asetussanoista on kirjallisesti riippuvainen Markuksesta, joten se ei ole itsenäinen variantti.
Kuten edellisessä viestissäni sanoinkin, on luonnollista että kieli kehittyy, ja että liturgiassa käytetään uudempaa kieltä kuin Jeesuksen aikana. Sitä en itse asiassa tiedä, onko se täysin sen mukaista, mitä nykyaikana puhuttaisiin - moderni syyrian kielihän on aramean suora jälkeläinen. Olen varma, että ajan myötä opin tätä (etenkin jos koko Libanon ei nyt joudu tuhotuksi), tai voisihan asiasta vain kysyä papilta kun pääsen sellaisen luo.
Mutta tosiaan, suurkiitos tiedosta.
Minäkään en osaa arameaa, mutta eikös tuo "hu" ole persoonapronomini hän (mask. 3. p.) eikä mikän olla-verbin muoto? Selvyyden vuoksi nykyhepreassakin (ja myös esim. maltassa!) kolmannen persoonan pronominia käytetään (preesensissä) puuttuvan olla-verbin sijasta eräänlaisena kopulana juuri tämäntyyppisissä lauseissa. Mitä vapaamuotoisempaa ja puhekielisempää teksti on, sitä enemmän kopulaa käytetään. Kirjakielessä se voidaan jättää poiskin.
Mak.
"Tiedostamattomat dogmaattiset syyt" herätti mielenkiinnon. Täsmentääkö Jeremias niitä mitenkään? Mitä dogmaattista on hän-pronominissa (tai olla-verbissä, jos olen pronominiotaksuman suhteen väärässä)?
Mak.
Hepreassa hu on todellakin maskuliininen 3. persoonan persoonapronomini, arameasta en uskalla sanoa. Voi olla, että kehitys on ollut juuri kuvaamasi, eli että hän-sanaa on alettu käyttää olla-sanana, tai sitten kyseessä on eri sana arameassa ja hepreassa.
Jeremias ei täsmentänyt "tiedostamattomia dogmaattisia syitä". Arvelen hänen tarkoittaneen sitä, että kirkkohistorian kuluessa on ehtoollisesta puhuttaessa väitelty nimenomaan olla-verbin merkityksestä. Esimerkiksi katolilaiset perustelevat transsubstaatio-oppia juuri sillä, että Jeesus nimenomaan sanoo leivän ja viinin "olevan" hänen ruumiinsa ja verensä. Samoin Luther vetosi tähän puolustaessaan Jeesuksen todellista läsnäoloa ehtoollisaineissa zwingliläisiä vastaan. Jeremias kai ajatteli Dalmanille olleen liian radikaalia todeta, ettei Jeesuksen lausumissa asetussanoissa ollut koko olla-sanaa!
Kuten mainitsit, veli rousku, jännitteitä varmaankin on!
Suurin idän katolisista kirkoista, Ukrainen kreikkalaiskatolinen kirkko on parhaillaan laatimassa omaa Ukrainalaista katekismustakin. Kirkko kun katsoo, että latinalainen hapatus on kaventanut uskovien tietoisuutta itäistä teologisista juuristaan. Näin on tapahtunut etenkin Ukrainan ulkopuolella toimiville kirkon jurisdiktioon kuuluvissa diasporayhteisöissä.
Omaksi patriarkaatikseen kirkko katsoo omaavansa historialliset perinteet. Moni tituleeraa jo nyt Hänen Autuuttaan, Kiovan suurarkkipiispa Lubomiriä patriarkaksi...