kauanko olet ollut ateisti?ja onko sinut silti kastettu?
minä olen syntyperäinen kastamaton ateisti. olen
35 vuotta
minä olen syntyperäinen kastamaton ateisti. olen
35 vuotta
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Koko perheeni on aina ollut ateisteja, mutta mainettamme kieltämättä on mustaamassa 7 vuoden periodi kirkollisveron maksajina. Kumpikin mummo oli nimittäin ankarasti aivopesty uskovainen ja olisi varmasti saanut vähintään aivoinfarktin, jos olisi käynyt ilmi, että jumaliin ei uskota. Vanhempani siis liittyivät kaikessa hiljaisuudessa kirkkoon mummojen hengen säästämiseksi, kaikki neljä lasta kastettiin ja viimeisen jälkeen koko remmi erosi kirkosta loppuiäkseen.
Kuinkahan moni uskis muuten rikkoisi noin törkeästi vakaumustaan vastaan ihan sen vuoksi, ettei tahdo pahoittaa toisen mieltä?
ainekaan sanoisi mummolleni, että en usko Jumalaan, vaikka oikeasti uskon.
Jos muumoni suuttuisi, niin syytön minä siihen olen.
uskis. Uskis ei kunnioita edes isovanhempiaan, jos oma peppu meinaa kärventyä.
En tiedä mikä mä oon. Mä uskon siihen minkä kykenen "omaa" logiikkaani käyttäen parhaimmin itselleni perustelemaan. Käsitteille merkityksen luon luonnollisesti tuota samaa systeemiä käyttäen.
Ja mä oon muistaakseni aina ollu tällänen ;)
jos ei vaihda esim.helluntailaisiin.
Sun mummot on kuule taivaassa ja käyny varmasti vaikeammat ajat läpi kun sinä.Ilman sitä sukupolvea Suomi ei olisi nyt Suomi!ja HÄPEISIT aikuinen ihminen,kun puhut mummoistas noin.He on varmaan rukoillut puolestasi,että ootappa vaan kun Jeesus kutsuu suakin....
Tolta kantilta mä en oo tajunnukkaa asiaa ajatella. Toisaalta toi ajattelu ei muutenkaa oo mun laji. Jospa "mummot" tämän asian hyväksyisi ;)
Helluntalaisiin...hmm. Ei kuullosta yhtään pöllömmältä. Tarviiks siel edes yrittää käyttää järkee, jos ei nii sit se on mun mesta.
Kuules mikko 35 w.
Kukaan ei ole sytyperäinen ateisti, eikä mikään muukaan "isti"
Kukaan ei usko syntyessään jumaliin. Lapsi opetetaan uskomaan (tai sitten ei) yhteisön jäsenten toimesta.
Jokainen on syntyessään alaston muslimi. Miksihän alastomuus on muslimeilta kielletty?
Olen syntyperäinen ateisti, kastettu, 29v, kirkosta eronnut.
uskikseksi,Jeesus kutsui ja opetti nääs ihan itse johdattamalla mun eteeni kaikkea hengellistä "kamaa"ilosanomasta lähtien.
Nyt ootan että äiti ja isä ja perhe löytää Jeesuksen,lähetä liippaa jo...enkä oo käännyttäny,vain kertonut uskostani.
Kukaanhan ei sinulle tietysti Jessesta kertonut, hän ihan tyhjästä poksahti päähäsi ilokamaa tuomaan.
Yhä edelleen käyn seuroissa ja laulan virsiä ja muita hengellisiä lauluja. Ateismi auttoi minua suhtautumaan neutraalimmin uskontoihin ja vapautti minut raskaasta ikeestä (metafora).