Kiinan pinta ala on vajaat kymmenen miljoonaa neliökilometriä. Väestöä tämän jättiläisen alueella on reilut 1,3 miljardia asukasta. Kiinan talous kuuluu maailman nopeimmin kasvaviin noin 5-10% vuosikasvulla.
1. Millainen rooli Kiinalle on kehittymässä sotilaallisesti, poliittisesti ja taloudellisesti?
2. Mitkä ovat Kiinan suurimmat uhkakuvat?
3. Säilyykö Kiinan kommunistisen puolueen valta-asema?
4. Kiinan ja Yhdysvaltain väliset suhteet?
5. Kiinan ja Japanin väliset suhteet?
1. Millainen rooli Kiinalle on kehittymässä sotilaallisesti, poliittisesti ja taloudellisesti?
2. Mitkä ovat Kiinan suurimmat uhkakuvat?
3. Säilyykö Kiinan kommunistisen puolueen valta-asema?
4. Kiinan ja Yhdysvaltain väliset suhteet?
5. Kiinan ja Japanin väliset suhteet?
Vastaukset 54
Vanhimmat
Kehittyy vai kehittykö, vai tarjoaako uudenlaisen mallin?
>Itä-Eurooppa on jo pätkitty ja jaettu "sivistysmaiden" kesken. Kiina on enää valloitettavana. Mutta markkinoiden täytyttyä ja laajenemisen käytyä mahdottomaksi on edessä surkea loppu. Asetan toivoni Kiinaan - vaikka tekijät yrittävätkin väittää että se on seinän edessä. Heidän haaveksimastaan hajoamistendenssistä ei ole merkkiäkään, se on toiveajattelua.
Mikään Tiibet-propagandakaan ei voi sille mitään että tuleva suurvalta-Kiina on päivä päivältä entistä mahdikkaampi. Vastaavanlainen autoritaarinen mallion kuitenkin kelvannut länsimaisille demokraateille Aasian joka ikisessä maassa, mitä nyt ääriliberaalit vähän kiristelevät hampaitaan! (Martin ja Schumann sen sijaan ihannoivat "Aasian mallia".) Ehkäpä Kiina kykenee jonain päivänä kallistamaan maailmankaupan tasapainoa oikeudenmukaisempaan suuntaan. >
http://agricola.utu.fi/nyt/arvos/tekstit/53.html
>Joku voi kuitenkin väittää Maailmanpankin tilastojen perusteella, että tulonjako on maailmassa muka tasaantunut globalisaation ansioista. Mutta jos tilastoja osaa lukea, eihän siinä todellisuudessa niin ole käynyt. Kun niistä poistetaan Kiina, niin kaikkialla muualla tulonjako on kärjistynyt. Ja aika hulppea humoristi pitää olla, jos ryhtyy selittämään Kiinan huimaa talouskasvua kontrolloimattoman markkinatalouden ansioksi.
Käsitykseni mukaan Kiinassa valtio kontrolloi erittäin tarkasti talouselämää. Joka taitaa Miltonin teeseistä ja amerikkalaisista investointipankeista huolimatta olla kuitenkin se talousmalli, joka antaa parhaan kasvun.
Eivätkä vapaasti temmeltävät markkinat ole myöskään poistaneet köyhyyttä maailmasta. Kun nostetaan köyhyysraja kahteen dollariin per päivä ja poistetaan taas Kiina tilastoista, niin köyhyys on maailmassa ennallaan. Joten mitä ihmeen hyvää siitä markkinoiden vapauttamisesta on maapallolle koitunut?>
http://www.iltalehti.fi/kolumnistit/200607094854254_ko.shtml
Kiinan yksityisyrittäjyyden salliva linja on otettu mallina lännestä. Kiinalaisista on tulossa samanlaisia kuluttajia kuin länsimaalaisista. Muistaakseni noin 400 miljoonaa kiinalaista on noussut köyhyydestä keskituloisiksi. Ratkaiseva tekijä on se, että kiinalaisia on niin paljon. Kun he rikastuvat, niin koko valtio nousee väistämättä maailman toiseksi supervallaksi Yhdysvaltain rinnalle ja ohi.
ehkä käykin päinvastoin?
>josta Hyrkäs:
"Oli miten oli, harvainvallat tuntuvat menestyvän nykymaailmassa erittäin hyvin. Kiinan kommunistinen diktatuurikin on nykyisin kansallismielinen oikeistodiktatuuri, jossa valta perustuu hallitsevan eliitin yhteistyöhön suuryritysten kanssa. Sellaisista maista markkinavoimat ovat kiinnostuneet. Mikäpä on taloudellisen kehityksen kannalta suotuisampaa kuin se, että pieni eliitti pitää kurissa mielipideliikehdinnän, tukkii työntekijöiden turvat ja haistattaa pitkät kasvihuoneilmiöllä." >
Tämä lainaus aiemmasta Intiakeskustelusta
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000000073&posting=22000000017737714
Käsittääkseni Kiinassa tarvitaan yksi kunnon lama ja sen jälkeen kommunistit ovat entisiä johtajia. Tämä perustuu siihen, että NL romahti juuri samoihin aikoihin kun talous siellä oli raunioitunut. Siihen tarvitaan vain yksi puhdasmaineinen ja kunnioitettu kapinajohtaja, joka saa suuret kansanjoukot taakseen. Tällaiselle tilanteelle otollinen hetki olisi juuri voimakas lama. Voisin kuvitella, että jo nyt Kiinassa kytee pinnan alla. Toistaiseksi kommunistinen puolue on saanut paistatella voimakkaan talouskasvun positiivisessa valossa.
Taloudelle on kuitenkin ominaista, että välillä tulee lamakausia. Juuri tällaisella hetkellä on erittäin otollista maaperää, jollekin oppositiojohtajalle alkaa ääneen ja julkisesti kritisoida kommunistista puoluetta. Siinä tilanteessa myös kansan tuki on helpompaa saada.
Mielestäni olet väärässä, nykypolvi Kiinassa joka on vallassa on itseasiassa sama polvi joka aikoinaan nousi ase kädessä valtaan.
Ei se pelkää pitää valtaa käsissään asein, eikä se pelkää sisällissotaa sillä se on jo yhden sellaisen voittanut.
Kiinalaiset ovat varmasti tarkoin katsoneet neuvostoliiton luhistumista ja sitä mitä siitä seurasi, siksi ne on laittaneet taloudelliset uudistukset poliittisten edelle.
Kun Kiina muuttaa järjestelmäänsä ykstyiseen suuntaan, niin todennäköisesti sillä on jo valmiina yritysmaailma yrityksineen jotka omistaa yksityiset henkilöt. Yrityksiä siirtyy koko ajan Kiinaan samoin sinne perustetaan yrityksiä koko ajan, Venäjällä ei vieläkään ole lainsäädäntö valmiina todelliseen markkinatalousjärjestelmään.
Eli samanlaista talousromahdusta ei ole tulossa kuin Venäjällä tapahtui.
Todennäköisesti vain jonakin päivänä sallitaan muitakin puolueita kuin kommunistit tai ehdokkaita puolueen ulkopuolelta ...
Minun kirjoitukseni ei ole Jumalan sanaa =)
Aika näyttää kuinka käy, minä uskon rauhanomaiseen vallankumoukseen. Kuten kävi NL:ssa, voi käydä myös Kiinassa. NL:n tilanne oli kyllä huomattavasti vaikeampi, mitä Kiinan tilanne nyt. Kiinassa vaikuttaisi menevän aivan hyvin.
Heidän haaveksimastaan hajoamistendenssistä ei ole merkkiäkään, se on toiveajattelua.
tuo ei kylla pida paikkaansa ollenkaan, kiinan etelaiset isot herrat omistavat sellaiset asearsenaalit ja vaikutusvallan etta odottavat vain oikeaa hetkea erotakseen muusta maasta.
xinxianilla ei ole voimavaroja siihen, mutta kantonista kajahtaa kun aika on kypsa.
Suurin riippuvuus on keinoteikoissa oman valuutan aliarvostukssa ja suuret sijoituksen USAn rahoituselementteihin. Jos USAn talous joutuu pahaan lamaan tai dollari keikahtaan, niin Kiina lentää totaalisesta perseelleen samalla hetkellä. Siitä se soppa syntyisikin koko maailmaan.
Jos Yhdysvallat ajautuu lamaan ja Kiina vanavedessä, niin luulen että kommunistisen puolueen lähtölaskenta alkaisi. Aika usein taloudellisten kriisien yhteydessä tyytymätön kansa vaihtaa hallitusta, näin uskon myös Kiinassa käyvän.
maailmaa on ajauduttu erikoiseen tilanteeseen, kansa tosiaan on tyytymätöntä, tulos;
> Vasemmistobuumi Latinalaisessa Amerikassa>
http://hirvasnoro.blogspot.com/2005/12/vasemmistobuumi-latinalaisessa.html
>ULKOMAAT YLE24 TORSTAI Latinomaat tyytymättömiä demokratiaan Puolet Latinalaisen Amerikan asukkaista olisi valmis vaihtamaan demokratian diktatuuriin, jos se parantaisi heidän elämänlaatuaan, kertoo YK:n tutkimus. Viimeisen 20 vuoden aikana monet alueen maista ovat muuttaneet hallitusmuotonsa demokratiaksi, mutta eriarvoisuus ja köyhyys vaivaavat yhä useimpia maita. Tutkimusta johtaneen argentiinalaisen Dante Caputon mukaan ongelmat voivat johtaa alueella demokratian hitaaseen kuolemaan ja valtioiden paluuseen takaisin autoritääriseen hallintoon. Tutkimukseen haastateltiin noin 20 000 ihmistä 18 eri latinalaismaasta.>
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000352&posting=22000000005246842
Demokratiassahan on mahdollista, että jos kansa haluaa diktaattoria, niin he voivat saada sen. Menneisyydessä ja nykyisyydessä on paljon esimerkkejä diktatuureista ja demokratioista. Voi sanoa, että tällä hetkellä demokratiat ovat keskimäärin vauraampia kuin diktatuurit.
"Kahden viikon takaisen vaaliboikotin takia Chavezia tukevilla puolueillahan on nyt kaikki paikat Venezuelan parlamentissa." Vaikuttaa siltä, että Venezuelassa opposition asema on ajettu todella vaikeaksi. Tätä ei voi sanoa vielä diktatuuriksi. Mutta diktatuurissa ollaan sitten, kun vaalit eivät ole rehellisiä tai vaaleja ei järjestetä. Joten Venezuela ei siinä suhteessa ole vielä diktatuuri. Jään mielenkiinnolla seuraamaan Venezuelan tilannetta.
Empä usko että sillä olisi merkitystä, sillä Kiinan taloudessa kasvu tulee kotimarkkinoilta ei viennistä.
Vain noin 10-12 %:tia kiinan talouskasvusta tulee viennistä.
Kiina on yksi niistä valtiosta joille ei viennillä ole kovin paljon merkitystä talouskasvun kannalta tällä hetkellä.
Kun Aasiassa oli ns. "pikkulama" 2000 luvun alussa, joka hyydytti kasvun Thaimaassa, Indonesiassa, Malesiassa, Filippineillä niin Kiinassa se ei vaikuttanut oikeastaan mitään.
Kiinalaisten tuotteiden päämarkkina-alue on tällä hetkellä Kiina itse.
Esim. Kiinan autoteollisuus ei pysty tuottamaan autoja niin paljon kuin Kiinan markkinoille uppooaa. Osa autoista viedään ulkomaille kilpailusyistä, eli Kiinalaiset firmat petaavat markkinaosuuksiaan tulevaisuutta ajatellen.
Voi tietenkin olla että ulkomailla saadaan autoista myös parempi hinta ...
Mutta joka tapauksessa vaikka ne nostavat tuotantoaan jatkuvasti, niin kotimarkkinoiden kysyntä ja kasvu niele kaiken.
Minulle oli yllätys, että vain 10-12% Kiinan talouskasvusta tulee viennistä. No, joka päivä oppii jotain uutta. Vaikuttaisi tältä pohjalta siltä, että Kiinan taloutta eivät vientiin liittyvät ongelmat juurikaan horjuta, kuten mainitsitkin edellisessä viestissä.
Ehkä 2000-luvun alun pikkulama ei heilauttanut sen tähden Kiinaa paljonkaan, koska Yhdysvalloissa talouskasvu oli suhteellisen vahvaa. Kiina sai tällöin tukea Yhdysvaltain talouskasvusta. Uskoisin ainakin jonkinlaisen symbioosin vaikuttavan näiden kahden talousmahdin välillä.
No pieni esimerkki, maailmassa rakennetuista uusista lentokentistä on puolet tehty Kiinaan 2000 luvulla, eli jos myyt lentokenttä tarvikkeita niin Kiinan markkinat on avainasemassa.
Tottakai USA:n markkinoilla on merkitystä jokaiselle maalle maailmassa, mutta Kiina ei ole niin riippuvainen viennistä kuten monet kuvittelee koska investoinnit ja kasvu on kova kotimaassa.
Lisäisin vielä sellaisen tekijän, että Kiina tunnetan nimenomaan halpatuotannostaan.
Mutta Kiinassa on myös kova kysyntä ammattitaitoisista työntekijöistä ja se heijastuu aina palkkakehitykseen.
Voi olla että aika nopeasti näemme sellaisen tilanteen, ettei halpatuotantoa voi lisätä koska ei ole työntekijöitä jotka suostuu työskentelemään lähes ilmaiseksi.
On kannattavampaa hankkia ammattitaitoa tai koulutusta, joka takaa kunnon ansiot ...
Vaikuttaisi koulutustilastojen perusteella, että Kiinassa korkea koulutus on nyt kova sana. En voi epäillä, etteikö sellaisella arvomaailmalla koko kansakunta menestyisi.
Kiinalainen perinen myös arvostaa koulutuksen hyvin korkealle, sen lisäksi se vaikuttaa varsin radikaalisti ansiotasoon ja itse asiassa aika nopeasti jo vähäinenkin koulutus moninkertaistaa ansiot tässä pulkkituotannon kotimaassa.
Kiinassa itseasiassa jo ennakoidaan tulevaa työvoimapulaa ja siitä myös julkisesti keskustellaan.
Maaltamuutto ohjaa kaupunkeihin halpaa työvoimaa vielä noin 10-20 vuotta, mutta nyt on jo "pullonkauloja" pulkkituotannossa koska ei ole halvan työntekijöitä tarpeeksi.
Itse en pidä Chavezia mitenkään rikollisena, mies toimii varsin suorasukaisesti oman kansansa etujen mukaan kuten sotilaan kuuluukin.
Norja aikanaan "kansallisti" ölyvaransa ja loi Statoilille monopolin, kaikki yhtiöt myös maksavat valtiolle käyvän hinnan joka tynnyristä.
Norja on myös säätiöittänyt öljytulojaan ja sijoittanut niitä joka puolelle maailmaa pörsseihin eri osakkeisiin ja muihin arvo kohteisiin, itseasiassa tämä kolmenkymmenen vuoden sijoitustyö on johtanut siihen että näistä sijoituksista tuleva valuutavirta Norjan valtion kassaan on yhtä suuri tänä päivänä kuin öljytulotkin.
Kukaan ei koskaan puhu Norjan kohdalla laittomasta valtion johtamasta sosialisoinnista, eikä epäiole sitä etteikö se olisi ollut kansallinen etu.
Miksi Venzuelassa olisi toisin, miksei Chavez saisi rakentaa samanlaista hyvinvointivaltiota valtion ohjauksessa kuin on pohjoismaissa.
Onko hyvinvointi valkoisten etuoikeus maailmassa ...
Chavez on päässyt valtaan demokraattisilla vaaleilla, toivottavasti hän myös kunnioittaa demokratian pelisääntöjä. Ymmärrän hyvin, että öljy on tärkeä Venezuelalle, eikä minulla ole sen kansallistamista vastaan mitään. Chavez on varmaankin saanut monet lapset opiskeluiden piiriin omilla toimillaan ja se on hyvin kunnioitettava saavutus.
Aika yllättävä yhdistelmä, ei olisi vielä kymmenen vuotta sitten juurikaan uskonut. Tottakai ne saavat työntekijöitä joilla on vara maksaa, mutta loput saavatkin sitten taistella työvoimasta. Etenkin siinä vaiheessa, jos/kun työvoimapula tulee.
työvoimapulasta käärsivää Kiinaa, Kiina on jo hinoitellut itsenä liian kalliiksi, markkinavoimat vaihtavat tuottajaa:)
http://fi.oneworld.net/external/?url=http://www.artto.kaapeli.fi/ay-uutiset/AY2004/sarma/f0401c
1. Kiinasta tulee väistämättä 20 vuoden sisään maailmanvalta, mutta ei tod.näk. tule uhkaamaan muita valtioita ollessaan täysin riippuvainen ulkomaiden kanssa käydystä kaupasta.
2. Suurimmat uhkakuvat ovat sisäiset. Kiinassa mellakoidaan ja osoitetaan mieltä enemmän kuin missään muualla maailmassa vaikka valtio rankaisee tästä todella ankarasti. Oikeastaan se on haavekuva, että Kiinasta tulee demokraattinen maa. Myös odotettavissa, mutta aiheuttaa epävakautta alueelle.
Toinen uhka on yuanin kestämätön kytkös dollariin, joka tulee viimeistään valuutan kellumaan päästön yhteydessä runtelemaan Kiinan talouden. Näin on käynyt lähes kaikkialla missä roimasti ali- tai yliarvostettu valuutta on vapautettu.
3. Ei. Kansa vaurastuu ja yksityinen sektori kasvaa eikä kansa ole enää pian lainkaan riippuvainen sitä sortaneesta hallinnosta.
4. "Jos kauppiaat ei ylitä rajoja niin armeijat ylittävät". Taistelu resursseista on vältettävissä ainoastaan jatkamalla vapaan kaupan tiellä jolloin allokaatiosta päättää eniten tarjonnut, muuten on ikävästi odotettavissa pienimuotoinen kylmä sota.
5. Liian voimakas keskinäinen taloudellinen riippuvuus ainakin seuraavat 10 vuotta. Viha-rakkaus suhde, ei välitöntä tulehdusta nähtävissä.
Kiinassa on noussut välillä mielenosoituksia japanilaisten historianopetusta kohtaan. Syynä on se, että japanilaisissa historiankirjoissa on jäänyt vähäiseksi tai jopa puuttuu Kiinassa tehtyjä ihmisoikeusrikkomuksia toisen maailmansodan ajalta. Myös Japanin pääministerin Koizumin vierailut pyhätössä toisessa maailmansodassa kuolleiden sotilaiden kunniaksi ovat synnyttäneet naapurivaltioissa vastareaktioita. Kiinan ja Japanin välit ovat kuitenkin virallisella tasolla olleet vähintäänkin kohtuulliset viime aikoina. Tuskin mitään suurempaa ongelmaa on tulossa ainakaan vähään aikaan.
Japani on ollut myös erittäin suuri sijoittaja Kiinassa, eli talouden tosiasiat ajavat valtiota lähemmäs toisiaan vaikka vanhoja kaunoja olisikin ...
Aasialaiset päinvastoin kuin Eurooppalaiset ei jostakin syytä osaa unohtaa historian vääryyksiä, kenellekkän ei ole hyötyä siitä että nyky Japanilaisia syyllistettäisiin iso-isiensä synneistä.
Turhaa sitä on IIMS:n synneistä muistutella. Kaikki harjoittivat silloin vääryyksiä, puhtaita papereita ei voi juuri millekkään valtiolle antaa. Tietenkin vahvemmat ehtivät tehdä enemmän pahaa kuin heikommat. Poikkeuksiakin tähän sääntöön kuitenkin oli. Esim. Saksa ei ollut niin vahva kuin USA, mutta silti taisi saada enemmän aikaan siviiliuhreja ja muita hirveitä asioita keskitysleireillä.
Kiinassa oli pelkästään vuonna 2005 erilaisia "julkista rauhaa" häirinneitä tapauksia 87 000 kpl (keskimäärin siis 240 päivässä), joka oli 6.6 prosenttia nousua edellisestä vuodesta.
Lisää voit lukea esimerkiksi osoitteesta:
http://www.chinaworker.org/cgi-bin/index.cgi?action=viewnews&id=159
Lyhyesti ...
1. Kiinasta tulee väistämättä jo taloutensa koon tähden ehkä meerkittävin valtio USA:n jälkeen 10-20 vuoden sisällä.
2. Suurimpana uhkana sille, että kehitys jatkuisi tasaisena pidän sitä.
Kun Kiina teollistuu ja länsimaistuu, niin siitä seuraa vääjäämättä samankaltainen "maaltamuutto" kaupunkeihin, kuin on ollut kaikissa kehittyneissä valtioissa.
Kiinassa se merkitsee sitä, että seuraavan 20 vuoden aikan muuttaa maalta kaupunkeihin noin 600 miljoonaa ihmistä.
3. Ei säilytä.
4. Niistä tulee kilpailijoita, molemmat tulevat olemaan oman plokkinsa johtajia.
5. Japani on suurvalta ja Kiinan kilpailija, sekä USA:n strateginen liittolainen alueella.
Kiina ei voi sille mitään.
Missä vaiheessa uskoisit kommunistien mahdollisesti menettävän valtansa Kiinassa?
Oma teoriani oli että lamakauden yhteydessä.
Kiinassa on vielä vallassa se sama sukupolvi, joka aikanaan teki vallankumouksen ase kädessä.
Ne ei menetä valtaansa, ne on liian "kovia karjuja" näille nuorille demokraateille.
Mutta kun vanha polvi kuolee pois, niin näiden jälkeläiset jotka on saaneet asemansa perintönä menettävät sen.
Kiinalaiset ei ole tyhmiä ne on todennäköisesti ennakoineet sen ja vallanvaihto on sopuisa, todennäköisesti vain syntyy uusia puolueita kommunistien rinnalle.
Kiinalaiset on katsoneet tarkaan sen, mitä virheitä Venäläiset on tehneet.
Eli Kiinalaiset laittavat ensin talouden kuntoon ja vaurastuttavat maan, pääosa viljelymaasta on jo nyt Kiinassa talonpoikien omistuksessa toisin kuin Venäjällä. ( vaikka onkin kolhoosit ).
Minä pistän paljon niiden nuorten demokraattien varaan, jotka vähitellen saavat Kiinassa äänensä kuuluviin. Toistaiseksi en edes tiedä kuka on Kiinan johtava toisinajattelija. Tämä kertoo siitä, kuinka vahva Kiinan kommunistisen puolueen asema tällä hetkellä on. Esimerkiksi internet avaa loistavan mahdollisuuden kiinalaisille tutustua toisinajattelijoihin, oppositiovoimiin. Viranomaisten suorittama valvonta nettiympäristössä on vaikeaa.
>Skypen myöntyminen sensuuriin on jatkoa muiden internet-yhtiöiden, kuten Yahoo, Google ja Microsoftin MSN, päätöksille harjoittaa sensuuria Kiinassa.>
http://digitoday.fi/page.php?page_id=11&news_id=20066832
>Kiinalaiset MSN Spaces -bloggauspalvelun käyttäjät ovat törmänneet Microsoftin harjoittamaan sensuuriin, kertoo BBC. Esimerkiksi sellaisia sanoja kuin "vapaus" ja "demokratia" ei katsota hyvällä.>
http://digitoday.fi/page.php?page_id=11&news_id=200512634
Uskon, että sensuurin kiertämiseen on Kiinassa vihkiytynyt jo useampikin henkilö demokratia-aktivistien joukossa. Näitä sanoja on helppo väistellä kun ne opitaan tuntemaan. Voidaan kehitellä peitesanoja ja niin edelleen. Uskon, että kilpajuoksu on jo menossa sensuurin ja sitä kiertävien demokratia-aktivistien välillä. On aika vaikea kuvitella, ettei Kiinassa (1,3mrd ihmistä) kenellekkään tulisi mieleen opetella, kuinka kierretään sensuuria ja luodaan maanalaista demokratialiikehdintää.
Kiinalla on taloudellisesti paras vuosi pitkään aikaan ja näin ollen kommunistisella puolueella on vahva asema yhteiskunnassa. Talouskasvu luo vapaampaa ilmapiiriä ja voi olla, että oppositiolle jossakin vaiheessa löytyy hengitystilaa. Jos ei muualla, niin ainakin internetissä jonkinlaisilla salaisilla keskustelufoorumeilla uskoisin leviävän kommunistihallinnon vastaista materiaalia ja asennetta.
Nämä vertailut on aika yksipuolisia, pitäisi katsoa myös Kiinan "kilpailijoita".
Itse pidän Kiinan suurimpana kilpailijana Intiaa, joka on myös miljardin asukkaan suurvalta ...
Intialla on avaruusohjelma, kuten Kiinallakin, silläon omia satelliitteja ja raketteja kutebn Kiinallakin ...
Intia ei ole pulkkituotannossa kuten tietokoneiden osien valmistus ja kasaaminen yhtä suuri tekijä, mutta Intia onkin panostanut enempi ohjelmistopuolelle.
Eli sisältöihin ...
Tämä valinta voi olla viisaskin veto, sillä eihän se tienaa joka valmistaa television vaan se joka tekee ohjelmat eli elokuvat jne. ...
Meinasin ensin laittaa Intian, mutta vaihdoin Japanin tilalle. Varsinkin tulevaisuudessa Intia on merkittävä kauppamahti. Intia ei selvästikään ole vielä näyttänyt kunnolla kynsiään. Talous kasvaa voimakkaasti ja Pakistanin kanssa on suhteellisen rauhallista. Intia on tärkeä ja mainitsemisen arvoinen naapuri Kiinalle. Oliko Kiinalla ja Intialla rajariitoja? Aivan kuin olisin joskus kuullut/lukenut sellaisesta.
Intia ja Kiina ovat käyneet pari sotaakin keskenään ...
Ehkä kuuluisin on Kashmirin alue josta sotivat Intia ja Pakistan ensin, Kashmirin hallitsija liitti alueen Intiaan väestön enemmistön tahdon vastaisesti, josta seurasi sota Intian ja Pakistanin välille.
Kiina valtasi noin kolmas osan Kashmirista eli ylänköaluee joka muistuttaa paljon Tiibettiä.
Siinä sivussa vähän sodittiinkin osapuolten kesken.
Kukaan ei koskaan puhu Kashmirin kriisissä siitä, että Kiinan pitäisi vetäytyä.
Kaikki vain keskutelvat siitä, pitäisikö Intian luopua hallussaan olevasta alueesta Pakistanin hyväksi. Tai vaihtoehtoisesti siitä, että Intian ja Pakistanin hallussa olevista alueista yritettäisiin luoda itsenäinen valtio ...
Kiina taitaa olla sellainen valtio, että minkä se kerran saa niin sen se myös pyrkii vahvasti pitämään. Myös koskien Tiibetiä ja Kashmirista valloittamaansa osaa. Varsinkin tämän hetken maailmanpoliittisessa tilanteessa on hyvä olla Kiinan kanssa väleissä. Tämä asia rajoittaa sekä Intian, että Pakistanin haluja vaatia Kiinan valloittamia alueita Kashmirissa takaisin. Sen sijaan Intialla ja Pakistanilla on riitaa, koska Pakistan ei myönnä Intian hegemoniaa Intian niemimaan alueella. Intia on tavallaan johtava valtio, mutta Pakistan haastaa voimakkaasti etenkin Kashmir-kysymyksessä. Tuskin Intian ja Pakistanin välillä enää sotaa nähdään, kun molemmilla valtioilla on ydinase.
En teidä pitääkö se kaiken mitä saa ...
Mutta fakta on, että Kiina laajentaa alueitaan kokoajan suunnitelmallisesti ja myös asevoimillaan, niin se on tehnyt jo yli 60 vuotta.
Taiwan on päässyt aika itsenäiseen asemaan ja jossain määrin irti Kiinasta. Mutta Kiina pyrkii pitämään edelleen kiinni yhden Kiinan politiikassa, jossa Taiwania pidetään kapinallisena maakuntana. Aika näyttää, että saako Kiina yhdistettyä Taiwanin itseensä vielä jonain päivänä. Minä uskon pitkällä aikavälillä näin tapahtuvan, mutta eri asia on että ovatko siinä vaiheessa enää nykyiset johtajat vallassa Kiinassa. Toisaalta myös Hong Kong ja Macao on liitetty Kiinaan aivan viime aikoina, vaikka Kiinan poliittinen järjestelmä muodostuu kommunistisen puolueen ympärille. Olisi mielenkiintoista tietää, millä tavalla puoluepolitiikka on järjestynyt näillä Kiinaan liitetyillä alueilla.
1. Kiinan on arvioitu nousevan tulevaisuudessa Yhdysvaltojen ohi maailman kehittyneimmäksi teollisuusmaaksi, joten hurja talouskasvu ei ole pysähtymässä. Sotilaallisesti Kiina vahvassa asemassa suuren kokonsa sekä vahvan sotakoneistonsa ansiosta. Maailmanpolitiikassa Kiinan asema ei ole yhtä vahva kuin Yhdysvalloilla ja Venäjällä, ainakaan vielä. Tähän voidaan hakea syytä siitä, ettei Kiinan politiikka ole vielä länsimaistunut tarpeeksi.
2. Nopea talouskasvu ja globalisoituminen tuo mukanaan myös monenlaisia riskejä, kuten kansainvälisen rikollisuudeen lisääntymisen maassa. Runsas teollisuus aiheuttaa lisäksi vahinkoja ympäristölle ja sitä kautta myös ihmisille. Tämän asian eteen Kiinan on tehtävä aktiivisemmin töitä. Talous on saatava mahdollisimman nopeasti vakaalle pohjalle, etteivät pienet romahdukset vaikuttaisivat koko talouden tilaan valtiossa.
3. Kiina harjoittaa suurvalloista erilaista politiikkaa, mutta kommunismi on ehkä liian jyrkkä sana kuvaamaan Kiinan poliittista tilannetta. Käyttäisin Kiinan suuntauksesta ennemmin lievempää vasemmistopolitiikan ilmausta. Uskoisin, että nopean globalisoitumisen yhteydessä myös Kiinan politiikka länsimaistuu.
4. Kiinan ja Yhdysvaltojen suhteita voi kuvata nykyisin neutraaleiksi, toivottavasti myös tulevaisuudessa. Tämän neutraalin tilanteen saavuttamisen kiitos kuuluu ehdottomasti Kiinalle, joka ei ole puuttunut Yhdysvaltojen sotilaallisiin operaatioihin Lähi-Idässä. Uskoisin, että suhteet pysyvät myös tulevaisuudessa neutraaleina, eikä mitään suurempaa konfliktiä tapahdu, toki pienet diplomaattiset erimielisyydet ovat mahdollisia.
5. Japani, niin kuin myös Kiina kuuluu vahvan talouskasvun omiiviin valtioihin. Toki Japanin hurja talouskasvu on jo vanhempi ilmiö, mutta kehitystä tapahtuu edelleen, minkä pystyy huomioimaan myös Tokion pörssistä. Uskoisin, että Japanin ja Kiinan väliset suhteet tulevat elpymään tulevaisuudessa paremmiksi, vaikka taloudellinen kilpailu onkin kovaa.
Mutta pohjois korea pommittaa kiinan ydin aseilla ja siinä oli mahtava kiina!!
Pohjois-Korean tärkein liittolainen on Kiina. Maalla ei ole mitään järkevää intressiä kääntyä Kiinaa vastaan sotilaallisesti. Pohjois-Korea on diktatuuri ja Kiinassa on yksipuoluejärjestelmä, molemmat ovat eräällä tavalla ideologisia kumppaneita. Paljon todennäköisempää olisi esimerkiksi konflikti Koreoiden välillä kuin konflikti Pohjois-Korean ja Kiinan välillä.
Pohjois-korealla ei myöskään ole varaa katkaista suhteita Kiinaan, koska sieltä se saa kaiken mitä se tarvitsee ja sinne se voi myydä harvat tuotteensa mitä se tuottaa ...
On mielenkiintoista nähdä, yhdistyykö korean niemimaa joskus, vai tuleeko Pohjois-koreasta osa Kiinaa Honkongin, Macaon, Tiibetin, Kashmirin-ylängön jne ... tapaan.
Tämänhetkisessä tilanteessa Koreoiden yhdistyminen näyttää mahdottomalta. Jommassa kummassa Koreassa täytyy tulla vallankumous. Eli E-Koreassa kommunistit kaappaavat vallan tai P-Koreassa demokratia aktivistit nousevat valtaan. Kiinan tuella P-Korea säilyy kommunistisena diktatuurina, olen lukenut muistaakseni joskus käytettävän jopa sanontaa stalinistinen P-Korea.
Jos Kiina ei tukisi P-Korean hallintoa, niin kommunistit menettäisivät siellä ennenpitkää valtansa. En usko P-Korean liittyvän Kiinaan, koska ne ovat tavallaan veljeksiä keskenään ja tämä liitos tekisi kiinalaisista hallitsevan osapuolen. Siihen ei P-Korean johto suostuisi varmastikaan missään tapauksessa. Tietääkseni kiinalaiset eivät ole myöskään tällaista ratkaisua ehdottaneet.
Ei ehkä ääneen ole niin sanoneet ...
Mutta tosiasia kumminkin on, että koko Korean niemimaa on vanhaa Kiinan valtakuntaa, kuten on Taiwan ja monet muutkin alueet ...
Kiina on valtakuntana aina ollut suurempi kuin on Kiina kansan asuttama alue.
Se että Japani piti Koreaa hallussaan muutaman vuosikymmenen ei muuta Kiinalaisten käsitystä omista alueista mihinkään ...
Tämänhetkisessä maailmantilanteessa Etelä-Korea on ainakin turvassa Kiinan laajenemishaluilta. En tiedä enää siinä vaiheessa, kun Kiina on maailman suurin talous. On totta, että Kiina on kokenut 1800-1900-luvuilla heikkouden hetkensä ja on siksi menettänyt laajoja alueita. Mietin, että ehkä jopa nykyinen Mongolian valtio on tainnut jossakin vaiheessa olla osa Kiinaa. Itä-Aasiassa on kieltämättä kysymysmerkkejä valtioiden hallintojärjestelmien ja Kiinan laajenemishalun kanssa. Taiwan on tämän hetken akuutti kysymys ja tilanne saattaa kärjistyä tulevien vuosikymmenien saatossa. Voi tosin olla että alueen liittäminen Kiinaan tapahtuu rauhallisesti. Tulevaisuuden ennustaminen on vaikea laji.
Kiina todennäköisesti rakentaa ympärilleen samankaltaisen talousyhteisön, kuin on EU:kin.
Johon sitten liittyvät ne valtiot, jotka tarvitsevat Kiinan markkinoita tuotteilleen.
Eli valtiot säilyvät muodollisesti itsenäisinä, mutta markkinat ohjaavat kehitystä samaan suuntaan.
Pitäisin aika todennäköisenä, että Itä-Aasiaan muodostuu jossakin vaiheessa talousyhteisö, kuten Vaka Vanha edellisessä viestissä arvioi.
Talousyhteisöstä tulisi Kiinakeskeinen sen vuoksi, että Kiinan talous on ehkä piankin Itä-Aasian vahvin. Toistaiseksi Japanilla taitaa vielä olla ykkösasema.
Markkinatalous tulee ehkäpä yhdistämään maailmaa enemmmän kuin mikään muu ilmiö historiassa. Tullirajat saattavat kaatua ja vapaakauppa laajentua. Jossakin vaiheessa olisi mielenkiintoista elää maailmassa, jossa ei ole lainkaan tullimaksuja tuotteille. Maailmanlaajuinen vapaakauppa-alue olisi varmasti aika mielenkiintoinen kokeilu ja voisi jäädä pidempiaikaiseksikin ilmiöksi. En näe siinä ainakaan mitään suuria kielteisiä piirteitä. Uskon että talouskasvu voimistuu sitä paremmin, mitä vapaampaa kauppa on.
kiina ei voi nousta lamasta ja kuka sen antaa kasvaa muka vahvaksi pari talous pakotetta ja maa luhistuu ja kommarit on ajaneet esim venäjän tuohon tilaan missä se nyt on miten käy kiinan samalainen tuomio..
Aika sekaista jorinaa ...
Miksi Kiinan ei annettaisi kehittyä vahvaksi? Kiina ei ole käsittääkseni tällä hetkellä minkäänlainen uhka maailmanrauhalle, joten tyhjästä ei voida mitään valtiota vastaan luoda talouspakotteita. Kiinassa ja Venäjällä on menossa tällä hetkellä vahva nousukausi taloudessa. Ainakaan BKT-lukujen valossa lamaa ei ole. Kannattaa lukea uusimpia talouslukuja, jotta pääsee kiinni uusimpiin tietoihin maan kehityksestä.
Uskoakseni myös Kiinan kehittymiselle demokraattisemmaksi valtioksi tukee parhaiten talouskasvu. Ihmiset saavat silloin pelivaraa ja mahdollisuuden sivistää itseään monipuolisemmin. Tarkoitan sitä, ettei tarvitse vain paiskia töitä päivät pitkät ansaitakseen elantonsa. Tässä sivistymisessä on se mahdollisuus, että ihmiset vaativat oikeuksiaan enemmän ja hyvinkin voivat saada tahtonsa läpi. Myös äänioikeus on ennen pitkää mahdollinen.
Venäjällä puolestaan on jo käytössä monipuoluejärjestelmä. Demokraattinen koneisto näyttää länsimaista katsottuna silloin tällöin yskähtelevän. Tärkeintä on kuitenkin, että ihmisillä säilyy mahdollisuus äänestämällä valita puolueensa ja ehdokkaansa vapaissa ja rehellisissä vaaleissa. Tämähän on demokratian ydin, ja sitä ei Venäjällä ole vielä loukattu. Venäjä on nuori demokratia ja pelisäännöt ovat vasta muotoutumassa, mutta suhtaudun luottamuksella kehitykseen idässä. Kommunistit eivät ole olleet vallassa Venäjällä enää yli kymmeneen vuoteen, vaikka tietääkseni duumassa heillä onkin ollut välillä melko voimakas asema. Vladimir Putinin johdolla Venäjän talous on lähtenyt vahvaan kasvuun 2000-luvulla.
Kuten nyt koko ajan pientä myrskyä ja myräkkää Kiinan lähistöllä se enteilee kovia maanjäristyksiä ja tulvia saatte nähdä. Tosin nyt te pidätte minua hulluna mutta Kiinan kasvava talous pysähtyy seinään 4v sisällä. Kiina romahtaa ja Pohjois-Korea iskee myös ohjuksilla Kiinaan koska Korea tuntee kasvavan uhan Kiinasta. Kiinan väki lukukin on liian suuri jotta se voisi etes nousta lamasta kokonaan ja kun öljy vähenee hinnat nousee ja Kiinan talous ei voi uudistaa enään kaikkea.Toki voin olla väärässä mutta Kiinasta tulee vain leikki autoja ja muovi leluja ei niistä muuhun ole ja siihen että uhkailevat Taiwania suurhyökkäyksellä.
Tuli noita väitteitä niin paljon ja kaikki huuhaata, ettei oikein tiedä miten kommentoida ...
Kiinan tapainen "vanha valtakunta" ei takuulla sorru johonkin tulva, myrsky tai muuhun luonnon-ilmiöön ...
Niitä on ollut sillä riesana tuhansien vuosien aikana useita satoja, joka vuosihan siellä jollakin kulmalla on jokin myräkkä menossa.
Kiinan talous-kasvu ei ihan heti pysähdy, koska se perustuu kotimarkkinoitten kasvuun.
Kallis energia voi tietenkin hyydyttää kasvun ennenpitkää, mutta jos energia käy niin kalliiksi että talouskasvu Kiinassa pysähtyy niin silloin se kyllä on niin kallista että se pysähtyy joka puolella muuallakin maailmassa.
Pohjois-korea tuskin iskee yhtään mihinkään, vaikka Pohjois-korea jostakin kumman syystä Kiinaan iskisikin, niin ei se saa Kiinaa polvilleen.
Se tuhoaa vaan itsensä lopullisesti, kun Kiina jysäyttää takaisin. Kiina on muuten ainoa Pohjois-korean liittolainen alueella, jonka etujen mukaista on Kiinan vahvistuminen ja sitä kautta USA:n suhteellisen aseman heikkeneminen Aasiassa.
On täysin mahdollista, että Kiinassa tulee lama 4v sisällä. Tämä perustuu talouden eri vaiheiden vuorotteluun. Taloudessa on neljä vaihetta: nousukausi, korkeasuhdanne, laskukausi, lama. Kiina on avoin talous ja siellä on mahdollista ajautua lamaan, kuten muuallakin maailmassa. Jos Kiinaan tulee lama, niin se vaikuttaa muualle maailmaan ja se on normaalin talouden yksi vaihe. Ja laman jälkeen alkaa uusi nousu. Lama ei ole mikään lopullinen päätepiste vaan eri talouden tilat vaihtelevat ajan kuluessa. En pidä todennäköisenä Kiinan ajautumista lamaan, mutta en myöskään mahdottomana.
Talouden realiteetit ehkäisevät P-Koreaa hyökkäämästä Kiinaan. P-Korea on heikko ja pieni, Kiina on suuri ja vahva. Kiinalla ei ole mitään pelättävää P-Korean suunnalta. Pelkästään sotilaallisesti Kiina on täysin ylivoimainen P-Koreaan verrattuna. Tämä siitä huolimatta, että P-Korea on pyrkinyt panostamaan voimakkaasti maan armeijaan. P-Korean ongelma on resurssien vähäisyys ja sitä ongelmaa ei voi ratkaista aivan helposti, jos lainkaan. P-Korea on mielestäni kroonisessa lamassa hallinnon ja talouden tehottomuuden vuoksi.