Suru on asia jonka olen saanut ensimmäistä kertaa kohdata elämässäni oikein kunnolla. En pidä tästä olotilasta mutta joudun kantamaan sitä mukanani koko ajan. Luulin että olisit mukanani kantamassa sitä muttei sinuun voi luottaa että jaksaisit ymmärtää tunteeni vaikka olet itsekin kohdannut suuren surun... Se tuntuu pahalta, en voi edes puhua sinulle tunteistani, en itkeä aikanasi jos siltä tuntuu, tunnen syyllisyyttä jos minulla on paha mieli koska sinä aliarvioit sitä. Aikaa on kulunut niin vähän aikaa ja että joskus pääsen eteenpäin tarvitsen sinua. Tarvitsithan sinäkin silloin minua ja olin sinulle tukena. Missä on tukesi nyt kun minä tarvitsen?
On vain niin paha olla ja se on pakko purkaa johonkin... Näit minkälaista elämä oli ennenkuin isä kuoli, se ei ollut helppoa eikä mukavaa ja vaikka asiat olivat niinkuin ne oli, ei se muuta sitä tosiasiaa että rakastin ja rakastan isääni yli kaiken ja minulla on aivan suunnaton ikävä häntä. Tajuatko sitä? Kiukuttelet aivan mitättömistä asioista ja loukkaat tavalla jota et itsekään tajua. Toivottavasti jonain päivänä tajuat ja pyydät anteeksi.
On vain niin paha olla ja se on pakko purkaa johonkin... Näit minkälaista elämä oli ennenkuin isä kuoli, se ei ollut helppoa eikä mukavaa ja vaikka asiat olivat niinkuin ne oli, ei se muuta sitä tosiasiaa että rakastin ja rakastan isääni yli kaiken ja minulla on aivan suunnaton ikävä häntä. Tajuatko sitä? Kiukuttelet aivan mitättömistä asioista ja loukkaat tavalla jota et itsekään tajua. Toivottavasti jonain päivänä tajuat ja pyydät anteeksi.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.