Haluan tulla uskoon. Olen jo kauan uskonut jumalaan ja rukoillutkin mutta mistä sen tietää että on ihan oikeasti uskossa ? tunteeko sen jollain tavoin ? Toivoisin jonkun ihan oikeasti uskossa olevan rukoilevan kanssani että saisin oikean uskon lahjan.
Olen heikko, en pysty vastustamaan kaikkia kiusauksia, esim. alkoholi vaikka kuinka haluaisin tulla täysin raittiiksi. ( en ole ongelmakäyttäjä, mutta haluaisin irti kokonaan)
Mieheni ei pidä oikein ajatuksesta, mutta rakastan häntä ja toivoisin hänenkin löytävän uskon, vaikka se vaikuttaa mahdottomuudelta.
Olen heikko, en pysty vastustamaan kaikkia kiusauksia, esim. alkoholi vaikka kuinka haluaisin tulla täysin raittiiksi. ( en ole ongelmakäyttäjä, mutta haluaisin irti kokonaan)
Mieheni ei pidä oikein ajatuksesta, mutta rakastan häntä ja toivoisin hänenkin löytävän uskon, vaikka se vaikuttaa mahdottomuudelta.
Vastaukset 3
Vanhimmat
osoitteeseen [email protected], luottamuksellisesti.
Tunteet ja usko eivät aina kulje käsi kädessä. Mutta kirjoituksestasi päätellen sinulla on Jeesukselle avoin sydän, ja oikea mieli.
Minulla oli samoja aatteita tuossa puoli vuotta sitten.Mieheni oli ollut jo vuosia uskossa ja minua ahdisti suunnattomasti kun jumala ei minua "huomannut".Rukoilin toki paljon ja yritin kovasti että Jumala huomaisi minut.Helatorstaina menin tampereelle Nokia Mission tilaisuuteen ja "annoin" elämäni Jeesukselle.Sen jälkeen elämäni on muuttunut,Jumala on tullut elämääni!!!Rukoukset toteutuvat ja elämäni on turvattu.Neuvoisin sinua menemään johonkin herätyskokoukseen.Kuuntele saarnoja,lue raamattua ym...rukoilen puolestasi että Jeesus tulisi sydämeesi:)
"Kaikki, minkä Isä antaa minulle, tulee minun tyköni; ja sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos." Joh.6:37
Vain Jumala vaikuttaa uskon eli antaa sen lahjaksi jokaiselle halukkaalle. Avainsana on Jeesus Kristus.
Kukaan ei ole niin hyvä, että sen vuoksi pelastuisi,
kukaan ei ole niin syntinen, etteikö Jeesuksen lunastustyö ristillä häntä pelastaisi.
Me emme pelastu omien hyvien ominaisuuksiemme tai tekojemme perusteella. Sinut ja tekosikin Jeesus on tietänyt jo ennen syntymääsi. Ainoastaan usko omalle kohdallesi se, että juuri siksi Hän tuli ihmiseksi: kärsiäkseen juuri sinulle kuuluvan rangaistuksen. Tämä on varmasti totta. Usko ja pidä se totena.
Seuraa seuraavan linkin ohjeita:
http://www.greatcom.org/laws/finnish/
Kun olet ottanut Jeesuksen vastaan omana Vapahtajanasi, Hän vähitellen muuttaa asenteesi, niin että teet sitä, mikä on Jumalan silmissä oikein. Kukaan ei pysty siihen omin voimin ponnistelemalla . Odota ja luota, että Pyhä Henki vaikuttaa sinussa kaiken sen hyvän, mihin itse et kykene etkä aina edes halua. Lue Raamattua, vaikka et sitä aina ymmärtäisikään. Vähitellen ymmärryksesi kasvaa.
Kiitos, Jeesus, että olet nähnyt tämän ystävän, minnun, kaipuun päästä sinun omaksesi. Ota hänet vastaan ja kiitos, että Jeesuksen tähden otat. Aamen
Siunausta.