Useat tietävät filosofiasta tutun ristiriidan lain. Sen valossa Jumalan, ollakseen olemassa, on oltava myös olematta (ei oleva).
Näin ollen ateisti ja teisti eivät tunnustukseltaan juuri eroa toisistaan. Toinen sanoo, että Jumala on olemassa, mutta unohtaa että tällöin Jumalan täytyy olla myös olematta (ei oleva). Jumalan ei olevuus on puolestaan hänen riitapuolensa, ateistin tunnustus. Kumpainenkin puhuvat samasta kolikosta, mutta sen eri kääntöpuolista.
"Jumala" on jakamaton, yksi. Ateistin kielellä voitaisiin sanoa, että olemassa olon todellisuus on jakamaton, yksi. Me kaikki olemme syntyneet saman olemassa olon piiriin. Kristitty sanoo tästä: "hänessä olemme, elämme ja liikumme."
Vaikka olemassa olon todellisuus on jakamaton, yksi, kuintenkin noin 6 mrd ihmistä, eläin- ja kasvikunta sekä loppukädessä koko aineellinen maailmankaikkeus jakavat sen keskenään.
Tämä todellisuus pohjautuu samaiseen ristiriidan lakiin. "Jumalan", ollakseen jakamaton täytyy olla myös jaettu. Näin ollen me toisistamme erilliset ihmiset muodostamme yhden kokonaisuuden. Olemme samaisen saviruukun (olemassa olon) sirpaleita.
Samoin kuin miljardeiksi jakautuneet solut muodostavat yhden fyysisen ruumiin, samoin miljardeiksi jakautuneet ihmisyksilöt muodostavat yhden henkisen ruumiin.
Fyysinen maailma edustaa olemassa oloa, henkinen maailma puolestaan ei olevaa. Nämä molemmat puolet tarvitaan, jotta olemassa olon todellisuus on todellista. "Olemassa olon, ollakseen olemassa, täytyy olla myös olematta (ei oleva)."

Vastaukset 9
Vanhimmat
Itsekin välillä mietin, miksi haaskaan aikaani täällä.
Ja missä oppikirjassa on todistettu päättelysi perusaksiooma, että "ollakseen olemassa täytyy olla olematta"?
Kuulostaa lähinnä kärpässieniltä!
Minulla oli kerran kaveri joka opiskeli loistavalla menestyksellä teoreettista filosofiaa. Kuulosti juuri tuolta viiden tuopin jälkeen. Ei ole kaverilla vieläkään töitä ja valmistumisesta on jo toistakymmentä vuotta. Pystyy vain ihmettelemään, mutta mikään muu ei onnistu.
Ihan mukava juttu tuo filosofia kyllä on, mutta minun mielestäni ihan turhaa örvellystä, joka ei ikinä johda mihinkään konkreettiseen.
veronmaksajien rahoilla suomessa pidetään työllistettyinä yliopistoihin tuhansa paskanpuhujia.
Proffat työllistävät kyllä itsensä, koska pääaineopiskelijoiden kanssa tuhraamisessa ei paljon aikaa kulu, ja opiskelijat sitten joko löytävät duunia tai ovat muiden työttömien kanssa etsimässä sitä.
"Samoin kuin miljardeiksi jakautuneet solut muodostavat yhden fyysisen ruumiin, samoin miljardeiksi jakautuneet ihmisyksilöt muodostavat yhden henkisen ruumiin. "
toi oli ainut järkevä teksti tossa tekstissä.
muu oli aika mitälie ylifilosofista löpinää...oleva ja ei oleva ja ovela ja levola ja blaa ...
Neuvo teille, jotka ette ymmärtäneet tekstiäni:
Katsokaa vähemmän televisiota ja muuta sontaa, jota tulvii joka tuutista, ja käyttäkää se aika itsenne kuuntelemiseen ja mietiskelyyn hiljaisuudessa.
Kyllä se siitä.
niin vika ei aina ole lukijassa:D
Kyllä se siitä.
laki nyt sentään noin ristiriitainen ole.
Kyllä se nyt kuitenkin on niin että jos "Jumala on olemassa" on tosi niin tuo sama väittämä ei voi olla myös epätosi.
Tietysti jos emme pääse yksimielisyyteen siitä mikä on "Jumala" ja mitä tarkoittaa "olla olemassa" niin tuo väittämä voi olle tosi tai sitten ei, riippuen näkemyksestä.
Nykyisin tunnutataan kyllä suosittavan ns harmaata aluetta: "ehkä otin - ehkä en"
"...Fyysinen maailma edustaa olemassa oloa, henkinen maailma puolestaan ei olevaa."
Ei kai tuo henkinen maailma nyt sentään vielä täysin "ei oleva" ole vaikka onkin hupenemaan päin.