Kansainvälinen työjärjestö ILO Yleissopimus nro 169, joka koskee itsenäisten maiden alkuperäis- ja heimokansoja.
Poimintoja sopimuksen niistä artikloita ,joihin voidaan vedota Karjala-kysymyksessä
1. artikla
1. Tämä yleissopimus koskee
a) niitä itsenäisissä maissa eläviä heimokansoja, jotka eroavat selvästi maan muista väestöryhmistä sosiaalisen, kulttuuristen ja taloudellisten olojensa puolesta ja joiden asema määräytyy kokonaan tai osittain niiden omien tapojen tai perinteiden tai erityislainsäädännön mukaan.
b) niitä itsenäisissä maissa eläviä kansoja, joita pidetään alkuasukkaina, koska he polveutuvat väestöstä, joka maan valloituksen tai asuttamisen tai nykyisten valtionrajojen muodostumisen aikana asuivat maassa tai sillä maantieteellisellä alueella, johon maa kuuluu, ja
jotka oikeudellisesta asemastaan riippumatta ovat säilyttäneet kokonaan tai osittain omat sosiaaliset, taloudelliset, kulttuuriset ja poliittiset instituutionsa.
2. Määriteltäessä ryhmät, joihin tämän yleissopimuksen määräyksiä sovelletaan, on olennaisena perusteena pidettävä sitä, että kansa itse pitää itseänsä alkuperäis- tai heimokansana.
3. Tässä yleissopimuksessa käytettävää ilmausta "kansat" ei ole tulkittava siten, että sillä olisi vaikutuksia niihin oikeuksiin, joita tähän ilmaisuun saattaa liittyä kansainvälisen oikeuden mukaan.
II Maa
13. artikla
1. Sovellettaessa yleissopimuksen tämän osan määräyksiä hallitusten on kunnioitettava sitä erityistä merkitystä, joka kysymyksessä olevien kansojen suhteella siihen maahan ja alueeseen, jolla he asuvat tai muuten käyttävät, on niiden kulttuurille ja henkisille arvoille, ja erityisesti tämän suhteen yhteisöllisiä näkökohtia.
2. Ilmaisulla 'maa' tarkoitetaan artikloissa 15 ja 16 myös alueita, jotka sisältävät koko sen ympäristön, jossa kysymyksessä olevat kansat asuvat tai jota he muuten käyttävät.
14. artikla
Kyseisille kansoille on tunnustettava omistus- ja hallintaoikeus niihin maihin, joilla he perinteisesti asuvat. Soveltuvissa tapauksissa on lisäksi turvattava asianmukaisilla toimilla näiden kansojen oikeudet käyttää alueita, jotka eivät ole niiden yksinomaista asuinaluetta, mutta joita he ovat perinteisesti voineet käyttää toimeentulonsa hankkimista ja perinteisiä toimiaan varten. Tässä suhteessa on kiinnitettävä erityistä huomiota paimentolaiskansojen ja kiertävien viljelijöiden tilanteeseen.
Hallitusten on tarpeellisin toimenpitein määriteltävä kysymyksessä olevien kansojen perinteisesti asuttamat maat ja taattava tehokas suoja niiden omistus- ja hallintaoikeudelle.
16. artikla
Jäljempänä tässä artiklassa mainittuja tapauksia lukuunottamatta ei kysymyksessä olevia kansoja saa siirtää pois maalta, jolla he asuvat.
Milloin näiden kansojen uudelleen asuttaminen katsotaan välttämättömäksi poikkeusmenettelyksi, se voidaan suorittaa vain kansojen vapaalla ja tietoisella suostumuksella. Ellei suostumusta voida saada, uudelleen asuttaminen voi tapahtua vain noudattaen kansallisen lainsäädännön määrittämiä asianmukaisia menettelytapoja, joihin kuuluvat soveltuvissa tapauksisa muun muassa julkiset kuulemiset, joissa näillä kansoilla tulee olla mahdollisuus tehokkaaseen edustukseen.
Mikäli mahdollista näille kansoille on taattava oikeus palata perinteisille mailleen heti, kun uudelleen asuttamiseen johtaneita syitä ei enää ole.
KARJALAISET PITÄVÄT ITSEÄÄN HEIMOKANSANA JA KARJALAN ALKUPERÄISKANSANA,JOTEN HEILLE ON YLLÄOLEVAN SOPIMUKSEN PERUSTEELLA PALAUTETTAVA HEIDÄN MAANSA KARJALASSA JA VENÄLÄISTEN ON POISTUTTAVA KARJALASTA TAKAISIN VENÄJÄLLE.
Poimintoja sopimuksen niistä artikloita ,joihin voidaan vedota Karjala-kysymyksessä
1. artikla
1. Tämä yleissopimus koskee
a) niitä itsenäisissä maissa eläviä heimokansoja, jotka eroavat selvästi maan muista väestöryhmistä sosiaalisen, kulttuuristen ja taloudellisten olojensa puolesta ja joiden asema määräytyy kokonaan tai osittain niiden omien tapojen tai perinteiden tai erityislainsäädännön mukaan.
b) niitä itsenäisissä maissa eläviä kansoja, joita pidetään alkuasukkaina, koska he polveutuvat väestöstä, joka maan valloituksen tai asuttamisen tai nykyisten valtionrajojen muodostumisen aikana asuivat maassa tai sillä maantieteellisellä alueella, johon maa kuuluu, ja
jotka oikeudellisesta asemastaan riippumatta ovat säilyttäneet kokonaan tai osittain omat sosiaaliset, taloudelliset, kulttuuriset ja poliittiset instituutionsa.
2. Määriteltäessä ryhmät, joihin tämän yleissopimuksen määräyksiä sovelletaan, on olennaisena perusteena pidettävä sitä, että kansa itse pitää itseänsä alkuperäis- tai heimokansana.
3. Tässä yleissopimuksessa käytettävää ilmausta "kansat" ei ole tulkittava siten, että sillä olisi vaikutuksia niihin oikeuksiin, joita tähän ilmaisuun saattaa liittyä kansainvälisen oikeuden mukaan.
II Maa
13. artikla
1. Sovellettaessa yleissopimuksen tämän osan määräyksiä hallitusten on kunnioitettava sitä erityistä merkitystä, joka kysymyksessä olevien kansojen suhteella siihen maahan ja alueeseen, jolla he asuvat tai muuten käyttävät, on niiden kulttuurille ja henkisille arvoille, ja erityisesti tämän suhteen yhteisöllisiä näkökohtia.
2. Ilmaisulla 'maa' tarkoitetaan artikloissa 15 ja 16 myös alueita, jotka sisältävät koko sen ympäristön, jossa kysymyksessä olevat kansat asuvat tai jota he muuten käyttävät.
14. artikla
Kyseisille kansoille on tunnustettava omistus- ja hallintaoikeus niihin maihin, joilla he perinteisesti asuvat. Soveltuvissa tapauksissa on lisäksi turvattava asianmukaisilla toimilla näiden kansojen oikeudet käyttää alueita, jotka eivät ole niiden yksinomaista asuinaluetta, mutta joita he ovat perinteisesti voineet käyttää toimeentulonsa hankkimista ja perinteisiä toimiaan varten. Tässä suhteessa on kiinnitettävä erityistä huomiota paimentolaiskansojen ja kiertävien viljelijöiden tilanteeseen.
Hallitusten on tarpeellisin toimenpitein määriteltävä kysymyksessä olevien kansojen perinteisesti asuttamat maat ja taattava tehokas suoja niiden omistus- ja hallintaoikeudelle.
16. artikla
Jäljempänä tässä artiklassa mainittuja tapauksia lukuunottamatta ei kysymyksessä olevia kansoja saa siirtää pois maalta, jolla he asuvat.
Milloin näiden kansojen uudelleen asuttaminen katsotaan välttämättömäksi poikkeusmenettelyksi, se voidaan suorittaa vain kansojen vapaalla ja tietoisella suostumuksella. Ellei suostumusta voida saada, uudelleen asuttaminen voi tapahtua vain noudattaen kansallisen lainsäädännön määrittämiä asianmukaisia menettelytapoja, joihin kuuluvat soveltuvissa tapauksisa muun muassa julkiset kuulemiset, joissa näillä kansoilla tulee olla mahdollisuus tehokkaaseen edustukseen.
Mikäli mahdollista näille kansoille on taattava oikeus palata perinteisille mailleen heti, kun uudelleen asuttamiseen johtaneita syitä ei enää ole.
KARJALAISET PITÄVÄT ITSEÄÄN HEIMOKANSANA JA KARJALAN ALKUPERÄISKANSANA,JOTEN HEILLE ON YLLÄOLEVAN SOPIMUKSEN PERUSTEELLA PALAUTETTAVA HEIDÄN MAANSA KARJALASSA JA VENÄLÄISTEN ON POISTUTTAVA KARJALASTA TAKAISIN VENÄJÄLLE.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.