Eveliinan surma,

Eveliina Lappalaisen tappo on menossa Kouvolan hoviin. Tappajan puolustus tunnustaa pahoinpitelyn ja kuolemantuottamuksen.

Itse olen aina luullut etta kuolemantuottamus olisi vaikka se etta polkupyorat olisivat esim risteyksessa tormanneet vahingossa ja toinen olsi kaatunut ja lyonyt paansa katuun ja kuollut.

Kun tappaja lahtee takaa-ajoon ja kuristaa seisoo lammikossa makaavan uhrin paan paalla, niin mielestani kysymyksessa ei ole mikaan vahinko vaan tahallinen teko.

Kuolemantuomio on ainoa sopiva rangaistus tallaisille paskiaisille.
10622
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

En usko että tarkoitus oli tappaa. Nuori ja entuudestan nuhteeton mies ei tarkoituksella pilaisi nuorta elämäänsä ja lähtisi murhailemaan nuoria naisia.

Itse suosittelisin mahdollisimman lievää, ehkäpä jopa ehdollista, vankeusrangaistusta, jonka aikana psykologit voisivat rauhassa selvittää perinpohjin, mikä sai nuoren miehen tekemään rötöksensä ja hoitaisivat hänestä jälleen yhteiskuntakelpoisen yksilön.

Liian ankara rankaiseminen, julkinen oikeudenkäynti ja varoittavan esimerkin tekeminen pilaa vain turhaan nuoren miehen elämän ja vie hänet auttamattomasti vankilakierteeseen, josta ei pääse helpolla pois.

Äänestä
  • Hyysätään kaikki rikolliset. Kaks kerta vuodessa voisi olla yleinen armahtamispäivä, jolloin kaikki rikolliset vapautetaan vankilasta ilman ehtoja. Sit ne voisi käydä itkemäs omia elämäntarinoitaan psykiatrilla ja yhteiskunnan laskuun tottakai.

    Ei vaan oikeasti: jokainen on kuitenkin "samalla viivalla" (onpas kulunut klisé)ja jokainen tekee omat ratkaisunsa. Jokaisella ihmisellä on kuitenkin syntymästä asti takaraivossa tieto siitä mikä on oikein ja mikä ei (ainakin tappamisen osalta). Silmä silmästä ja hammas hampaasta periatteella.

    Äänestä

Selvä murhahan tuo oli. Eikä ainakaan pikaistuksissa tehty, kun kerran ensin hakattiin oikein kunnolla, kuristettiin, raahattiin ojaan ja seisottiin vielä päälläkin. Tuntuu aika kummalliselta että yhteiskunta paapoo tällaisia sikoja. Minusta se poika joutaisi hyvin linnaan vaikka koko loppuelämäkseen. Toivottavasti vielä joku vanki tajuaisi hiukan auttaa pojan eroon maallisista murheistaan ts. lopettaa sen kuin sairaan elukan jollainen se kyllä onkin. Sääliksi käy Eveliinan omaisia. Tällaista käytöstä ei pidä rohkaista yhteiskunnan taholta, jätkä linnaan vaan ja avain heitetään jonnekin hevon kuuseen, ei millään pahalla.

Äänestä
  • Silloin kun tama murheellinen tapaus sattui, tuntui etta mikaan rangaistus ei ole liikaa. Nyt kun aikaa on kulunut, niin ei oikein saa itsestaan selvaa mita tappajalle olisi oikea rangaistus. Mutta mista saa Eveliinan omaisille tarpeeksi lohdutusta.

    Äänestä

huomaan etta olet ulkomaalainen koska et osaa kayttaa ä:tä.mita sina meian asioihin puutut?olen kylla itsekin sita mielta etta se ei mikaan kuolemantuottamus ole.hyvaa paivan jatkoa! :)

Äänestä

Olisi ainoa oikea tuomio tuollaisesta! Juuri näitä tapauksia varten pitäisi laissa olla mahdollisuus tuomita kuolemaan!

Toisaalta kyllä se vankilakin on ihan hyvä, siellä saa tuo paskiainen leikkiä vaimoa kymmenelle vanhemmalle vangille. Ja muutenkin on selvää, että kyyti vankilassa on aika kylmää tuollaiselle. Ja hyvä niin!!

Äänestä
  • Kai sitä muitakin vaihtoehtoja on.

    Äänestä

  • little kirjoitti:

    Kai sitä muitakin vaihtoehtoja on.

    Mulla olisi yksi hyvä ehdotus: Psykologin kautta vapaalle, kuulostaisko paremmalta vaihtoehdolta?
    Miksi meidän tarvitse elättää jotain retkua ihmiskunnan verorahoilla?

    Äänestä

  • little kirjoitti:

    Kai sitä muitakin vaihtoehtoja on.

    Pannaan yhdyskuntapalveluun, maksetaan verorahoilla sille asunto ja ylläpito loppuelämäksi, ja vielä lopulliseksi niitiksi määrätään se käymään sossuämmän luona kerran puolessavuodessa. Kyllähän oppii...

    Äänestä

Ei suomalainen oikeuslaitos voi ryhtyä tappajaksi,kuolemantuomio ei kuulu länsimaiseen oikeuslaitokseen.Eikä tuo amerikassakaan kuolemantuomio ole vähentänyt murhia päinvastoin tullut aika paljon virheitä tuomioissa.Sitäpaitsi kuolemantuomio on aivan liian lievä ja helppo tuomio tekijälle.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


kuolemantuottamus? kirjoitti:

Eveliina Lappalaisen tappo on menossa Kouvolan hoviin. Tappajan puolustus tunnustaa pahoinpitelyn ja kuolemantuottamuksen.

Itse olen aina luullut etta kuolemantuottamus olisi vaikka se etta polkupyorat olisivat esim risteyksessa tormanneet vahingossa ja toinen olsi kaatunut ja lyonyt paansa katuun ja kuollut.

Kun tappaja lahtee takaa-ajoon ja kuristaa seisoo lammikossa makaavan uhrin paan paalla, niin mielestani kysymyksessa ei ole mikaan vahinko vaan tahallinen teko.

Kuolemantuomio on ainoa sopiva rangaistus tallaisille paskiaisille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu