Otteita SETA:n toiminnasta
"Seta jakoi Pride-juhlassa myös Kunniarotta-antipalkinnon professori Tuula Tammiselle. Tämä lapsia ja perheitä koskevan tutkimuksen arvostettu asiantuntija, lastenpsykiatrian professori ja Mannerheimin lastensuojeluliiton puheenjohtaja on väittänyt, että isättömät lapset ovat lähtökohdiltaan poikkeavia ja että hedelmöityshoitoja ei tästä syystä tulisi antaa naispareille ja itsellisille naisille. Tamminen on tieteen eettisten sääntöjen vastaisesti ohittanut ne lukuisat tutkimukset, joiden mukaan lapsen hyvinvoinnin ja kehityksen kannalta oleellista on perhesuhteiden vakaus, ei vanhempien lukumäärä tai sukupuoli.
Arvostetusta asemastaan käsin Tamminen on ajanut omiin arvoihin ja asenteisiin perustuvia tarkoitusperiään. Tammisen paljon julkisuutta saanut kanta asettaa loukkaavalla tavalla eri perheiden lapset keskenään eriarvoiseen asemaan ja leimaa ei-toivotuiksi suuren joukon suomalaisia perheitä ja lapsia."
Valistusta vähän tyhmemille. Kunniarotta palkinto jaetaan sellaiselle henkilölle, joka on ajanut eniten SETA:n tavoitteita vastaan. Toisin sanoen SETA tykkää, että isättömien perheiden lapset ovat toivottavia.

Vastaukset 3
Vanhimmat
http://www.seta.fi/fi/setafi3.htm#omenarotta
...tämä sitä, että SETAn tuomion jälkeen prof. Tamminen muuttuu epähenkilöksi Neuvostoliiton tyyliin?
Onkohan uhattuna?
Jos SETA ja muut järjestöt alkavat jaella moisia palkintoja aivan asiallisille tutkimuksille, niin voisi olla kunnianloukkaussyytösten paikka.
Moinen asiaton vittuile tieteilijälle on pahimman laatuista kunnian loukkaamista. Mikään ei voi olla verisempi loukkaus teedemaailmassa kun moinen väite, että ideologian vuoksi vääristellään tutkimuksia.
Esimerkiksi Kontulan Annasta kertoo paljon se, että monetkin tieteilijät ovat kehdanneet syyttää häntä puolueellisuduesta. Tällaiset syytökset ovat aika harvinaisia juuri vakavuutensa vuoksi.