Evakkorekiä Libanonissa

Libanonista on joutunut lähtemään jo 500 000 siviiliä pakoon Israelin barbaarisen terroristi hyökkäyksen alta ja minne nämä asutetaan,eurooppaanko?

Kuka on valmis lisäämään avustusta jotta saadaan nämä 500 000 ihmistä ensiksi "jonnekin" ja sitten kaikki muut avustukset päälle vai alkaako kansalaiset majoittaa näitä 500 000 ihmistä nyt alkuun omiin asuntoihinsa ja kohta tulee lisää mutta kuinka paljon 1milj.,2milj.,5mil. vai 10milj. sitä emme tiedä mutta lisää tulee.

Kaikesta saamme kiittää roistovaltio Israelia ja tämän roistovaltion tukijoita,amerikan näimme myös antaneen periksi näille terroristeille ja oli muiden valtioden kanssa evakoimassa väkeään pois raketti sateesta.

Tämänkö me saimme pakolaistulvan kohti eurooppaa kun päättäjät euroopassa ja amerikoissa ovat olleet tukemassa tätä barbaari valtiota jo vuodesta 1948 asti,me saimme miljoonien pakolaisvirran taas kääntymään kohti pohjoista.

Justiin kun Libanonissa oli käynnissä jälleen muutto takaisin euroopasta lähi-itään ja maa oli noussut jaloilleen ja näimme myös G.W.Bushin alussa moittivan Israelia ja varoittavan sitä ajamiasta Libanonia kaaokseen,niin ei kun terroristivaltio Israeli vain kovensi iskujaan siviilien niskaan.
19484
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Ja velkaantuu lisää jos palestiinasta saapuu korkeasti koulutettua väkeä rikastuttamaan isäimme maata.
Maksamme velkaa!

Äänestä

kyllä kiitokset väärään osoitteeseen, urheat Hizbollahin vapaustaistelijat ovat jälleen näyttäneet miten alueelle saadaan äksöniä ja omat kannatusluvut nousuun. Ja eikös ne arabit mene arabimaihin, mitä siitä huolehtimaan?

Äänestä
  • Tasalla ollenkaan ketä siinä maassa asuu et ilmeisesti ole ollenkaan kun päästelet suustasi tuollaisa.
    Sieltä evakoitiin juuri noin satatuhatta länsimaalaista 25 000 amerikkalaista mm.
    Olet Suur-Israelin kannattaja ilmeisesti ja halua eurooppaan ajaa sieltä kaikki niin kristityt kuin arabit jotta valitsemasi kansa voisi laajentua mielensä mukaa jonka jälkeen loikkaisit sinne kun ympäristöstä olisi häädetty kaikki euroopan riesaksi.

    Äänestä

  • oletko ihan ajan kirjoitti:

    Tasalla ollenkaan ketä siinä maassa asuu et ilmeisesti ole ollenkaan kun päästelet suustasi tuollaisa.
    Sieltä evakoitiin juuri noin satatuhatta länsimaalaista 25 000 amerikkalaista mm.
    Olet Suur-Israelin kannattaja ilmeisesti ja halua eurooppaan ajaa sieltä kaikki niin kristityt kuin arabit jotta valitsemasi kansa voisi laajentua mielensä mukaa jonka jälkeen loikkaisit sinne kun ympäristöstä olisi häädetty kaikki euroopan riesaksi.

    tarvitse pysyvästi lähteä, paitsi Hizbollahin rakettimiesten paratiisin neitsyitä vaatimaan.

    Muut vain väistyvät hetkeksi puhdistusoperaation tieltä. Operaation, johon Libanonin oma hallitus ei pystynyt, joten Israelin pitää sekin tehdä.

    Äänestä

  • kenenkään kirjoitti:

    Pääsee palaamaan palestiinaan niille maille jonka Israeli on heiltä ryöstänyt.
    Monta miljoonaa odottaa sitä päivää ja alkaako Israeli purkamaan niitä laittomia siirtokuntiaan myös.
    Eurooppalaiset ovat innoissaan kun se päivä koittaa viikonpäästäkö tämä tapahtuu vai kahden ja onko Israeli puhdistannut laittomat siirtokunnat siihen mennessä roistoista jotka ovat pääsääntöisesti sinne muualta maailmasta tulleita.
    Mahtava jos nämä miljoonat pakolaiset saadaan takaisin omaan maahansa jota Israeli valloittaa ja terrorisoi.

    Äänestä

  • kenenkään kirjoitti:

    tarvitse pysyvästi lähteä, paitsi Hizbollahin rakettimiesten paratiisin neitsyitä vaatimaan.

    Muut vain väistyvät hetkeksi puhdistusoperaation tieltä. Operaation, johon Libanonin oma hallitus ei pystynyt, joten Israelin pitää sekin tehdä.

    Kumpi siellä nyt on meneillään ovatko kristityt myös tässä puhdistettavia,siltä se nyt näyttää kun raketteja ja pommeja sataa kaikkien niskaan niin kristittyjen kuin arabien sen kummemmin katsomatta.

    Äänestä

  • etninen puhdistus kirjoitti:

    Kumpi siellä nyt on meneillään ovatko kristityt myös tässä puhdistettavia,siltä se nyt näyttää kun raketteja ja pommeja sataa kaikkien niskaan niin kristittyjen kuin arabien sen kummemmin katsomatta.

    kaivele, kun puhut täyttä paskaa?

    Äänestä

  • omatuntoasi kirjoitti:

    kaivele, kun puhut täyttä paskaa?

    Ai kun kysyy että onko menossa oleva tapaus puhdistus vai etninenpuhdistus ja jos tapaus kohdistuu vain tiettyyn ryhmään tai kansallisuuteen niin silloin kyseessä on etninenpuhdistus.
    Mutta sitten lisäys pakolaisvirta lähentelee jo 200 000 siviiliä joita sieltä evakoidaan tällä hetkellä ja lisää tullaan evakoimaan minkä keretään.
    Ai niin onko Israelilla joitakin raketteja tai pommeja jotka erottaa kenties kristityn ja muslimin kenties toisistaan.

    http://www.yle.fi/uutiset/ulkomaat/vasen/id38821.html

    Äänestä

  • puheessa kirjoitti:

    aseita ja asemia. Jos joku oleilee niiden läheisyydessä, niin saa syyttää itseään. Tuskin siellä muuten kristittyjä edes on niissä paikoissa, joita tulitetaan.

    http://www.yle.fi/uutiset/ulkomaat/oikea/id38747.html

    Äänestä

  • Hizbollahin kirjoitti:

    Siellä Beirutissa kyllä asuu ja asui ihan kristittyjä samoin kuin arabeja ja kyllä ne pohjoisempia kaupunkeja myös pommittanut.
    Kyllä sentään uutisissa myös haastateltiin ihan ihka eläviä Suomalaisia jotka olivat olleet raketti ja pommi sateessa,äläkä viitti jauhaa sontaa.
    Sinäkö alat asuttaa ja maksamaan näille tulijoille uusia asuntoja kun pakolaisvirta vain lisääntyy ja niitä tulee myös Suomeen.

    Äänestä

  • Hizbollahin kirjoitti:

    aseita ja asemia. Jos joku oleilee niiden läheisyydessä, niin saa syyttää itseään. Tuskin siellä muuten kristittyjä edes on niissä paikoissa, joita tulitetaan.

    http://www.yle.fi/uutiset/ulkomaat/oikea/id38747.html

    Paukapää onko roistovaltiolla sitten sellaiset raketit ja pommit mitkä tunnistaa jopa kristityn ja muslimin toisistaan.
    Puhut suoranaista sontaa sen minkä sylki suuhun tuo,tossahan sanottiin just että on pommitellut sinne tänne pitkin Libanonia.

    Äänestä

  • voi v....u mikä kirjoitti:

    Paukapää onko roistovaltiolla sitten sellaiset raketit ja pommit mitkä tunnistaa jopa kristityn ja muslimin toisistaan.
    Puhut suoranaista sontaa sen minkä sylki suuhun tuo,tossahan sanottiin just että on pommitellut sinne tänne pitkin Libanonia.

    on siellä täällä pitkin Libanonia. Kristittyjä niissä tuskin majailee.

    Oletko tosiaan niin tyhmä, että luulet Israelin pommittavan ihan vaan summissa mihin sattuu. Kyllä sen maan tiedustelu tietää ihan tarkkaan, missä kohteet ovat.

    Äänestä

  • ja asevarastoja kirjoitti:

    on siellä täällä pitkin Libanonia. Kristittyjä niissä tuskin majailee.

    Oletko tosiaan niin tyhmä, että luulet Israelin pommittavan ihan vaan summissa mihin sattuu. Kyllä sen maan tiedustelu tietää ihan tarkkaan, missä kohteet ovat.

    Joo ja pommitetaan lentokenttiä ja maan teitä että siviilikään eivät pääse pois alta.
    Olet selvästi juutalainen sen kyllä huomaa vähemmälläkin sekoilulla.
    Oletko tyytyväinen kymmenistä miljoonista muslimi pakolaisista euroopassa ja kaikki tämä Suur-Israeli hörhöjen sekoilun seurausesta.

    Äänestä

  • nyt tietää jokainen kirjoitti:

    Joo ja pommitetaan lentokenttiä ja maan teitä että siviilikään eivät pääse pois alta.
    Olet selvästi juutalainen sen kyllä huomaa vähemmälläkin sekoilulla.
    Oletko tyytyväinen kymmenistä miljoonista muslimi pakolaisista euroopassa ja kaikki tämä Suur-Israeli hörhöjen sekoilun seurausesta.

    yritän vain katsella maailmaa objektiivisesti, ilman minkäänvärisiä lappuja silmillä. Oletko itse muslimi?

    Mikä on "Suur-Israel"? Sekö, että Israel yrittää rauhoittaa alueita, joilta sitä jatkuvasti tulitetaan? Minun puolestani Israel saisi piirtää itselleen uudet selvät rajat, kun kerran vastapuoli ei pysty käyttäytymään.

    Äänestä

  • juutalainen, kirjoitti:

    Puolella piirtelemässä noita rajoja ja myötäillyt laajennus hankkeita ja siirtokuntia joita on piirrelty aina tarpeen mukaan.
    Suur-Israeli laajentumisen seurauksena joka laajenee ja laajenee aina vaan siitä olet varmasti myös ylpeä ja siitä miljoonien pakolaisvirrasta joka on jatkunut ja jatkunut aina tuosta vuodesta 1948 asti eurooppaan.
    Olet varmasti myös jatkossa tätä piirtely hankkeessa mukana.
    Enkä muuten ole sitten muslimi.

    http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Lähi-idän konfliktin uusia vaiheita/1135220664271

    Siinä juttu mistä kaikki saivat alkunsa 9 kesäkuuta ohjuksia Gazaa,13 kesäkuuta ohjuksia kuorma autoon ja ennen sotilaiden kaappausta.
    Siinä sulle objektiivisuutta.

    Äänestä

  • 1948 asti Israelin kirjoitti:

    jo aika paljon aikaisemmin. Samaa menoa on jatkunut kymmeniä vuosia.

    Rajoja piirreltiin sodan jälkeen uusiksi joka puolella maailmaa, eikä se ollut ensimmäinen kerta silloinkaan. Miksi vain palestiinalaiset jaksavat jatkaa vihanpitoa? Pitävätkö he enemmän tappelemisesta kuin työnteosta? Ja mitä koko juttu muille muslimimaille kuuluu?

    Uskonto tässä vain on taustalla. Muslimilapsille opetetaan pienestä pitäen, että juutalaiset ovat sikoja ja apinoita, ja heidät pitää kaikki tappaa. Itsemurhapommittajat ja raketinlaukojat pääsevät saman tien paratiisiin neitsyiden kimppuun ja niin edelleen.

    Israel kehittää maataan ja luo hyvinvointia myös naapureilleen. Silti miljoonat muslimit vain huutavat kuolemaa ja mereen ajamista. Paskiaiset.

    Äänestä

  • saanut alkunsa kirjoitti:

    Joo ja siionistit niin kuin¨sinä olette oikein kiiltokuva sankareita.

    http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Lähi-idän konfliktin uusia vaiheita/1135220664271

    Muistutus mistä kaikki alkoi.

    Äänestä

  • jatkaa propagandalla kirjoitti:

    Joo ja siionistit niin kuin¨sinä olette oikein kiiltokuva sankareita.

    http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Lähi-idän konfliktin uusia vaiheita/1135220664271

    Muistutus mistä kaikki alkoi.

    Hävisit juuri väittelyn.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anti-terroristi kirjoitti:

Libanonista on joutunut lähtemään jo 500 000 siviiliä pakoon Israelin barbaarisen terroristi hyökkäyksen alta ja minne nämä asutetaan,eurooppaanko?

Kuka on valmis lisäämään avustusta jotta saadaan nämä 500 000 ihmistä ensiksi "jonnekin" ja sitten kaikki muut avustukset päälle vai alkaako kansalaiset majoittaa näitä 500 000 ihmistä nyt alkuun omiin asuntoihinsa ja kohta tulee lisää mutta kuinka paljon 1milj.,2milj.,5mil. vai 10milj. sitä emme tiedä mutta lisää tulee.

Kaikesta saamme kiittää roistovaltio Israelia ja tämän roistovaltion tukijoita,amerikan näimme myös antaneen periksi näille terroristeille ja oli muiden valtioden kanssa evakoimassa väkeään pois raketti sateesta.

Tämänkö me saimme pakolaistulvan kohti eurooppaa kun päättäjät euroopassa ja amerikoissa ovat olleet tukemassa tätä barbaari valtiota jo vuodesta 1948 asti,me saimme miljoonien pakolaisvirran taas kääntymään kohti pohjoista.

Justiin kun Libanonissa oli käynnissä jälleen muutto takaisin euroopasta lähi-itään ja maa oli noussut jaloilleen ja näimme myös G.W.Bushin alussa moittivan Israelia ja varoittavan sitä ajamiasta Libanonia kaaokseen,niin ei kun terroristivaltio Israeli vain kovensi iskujaan siviilien niskaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu