hizbollah

Rauhaa ei varmasti alueelle synny, ennenkuin Hizbollah ja Hamas vapauttaa kaappaamansa sotilaat ja pitäytyvät ampumasta raketteja rajan yli. Mutta en ymmärrä myöskään Israelin älytöntä voimankäyttöä tilanteessa. Ja vielä vähemmän ymmärrän sitä, että se iskee siviilikohteisiin. Vaikka hizbollah on terroristijärjestöksi maailmalla tuomittu, niin se kuitenkin ylläpitää paljon kouluja ja sairaaloita ym. julkisia palveluita joihin on aika surutta isketty olettaen että siellä on terroristeja. Asia on niin, että israel on lähi-idässä ja siellä se myös pysyy, oli se sitten ottanut maat siellä kuinka kyseenalaisin kainoin tahansa. Jotenkin tuntuu siltä että tässä ollaan aloittamassa isoa sotaa libanonin, syyrian, iranin ja israelin kesken. Ja Israel ja USA ovat varsin hyvin tietoisia siitä, koska eivät millään haluisi kansainvälisiä rauhanturvajoukkoja sinne sotkemaan kuviota. Tässä yritetään hoitaa samalla kertaa terroristijärjestöt ja iranin ydinase kehittelyt kuntoon ja vastaavasti toinen osapuoli odottaa että Israel aloittaisi maahyökkäyksen jotta se pääsisi iskemään vastaan oman liittouman kanssa. En tiedä mikä osapuoli on roistompi kun toinen, koska kaikki toimivat aivan järjettömästi ilman minkäänlaista logiikkaa. Toiset sieppaa pari sotilasta kuvitellen että niitä vastaan saadaan vapautettuja tuhansia vankeja ja toiset ampuvat puoli maata tomuksi kuvitellen löytävänsä kaapatut sotilaat sieltä tuhkan seasta hengissä. Tässä on täydellinen esimerkki siitä kuinka provosoidaan ja ja siihen vastataan juuri niillä keinoilla kun oli tarkoituskin.
9264
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Heippa tiedät itsekkin ettei israel ole ottanut mitään maata keltään. YK sen päätti ei mikään israel. Ei israel ees saanut sanoa sanaakaan tohon päätökseen. Juutalaiset päätettiin yk:n toimesta sijoittaa , eikä ne siellä historian mukaan mitään ensikertalaisia olleet. Siinä korjaus sun kirjotukseesi.

Äänestä
  • Totta tosiaan. Mutta onhan ne niitä siirtokuntia kyhäilleet aika surutta gazan kaistalle.

    Äänestä

  • Iso-Britannia oli se joka alkoi asuttaa juutalaisia Palestiinaan ja brittipoliitikot h lupasivat antavansa Palestiinan juutalaisille. Lopun tästä paskasta tiedämmekin, nykyisin britit yrittävät vihellellä kädet taskussa ja piiloutua YK:n (eli silloisen yhdistyneitten siirtomaavaltioiden) selän taakse. Engelsmannit saisivat siivota tuonkin paskansa, vaikka niin että ottavat Palestiinasta juutalaiset Englantiin ja korvaavat täysimääräiseti Palestiinan kansalle aiheuttamansa kärsimykset.

    Äänestä

Mitä tekee turvajoukot, sen tietää Israel ja USA. Itse palvelin tuolla, ei me pystytty mitään estään rynnäkkökiväärillä, jolla ei ees saanut ampua, kuin ampumaradalla. Kirjattiin vaan aina kaikki ylös. Ylilento silloin ja silloin, räjähdys siellä, laukauksia tuolla. Siinä sulle kansainväliset turvajoukot.

Äänestä
  • Paljonko sait palkkaa tuosta työstä ja olitko koskaan hengenvaarassa?

    Äänestä

  • Mutta miksi ei turvajoukkoja? Ei niistä ainakaan haittaa olisi?

    Äänestä

Yk ei lähetä rauhanturvajoukkoja sotivien osapuolten väliin vaan joukot lähetetään vasta kun tulitauosta tai peräti sotatoimien lopettamisesta on osapuolten kesken sovittu. Asia on meillä esitetty siinä valossa, että tarvittaisiin ainoastaan israelin suostumus ja turvajoukot olisivat siellä. Näin ei ole vaan tarvitaan sekä israelin että terroristien tekemä, vähintään tulitauko ja suostumus joukkojen lähettämiseen. Rauhanturvajoukot nimikin kertoo tämän mutta sitä ei aina huomata.

Israelin voimankäyttö näyttää voimalliselta koska nykyisin media pystyy editoimaan kuvat siten, että näyttäisi olevan kyse isostakin kahakasta. Raketteja putoilee kuitenkin todellisuudessa hyvin harvakseltaan ja niiden välissä käydään toreilla kauppaa ja otetaan nokoset. Iskut ovat melkoisen täsmällisiä ja osuvat lähes yksinomaan niihin kohteisiin joihin ne on suunnattukkin. Uhrien määrä johtuu siitä, että esim. hizbollah on ottanut tavakseen toimia siviilien ja mieluummin lasten keskeltä pyrkien näin estämään iskuja itseensä. Kaukaa ammutut raketit eivät kuitenkaan näe eivätkä erottele uhreja mutta uhreilla käydään propagandasotaa joka tuntuu perin sairaalloiselta.

Hizbollah kuten hamaskin ovat havainneet hyväksi toimia ja ainakin esiintyä kansan hyväntekijöinä koska pelkkien rähinäsakkien kannatus ei ole kovin korkealla tasolla nykypäivänä. Suhdetoimintaa harjoittavat nykyään kaikki niin rikolliset kuin muutkin laillisiksi mainitut roistot.

Isoa sotaa voidaan olla aloittelemassa mutta tässä tapauksessa aloittajana on syyria ja iran käyttäen hizbollahia käsikassaranaan. Onko niiden tarkoitus jokin laajempi konflikti vai pelkästään reaktio pelkoon lähi-idän rauhoittumisesta joka ei heille millään muotoa sovi.

Uskon, etteivät he vielä tiedä sitä itsekkään vaan toimivat sen mukaan miltä tilanne kulloinkin edetessään näyttää. Heille sopii pelkästään sekin, että saadaan aikaan jonkinlainen intifada ja lähi-itä taas sotaisaan tilaan mutta ovat valmiina myös isompaan kahakkaan israelia vastaan.

Syyria ei ole halukas avoimeen sotaan israelia vastaan koska sen edellytykset eivät perinteisin menetelmin sellaiseen ole kovinkaan hyvät. Sillä on kyllä paljonkin kemiallisia aseita mutta niiden käytössä on arvaamattomia riskejä vaikka ne ovatkin hyvin pelottavia israelin kannalta. He eivät edes unissaan kuvittele voivansa niitä käyttää ilman israelin äärimmäisiä vastatoimia eikä näitä vastatoimia kukaan vastusta sen jälkeen jos kemiallisia aseita on käytetty.

Iran ei itsessään ole uhka kenellekkään tällä hetkellä. Sillä itsellään ei ole mitään halua sotia ketään vastaan mutta se käyttää muita mielellään omien visioidensa välineenä. Kovaa meteliä ja härskiä kieltä se käyttää mutta kuten usien todistettu on, ei suuret sanat suuta halkaise.

Tästä saattaa kehittyä tilaisuus jota usa käyttää pommittaakseen maan tasalle iranin ydinhankkeisiinsa valjastamat laitokset mutta jos niin käy saa iran syyttää pelkästään itseään oltuaan mukana aloittamassa nykyistä kahakkaa.

Kaapatut israelilaissotilaat on jo tapettu aikoja sitten eikä kuolleita haittaa vaikka raketti osuisi kuinka lähelle.

Äänestä
  • Itsehän en tiedä paljon paskaakaan mitä siellä tapahtuu enkä hirveästi sen alueen historiastakaan, mutta eikö ole aika älytöntä luoda oma mielipide asioista ajatellen että uutiskuvat sieltäpäin on aina editoitu Hamasin ja Libanonin eduksi. Luulen että ainoa joka voi vaikuttaa uutisiin sieltä on israel, mutta en usko että niin tapahtuu. Mutta jos asia on niin, että hizbollah on ottanut tavaksi piiloutua siviilien sekaan niin pitäisiköhän Israelin ottaa toinen lähestymistapa näiden "terroristien" eliminoimiseksi? Ja juuri sitä tarkoitinkin, että ei olisi ihme jos USA löytäisi tästä kahakasta syyn pommittaa Iranin oletetut ydinasekehittelyt maan tasalle. Ja tälläkin kertaa voin olla väärässä, mutta eikö Libanon ole ilmaissut halukkuutensa ulkopuoliseen väliintuloon.

    Äänestä

  • maha kirjoitti:

    Itsehän en tiedä paljon paskaakaan mitä siellä tapahtuu enkä hirveästi sen alueen historiastakaan, mutta eikö ole aika älytöntä luoda oma mielipide asioista ajatellen että uutiskuvat sieltäpäin on aina editoitu Hamasin ja Libanonin eduksi. Luulen että ainoa joka voi vaikuttaa uutisiin sieltä on israel, mutta en usko että niin tapahtuu. Mutta jos asia on niin, että hizbollah on ottanut tavaksi piiloutua siviilien sekaan niin pitäisiköhän Israelin ottaa toinen lähestymistapa näiden "terroristien" eliminoimiseksi? Ja juuri sitä tarkoitinkin, että ei olisi ihme jos USA löytäisi tästä kahakasta syyn pommittaa Iranin oletetut ydinasekehittelyt maan tasalle. Ja tälläkin kertaa voin olla väärässä, mutta eikö Libanon ole ilmaissut halukkuutensa ulkopuoliseen väliintuloon.

    Libanonin virallinen hallitus on rauhanturvaajien kannalla mutta se ei olekkaan sodassa ketään vastaan. Sen ongelma on kyvyttömyys kontrolloida maassaan riehuvia hizbollahin terroristeja.

    Eu.n virallinen politiikka on israel vastainen ja tämä on ensimmäinen kerta kun eu on pakotettu tosiasioiden edessä olemaan israelin kannalla tai ainakin olemaan olematta pelkästään toisen osapuolen kaveri.

    Esim. suomen kaikki mediat ovat kuka enemmän kuka vähemmän antisemitistinen ja onkin niilläollut nyt hikinen urakka etsiessään pieniäkin sirpaleita joilla esittää israelin pahuutta mutta vielä ne eivät uskalla aivan avoimesti syyttää israelia koko sopasta mutta "unohtavat" jo säännöllisesti mistä kaikki alkoi.

    Kuva jonka media meille sieltä välittää ei siis ole israelin luoma vaan nimenomaan israelin vastaisten tahojen. Sieltä ei vaan nyt kertakaikkiaan ainakaan toistaiseksi löydy mitään todella järisyttävää materiaalia israelia vastaan eikä sellaista saada näköjään edes kunnolla kehiteltyä.

    En itse keksi mitään muuta lähestymistapaa. Nuo joukkiot eivät missään tapauksessa halua koskaan rauhaa israelin kanssa ja jos israel jättää heidät omaan rauhaansa niin ne provosoivat israelia kunnes se taas saa tarpeekseen. Nykyisen kahakan provosointi kesti jo useita kuukausia joten israel on tullut näköjään pitkämieliseksi. Ennen israel vastasi välittömästi jokaiseen siihen suunnattuun iskuun.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


maha kirjoitti:

Rauhaa ei varmasti alueelle synny, ennenkuin Hizbollah ja Hamas vapauttaa kaappaamansa sotilaat ja pitäytyvät ampumasta raketteja rajan yli. Mutta en ymmärrä myöskään Israelin älytöntä voimankäyttöä tilanteessa. Ja vielä vähemmän ymmärrän sitä, että se iskee siviilikohteisiin. Vaikka hizbollah on terroristijärjestöksi maailmalla tuomittu, niin se kuitenkin ylläpitää paljon kouluja ja sairaaloita ym. julkisia palveluita joihin on aika surutta isketty olettaen että siellä on terroristeja. Asia on niin, että israel on lähi-idässä ja siellä se myös pysyy, oli se sitten ottanut maat siellä kuinka kyseenalaisin kainoin tahansa. Jotenkin tuntuu siltä että tässä ollaan aloittamassa isoa sotaa libanonin, syyrian, iranin ja israelin kesken. Ja Israel ja USA ovat varsin hyvin tietoisia siitä, koska eivät millään haluisi kansainvälisiä rauhanturvajoukkoja sinne sotkemaan kuviota. Tässä yritetään hoitaa samalla kertaa terroristijärjestöt ja iranin ydinase kehittelyt kuntoon ja vastaavasti toinen osapuoli odottaa että Israel aloittaisi maahyökkäyksen jotta se pääsisi iskemään vastaan oman liittouman kanssa. En tiedä mikä osapuoli on roistompi kun toinen, koska kaikki toimivat aivan järjettömästi ilman minkäänlaista logiikkaa. Toiset sieppaa pari sotilasta kuvitellen että niitä vastaan saadaan vapautettuja tuhansia vankeja ja toiset ampuvat puoli maata tomuksi kuvitellen löytävänsä kaapatut sotilaat sieltä tuhkan seasta hengissä. Tässä on täydellinen esimerkki siitä kuinka provosoidaan ja ja siihen vastataan juuri niillä keinoilla kun oli tarkoituskin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu